Tank 40-vuotisjuhlakiertueella Suomeen huhtikuussa

Mainos
Saarihelvetti

Tiedote 13.1.2020

Legendaarinen brittihevibändi Tank palaa Suomeen huhtikuussa kolmen keikan minikiertueen muodossa. Viime vuonna Tank keikkaili Suomessa neljän keikan verran ja positiivisen vastaanoton innoittamana bändi on nyt tulossa takaisin. Tälläkin kertaa lämppärinä toimii kotimainen Wishing Well, joka ehtii julkaista uuden ”Do Or Die” -albuminsa maaliskuussa ennen kiertuetta.

Tämän vuoden kiertueella bändi nähdään Tampereella, Helsingissä ja Kuopiossa.

Tank on on yksi alkuperäisistä NWOBHM (New Wave Of British Heavy Metal) bändeistä ja aloitti toimintansa jo vuonna 1980. Bändi on julkaissut 10 studioalbumia ja kaksi live-albumia. Viime vuonna julkaistu ”Re-Ignition” sisälsi uudet versiot bändin 1980-luvun parhaista biiseistä. Nämä kappaleet sekä uudempien albumien kappaleet muodostavat edelleen bändin keikkasetin rungon.

Vuosikymmenten varrella Tank on keikkaillut sellaisten suuruuksien kuten Metallican, Motörheadin, Saxonin ja Judas Priestin kanssa. Nykyinen kokoonpano sisältää Tank -kitaristiveteraanit Mick Tuckerin ja Cliff Evansin, jotka molemmat ovat olleet bändissä jo 30 vuotta. Muut soittajat ovat rumpali Bobby Schottkowski, basisti Randy Van Der Elsen ja vokalisti David Readman. Sama kokoonpano nähtiin Suomessa viime vuonna.

Cliff Evans:

Tuntuu hienolta päästä taas Suomeen keikoille hyvien kamujemme Wishing Wellin kanssa. Viime vuonna meillä oli erittäin hauskaa ja koska Suomi on yksi maailman johtavia metallimaita, jossa on hieno yleisö niin tietysti halusimme palata sinne keikoille.
Wishing Well on helsinkiläinen hevibändi, joka julkaisee kolmannen albuminsa ”Do Or Die” maaliskuussa. Sinkkuna julkaistava nimibiisi saadaan maailmalle 20 helmikuuta.

Anssi Korkiakoski, Wishing Wellin kitaristi:

Odotamme kovasti kiertuetta Tankin äijien kanssa. Heput ovat varsinaisia velikultia ja tykittävät todella asiallista vanhan liiton metallia. He ovat meille parasta mahdollista seuraa rundille ja jengillä on lupa odottaa keikoilta paljon.

Kiertueen aikataulu ja keikkapaikat alla.

To 16.4. Jack The Rooster, Tampere
Pe 17.4. On The Rocks, Helsinki
La 18.4. Henry’s Pub, Kuopio

www.tankofficial.com
https://www.facebook.com/groups/556235897916772/
https://www.facebook.com/wishingwell2016/

Kuva: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän