Omnium Gatherum julkaisi odotetun uuden levynsä ”Grey Heavens” 19.2. Metalliluolan tuoreen arvion levystä saa lukuun tästä. Uutta kiekkoa juhlistaaksemme haastatteluun saapui yhtyeen kitaristi Markus Vanhala, ja aiheet liikkuivat uuden levyn tyylillisestä suuntauksesta sitä edeltäneisiin sinkkukappaleisiin, videoihin ja bändin keikkailuelämään.
Uusi ”Grey Heavens”-albuminne on nyt julkaistu. Miten kuvailisit levyä erityisesti suhteessa bändin aiempaan tuotantoon?
Taattua tuttua turvallista OG huttua, mutta ehkäpä hieman turboahdetussa muodossa. Pelkonen (Jukka, vokalisti) karjuu ja banjot kaihoaa. ”Beyond”in jälkeen ehkä otettiin pienoinen askel takaisinpäin enemmän vanhakantaisempaan OG dödöön. Enemmän sinne ”New World Shadows”in ja ”Redshift”in maastoon, koska tuntui että halusi tehdä vähän räväkämmän rätyytyslevyn tällä kertaa. Laulajataiteilija-Pelkonen pyysi, että tee lyhyempiä runttausbiisejä ja tuottajamme Teemu Aalto taasen pyysi enemmän kitarahevostelua mukaan, joten minähän se asiakaspalvelijana sekä renkinä tein työtä käskettyä pitääkseen ministerit tyytyväisenä.
Levy esittelee monipuolisemman Omnium Gatherumin. Oliko kyseessä tietoinen ratkaisu lähteä ”levittämään siipiä”?
Aikalailla itsellä on tapana tehdä siltä miltä sillä hetkellä tuntuu, ja levyt ovat oman aikakautensa äänimaisemia. Tällä kertaa oli tällainen jurakausi päällä. Halu oli tehdä hiukkasen naamalle ampuvampi kokonaisuus tällä erää, eräänlainen Imperiumin Vastaiskumme, eli lähteä suoraan sutimaan tantereelle ja lopettaa konfliktiin, ja jättää ne viipyilyt vähemmälle tällä erää. Samalla ehkä enemmän myös livetilanteeseen suunniteltu kokonaisuus ja halutaan saada päät hyörimään ja nyrkit sutimaan.
Millainen prosessi uusien kappaleiden sävellys tällä kertaa oli?
Uudet biisit ja riffit itsessään alkoivat vyöryä aika helpolla vaikkakin hitaasti kovalevylle kevään 2014 jenkkirundimme hyvän jälkipyykin jälkitoreissa, josta ehkä tämä vahvasti livekeskeinen näkemys biisejä kohtaan heijastui. Jenkkilässä oli vain niin helvetin hyvä meininki keikoilla, verrattuna nyt vaikkapa Härmän peruspönöttelyyn. Sovituksiin ja lauluihin kiinnitettiin tällä kertaa huomattavasti enemmän huomiota. Teoreettisena viitekehyksenä oli e-mollin (eh) lisäksi sanoa mölyllinen ilmaisunsa tiiviimmässä, kenties ehkä kirosananana ”tarttuvammassa” muodossa, jotta se ainainen ”proge” –termi ei killuisi ensimmäisenä meistä puhuttaessa. Koska sitä emme aina oikein meidän kontekstista puhuttaessa ymmärrä. Emme me mitään suorinta punkkia kylläkään olla, muttei sitten todellakaan mitään kimuranttia teknissuoritteista progeinsinööräystäkään..
Millä tavoin suhtautumisesi säveltämiseen on muuttunut parinkymmenen vuoden aikana?
Ainahan se tavallaan yhtä vaikeaa on. Etenkin homman aloittaminen, ja jos siihen jotain taikatemppua olisi, niin levyähän pukkaisi täältä joka toinen kuukausi. Kerran-pari joka levyn luomisprosessissa tulee eteen se fiilis, että ”game over, tämä oli tässä” ja ”parhaat riffit on jo tehty ja kynä tylsänä”, eli perustaiteilija mentaliteettia sekä kitinää, niin kuin asiaan kuuluu. Nykyään osaan tosin pitää aina bändin levykokonaisuuden valmiiksi saamisen jälkeen sävellystaukoa projektista ja keskittää luovaa toimintaa eri projekteihin, esim. Insomniumiin ja Wolftrappiin. Pidän hommat pikemminkin projektiluonteisina enkä väkerrä koko ajan materiaalia johonkin laariin. Pitää huomattavasti paremmin kokonaisuuden kasassa ja pääkopan paremmalla tolalla.
Levyltä on aiemmin lohkaistu kaksi videobiisiä ”Skyline” sekä ”Frontiers” Miksi nämä kappaleet valikoituivat albumin maistiaisiksi?
”Skyline” julkaistiin viime vuoden jenkkirundia varten Insomniumin kanssa splitti 7” lp:nä ja ehkä vähän jopa vittuillaksemmekin kokeilimme levyn erilaisinta biisiä ekaksi julkaisuksi hämmentämään ihmisiä. Reaktio kun on aina hyvästä, on se hyvä tai huono, vaan kunhan ei mikään välimallin ”8 miinus, ihan kiva”. Biisi tuntui nimenomaan jakavan ihmisiä vahvasti puolesta sekä vastaan. ”Frontiers” taas on helvetin hyvä kappale ja esittelee tämän albumin yleismenoa aikas vahvasti.
Kerrotko hieman videoiden taustasta, oliko kyseessä kuinka iso tuotanto?
Alun perin video käsikirjoitettiin eri lokaatioon Kotkan satamassa, mutta kun tulimme ohjaajan kanssa tonteille tarkastamaan ja tekemään kuvakäsikirjoitusta niin kyseistä rakennusta nostettiinkin juuri sillä hetkellä palasina kaivurilla kuorma-auton lavalle. Eli siinäpä meni paikka nopeasti uusiksi, ja uusi löydettiin vanhasta satamasta. Tämä kyseinen kaoliinisiilo. Helvetin kylmä siellä oli talvella siilossa koko päivä heilua ja kaoliini sekä linnunpaska pöllysi ja täytti keuhkot kuvatessa. Jaakko Mäntymaa ohjasi videon ja aivan tarpeeksi isollaan oli hommat meidän leegiolle. Kuvauskopterikin meillä oli mukana alun alkaen, mutta sepä tipahti esikuvauksissa Itämeren pohjaan tallenteet salaisesti sisällään.
Mistä bändin nimi Omnium Gatherum aikanaan syntyi?
Silloinen kosketinsoittajamme nappasi teesin lääkäri-isänsä lääketieteen sanakirjasta. Itsehän en nimestä silloin perustanut, mutta kahdessakymmenessä vuodessa olen opetellut pitämään heh. Omituinen sekoitus, friikkisirkus, kummallinen kokoontuminen –tämmöiseen muotoon nimi taipuu härmäksi. Eli vähän samansuuntaista kuin Mötley Crüe.
Ketkä kitaristit ovat vaikuttaneet eniten omaan soittoosi?
Alussa kolme kovinta olivat Iron Maidenin Adrian Smith, Ozzyn Randy Rhoads sekä Edward Van Halen. Noissa liemissä on meikäläisen karttuperusta pohjaan poltettu. Tuohon tuherrukseen sittemmin jälkeenpäin vaikuttivat vahvasti Roope Latvalat, John Petruccit, Yngwie Malmsteenit, Jeff Watersit, Marty Friedmanit, Paul Gilbertit, Steve Lukatherit, Chuck Schuldinerit, David Gilmourit sun muut suhaajat. Aina olen diggaillut enemmin melodisesta ja tyylikkäästä soitosta enemmin kuin hypernopeasta tahi vaikeasta tekniikkahevostelusta. Musiikki se kun ei ole kilpailu, paitsi kaveribändejä ja kylänmiehiä vastaan, hehheh.
Millaisena koet markkinat tällä hetkellä Omnium Gatherumin musiikille, ovatko yleisömäärät kasvussa?
Suunta on aina ollut hidasta nousua joka levyllä ja aina on saavutettu joitain uusia tasoja, ja edelleenkin näyttää siltä tämän tulevan julkaisun kanssa. Meillä ei ikinä ole ollut ns. isoa koneistoa takanamme ja ollaan melko UG-lafkoilta käsin näprätty menemään ja mentykin puu edellä perseeseen monissa hommissa ja opittu hommat mulauksen kautta. Hommasta osaa myös sitten nauttia sen takia, että ilmaiseksi ei kyllä ole mitään saatu ja joka hommasta on tapeltu ja uhrattu eikä periksi annettu. Itse on taottu, tehty ja kansa käännytetty. Kyllä nämä kaikki hommat sitten vielä jollakin levyllä kärähtää, kun hiukka vielä odotellaan ja puuhastellaan.
Uusi kiertue lähestyy ja luvassa on kotimaan lisäksi Euroopan kiertuetta. Millaisia suunnitelmia on jatkolle live-esiintymisten osalta?
Edellisellä albumilla saatiin vihdoin tuo Jenkkipää ja Aasian markkinat aukaistua, ja sotatantereen laajennushan se hevituristeilla aina mielessä. Suomesta aloitellaan ja Euroopan kiertueen kautta festarikesään tykitellään. Syksyllä on sitten luvassa Pohjois-Amerikan pitkä ekskursio sekä ilmeisesti toinen Euroopan rundi. Siinähän se vuosi sitten alkaisi paketissa olla.
Kuinka nopeasti pääset kiertue-elämään kiinni ja millä keinoilla pidät homman mielenkiintoisena vai meneekö se ennemmin tai myöhemmin saman toistamiseksi?
Tämä bändi on aivan paras veljesjengi kiertää ja kaikki diggaavat toistensa seurasta, mikä tekee homman aikalailla mielenkiintoisemmaksi kuin olla joku ”soolotykki” vieraassa ympäristössä. Kiertää parhaiden kavereidensa kanssa maailmaa, turisteilee eri paikoissa menemään, soittaa heviä kansalle ja juo siinä sivussa olutta. Eipä siihen paljon enempää mukavan tekemiseen tarvita.
Miten koet esiintymispaikat, pidätkö enemmän pienemmistä klubeista vai suurista festarilavoista?
Kaikki on aina tietenkin keissi kohtaista, ja jokaisella asialla on puolensa. Lähtökohtaisesti ehkä kuitenkin yleisellä tasolla diggailen klubeista enemmän kuin suurista festareista. Hiki, sekoilu ja intiimiys kuuluu tähän tyylilajiin ja isoilla open aireilla nämä arvot ovat vähän tiessään.
Oletko huolestunut klubikeikkojen nykytilasta ja mitkä ovat ne keinot jolla ihmiset saadaan kotisohvalta katsomaan elävää musiikkia?
Metalli on taas vaipumassa marginaaliin, ainakin Suomessa, ja se on ihan hyvä vaan. Itse en kaipaa Idols-Areja, Euroviisu-Lordeja, hevikuorosotia tai kaiken maailman Katri Helenoita poseeraamassa nahkabyysissä Marshallipinon edessä… Nyt hommassa on jälleen vähän aidompi aromi, kuten silloin jurakaudella joskus kun aloitettiin ja hommassa oli jopa vaaran tuntua. Kun sitä kysyntää kuitenkin edelleen löytyy joten se riittänee. Yleisesti ottaen ihmiset ovat kyllä sosiaalisten medioiden kautta laiskistuneet aivan helvetisti, mikä on perseestä. Kaikki on saatavilla, mikä on tavallaan hyvä asia, mutta se taas läskistää ihmiset kotisohvilleen viihdeövereihinsä.
Kiitos haastattelusta. Viimeiset sanat Metalliluolan lukijoille?
Nähdään keikoilla joita tässä keväällä Suomessa on harvan valikoidusti. Nauttikaa harmaasta, on se sitten taivaanranta, hius, Matlock tai OG:n levy!
Haastattelu: Ville Krannila & Juha Karvonen
Kuvat: Yhtyeen promokuvat
http://www.omniumgatherum.org/
Omnium Gatherum Facebookissa
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
