Disturbed – The Sickness (2000)

Mainos:
Saarihelvetti

Chicagossa vuonna 1994 perustettu jenkkibändi Disturbed soittaa alternative metallia/nu-metallia. Yksi laatikko on tälle yhtyeelle liian pieni ja tästä syystä sen asettaminen tietyn genren edustajaksi herättää aina keskustelua puolesta sekä vastaan. Kokoonpano perustettiin nimellä Brawl, mutta ensimmäisten demonauhoitusten jälkeen laulajaksi vaihtui David Draiman ja bändin nimi muuttui hänen ehdotuksestaan Disturbediksi. He julkaisivat kaksi kolmen raidan demoa ennen ensilevynsä ilmestymistä.

20 vuotta sitten julkaistu ’”The Sickness”-levy poikkeaa hiukan bändin myöhemmästä tuotannosta. Albumin biisit ovat rankempia ja synkempiä sekä sisältävät enemmän elektronisia elementtejä. Levyn avaus ”Voices” tuo heti esille Draimanin laulutyylin vahvimmat puolet. Nopea ja ronski laulu yhdistyy loistavaan kitarasoundiin välillä niin mahtavasti, että niiden kokee olevan yhtä. Kuten nimestä voidaan päätellä, kappale kertoo henkilöstä, joka kuulee ääniä päänsä sisällä. Äänet yrittävät ottaa kontrollin henkilöstä ja hän taistelee niitä vastaan. Musiikkivideossa tämä henkilö esitetään toimistotyöntekijänä, joka kokee monenlaista pompotusta työssään ja kuvittelee kostavansa ne erilaisin keinoin. Draiman esittää videolla tätä ääntä pään sisällä ja lopulta videon henkilö päättää heittää työvaatteet nurkkaan ja lähtee bändin keikalle irrottelemaan oikein kunnolla.

Seuraavaksi soiva ”The Game” oli mukana bändin ensimmäisellä demolla. Biisi alkaa elektronisella soitolla ja Draimanin suhteellisen rauhallisella laululla, kunnes kitarat tulevat mukaan ja biisi alkaa kunnolla. Dan Doneganin kitarariffit, Mike Wengrenin rumputyöskentely ja Steve Kmakin basso täydentävät tämän loistavan sovituksen jokainen omalla sarallaan. Pidän erityisesti kappaleen jakamisesta rauhallisempiin sekä aggressiivisempiin osuuksiin ja vaikka en erityisesti fanita elektronisten elementtien lisäämistä heavybiiseihin, tässä tapauksessa ne sopivat kokonaisuuteen hyvin. ”The Game” on mukana Rock Band -videopelissä ja Dragon Ball Z -elokuvassa.

”Stupify” ei kuulu omiin suosikkeihin, mutta se on yksi bändin tunnetuimmista lauluista. Lähes rap-tyylin laulu ja ehkä hieman liian pehmeät riffit pudottavat pisteitä arviossa, vaikkakin tahti paranee hieman loppua kohden. Biisiä kyllä kuuntelee muiden joukossa ja sen avulla bändi varmasti löysi uusia faneja pudottamalla aggressiivisuutta pois.

Kuva: Hannu Juutilainen

”Down With The Sickness” on Disturbedin ylivoimaisesti tunnetuin ja soitetuin numero. Suomessa sitä kuulee soitettavan usein erilaisissa urheilutapahtumissa, esimerkiksi jääkiekko-otteluiden taukomusiikkina. Kappale on myös suosittu sisääntulomusiikki, jota ovat käyttäneet mm. muutamat jenkkifutisseurat ja kamppailulajiurheilijat. Biisi alkaa intro-osuudella, jonka lopuksi Draiman tekee kuuluisan ”ooh-wah-ah-ah-ah”– äänen, jonka inspiraatio löytyi kuulemma paikallisesta eläintarhasta. Intron jälkeen biisi etenee tasaisen aggressiivisesti, vaikka tahti on melko hidas. Kappaleesta on tehty kaksi erilaista versiota, sillä musiikkivideosta ja radio-versiosta on jätetty pois lopun ”abuse”-kohta, jossa on muun muassa melko voimakasta kiroilua.

Loput albumin biiseistä ovat melko tasaista suorittamista. ”Numb” on kertosäkeitä lukuun ottamatta levyn rauhallisimpia, vaikka saa vähän enemmän potkua loppua kohden. Omaan korvaan parhaimmilta kuulostavat ”Conflict” yksitoikkoisista lyriikoistaan huolimatta, sekä elektronisia elementtejä sisältävä levyn päätösbiisi ”Meaning Of Life”. ”Shout 2000” on huomionarvoinen siinä mielessä, että se on Tears For Fears -coveri. Myöhemmillä levyillä bändi tulisi julkaisemaan coverin myös Genesiksen ja U2:n biiseistä, eli kyseessä on suunniteltu ja jatkuva erikoisuus. ”Droppin’ Plates” puolestaan edustaa selkeimmin nu-metallia kuulostaen ajoittain lähes Limp Bizkitiltä.

Levystä julkaistiin vuonna 2002 kansainvälinen uusintapainos, joka sisältää yhden lisäbiisin sekä liveversiot kappaleista ”Stupify”, ”The Game”, ”Voices” sekä ”Down With The Sickness”. Vuonna 2010 levystä julkaistiin vielä kymmenvuotisjuhlapainos ja tällä kertaa alkuperäisten biisien lisäksi mukaan pääsivät vuoden 2002 painoksesta tuttu lisäbiisi sekä yksi uusi kappale. Tulevana kesänä 2020 bändi soittaa ”The Sickness” -20-vuotisjuhlakiertueen Amerikassa.

Valtavaan suosioon nousseen bändin debyytiltä on edelleen kuultavissa nykypäivän jättiläisen menestyksen ajankohtainen kaiku.

8/10

Marko Leppinen

1. Voices
2. The Game
3. Stupify
4. Down With The Sickness
5. Violence Fetish
6. Fear
7. Numb
8. Want
9. Conflict
10. Shout2000
11. Droppin’ Plates
12. Meaning of Life

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän