Distress Of Ruin – Insights EP (2017)

MAINOS:



Tammikuusta 2015 asti työn alla ollut joensuulaisen Distress Of Ruinin toinen EP ”Insights” on nähnyt päivänvalon. Vuodesta 2010 aktiivisena toiminut bändi oli itselleni aiemmin tuttu lähinnä nimeltä, mutta alan piireissä yhtyettä on jo ehditty ylistää, joten mielenkiinnolla lykkäsin uutukaisen soittimeen.

Valitettavasti itäsuomalaiset eivät pääse yllättämään, sen verran geneeristä ja moneen kertaan kuultua tavaraa on tällä kertaa tarjolla ja yhtyeen esittämä melodinen death metalli tuokin liian vahvasti mieleen genren kotimaiset huiput Omnium Gatherumin sekä Insomniumin. Levyä kuunnellessa herää kysymys, onkohan nyt lainailtu enemmän kuin laki sallii. Toisin sanoen omaperäisyyden puute vesittää kuuntelukokemusta melko lailla.

”Insightsia” vaivaa myös liika pehmeys, eikä EP saa tuulta purjeisiin missään vaiheessa. Pari terävää kulmaa ja vähän särmää olisi nostanut tasoa huomattavasti. Parasta antia EP:llä tarjoaa laulaja Lauri Ruotsalainen. Tässäkään tapauksessa ei lähdetä merta edemmäs kalaan vaan seilataan ilmiselvien esikuvien vanavedessä, mutta mies hoitaa tonttinsa varmasti ja mallikkaasti oli kyse sitten örinästä tai puhtaasta ulosannista.

Vaikka Distress Of Ruinilla on hyviä ideoita ja mitä ilmeisimmin rahkeita vaikka mihin, kokonaisuutena ”Insights” hukkuu kasvottomaan massaan. Lainatakseni tuttavaani: hyvin soitettua ja tuotettua keskinkertaisuutta.

2½/5

Marko Klingberg

1. In The Heart Of Chaos
2. To Become Feathered
3. Epiphany
4. The Explorer
5. Ablaze In The Ruins

+ artikkelit

Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.