New Yorkissa vuonna 1980 perustettu Manowar oli neljä vuosikymmentä sitten edennyt toisen albuminsa julkaisunsa kynnykselle. Bändi oli kokenut pahoja takaiskuja debyytti ”Battle Hymnsin” jälkeen. Ensin rumpali Donnie Hamzik kypsyi jatkuvaan keikkailuun ja lähti riveistä. Uusi soittaja onneksi löytyi nopeasti, kun Scott Columbus asteli ryhmittymään täydentäen klassisen Manowar- kokoonpanon.
Kun yhtye oli buukattu esiintymään Readingin festivaaleille, saatiin yllättäen tieto, että levy-yhtiö Liberty oli purkanut levytyssopimuksen. Tämä johti tärkeän keikan peruuntumiseen. Tässä kohtaa kohtaa onni käänsi kasvonsa Manowaria kohti ja positiivisia asioita alkoi tapahtua nopeasti.
Mielenkiinto bändiä kohtaan oli noussut erityisesti Euroopassa, joten uusi levytyssopimus solmittiin Music For Nations Englannin osaston kanssa. Osoittaakseen, että hommia paiskitaan tosissaan eikä pelleillä, yhtye allekirjoitti sopimuksen omalla verellään. Tämä herätti myös median mielenkiinnon ja aiheesta kirjoitettiin iso juttu Kerrang! -lehteen ja Manowar nähtiin jopa julkaisun kannessa. Tästä oli hyvä lähteä suunnittelemaan tulevia kuvioita, sillä ostavan yleisön mielenkiinto oli herätetty ja uutta levyä odoteteltiin malttamattomasti.
Alkuperäinen suunnitelma oli julkaista muutaman biisin mittainen EP, mutta tästä luovuttiin, kun kävi ilmi, että kappaleita oli kertynyt riittävästi pitkäsoittoa varten ja niiden kestot olivat pääasiassa pitkiä. Albumille ei tarkoituksella rakennettu yhtenäistä tarinaa vaan laulujen aiheet vaihtelivat biisistä riippuen. Uusi rumpali sai tulikasteensa levytysten saralla tätä nykyä todella merkittävänä pidetyn Manowar-albumin muodossa. LP sai kasteessa nimen ”Into Glory Ride”.
”Warlord”
Albumin käynnistää yllättävän ristiriitaisen vastaanoton saanut kappale nimeltään ”Warlord”. Yleisilme oli nimittäin synkkä, painostava sekä raskas, eikä nopealla tempolla kulkevia biisejä kelpuutettu mukaan kuin muutama. Näistä ”Warlord” valittiin käynnistämään levy. Vaikka se alkaa vajaan minuutin mittaisella introlla, jossa tarinan päähenkilö harrastaa seksiä nuoren tytön kanssa, on se silti albumin lyhin raita reilun neljän minuutin kestollaan.
Kyseinen intro on muuten sikäli huvittava, että sekstaileva pariskunta jää kiinni ”rysän päältä” tytön vanhempien sännätessä paikalle ja äidin huudahtaessa ”She´s only sixteen!” Tarinamme sankari ottaa jalat alleen ja nauraa paskaisesti päälle. Tämän jälkeen alkaa itse biisi, joka olisi ollut kuin kotonaan ”Battle Hymnsillä”, jolla ripeämpiä sovituksia on useampia.
Vaikka sävellys ei ole missään nimessä huono, tässä kunnianhimoisten sävellysten seurassa se jää häntäpäähän. Järkeenkäypä syy sen mukanaoloon lienee siinä, että se jyrää ja laittaa kuulijan puimaan nyrkkiä vimmatusti.
Nuorempana tämä oli kuningasavaus albumille, sillä se oli rivakka ja mielenkiinnon herättävä esitys. Samalla se oli kunnianosoitus bikereille, heidän elämäntyylilleen ja moottoripyörille joita Manowar ihannoi. ”Born to live on the fast lane on a chopped Harley-D, smell that oli and high test gasoline” kertoo kaiken oleellisen mistä tässä on kyse.
Biisi on rakenteeltaan yksinkertainen, eikä vielä liiemmin väläyttele jäsenten osaamista soittimiensa saralla. Se on kuin tyhjää valtatietä eteenpäin syöksyvä Harley Davidson mustaan nahkaan pukeutunut hahmo kyydissään. Tarinan moottoripää sai vieläpä jatko-osan vuoden 1996 ”Louder Than Hell” -albumilla ”Return Of The Warlord” -raidan muodossa.
”Secret Of Steel”
Tässä kappaleessa vauhtia pudotetaan huomattavasti ja nyt alkaa olla tilaa kuunnella biisin intrumentaatioita. Jos on jäänyt epäselväksi, tämän kokoonpanon osaaminen oli sellaisella tasolla, jolle harva soittaja pääsi. ”Secret Of Steelin” kitarasoolo on komeaa kuultavaa. Myös basisti ja liideri Joey DeMaio väläyttelee, mitä instrumentillaan voi tehdä. Vokalisti Eric Adamsia ei vielä päästetä täyteen iskuunsa, sen aika tulee myöhemmin.
Tätä albumia useaan kertaan kuunnellena ja tätä arvostelua varten raitoihin kunnolla perehtyen huomasin, että ”Secret Of Steel” on eräänlainen silta kohti seuraavaa kappaletta, eikä yllä aivan kärkikahinoihin. Tunnelma on raskas ja painostava ja Columbuksen rummut tulevat hyvin esille paukkuen jylhästi kuin ukkonen taivaalla ikään.
Jos joku ihmettelee, kuinka rummut kuulostavat erikoiselta löytyy vastaus miehen rumpusetistä. Puusta valmistetut rummut eivät tahtoneet kestää herran hakkausta, joten ratkaisu oli hyvin Manowar-mainen: teetetään Columbukselle ruostumattomasta teräksestä tehdyt kannut. Erityisesti tomeihin lyödyt iskut kuulostavat siltä kuin joku tulisi kaiuttimista läpi, niin kovaa ne soivat!
”Gloves Of Metal”
Jos kappaleen nimi on suomennettuna Teräshanskat, se ei voi olla huono, kun tietää kuinka tosissaan Manowar musiikkinsa ja sanomansa kanssa on. Biisi jatkaa jylhällä ja raskaalla linjalla, vaikka on nopeampi kuin edeltäjänsä. Mieleen tulee Manowarin seuraava levy ”Hail To England”, jolla se olisi kuin kotonaan.
Pääosan varastaa kitaristi Ross The Boss, joka päästelee sooloja kuin riivattu ja vaikka itse kitarariffi on suoraviivainen, se sopii esitykseen täydellisesti. ”Leather! Metal! Spikes! And Chains!” Niistä on oikeat metallihanskat tehty.
Tässä vaiheessa levyä alkaa meininkiin päästä mukaan tosissaan ja tunnelma tiivistyy jatkuvalla syötöllä, sen verran vakuuttavaa jälkeä Manowar kaiuttimista ulos loihtii. A-puolella on vielä yksi helmi jäljellä, eikä nyt puhuta mistään täyttweestä vaan yhdestä albumin kulmakivistä.
”Gates Of Valhalla”
Kunnon Manowar-levyille kuuluu aina eeppisiä sekä pitkiä teoksia. ”Gates Of Valhalla” on todentotta sellainen. Rauhallisella akustisella kitaralla ja Adamsin laululla käynnistyvä intro kestää pari minuuttia, kunnes bändi päästetään täysillä irti.
Pääosan esittäjiä tuntuu olevan useampia, mutta eniten huomio kiinnittyy jälleen Columbuksen tomifilleihin ja siihen, kuinka ne tulevat kitaravallin läpi kuin rautanaula. Niitä kuullaan jatkuvalla syötöllä, joten saa olla melkoinen puukorva, jollei niihin huomiota kiinnitä. Adams pääsee kokeilemaan äänijänteidensä kuntoa toden teolla ja voi vain ihmetellä kuinka mies edelleen 70-vuotiaana pystyy vetämään näihin korkeuksiin ilman taustanauhoja. Myös Ross The Boss on liekeissä ja soolo on kuin miljoonan skovillen chilipippuri, sen verran tulisesti se lähtee.
Biisiä on myös tituleerattu esikuvaksi tuleville viikinkimetallibändeille Valhalla-teemallaan ja tottakai myös Odin mainitaan. Joka tapauksessa, reilu seitsemän minuutin kesto ei haittaa ja tuntuu jopa siltä, että tähän olisi voinut säveltää vielä lisää materiaalia, niin hyvin se pitää otteessaan. Kappale on albumin toiseksi nopein tempoltaan, muttei pääse lähellekään ”Warlordin” vauhtia. Loistava päätös ja draamankaaren rakennus A-puolelle.
”Hatred”
”Into Glory Riden” vahvuus on materiaalissa, jossa on vaihtelevuutta, mutta myös huimia yksilösuorituksia. ”Hatred” on junnaavan raskas ja hidas esitys, joka tuo ajoittain mieleen Black Sabbath -doomin sekä pihaan hitaasti kaartavan puskutraktorin, joka on jyräävä jotain maantasalle.
Reilun kahden minuutin kohdalla alkaa käydä selväksi kuka on tämän raidan kuningas ja johtaja. Eric Adams. Hän kiljuu ja karjuu melodian päälle kuin alleviivatakseen vihaansa, joka huokuu joka nuotista. Mitä enemmän kappaletta kuuntelee, sen vahvemmaksi se muuttuu ja kasvaa kuuntelukertojen myötä. Biisissä on myös erikoisia rytmityksiä ja käännöksiä. Tuntuu kuin tahtilaji vaihtuisi lennossa huomaamatta. Lopussa soitellaan jopa sujuvasti bluesbiittiä.
”Hatred” on todella mielenkiintoinen ja vakuuttava esitys, ollen ehdottomasti yksi albumin vahvimmista sävellyksistä.
”Revelation (Death´s Angel)”
Jälleen todella vahva numero, joka etenee Iron Maiden -laukkakompilla. Tässä on vahvoja mielleyhtymiä tulevien levyjen Manowar-sävellyksiin, lähinnä ”Hail To Englandin” ja ”Sign Of The Hammerin” aikaisiin, mutta se on pelkkää plussaa.
Tempoa on jälleen nostettu huomattavasti ”Hatredin” vastaavasta ja biisi on yhtä koko bändin näytöstä soiton sekä laulun saralla. Kappaleesta ei keksi mitään moitittavaa. Se istuu hienosti kokonaisuuteen ja kyllä tätä kelpaa yksittäisenä raitana myös kuunnella. ”Revelation” valmistelee kuulijaa viimeiseen taistoon, hurjan päätösbiisin vastaanottamiseen.
”March For Revenge (By The Soldier´s Of Death)”
Me Manowarin tuotantoon perehtyneet tiedämme, että bändi on kirjoittanut useita pitkiä biisejä, joista majesteettisin ja pisin löytyy ”The Triumph Of Steelin” kärjestä. ”Into Glory Riden” päättävä uljas ”March For Revenge (By The Soldiers Of Death)” on yli kahdeksan ja puolen minuutin sävellys, joka laitetaan käyntiin perinteisesti. Koko yhtye on mukana ensi tahdeista lähtien. Rakennetta muutetaan kolmen minuutin jälkeen ja alkaa akustinen kerronnallinen osuus, jossa Ross The Boss ja Eric Adams vievät tarinaa parin minuutin ajan eteenpäin kahdestaan, kunnes palataan alkuperäiseen teemaan entistä hurjemmalla pauhulla.
Tämä päätös haastaa kuulijaa koko mitallaan, sillä se on rönsyilevä ja pitkä, mutta sille kannattaa antaa tilaisuus pudota korvien väliin sillä sellaiseksi se on luotu. Aivan kuten koko tämä mahtipontinen LP.
”Into Glory Ride” on sikäli erikoinen Manowar-albumi, että se nauttii suurta arvostusta fanien keskuudessa, vaikka albumilta puuttuu ns. hittibiisi tai edes singlejulkaisu. Vaikka bändi ei sitä EP:tä tehnytkään, niin albumin sessioissa äänitettiin kappale, jolla on klassikon status, nimittäin ”Defender”. Se julkaistiin kyllä singlenä vuonna 1983 ja pitää sisällään amerikkalaisen näyttelijälegenda Orson Wellesin puhuman intron. Manowar levytti kyseisen raidan uudelleen vuoden 1987 albumille ”Fighting The World” ja kunnioitti näin vuonna pari vuotta aikaisemmin kuolleen näyttelijän muistoa käyttämällä biisissä tuota alkuperäistä introa.
Eivätkä erikoisuudet lopu tähän. Levyn kansikuva on luku sinänsä ollen ainoa bändin levyistä, jossa ei ole kannessaan upeaa maalausta. Sen sijaan kannessa on Manowar miekat käsissään ja erityisesti Joey DeMaion asuvalinta herätti hilpeyttä, sillä se tuo mieleen lähinnä luolamiehen.
Myös albumin soundimaailma sai niskaansa kritiikkiä ja on epäilty, että uusi levy-yhtiö oli käyttänyt vahingossa demoversiota. Vaikka soundit voisivat olla tuhdimmat, kokonaisuus toimii silkalla energiallaan ja voimallaan. ”Into Glory Ride” on voimakas näyttö yhtyeeltä, jolla oli missio taistella kelvotonta metallia vastaan. Death to false metal!
9+/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.Warlord
2.Secrets Of Steel
3.Gloves Of Metal
4.Gates Of Valhalla
5.Hatred
6.Revelation (Death’s Angel)
7.March For Revenge (By The Soldiers Of Death)
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.