[three_fourth]Vorna on Tampereelta saapuva pakanametallia soittava bändi, joka perustettiin vuonna 2008. Ensimmäinen täyspitkä ”Ajastaika” näki päivänvalon vuonna 2013 ja joulukuussa 2015 julkaistu ”Ei valo minua seuraa” nostaa bändin ehdottomasti oman musiikkityylinsä kirkkaaseen kärkikastiin. Bändin materiaalia voisi hetkittäin verrata Catameniaan ja Moonsorrowiin, vaikkakin silti täysin omalla kaistalla pysyen. Tuohon lokeroon voisi helposti lisätä esim. melodisen black metallin folk-otteineen, suomalaista melankoliaa unohtamatta, mutta antaa musiikin puhua puolestaan.
”Harmaudesta” avaa levyn viestittäen melodista musiikkia höystettynä laulaja Vesa Salovaaran vaikuttavalla kärinälaululla olevan tarjolla. Lauluun voi moni tarttua, mutta itselle ääni toimii loistavasti ja sopii musiikkiin paremmin kuin se kuuluisa nyrkki toisen silmäkuoppaan. Kolmosraita ”Itsetön” antaa laulullisesti kuuntelijalle toista näkökulmaa, kun puhtaat vokaaliosuudet alkavat soida. Loistavan lisän matalaan puhtaaseen lauluun antaa taustalaulajan kaunis ja heleä ääni. Reilu 8 minuuttia kestävään kappaleeseen tuota tyylilajia olisi kaivannut jopa enemmän. Ainoastaan ”Sieluni Varjoissa” levyn taso hieman notkahtaa. Biisi tarjoilee levyn kevyempää antia, ja kappaleen keskivaiheilla vauhti tipahtaa jopa liiaksi. Vaikka loppua kohden alun tunnelmiin jälleen päästään, niin mielestäni toisenlainen rakenne olisi tähän kappaleeseen sopinut paremmin.
”Vaipunut” on albumin vähäsanaisin kappale ja täysin puhtailla lauluäänillä rakennettu tunnelmointi. Tässä kappaleessa sanonta ”vähemmän on enemmän” toimii erittäin hyvin ja biisi toimisi varmasti keikoilla hyvänä päätösnumerona, jonka myötä kuulijat voisivat tarvittaessa ottaa sen illan viimeisen viskin tai lähteä tarpomaan taksitolpalle kevyen lumisateen saattamana. ”Yksin” jatkaa edellisen kappaleen mahtavaa maalailua. Tämä veto on myös musiikkivideolle valikoitunut, eikä syyttä. Videoon on hienosti saatu samaa tunnelmaa, jota albumin kansitaidekin pitää sisällään. Tämä kappale on se levyn täyden kympin biisi. Sanoitukset toimivat nerokkuudellaan ja soittimetkin tässä kappaleessa ovat kasvaneet lähes yhteen. Oman lisänsä tuovat viulu ja sello, jotka saavat mainion numeron kuulostamaan vielä paremmalta. Päätösraita ”Hiljaiset Rauniot” vaihtaa tunnelmaa haikeista maalailuista vauhdikkaampaan ja mahtipontisempaan soitantaan. Ja kun levy alkoi melodisesti niin pitäähän viimeisessä kappaleessa olla myös mahtavat kitaramelodiat ja kunnon rummun poljennat. Puhdasta laulua tässäkin biisissä on kuultavissa. Täydellinen päätös levylle.
”Ei valo minua seuraa” on ehdottomasti päättyneen metallivuoden parasta ja monipuolisinta antia. Se tarjoilee takuuvarmasti mielihyvää ja tummanpuhuvia maalailuja vielä tuleville vuosillekin. Kappaleiden syvällisiin sanoituksiin kannattaa kuulijan paneutua ja mielestäni ulosanti on helposti tulkittavaa, joten ei muuta kun harjoittamaan Salovaaran kärinöintiä. Albumi on edelliseen verrattuna selvästi parempi tuotos äänimaailmaltaan ja vaikka tunnelma hieman poukkoileekin, niin kyseessä on silti erittäin onnistunut kokonaisuus. Toivottavasti Vornan uusin löytää tiensä monen musiikin ystävän kokoelmiin.
9+/10
Jarno Kärnä
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1. Harmaudesta
2. Jälkemme
3. Itsetön
4. Sieluni varjossa
5. Vaipunut
6. Yksin
7. Hiljaiset rauniot[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.