1984 oli eräänlainen metallin ja hard rockin hullu vuosi, sillä maailmaan putkahti suuri määrä klassikon asemaan nousseita levyjä. Kyseisenä vuonna päivänvalon näkivät mm. seuraavat pitkäsoitot: Deep Purple: ”Perfect Strangers”, Dio: ”The Last In Line”, Iron Maiden: ”Powerslave”, Judas Priest: ”Defenders Of The Faith”, Whitesnake: ”Slide It In”, Van Halen: ”1984”, Metallica: ”Ride The Lightning” sekä Scorpions: ”Love At First Sting”.
Tähän samaan nippuun voidaan huoleti nostaa myös elokuussa 1984 julkaistu W.A.S.P.:in bändin omaa nimeä kantanut debyyttilevy (LP on kulkenut myös nimillä ”Winged Assassins” ja ”I Wanna Be Somebody”). Nokkamies Blackie Lawlessin yhdessä Mike Varneyn kanssa tuottama albumi oli jatkoa huomiota herättäneelle yhtyeen ensisinglelle ”Animal (Fuck Like A Beast)” ja tässä vaiheessa maailma oli valmis tullakseen shokeeratuksi Alice Cooperin sekä Kissin hengessä. Tähän huutoon Lawless, Chris Holmes, Randy Piper ja Tony Richards olivat valmiita vastaamaan.
Albumi käynnistyy loistavasti kahdella klassikolla ”I Wanna Be Somebodylla” ja ”L.O.V.E. Machinella”. Molemmat ovat kiistattomia kasarin raskaan musiikin kulmakiviä, jotka ovat kestäneet ajan hammasta täydellisesti. Samaa ei voida sanoa ”The Flamesta”, joka on ”vain” kiva rokkari.
”B.A.D.” palauttaa meiningin synkemmäksi iloisen kaljoittelurokkarin ”The Flamen” jälkeen. A-puolen päättävä ”School Daze” on tahollaan onnistunut perus-W.A.S.P.-rykäisy, joka kantaa pitkälti Blackien vokaalisuorituksen ja toimivan kertosäkeen ansiosta.
B-puolen avaus on jälleen klassikko-osastoa, ”The Hellionin” rysähtäessä eetteriin. Murhaava kertosäe ja huikea energia, millä bändi julistaa ilosanomaansa kuulijan korviin toimii yhä 40 vuotta levyn julkaisun jälkeen komeasti.
Samat kommentit slovarista ”Sleeping (In The Fire)”, jonka eeppisyys pääsi yllättämään positiivisesti. En ollut kuullut kappaletta pitkään aikaan ja helkuta, tämä on huikea voimaballadi. Blackie laulaa mahtavasti, kertosäe on erinomainen ja biisistä löytyy vielä vakuuttava kitarasoolo.
Huikea B-puoli saa jatkoa ”On Your Kneesin” myötä, W.A.S.P.:in palatessa suoraviivaisen rokkauksen pariin. Kertosäe on jälleen erinomainen ja tämä kappale on yhä bändin keikkasettien vakiokamaa. Albumin kaksi viimeistä raitaa ”Tormentor” sekä ”The Torture Never Stops” pitävät tason yhä korkeana, jopa niin että B-puoli pesee kokonaisuutena albumin A-puolen.
”Tormentor” on raskaampaa W.A.S.P.:ia, ”The Torture Never Stopsin” käynnistyessä loistavalla riffillä, kasvaen siitä mainioksi junttariffin voimalla kulkevaksi sovitukseksi, jonka kertosäe on jälleen onnistunut.
W.A.S.P.:in debyyttilevy on kestänyt ajan hammasta yllättävän hyvin. Blackien vokaalit leikkaavat, kuin terävä sirkkelinterä (pun intended), Holmes-Piper-kaksikon sylkiessä riffejä ja maukkaita sooloja liukuhihnalta. Richardsin ainoaksi levyksi yhtyeen riveissä jäi tämä debyytti, mutta miehen rumputyöskentely on vakuuttavaa.
Kun onnistuneet sävellykset on saatu taltioitua erittäin energisesti, on kuuntelijan helppo nauttia. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, etteivät A-puolen kolme viimeistä kappaletta ole aivan samaa tasoa, kuin muu albumi, mutta vastapainoksi levylle on päätynyt puolenkymmentä puhdasta klassikkoa. Tämä yhdistettynä siihen seikkaan, että pikkupoikana yksinkertaisesti rakastin levyä, en tälle ikivihreälle voi antaa kuin yhden arvosanan.
10/10
Ilkka Järvenpää
1. I Wanna Be Somebody
2. L.O.V.E. Machine
3. The Flame
4. B.A.D.
5. School Daze
6. The Hellion
7. Sleeping (In The Fire)
8. On Your Knees
9. Tormentor
10. The Torture Never Stops
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}