Rokkaavaa metallia soittava helsinkiläinen Scythe For Sore Eyes julkaisee loppuvuodesta kolmannen kokopitkän albuminsa ”Face Puzzle”. Nyt tulevalta levyltä on julkaistu ensimmäinen single ”Lust”. Kappale kertoo himosta, jota kaipaa ja jonka joutuu tukahduttamaan.
Kuuntele kappale musiikkipalveluissa (Spotify, Apple Music, Deezer, Tidal, AmazonMusic yms.): https://push.fm/fl/sfse-lust
Scythe For Sore Eyes on perustettu 2013 ja se on julkaissut kaksi kokopitkää albumia Dawn Of A Darker Horizon (2015) ja Nothing (2019). 21.11.2025 julkaistava Face Puzzle on äänitetty Inka Studiolla Juho Räihän huomassa. Uuden levyn soundiin bändi haki hieman raskaampaa otetta ja puhtaat laulut vuorottelevat murinavokaalien kanssa kuten aiemminkin.
Scythe For Sore Eyes on:
Satu Nummenpää – laulu
Bjarke Aalto – Basso
Timo Rajala – Kitara
Jani Matilainen – Rummut
Jarno Nummenpää – Kitara/murina
Ketjulompakkorockbändi The Empire Strikes palaa julkaisukantaan uudella singlellä Congregation. Kappale on samalla ensimmäinen single loppusyksystä ilmestyvältä uran viidenneltä pitkäsoitolta.
”Uuden levyn kappalemäärästä uupui vielä pari biisiä, vaikka studioon siirtyminen alkoi jo uhkaavasti häämöttää parin viikon päässä. Silloinhan ei auta muu kuin ottaa sävelkynä kauniiseen käteen ja alkaa piirtelemään nuottia nuotin perään vallan vimmatusti. Congregation-kappaleen kohdalla päätin kokeilla vanhaa kunnon ’biisi tunnissa’ -metodia, ja kappaleen runko syntyikin vallan vaivattomasti, eikä siihen edes tuntia mennyt”, pääasiallisessa sävellysvastuussa ollut Topi Tarkki muistelee.
Kappaleen lyriikoissa laulaja Tommi Tuoriniemi tunnustaa kanavoineensa Genesis-yhtyettä:
“Jesus He Knows Me -kappaleen viitoittamalla, kieron kantaaottavalla antikristillisellä tiellä, sanoitukset pyrkivät kritisoimaan kaikin sarvin ja hampain erinäisten jumalhahmojen nimissä toimitettavaa henkilökohtaista kilvenkiillottamista. Ryhdyttiin siihen maallisen vallanhimon tai hypoteettisen taivaspaikan takia.”
Tuoreesta singlestä on nyt katsottavissa myös musiikkivideo, jonka tuotannossa luovuus päästettiin valloilleen.
”Musiikkivideo tehtiin taidekollektiivin omin pikku kätösin treenikämpällä ja sen välittömässä läheisyydessä. Innoitusta videoon on haettu vahvasti 1990-luvun parhaiden sketsisarjojen, kuten Vintiöiden ja Kummelin, maailmasta, mikä arvatenkin näkyy lopputuloksessa. Jos ei muuta jäänyt kuvaussessioista käteen, niin ainakin vimmatusti pitkää ikää koko orkesterille. Sen verran lystikästä oli poikain kesken puuhastella videon parissa – there is no budget like no budget.”
Uuden biisin pääsee heti kuulemaan halutessaan livenä ensi viikolla, kun The Empire Strikes esiintyy Helsingin On The Rocksissa torstaina 11.9. ruotsalaisen Spiders-yhtyeen lämppärinä.
The Empire Strikes on:
Tommi Tuoriniemi – laulu, kitara
Topi Tarkki – kitara
Otto Haapanen – rummut
Paavo Kuukasjärvi – basso
Ari Suhonen – koskettimet
Vuonna 2006 Sonkajärvellä perustettu sinfonista ja progressiivista metallia soittava Dominant Chain julkaisi tänään debyytti-EP:n ”Wasteland Requiem”.
Dominant Chain – Wasteland Requiem (EP 2025) Biisilista: 01. Wasteland Requiem 02. The Moment 03. Tears of the Tyrant 04. Dirt 05. Kissed by This Life -Miksaus: Toni Balk -Masterointi: Janne Tolsa -Kansitaide: Antti Raatikainen -Kuvat: Sami Kettunen -Logo: Juha Tretjakov -Lauluäänitys: Esa Uusimaa -Lauluäänitys ja taustamurinat kappaleessa “Kissed by This Life”: Mika Kankainen
Wasteland Requiem – EP on Dominant Chain -yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu. EP koostuu viidestä kappaleesta ja on teemallinen kokonaisuus. Keskiössä on yksilön kokemukset fantasia- ja sci-fi -elokuvista sekä -kirjallisuudesta tutussa post-apokalyptisessä ja dystooppisessa tulevaisuuden yhteiskunnassa. Esikoissinglenä julkaistu “Kissed By This Life” edustaa teemallisesti ja musiikillisesti EP:n olennaisinta ja ytimekkäintä sanomaa ja esittelee yhtyeen musiikillisen tyylin parhaimmillaan.
EP:n on tuottanut Dominant Chain, miksannut Toni Balk ja masteroinut Janne Tolsa.
Belfastin suuren pojan, legendaarisen Gary Mooren (4.4.1952-6.2.2011) viides studiolevy “Run For Cover” täytti hulppeat 40 vuotta, joten tämä mielenkiintoinen albumi on syytä ottaa uudelleen arvioon.
“Run For Cover” sai alkunsa yhteistyöstä, kun Moore päätyi 1980-luvun puolivälin lähestyessä liittoutumaan entisen Deep Purple vokalisti-basistin Glenn Hughesin kanssa. Hughesin, joka myös ”The Voice Of Rockina” tunnetaan, henkilökohtainen elämä oli tuohon aikaan railakasta, tai kuten Oulussa asia saatettaan ilmaista: Glenn veti muuta kuin talvisin pulkkaa.
Moorelle Hughesin vauhdikas elämäntyyli oli liikaa, joten tämä yhteistyö ei kantanut kuin neljän biisin verran varsinaiselle levylle asti. Hughes ei ollut ainoa vieraileva ja legendaarinen basisti-laulaja, sillä Mooren vanha taistelutoveri Phil Lynott (Thin Lizzy) osallistui myös menoon, kuten Mooren luottomies Neil Carter (UFO) sekä Don Airey (Rainbow, Ozzy Osbourne), jotka vastasivat kosketinsoitin-osuuksista.
Muita tuttuja nimiä sessioissa olivat basisti Bob Daisley (Ozzy Osbourne, Rainbow), sekä kevyemmistä piireistä tuttu rumpali Paul Thompson, joka tunnetaan esimerkiksi Roxy Musicin riveistä. Jotta tällä sopalla olisi tarpeeksi kokkeja, oli myös tuotantopuolella vastuunjakajina suuri katras merkkinimiä. Tiskin takaa löytyivät Andy Johns (Rolling Stones, Free, Rod Stewart), Peter Collins (Queensrÿche, Bon Jovi, Rush), Beau Hill (Ratt, Alice Cooper, Europe) sekä Mike Stone (Journey, Asia, Queen). Meriiteistä LP:n menestys ei siis ollut kiinni, mutta millainen oli lopputulos? Otetaan selvää.
“Run For Cover” käynnistyy Mooren laulamalla nimibiisillä, joka on komea, hyvin 1980-luvun henkinen rokkari, jossa Mooren tavaramerkki-kitarointi kohtaa aikakauteen kuuluvat massiiviset kosketinsoitinvallit. Tämä toimii, kuten myös tarttuva kertosäe, Mooren kitarasoolon ollessa taattua korvakarkkia.
Ensimmäinen Hughesin laulama kappale “Reach For The Sky” on edeltäjää selvästi rouheampi tapaus. Tuotanto on enemmän power trio -vaikutteinen ja mikä siinä, kun sovitus toimii komeasti. Phil Lynottin laulaman, miehen alunperin Thin Lizzyn jälkeen kasaamalle Grand Slamille säveltämän sodanvastaisen “Military Manin” sanoma taitaa valitettavasti olla tänä päivänä vielä ajankohtaisempi, kuin 40 vuotta sitten. Itse sävellys ei ole kahden edellisen vedon tasoinen ja uskallan väittää, että kyseessä on levyn heikoin biisi.
LP-aikakaudella A-puolen viimeiseksi biisiksi oli säästetty uusi versio Mooren jo edellisenä vuonna ilmestyneelle loistavalle “Victims Of The Futurelle” kirjoittama kaunis balladi “Empty Rooms”. On makuasia, kumpi tulkinta on näistä kahdesta parempi, mutta joka tapauksessa kyseessä on yksi Mooren tunnetuimmista esityksistä ja todella onnistunut balladi.
Tässä vaiheessa LP-versiossa oli vuorossa puolen kääntö, mutta CD:lle mahtui yksi ylimääräinen raita eli Hughesin vokalisoima “Out Of My System”, joka on Glenin “Run For Coverille” säveltämistä biiseistä kaikkein kasarihenkisin. Kyseessä on onnistunut hittipotentiaalia omaava numero, josta ei valitettavasti tullut hittiä.
Tätä ei sen sijaan voi sanoa seuraavasta biisistä, eli Mooren tunnetuimmasta (“Over The Hills And Far Awayn” ja “Still Got The Bluesin” ohella) singlestä, Englannin sinkkulistalla aina sijalle viisi kivunneesta Mooren sekä Lynottin duetosta “Out In The Fields”. Hitti on hitti, vaikka sen voissa paistaisi ja sitä voi myös tästä tarttuvasta kappaleesta sanoa.
Hughesin laulama “Nothing To Lose” palauttaa meiningin maanläheisemmäksi ja mikä siinä, kyseessä on mukava rokkipala. Loppusuora käynnistyy Mooren itsensä tulkitsemalla “Once In A Lifetime”, joka on puhdas AOR-esitys. Tähän istuvat samat sanat, kuin “Out Of My Systemiin”: hitti, josta ei tullut hittiä. Tarttuva sovitus on yksi levyn vakuuttavimmista.
Albumin loppuun oli säästetty yksi Hughesin biisi, juhlimisen jälkimainingeista kertova “All Messed Up”, jossa Moore pääsee esittelemään slide-kitara taitojaan. Vähemmän yllättäen tulos on huikea.
Tämän jälkeen luvassa on vielä yksi yllätys. Mooren laulama, lähes syntikkapopin kanssa flirttaileva puoliballadi “Listen To Your Heartbeat” on onnistunut suoritus, tosin tuntuu siltä, että kappale on päätynyt väärälle levylle.
Kuten aiemmin mainitsin, “Run For Cover” on sillisalaattimainen kokonaisuus, mutta toisaalta se ei haittaa, kun materiaali on näin vahvaa. Toki voi olla sitä mieltä, että levyn linja rönsyilee liikaa, mutta jatkuvasti keskiössä ovat tasokkaat biisit sekä Mooren loistava kitarointi.
Glenn Hughes nimesi tuoreessa haastattelussa Mooren parhaaksi kitaristiksi, jonka kanssa mies on uransa aikana soittanut. Melkoinen kehu, kun Hughesin entisistä soittokavereista löytyvät Ritchie Blackmore, Tony Iommi, Joe Satriani, John Norum, Joe Bonamassa sekä Tommy Bolin, vain muutama nimi mainitakseni.
Loistavana kitaristina tunnettu Moore ei ole saanut ansaitsemaansa tunnustusta vokalistina. “Run For Coverilla” hän joutuu mankeliin Hughesin sekä Lynottin rinnalla. Moore selviää osuudestaan erinomaisesti. Miehen laulu tihkuu voimaa, sekä tarvittaessa myös hard rockissa ja metallissa helposti huomiotta jäävää herkkyyttä.
“Run For Cover” oli Gary Mooren soolouran vedenjakaja. LP oli siihen mennessä parhaiten myynyt soololevy ja levyä pidetään läpimurtona kaupallisessa mielessä. “Out In The Fields” oli suuri hitti ja “Empty Rooms” nousi myös Englannin sinkkulistoilla aina sijalle 23. Itse albumi paalutti Englannissa parhaimmillaan sijan 12.
Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa yllettiin aina Top-10:een asti. Tosin kaupallisessa mielessä parempaa oli vielä luvassa pari vuotta myöhemmin ilmestyneen “Wild Frontierin” myötä, mutta se on sitten toinen tarina.
9/10
Ilkka Järvenpää
1. Run For Cover
2. Reach For the Sky
3. Military Man
4. Empty Rooms
5. Out Of My System
6. Out In The Fields
7. Nothing To Lose
8. Once In A Lifetime
9. All Messed Up
10. Listen To Your Heartbeat
Palkittu digiharmonikkataiteilija Netta Skog lähtee lokakuussa The Greatest Movies Of All Time -kiertueelle, jossa artisti esittää suurimpia elokuvasävelmiä vain haitarista saatavilla äänillä. Kiertueen ohjelmistossa kuullaan kappaleita muun muassa elokuvista Pirates Of The Caribbean, Leijonakuningas ja Titanic. Lokakuun aikana Skog tullaan näkemään kymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomea.
Elokuvamusiikin ystävänä tunnettu artisti on sovittanut kappaleista huikeat versiot hyödyntäen digiharmonikan monipuolista soundimaailmaa. Vuoden 2024 Harmonikkataiteilijaksikin nimetty Skog saa kaiken kuulostamaan siltä kuin mukana olisi kokonainen orkesteri, vaikka lavalla on hänen lisäkseen ainoastaan haitari. Yleisön konserttikokemusta vahvistetaaan myös erilaisilla visuaaleilla, jotka artisti on suunnitellut työryhmänsä kanssa.
– Monesti luullaan että minulla on keikoilla käytössä taustanauhat mutta näin ei tosiaan ole! Käytän lavalla jatkuvasti looper-pedaalia, mikä mahdollistaa sen, että pystyn lavalla ollessani samalla äänittämään soittoani, ja sitä kautta hyödyntämään äänitettyä materiaalia ikään kuin lisätaustana muun soitannon päälle. Loopperin avulla saan kuulumaan myös muita soittimia kuin mitä sillä hetkellä oikealla ja vasemmalla puolin harmonikkaa on ohjelmoitu. Näin syntyy siis useampi kerros itseni soittamia juttuja ja niistä muodostuu mahtipontinen, ison kuuloinen soundi ja kokonaisuus, joka parhaimmillaan muistuttaa kokonaista orkesteria, Skog avaa.
Digiharmonikansoiton maailmanmestari Netta Skog on tehnyt vuosien aikana paljon monenlaisia musiikkiprojekteja. Artisti on toiminut muusikkona muun muassa Turisas ja Ensiferum -yhtyeissä, sekä vieraillut Mokoman, Nightwishin ja Children Of Bodomin kiertueilla. Keväällä 2022 Skog nähtiin esiintymässä Cirque du Soleilin Fuzion-esityksen orkesterissa. Skog on voittanut myös arvostetun Kultaisen harmonikan ja Minä soitan harmonikkaa -kilpailun.
Skog onkin äärimmäisen monipuolinen ja yksi muuntautumiskykyisimmistä artisteista koko Suomessa. Hän on tuonut harmonikan nykyaikaan soittamalla sellaisia kappaleita, joita ei ikinä uskoisi harmonikalla soitettavan. Harmonikan soiton lisäksi Skog myös laulaa.
Lipunmyynti käynnissä konserttitalojen omissa lipunmyyntikanavissa.
Tervetuloa mukaan elokuvamusiikin ihmeelliseen maailmaan!
The Greatest Movies Of All Time -kiertue
to 2.10. Akustiikka, Ylivieska
pe 3.10. Auditorio Miilu, Petäjävesi
la 4.10. Ohjelmaravintola Maxim, Kuopio
to 9.10. Painotalo, Äänekoski
pe 10.10. Savoy-teatteri, Helsinki
to 16.10. Kangasala-talo, Kangasala
pe 17.10. Teatteri Provinssi, Salo
pe 24.10. Kulttuuritalo Virta, Imatra
la 25.10. Laurentius-sali, Lohja
pe 31.10. Sellosali, Espoo
Seitsemänteen albumiin tultaessa Saxon oli onnistunut lyömään itsensä läpi brittiläisen uuden aallon hevibändinä ja yhtyeen 1980-luvun alun jälki levyrintamalla oli murhaavaa. ”Wheels Of Steel” (1980), ”Strong Arm Of The Law” (1980) sekä ”Denim And Leather” (1981) oli sellainen tripla, jolle oli hyvä lähteä rakentamaan jatkoa.
Julkaisuvauhti oli tuohon aikaan albumi per vuosi, ellei tiheämpi ja Saxon onnistui tekemään kelpo levyjä yksi toisensa jälkeen. Vuoteen 1985 tultaessa metallimaailmassa puhalsivat jo uudet tuulet. Hair metal ja kevyempi soundimaailma oli päivän sana ja tähän kelkkaan Saxon hyppäsi.
Tämä ei ollut hyvä juttu kun ajattelee ”Innocence Is No Excusen” soundimaailmaa. Vaikka LP:llä on kelpo biisejä, ne kärsivät levyn tuotannosta. Erityisesti rumpusoundit ovat läiskyvät ja sähköiset. Ne on myös miksattu yllättävän ylös. Vokalisti Biff Byford on todennut yhtyeen kadottaneen osan identiteetistään tämän levyn myötä.
Kuten sanottua, hyviä biisejä on mukana. Heti albumin avaava ”Rockin’ Again” on vahva ja jylhä avaus, jonka komea laulumelodia saa odottamaan kokonaisuudelta hyvää. Harmi vain, että sen jälkeen mennään pop-suohon, jota kappaleet ”Call Of The Wild” ja ”Back On The Streets” edustavat. Biisit voisivat kuulua Bon Jovin tai vastaavan tukkahevibändin levyille, mutta Saxonin esittäminä ne kuulostavat oudoilta.
Onneksi ”Devil Rides Out” rokkaa tykimmin ja synkemmin (mikäli se tällä levyllä on mahdollista) nostaen toiveita loppualbumia ajatellen. Seuraavana tuleva ”Rock’n’Roll Gypsy” on ripeä vetäisy, joka toimii hienosti ja kaiken kaikkiaan A-puolesta selvitään vielä kuivin jaloin.
B-puolen kärkeen lyödään kokonaisuuden paras raita ”Broken Heroes,” joka on kaikessa komeudessaan loistava. Tätä biisiä on tullut soitettua vuosien varrella kotona niin usein, etteivät karmeat soundit häiritse ja niihin on tottunut.
Harmi vain, ettei taso säily tämän pidemmälle, vaan kasarimylly laitetaan pyörimään taas toden teolla. ”Gonna Shout” ja ”Everybody Up” ovat tyhjänpäiväisiä kappaleita, mistä ei muistijälkiä jää ja mielessä käy kannattaako tätä edes kuunnella loppuun.
Sähkörumpujen lätinä täyttää myös seuraavana tulevan ”Raise Some Hellin” äänimaiseman, mutta tässä on sentään jotain vanhalta kunnon Saxonilta kuulostavaa – kun vain unohtaa kaiken maailman efektit ja kilkkeet, mitä biisiin on kylvetty enemmän kuin tohtori määrää.
Seuraavaksi lyödään pesään lisää vauhtia ja kierroksia. ”Give It Everything You’ve Got” tuo jollain tavalla mieleen edellisen albumin ”Crusaderin”. Tuplabassarikomppi ja kertosäehokema toimivat oudolla tavalla, vaikka melodia ei häikäise. Kyseessä on rivakampi ja ennen kaikkea rokimpi veisu kaiken kasarihömpän jälkeen. Ja siihen albumi sitten päättyy. Olo on kusetettu.
Pikkupoikana tätä levyä tuli fanitettua kympillä, mutta nyt joutuu tunnustamaan karun faktan. Muutama hieno biisi ei hyvää albumia tee ja Saxonin katalogissa ”Innocence Is No Excuse” jää sinne viimeiseen kolmannekseen. Hyvin harvoin tämä enää tulee soittimeen kaivettua. En tiedä olisiko rouheampi soundimaailma pelastanut kappalekavalkadia, tuskin. Siedettävämmän se siitä olisi tehnyt, mutta ei paljon muuta.
Vanhempi metalliväki taatusti tietää bändin ”kovat luut”, mutta nuorisolle tiedoksi, että Saxon tekee edelleen heavya ja vereviä julkaisuja on tullut aivan viime vuosina ja erityisesti tällä vuosituhannella. Kokeilkaa esimerkiksi vuoden 2007 ”The Inner Sanctumia”, jos ette usko. Siinä on kiekko, jolle kannattaa antaa kuuntelukerta toisensa perään.
6½/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.Rockin’ Again
2.Call Of The Wild
3.Back On The Streets
4.Devil Rides Out
5.Rock’n’Roll Gypsy
6.Broken Heroes
7.Gonna Shout
8.Everybody Up
9.Raise Some Hell
10.Give It Everything You’ve Got
Oulun Kuusisaaressa ja Raatin alueella 25.–26.7. järjestetty Qstock keräsi jälleen loppuunmyydyn yleisön, noin 40 000 kävijää. Pohjois-Suomen suurin festivaali tarjosi tänäkin vuonna monipuolisen kattauksen, jossa lavalle nousivat mm. Swallow The Sun, Battle Beast ja Ensiferum. Qstock jatkoi perinnettään festarina, joka yhdistää metallin, rockin, popin ja elektronisen musiikin samaan kesäiseen spektaakkeliin.
Brittiläinen Def Leppard on julkistanut tänään Englannin ja Euroopan kiertuepäiviä ensi kesälle. Tänään julkistettiin vain yksitoista konserttia, joiden joukossa on esiintyminen Veikkaus Arenalla Helsingissä tiistaina 16. kesäkuuta 2026. Konsertin lämmittelijänä nähdään yhdysvaltalainen rock-yhtye Extreme. Liput tulevat yleiseen myyntiin Ticketmasterissa perjantaina 5. syyskuuta klo 10.00.
Iso-Britannian suurin areenarock-yhtye Def Leppard on tänään julkistanut Englannin ja Euroopan kiertuepäivät ensi vuoden kesä–heinäkuulle. Julkistettujen yhdestätoista konsertin joukossa on Suomen lisäksi muun muassa keikat Lontoon legendaarisella The O2 -areenalla sekä yhtyeen kotikaupungissa Sheffieldissä sijaitsevalla Utilita Arenalla. Sveitsin, Suomen, Saksan ja Britannian konserteissa lämmittelijänä nähdään yhdysvaltalaisyhtye Extreme.
Vuoden 2026 esiintymiset ovat Def Leppardin ensimmäiset omat pääesiintymiskeikat Iso-Britanniassa ja Euroopassa sitten vuoden 2023 loppuunmyydyn kiertueen, jolla yhtye esiintyi yhdessä Mötley Crüen kanssa. Kaksi vuotta kestänyt kiertue vieraili kaikkiaan 27 maassa viidellä eri mantereella. Konserttilippuja myytiin yli 2,1 miljoonaa.
– Olemme todella innoissamme päästyämme julkistamaan Englannin ja Euroopan kiertuepäivät vuodelle 2026! Meille on tärkeää päästä esiintymään kotiyleisöllemme ja faneillemme Euroopassa. Meillä on aivan uusi show, joka sisältää yllätyksiä ja klassikkobiisejä. Nähdään pian!, sanoo yhtyeen solisti Joe Elliot.
Yli 110 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt ja Rock & Roll Hall of Fame® -kunniagalleriaan valittu Def Leppard on julkaissut joukon klassikoiksi nousseita albumeita, jotka ovat innoittaneet useita kuulija- ja artistisukupolvia. Joukossa on moninkertaisesti platinaa myyneitä levyjä, mukaan lukien Pyromania ja Hysteria, jotka lukeutuvat kaikkien aikojen myydyimpien albumien joukkoon. Levyiltä löytyvät klassikkobiisit kuten Rock of Ages, Pour Some Sugar on Me, Animal ja Foolin’ löytävät yhä uusia kuulijoita.
Def Leppardin näyttävät live-esiintymiset ja loputtomalta tuntuva hittien kavalkadi ovat täyttäneet lukuisia keikkapaikkoja ympäri maailmaa. Sosiaalisen median tileillä Def Leppardilla on yli 20 miljoonaa seuraajaa. Tällä viikolla Def Leppard esiintyy Radio 2 In the Park -festivaalin päätöspäivän pääesiintyjänä sunnuntaina 7. syyskuuta 2025, ennen paluutaan Yhdysvaltoihin.
– On mahtavaa päästä palaamaan Iso-Britanniaan ja Eurooppaan kesä–heinäkuussa ensi vuonna. Ja se että saamme mukaamme vielä hyvät ystävämme Extremestä, on todellinen bonus. Kiertue tulee tarjoamaan uskomattomia iltoja kaikille faneille!, Def Leppard-kitaristi Phil Collen jatkaa.
Def Leppard julkaisi viimeisimmän studioalbuminsa Drastic Symphonies vuonna 2023. Abbey Road -studioilla äänitetty albumi tehtiin yhteistyössä Royal Philharmonic Orchestran kanssa ja se nousi Britannian albumilistalla sijalle 4. Sijoitus on korkein, jonka yhtye on saavuttanut 32 vuoteen.
Suomessa Def Leppard on esiintynyt viimeksi vuonna 2023.
KONSERTTI:
Def Leppard (GB)
Live 2026
+ special guest Extreme (USA)
Ke 16.6.2026 Veikkaus Arena, Helsinki
Ovet klo 18:30
LIPUT:
Myyntiin pe 5.9. klo 10 Ticketmasterissa
Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ke 3.9. klo 10:00 – pe 5.9. klo 9:00 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
My Live Nation -ennakkomyynti: to 4.9. klo 10:00 –pe 5.9.klo 9:00 rekisteröityneille jäsenille. Rekisteröidy osoitteessa: livenation.fi/register
Elokuun lopussa Kuudennen Linjan lavalle astuivat black- ja death metalia yhdistelevä Bloody Falls, deathcoren edustaja Altar of Despair ja progressiivisen melodeathin Numento.
Keikkailta eteni nopeasti ja lisää jäi kaipaamaan. Teknisiä haasteita mahtui jonkin verran, mutta onneksi ei mitään katastrofaalista, mikä olisi iltaa pilannut. Yleisöä oli yllättävän paljon paikalla saapunut, vaikka samalla päivälle osui muun muassa Tiivistämöllä järjestetty Helsinki Deathfest.
Bonuspisteitä irtosi Altar of Despairin merch-valikoiman, sopivasti nimetyille Bracelet of Despair -ystävyyskoruille.
The Halophones julkaisi debyyttialbuminsa ”Noises! Noises! Noises!”. Levyssä yhtyeen eri puolet, kuten vauhdikkaampi garagerockpaahto, kevyempi indierock ja hämyisempi tunnelmointi yhdistyvät yhdeksi tyylikkääksi keitokseksi.
”Halusimme mukaan keikoilta tuttua live-energiaa, mutta myös pieniä tuotannollista lisäyksiä”, sanoo yhtyeen levyn miksannut ja päävastuun tuotannosta kantanut kitaristi Lauri Loikkanen. ”Tämä kokonaisuus tavoittaa hyvin sen, mistä yhtyeessä on kyse. Halusimme mukaan liven tuntua koska esiintymiset ovat vahvuutemme, mutta halusimme tuoda studiosta mukaan pientä ekstraa” laulaja Atte Nordberg jatkaa.
”Levyntekoprosessi on ollut pitkä mutta palkitseva. On ollut hienoa nähdä, miten jotkut pidempään mukana olleet biisit kehittyvät ja uusia tulee mukaan. Kuitenkin kaikessa kuuluu bändin oma soundi.” kiteyttää yhtyeen basisti Ilmo Cantell.
Bändi matkustaa Englantiin kiertueelle syyskuun alussa, ja juhlistaa levyn julkaisua Helsingissä 26.9. Kuudennella linjalla ja Turussa Dystopia-festivaalin yhteydessä 3.10.
“Noises! Noises! Noises!” on julkaistu CD:nä, sekä digitaalisissa musiikkipalveluissa: www.linktr.ee/thehalophones
Lähtökohtaisesti on aina kiinnostavaa, kun joku legendaarinen pitkän uran tehnyt persoonallisen äänen omaava laulaja käy käsiksi muiden artistien tuotantoon. Hienoja esimerkkejä tästä ovat mm....
