Tampereelta tuleva Lightbearer deathcore-yhtye julkaisi debyyttisinglensä ”View From Above” 19.1.2024. Kappaleella esiintyy Assemble The Chariots -yhtyeen solisti Onni Holmström. Lightbearer yhtyeen solisti Olli Laaka kuvailee singlen tarinaa: ”Kappale kertoo kaipaavan tarinan rakastajista, joiden tiet kuolema on erottanut. Sielut pysyvät erillään, kunnes ne kohtaavat jälleen toisella puolella, jossa ainoa raja on ikuisuus. Kappaleessa on synkkiä piirteitä, mutta mikä tärkeintä, siinä on myös omia toivon välähdyksiä. ”
Yhtye julkaisi singlestä samalla musiikkivideon, jonka takana on tamperelainen tuotantoyhtiö Riivata Visuals.
Katso video:
Yhtye on kirjoittanut musiikkia yhdessä vuodesta 2021 ja tällä hetkellä heillä on suunnitelmana julkaista EP keväällä 2024. Kappaleet ovat yhtyeen mukaan julkaisua vaille valmiita. Yhtyeen tulevat kappaleet ovat täynnä raakoja tunteita, sekoitettuna traagisiin ja kauniisiin tarinoihin, jotka tanssivat mielikuvituksen reunalla. Toivo tai sen puuttuminen ovat yleisimpiä teemoja yhtyeen taiteellisissa luomuksissa.
Kantelemetallipioneeri Juha Jyrkkäältä ilmestyy toinen soololevy ”Väinämöinen” 29.2.2024. Levyn julkaisee italialainen levy-yhtiö Earth And Sky Productions.
”Väinämöinen on kiehtova hahmo suomalais-karjalaisissa runoissa”, Jyrkäs pohtii. ”Halusin lähestyä Väinämöistä hieman erilaisista näkökulmista ja särkeä klisheitä ja stereotypioita. Eräänlainen teemalevykin tämä on. Jokainen voi löytää sanoituksista erilaisia merkityksiä.”
”Väinämöinen” on nyt ennakkotilattavissa artistin Bandcamp-sivulta. Levyltä on aiemmin irroitettu kaksi singleä, ”Kultapyärä” ja ”Syntysanat”.
Juha Jyrkäs – Väinämöinen -biisilista: 1. Voima nousee 2. Syntysanat 3. Jo veri jokena juoksi 4. Helkatulet 5. Ukkosloitsu 6. Äidinmaan puolustus 7. Kultapyärä 8. Metallikantele Levyn miekka ja magia -henkisen kansikuvan on kuvittanut tunnettu suomalainen sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen.
Levyn soittajat:
Juha Jyrkäs – laulu, bassokantele
Olga Kolari – koskettimet, erilaiset kanteleet, viulu, alttoviulu, jouhikko, konserttiharppu
Henry Kolari – äänimaisemat
Janne Väätäinen – rummut
Antti Röksä – kitarasoolo kappaleissa ”Äidinmaan puolustus” ja ”Metallikantele”
Amorphiksen kitaristina tunnettu Tomi Koivusaari julkaisi sooloprojektinsa Bjørkøn debyyttialbumin ”Heartrot” joulukuussa. Koivusaaren sooloalbumin kokoonpanossa nähdään rumpali Waltteri Väyrynen (Opeth, entinen Paradise Lost), basisti Lauri Porra (Stratovarius) ja kosketinvelho Janne Lounatvuori (Hidria Spacefolk). Lisäksi jokainen albumin laulu sisältää mielenkiintoisia laulajia, aina äärimetallilegenda Jeff Walkerista (Carcass) Nightwishin Marko Hietalaan ja Mariskaan asti.
Yksi ”Heartrot” -albumin ikimuistoisimmista vieraista on Ismo Alanko. Suomalaisen rockin legenda on kirjoittanut sanoituksia ja laulanut Bjørkøn kappaleessa ”Värinvaihtaja”.
”Kappaleen työnimi oli jo alun perin ’Siekkarit’ (lyhenne Sielun Veljet), joten oli selvää, kenen kutsua vierailevaksi laulajaksi. Aluksi fanina epäröin ottaa yhteyttä Alankoon, mutta tuottaja Nino Laurenne pakotti minut siihen. Alanko epäili aluksi projektin menestystä, koska hän ei ollut koskaan aiemmin kirjoittanut sanoituksia valmiiseen toisen säveltämään kappaleeseen. Kuitenkin, kun pääsimme vauhtiin, sekä sanat että lauluosuudet syntyivät luonnollisesti ja nopeasti”, kertoo Koivusaari.
”Värinvaihtaja”-musiikkivideo, jonka ohjasivat Antti Kuivalainen ja Jansku Tanskanen, on katsottavissa alla. Se oli myös esillä viimeisimmässä ”Levyraati” TV-ohjelman jaksossa, jonka voi katsoa MTV3 Katsomo -palvelussa.
Band Members
Tomi Koivusaari – guitars, backing vocals, keyboards
Tänään julkaistu ”Game of Thrones” on kolmas single Scars of Solituden vuonna 2024
julkaistavalta albumilta. Kappale esittelee sekä yhtyeen popimpaa puolta, että eepisempää
runnomista ja kitarasankarointia.
Biisin pääasiallinen säveltäjä ja bändin basisti Lassi Pollari sanailee näin: “Nämä minun ideathan yleensä nojaavat kohti suoraviivaisuutta ja sing along -meininkejä, mutta Game of Thronesia valmistaessa poppihammasta kolotti jotenkin erityisen paljon. Biisin alkupuolesta tehtiin sumeilemattoman tarttuva ja loppupuoli rusikoi ja ruhjoo samalla kun Jasper riipii kitarasooloa henkensä edestä. Kappale tuntui myös uppoavan yleisöön viime syksyn Psychework -rundilla.”
1. Game Of Thrones Kansi: Saara Niininen
Scars of Solituden toista kokopitkää levyä on lupa odottaa julkaistavaksi loppuvuodesta.
Levyltä on aiemmin julkaistu singlet ”The Arsonist” sekä ”Luna”.
Lemiltä suosioon ponnistanut Stam1na on tuttu nimi kotimaan metalliskenessä. Suomea ja ulkomaita ahkerasti kiertänyt, hurjia listasijoituksia ja palkintoja rohmunnut kokoonpano on vakiinnuttanut ansaitusti paikkansa yhtenä Suomen menestyksekkäimpänä bändinä. 1990-luvulla alkaneen ja kymmenen albumia julkaisseen kokoonpanon tarina on saatavilla nyt myös tekstimuodossa Ari Väntäsen kirjoittamassa “Muistipalatsi”-kirjassa.
Vuonna 2013 vuoden tietokirjapalkinnon Otavan Kirjasäätiöltä voittanut kirjailija Ari Väntäsen CV:stä löytyvät myös kirjat Stonesta, Michael Monroesta, Apulannasta ja Hanoi Rocksista.
Oma kosketuspintani Stam1na-yhtyeeseen on jäänyt hävettävän vähälle, vaikka keski-ikäinen metallin suurkuluttaja olenkin. Bändi on tullut kuitenkin todistettua livenä useaan otteeseen, ja etenkin vuoden 2017 keikka Savonlinnan Operafestival Rocks! -tapahtumassa on jäänyt hyvin mieleen. Silti levylautaselle bändi on (jostain syystä) harvemmin päätynyt. Tietämykseni Stam1nan historiasta ja edesottamuksista ennen kirjan lukemista oli tasoa apukoulu. Juuri tästä syystä into pureutua tämän progressiivista thrashia, punkia ja metallia sekoittavan kokoonpanon taustoihin oli korkealla. Kirjaa on tylsä lukea, jos etukäteen tietää hovimestarin olevan murhaaja. Bändikirjat ovat harmillisen usein olleet pettymyksiä, jos artisti ei tarjoa kirjaan mitään uutta sisältöä. Sellaista, jota fanit eivät olisi jo lukeneet lukemattomia kertoja aiemmin. ”Muistipalatsi” sisältää onneksi paljon ja kaikkea.
Bändihistoriikit noudattavat hyvästä syystäkin suhteellisen samaa kaavaa, jossa alun kasvukivut voitetaan ja uutteran työskentelyn jälkeen noustaan menestykseen. Tämä on monen menestyneen bändin peruspilari ja toki myös Stam1nan tarina kiteytettynä, mutta Väntäsen rehellinen teksti tarjoaa syvällisen katsauksen olennaisesta eli yhtyeen musiikista, joka valitettavan usein jää täysin taka-alalle bändihistoriikeissa.
Jokainen Stam1na-albumin ideologia avataan huolellisesti ja yksittäisten biisien sielunelämän evoluutio on todella mielenkiintoista luettavaa. Väntänen avaa myös hyvin biisien tekemisen prosessia demottamisesta valmiin kappaleen äänittämisen prosessiin. Toki “Muistipalatsi”-teoksessa muistetaan tuoda ulkomusiikillisiakin seikkoja riittävästi esille, kuten Emma-gaalassa sekoilut ja muut yhtyeen hilpeät ryyppyreissut. Ei kukaan jaksaisi lukea 400 sivua pelkkää pedanttia musiikin syväanalyysia. Sekoilua pitää aina olla mukana.
Stam1nan jäsenet ovat myös erikoistuneet kehittelemään jos vaikka mitä erityisprojekteja pääbändinsä oheen (Eläköön Elämä, Wöyh!, Disease if the Nation, Hyljätyt ym.) Kainalojutut bändin sivuprojekteista tuovat kirjaan uuden tason ja Internetin syövereistä tuli etsittyä näidenkin kokoonpanojen antia.
Kirja maalaa Stam1nasta kuvan yhtyeestä, joka on todella ansainnut kaiken glorian ja kunnian, jota koplan eteen on siunaantunut. Armoton ja tinkimätön työ oman musiikin tekemiseen on saanut palkintonsa. Kirja soveltuukin hyvin päteväksi matkaoppaaksi aloitteleville stam1noille ja esimerkiksi, ettei pelkkä Spotify-soittolistaan pääsy takaa mainetta ja mammonaa. Toki voin vahvasti suositella kirjaa lämpimästi ihan kenelle vain. Teksti on sujuvaa, kuvamateriaalia on mukava määrä aikojen takaa nykypäivään asti ja yhtyeen vaiheet ja kehtiyskaari on erittäin mielenkiintoista luettavaa.
Ruotsalainen melodista metallia soittava Metalite julkaisi Sci-Fi-henkisen albumin ”Expedition One”.
”Today is the day we all been waiting for! It’s time to release the new album “Expedition One”. It has been a hell of a ride with a lot of singles released over a time period of almost a year. And today we make all songs available in the shape of a massive 16 songs album!
Thanks to everyone involved in the release! Hansen Studios for the great mix and master, Darkgrove for the wonderful artwork, Vassfjord Foto & Media for great pictures, Bullsize, Ted Linden for the great videos, Aimed & Framed for great lyric videos, AFM Records (Nils, Florian, Marcel etc), families, friends and of course our FANS!
Yhtye julkaisi levyltä uuden ideon ”Cyberdome”.
Hope you’ll enjoy the album as much as we do!”
“In the past four or five years, our sound has evolved considerably,” kertoo Edwin Premberg.“The quality of our production in particular has progressed considerably since our debut.”
Albumin traileri on katsottavissa alla:
Yhtye julkaisi levyltä aiemmin singlen ja lyriikkavideon ”Aurora.
”In the symphony of the cosmos, our song ’Aurora’ seeks to dignify the celestial phenomena that illuminate the darkest corners of the north,” Metalite kommentoi. ”Like the Northern Lights, we weave a tapestry of classic Metalite style, infusing it with swirling energy and daring to explore new elements. Embrace the luminous journey as we celebrate the cosmic dance that brings light to even the most shadowed realms.”
Yhtye julkaisi aiemmin levyltä singlen ja videon ”New Generation” ja kommentoi; ”We are thrilled to release this new single, a powerful anthem dedicated to our younger generation. They are the driving force behind positive change, tirelessly fighting for their rights, meaningful causes, and a cleaner environment. These inspiring individuals continue to challenge societal norms, striving to make the world a better place. Our mid-tempo banger is a tribute to their unwavering dedication. It’s a rallying cry for those who believe in our future and refuse to back down from their convictions. Join us in celebrating the relentless spirit of these change-makers and their commitment to a brighter tomorrow!”
Yhtye julkaisi aiemmin albumilta singlen ”Blazing Skies”:
Ensimmäinen single albumilta ”Disciples Of The Stars” on katsottavissa alla:
Kappalelista: 01 Expedition One 02 Aurora 03 CtrIAltDel 04 Cyberdome 05 Blazing Skies 06 Outer Worlds 07 New Generation 08 In My Dreams 09 Disciples of the Stars 10 Free 11 Legendary 12 Paradise 13 Sanctum of Light 14 Utopia 15 Take My Hand 16 Hurricane
Rumpali Carl Canedy: ”THE RODS are thrilled to have signed with Massacre Records! The staff and the label’s commitment to Metal is second to none. We feel our new album, ”Rattle The Cage”, is one of our best ever. We’re looking forward to working with everyone at Massacre to help make this album as successful as it deserves to be. The Rods have always been about bringing their music to the fans. We will be doing just that in 2024! ”
”In preparation for this new album, I received a message from Carl stating that he had an idea for a new song,“ laulaja ja kitaristi David “Rock” Feinstein kertoo. ”He sent me the title, and some lyric ideas, and of course I thought the title and concept he formed was great. He then left it to me and my imagination to add more lyric ideas, and complete the musical work. The song is about the everyday person who feels trapped at what they might be doing in their life. No matter what the job may be, the need for relief was in need. It’s also about freedom, and about standing up for what you feel is right, and not being taken advantage of. Rattle the cage, and be heard. Let your feelings be known, and stand up for your rights. It really applies to everyone’s life.“
Yhtye julkaisi aiemmin levyltä musiikkivideon ”Play It Loud”.
David ”Rock” Feinstein:”This is a song from my catalog. For all the years that I have performed, playing loud was always there. Of course growing up with the likes of Jimi Hendrix, Led Zeppelin, The Who, and all the bands of that era, they were all loud. Rock ’n’ Roll is supposed to be loud. If I had a dollar for every time I was told to ”turn down”, I would be a multi millionaire, ha! The lyrics tell it all. It’s just something you do that makes you feel good. I guess that’s what it’s all about.”
Yhtye julkaisi aiemmin albumilta myös musiikkivideon ”Shockwave”.
David ”Rock” Feinstein:”This again, like ”Rattle The Cage”, was a title that Carl had sent me with some lyric ideas, and came to completion the same way as ”Rattle The Cage”. It’s basically just a rock song that interprets how you feel, as the artist playing it, or a fan listening. It’s reminiscent of a Motörhead song, as an all out balls to the wall rock ’n’ roll song. Basic, and to the point. There have been times when THE RODS have been referred to as the ”American Motörhead”, so in this song that’s what it feels like. Fast, Loud, and always proud.
Katso video:
Katso musiikkivideo levyn tittelibiisistä:
”Rattle The Cage” biisit: 1. Now And Forever 2. Wolves At The Door 3. Cry Out Loud 4. Rattle The Cage 5. Can’t Slow Down 6. Metal Highways 7. Hell Or High Water 8. Play It Loud 9. Shockwave 10. Hearts Of Steel
Bon Jovin omaa nimeä kantavan debyytin julkaisusta tulee kuluneeksi 40 vuotta. Tukkahevi-bändiksi alkuaikoina niputettu ryhmä on vuosien varrella lipunut tyylillisesti selkeästi kevyempään suuntaan ja voidaan niputtaa nykyään helposti Classic Rock -termin alle.
Kolmannella levyllään ”Slippery When Wet” (1986) bändi loikkasi supertähti-luokkaan, eikä ole sieltä sen jälkeen poistunut, vaikka myyntiluvut eivät ole 2000-luvulla olleet sitä luokkaa, mitä ne aikoinaan olivat. Nokkamies Jon Bon Jovin viimeaikaiset ääniongelmat ovat olleet myös yleisessä tiedossa, mutta tämä ei ole muuttanut sitä tosiseikkaa, että Bon Jovi on yhä 40 vuotta debyyttinsä jälkeen kykenevä vetämään isot areenat täyteen ihmisiä.
Mutta millainen se debyyttilevy oli? Otetaan tarkasteluun.
Albumi käynnistyy yhtyeen läpimurtohitillä, eli heti välittömästi tunnistettavalla kosketinsoitinkuviolla käynnistyvällä ”Runawaylla”. Tämä tarttuva kappale äänitettiin jo ennen varsinaisen levyn sessioita ja kappaleen taustabändi on kokonaan eri, kuin levyllä soittava legendaarinen Bon Jovi -kokoonpano. Mukana olivat 1980-luvulla suosittu Aldo Nova, joka vastaa kitarasoolosta, Bruce Springsteenin kosketinsoittaja Roy Bittan sekä basisti Hugh McDonald, jonka yhteistyö Bon Jovin kanssa jatkui usean vuoden ajan, johtaen vakinaiseen pestiin Alec John Suchin jätettyä rivit vuonna 1994. ’
”Roulette” on kadonnut Bon Jovi -helmi ollen sitä itseään, eli tarttuvaa kasaritukkaheviä. ”She Don’t Know Me” vie bändin suoraan AOR:n sydämeen. Kappale uppoaa kaltaiseeni AOR-friikkiin, kuin veitsi sulaan voihin. Toki se on monien inhokki, mutta minulle se on yksi albumin kohokohdista, ei vähiten todella kasarihenkisen tuotantonsa takia.
”Shot Through The Heart” palauttaa levyn takaisin rokkaavampaan tunnelmaan, ollen mahtipontinen ja dramaattinen rokkari, jossa Jon Bon Jovi puskee lauluosuudet täyteen nuoruuden intoa sekä särkyneen sydämen tuskaa. ”Love Lies” käynnistyy dramaattisena balladina, muuttuen siitä keskitempoiseksi AOR-raidaksi. Kappaleesta löytyy todella tarttuva kertosäe, joten tämä biisi olisi kannattanut aikoinaan julkaista sinkkuna. Hittipotentiaalia löytyy.
Albumin B-puoli käynnistyy pirteästi ”Breakoutilla”. Kiippari-riffi, Woo-oo-jengilaulut ja tarttuva kertosäe nostavat tämän rokkarin ehdottomasti levyn kärkikolmannekseen. ”Burning For Love” pitää tempot korkealla, kappaleen ollessa toki kliseinen rock-esitys. Tosin tarttuva kertosäe pelastaa sovituksen vajoamasta pohjaan.
”Come Back” on totaalista kasarirokkia enkä muistanut sitä tältä levyltä, vaikka albumi on ollut hyllyssäni pitkälti yli 30 vuotta. Kertosäe on jälleen tarttuva, kuin varoituksena siitä, millaisia megahittejä olisi luvassa muutaman vuoden päästä.
Albumin viimeisenä biisinä kuullaan ”Get Ready”, joka on yksi levyn neljästä Jon Bon Jovin yhdessä Richie Samboran kanssa kirjoittamasta raidasta. Kappaleesta löytyy levyn komein Samboran soolo, vaikka itse sävellys on kokonaisuudelta rokkipaloista se heikoin.
Miltä Bon Jovin debyytti kuulostaa 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen? No huomattavasti paremmalta. En ollut kuunnellut levyä kokonaisuutena läpi tällä vuosituhannella kertaakaan ja muutamat biisit olivat unohtuneet lähes kokonaan. Ehkä tämän takia levy oli kokonaisuutena parempi, kuin muistin.
Ei Tony Bongiovin ja Lance Quinnin tuotanto ole sitä luokkaa, mitä megahiteissä on totuttu kuulemaan, eikä materiaali ole niin timanttista, mutta tässä on osa levyn viehätystä. Albumi on aikakautensa tuotos ja siinä ei ole mitään hävettävää. Pinnan alla kuplii koko ajan mieletön potentiaali ja toisaalta bändi soittaa nuoruuden innolla. Bon Jovi antaa debyytillään palaa kuin se olisi yhtyeen ainoa mahdollisuus nousta tähdeksi ja jokainen nuotti olisi viimeinen.
8-/10
Ilkka Järvenpää
1. Runaway
2. Roulette
3. She Don’t Know Me
4. Shot Through The Heart
5. Love Lies
6. Breakout
7. Burning For Love
8. Come Back
9. Get Ready
Destiny Inveiled on 2018 perustettu metallibändi, joka toimii yhteistyössä Turku Rock Academyn kanssa. Yhtye on keikkaillut ahkerasti pandemian jälkeen ja valmistelee uutta materiaalia kaiken aikaa. Kolme singleään yhtye on toteuttanut yhteistyössä Turku Rock Academyn kanssa tuottajinaan Mark Bertényi ja Tuomas Riihimäki. Kappaleissa kuullaan raudan lujien ammattimiksaajien soundimaailmaa mukaan lukien Joonas Parkkonen, Hiili Hiilesmaa ja Jori Saloranta.
Yhtye kommentoi kappaletta: Elämässä voi pyrkiä helppoon, tuttuun ja turvalliseen tai sitten ottaa suuria riskejä ja tavoitella kultaa. Kultaa tavoitellessa voi menettää kaiken. Tutussa ja turvallisessa voi kadottaa itsensä. Atlantiksen etsiminen voi tuhota kaiken.
Bloodstained Metal Community on suomalaisista metallibändeistä ja muista alan toimijoista koostuva yhteisö. Toiminnan taustalta löytyy pieni ryhmä pitkän linjan harrastajia, jotka haluavat tukea toimintaympäristön kehitystä Suomessa.
Yhteisöön kuuluu paitsi metallibändejä, myös muita samoissa ympyröissä toimivia artisteja kuten valokuvaajia, tuottajia, malleja sekä valo- ja äänimiehiä. Yhteisössä jaetaan tietoa metalliskenestä ja parhaillaan sovitaan lisää yhteiskeikkoja yhteisön jäsenille jo sovittujen keikkojen lisäksi. Tähän mennessä lukkoon on lyöty keikkaillat Ostravassa, Lappeenrannassa ja Forssassa sekä kaksipäiväinen tapahtuma Tallinnassa. Myös vielä isompia juttuja on jo työn alla.
Verkostoituminen on monesti todella vaikeaa uusille bändeille, jos ei tunne ennestään ketään alalta. Yhteisö järjestää bändikokoontumisia, jonne isommat ja pienemmät bändit voivat tulla istumaan iltaa, verkostoitumaan ja kenties löytämään uusia bändejä, joiden kanssa tehdä yhteistyötä tai yhteisiä kiertueita.
Tupla-albumille kerättiin kokoon 26 lupaavaa metallibändiä. Mukana ovat muun muassa Numento, Agarwaen, Kaira, Anyala, Admire the Grim ja Folkrim. Albumin voi saada levyllä esiintyvien bändien keikkojen merch-pöydästä kaupan päälle muiden hankintojen yhteydessä.
Levyn nimi on Bloodstained Metal Vol. 1, joten jatkoa seuraa. Jos bändisi haluaa olla osa yhteisöä ja seuraavaa kokoelmalevyä, yhteyttä voi ottaa info@bloodstainedmetal.com
Pop metallia soittava Ossian vastasi Metalliluolan kysymyspatteristoon. Tutustu artistiin alla.
Mikä on bändinne nimi, ja onko sillä jokin erityinen tarina tai merkitys:
Artistinimeni on Ossian, joka...