Tiedote 19.1.2024
Lähde: Kaira
Kuva: Jones Eriksson
Tiedote 19.1.2024
Lähde: Kaira
Kuva: Jones Eriksson
Tiedote 19.1.2024
The Odorants on julkaissut uuden albuminsa ”Lovesongs Never Die”.
The Odorantsin albumi äänitettiin tukholmalaisessa studiossa yhteistyössä äänittäjä ja tuottaja Perry Leenhoutsin kanssa. Leenhouts tunnetaan myös The Travoltasin laulajana.
The Odorants juhlistaa uuden albumin julkaisua myös keikoilla. Yhtye lähtee Italiaan neljän keikan kiertueelle yhdessä The Veteransin kanssa.
Love Songs Never Die -albumi on seinäjokelaislähtöisen, vuonna 1995 perustetun The Odorantsin neljäs albumi. Siltä aiemmin julkaistut singlet ovat Car Radio, Transylvanian Schredder, Funeral ja As Above So Below.
The Odorantsin levytyshistoriaan kuuluvat albumit Beat The Odorants (BMG, 2003), Counting Wolves (Moby Disc, 2007) ja vuonna 2021 vuosien tauon jälkeen rivinsä kasanneen bändin paluulevy When Tigers Used To Smoke (Harava Records).
The Odorantsin nykyinen levy-yhtiö on italialainen punklafka Striped Records, joka on julkaissut muun muassa The Queersin ja Screeching Wheeselin levyjä.
Kokoonpano:
Anssi Odorant: Vocals/Guitar
Jaakko Odorant: Drums
PC Odorant: Bass
The Veterans & The Odorants Tour in Italia:
25/1 – Torino @ Blah Blah
26/1 – Como @ Joshua Blues Club
27/1 – La Spezia @ Skaletta Rock Club
28/1 – Cesena @ Riot
Lähde: PressHopper
Tiedote 16.1.2024
Kotimainen Bloodred Hourglass julkaisi viime syksynä nyt jo yli kolme miljoonaa kuuntelua striimanneen How’s the Heart? -levyn ja kiersi sen tiimoilta mittavasti Suomea. Jo toistamiseen Emma-ehdokkuuden Vuoden Metalli -kategoriassa napannut kokoonpano laajentaa menestyksekästä albumikiertuetta keväällä sekä Eurooppaan että kotimaahan, mutta lisäksi luvassa on jotain aivan uutta ja ainutlaatuista: yhteiskeikka Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa huhtikuun lopussa!
”Haaveissamme on jo vuosia ollut keikka, johon saisi liitettyä vahvemmin orkestraalisia elementtejä, ja tätä on meiltä myös toistuvasti pyydelty. Sävellykset ovat tukeneet ajatusta enemmän ja vähemmän oikeastaan jo ensimmäisistä levyistä lähtien, mutta sopiva aika ja paikka antoivat odottaa itseään. How’s the Heart? -albumin äänitys- ja tuotantovaiheessa esiin tullut mahdollisuus tehdä yhteistyötä Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa ratkaisi tämän dilemman, ja huhtikuun lopulla pääsemme vihdoin tekemään jotain ainutlaatuista ja tarjoamaan meitä seuranneille ja kuunnelleille aivan erityisen, tarinallisen keikkakokemuksen”, yhtyeestä kuvaillaan.
Erikoisillan liput ovat nyt myynnissä. Luvassa on uuden levyn kappaleiden lisäksi myös orkesterisovituksia yhtyeen jokaiselta aiemmalta albumilta.
”Odotettavissa on kattava läpileikkaus Bloodred Hourglass -yhtyeen musiikista vuosien varrelta, tällä kertaa entistä massiivisemmin ja kauniimmin soiden.”
Vuoden positiivisin mikkeliläinen -tittelinkin voittanut bändi teki syksyllä uransa mittavimman Suomen-kiertueen uusimman levyn yhteydessä, ja lisää päivämääriä on jo tiedossa. Kevään keikoilla keikkasettiä varioidaan syksyn konsertteihin nähden, ja mukaan settilistaan pääsee muun muassa hiljattain digitaalisena bonusbiisinä julkaistu Only When I’m Breathing. Lisää keikkoja julkaistaan vielä kevään aikana.

Bloodred Hourglass live:
20.1.2024 Kauhajoki, Wanha Mestari (+ Balance Breach)
10.2.2024 Oulu, Kantakrouvi (+ Balance Breach)
15.3.2024 Joensuu, Kerubi
19.3.2024 Hampuri, headCRASH (DE)
20.3.2024 Essen, Turock (DE)
21.3.2024 Aschaffenburg, Colossaal (DE)
22.3.2024 Lindau, Club Vaudeville (DE)
24.3.2024 Aarau, KIFF (CH)
25.3.2024 München, Backstage Club (DE)
26.3.2024 Köln, Luxor (DE)
5.4.2024 Kempele, Z-Rock
6.4.2024 Seinäjoki, Rytmikorjaamo (+ Balance Breach, Memoremains)
12.4.2024 Lahti, Möysä (+ Pressure Points)
19.4.2024 Tampere, Olympia
24.4.2024 Helsinki, Tavastia
27.4.2024 Mikkeli, Mikaeli – A special night with Bloodred Hourglass featuring St. Michel Strings
31.5.2024 Pilsen, Metalfest Open Air (CZ)
21.-22.6.2024 Abadino, Koba-Live (ES)
28.-30.6.2024 Helsinki, Tuska Festival
8.-10.8.2024 Kotka, Dark River Festival
Bloodred Hourglass on:
Jaredi Koukonen – laulu
Jarkko Hyvönen – rummut
Jose Moilanen – basso
Lauri Silvonen – kitara
Joni Lahdenkauppi – kitara
Eero Silvonen – kitara
FACEBOOK | INSTAGRAM | WEBSITE
Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Ossi Neijonen
Tiedote 19.1.2024
Viime vuonna muun muassa Saksan isoimmat kaupalliset radiokanavat Mama Mama -singlellään valloittanut ruotsalainen Reach julkaisee uuden Prophecy-albuminsa 29. maaliskuuta. Tulevalta levyltä on myös jo julkaistu aiemmin Little Dreams -single, joka puolestaan päätyi Ruotsin suurimman rockradion aalloille.
Tänään lahjakkaat tukholmalaisjannut vievät fanit rauhalisempiin tunnempiin hienoja tunnelmakuvia maalailevalla A Million Lives -singlellään, jossa on varsin raju tarina siitä, miten viha voi kulminoitua teoiksi katastrofaalisin
”Kouluampumiset ovat todella hirvittäviä ja synkkiä tapauksia kaikin tavoin, ja niiden lisääntyminen on äärimmäisen pelottavaa. Jokainen niihin jotenkin osallisena ollut on uhri, ja halusin kirjoittaa biisin siitä, miten tilanteen voisi pysäyttää jo ennen kuin se kulminoituu päätepisteeseensä. Kappaleessa omatunto yrittää tehdä parhaansa pysäyttääkseen tulevan, mutta siitä ei taida olla hyötyä…” vokalisti Ludvig Turner kertoo.
Reach kiersi viime vuonna ahkerasti ympäri Euroopan H.E.A.T.in lämmittelijänä, ja yhtyeen tapa tuoda varsin dramaattisiakin tuokiokuvia musiikkiinsa on saanut kuulijat ympäri mantereen höristämään korviaan. Maaliskuun lopussa julkaistava Prophecy-albumi on tehty tuottaja Christian Schneiderin kanssa.

Facebook | Instagram | Youtube | Spotify | TikTok
Lähde:Ginger Vine Management & PR
Kuva: Christian Schneider
Tiedote 19.1.2024
Inverse Records julkaisee maaliskuussa FM2000:n kahdeksannen täyspitkän albumin nimeltään ”Happohotelli”.
”Teksti on surutyö ja kertoo kahden ystävän poismenosta joulun aikana. En pystynyt menemään elämässä eteenpäin, ennenkuin teksti oli kirjoitettu lihaksi”, kommentoi Tammikuun sanoittanut Antti Junttila.
Levyllä kuullaan soundillisesti täysin uusi FM2000. Bändille ominainen heavy-punk-klezmer on viety kokeelliseen koneelliseen äänimaailmaan, joka ammentaa inspiraatiota retropelimaailmasta.
Sanoituksissa liikutaan arkisen pahoinvoinnin ja viikonloppu juhlinnan välimaastossa. Levyn on tuottanut Tuomas Kokko (mm. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Swallow The Sun, Ghost Brigade) ja masteroinut Svante Forsbäck (mm. Rammstein, Volbeat, Michael Monroe)
Linkit:
Lähde: Inverse
Photographer: Petri Vilén
Tiedote 11.1.2024
Kotimainen teatraalista metallia soittava Lost In Grey julkaisee seuraavan albuminsa ”Odyssey into the Grey” 5.4.2024.
Yhtye julkaisi tulevan albumin kansitaiteen ja biisilistan. Kannen on suunnitellut ja toteuttanut Miika Haavisto ja Mikko Virtanen.
Miika kertoo: ”My intention has been to create a visual journey also in the album cover art works. On the first album we are introduced with the nameless cloaked creature portraited in one way or another also on the other albums. On the 2nd album it takes the form of the mountains of the waste land, and on the 3rd, it’ is positioned in the sea, under the surface.The starting point for creating the cover art for this 4th album was the thought of the entourage travelling with a horse carriage guided by this creature through the gloomy landscapes of the Grey Realms. In the background we can spot the mountains also visible in “The Waste Land” album cover art.”

Yhtye julkaisi aiemmin levyltä ensimmäisen singlen ”The Entourage” videon kera.
Anne Lill kertoo: ”This new album continues the Grey Realms saga, and this song presents us, the actors, and the characters we are playing. It is also an invitation to the listener to come and join our twisted musical adventure. In the music video we can see the band members in various backstage activities before and after the show.”
Even if the video doesn’t reveal much about the ”Odyssey into the Grey”, the music clearly shows where the journey is heading: epic, bombastic and complex, a very well thought-out work of art!
Harri Koskela jatkaa: ”’The Entourage’ is the bombastic opening track of Lost in Grey’s upcoming fourth album, as well as the first single release. It was also the first song composed for this new album. I tend to like to start the new album composing process by exploring where I would like our music to travel next based on where we ended the previous release. This album was no exception to that, and I truly had a nice, adventurous journey with this song, as well as with the rest of the album songs. Musically ’The Entourage’ represents the album quite well, as most of our main elements are featured on it, and it’s dramatic, complex… a musical rollercoaster.”
Katso video:
Yhtye:
Harri Koskela – Keyboards, vocals and composer
Anne Lill Rajala – Vocals and lyrics
Emily Leone – Vocals and violin
Aapo Lindberg – Bass
Miika Haavisto – Guitar
Jarno Suodenjoki – Guitar
Teppo Ristola – Drums
Linkit:
Lähde: El Puerto Records
Kuva: Anne Rajala, Miika Haavisto & Mikko Virtanen
Tiedote 19.1.2024
The Empire Strikes, tuo Suomen kenties ruotsalaisimman kuuloinen rock-yhtye, juhlii tänään – yhtyeen neljäs albumi Motell Scandinavia on nyt julkaistu! Kymmenen kappaletta sisältävä pitkäsoitto on tekijöidensä näköinen ja kuuloinen ylpeydenaihe, joka sai alkunsa jo useampi vuosi sitten maailman kouristellessa globaalin kulkutaudin kynsissä.
”Kun pandemiapaholainen laittoi maailman säppiin, meidän kolmas albumimme Charm oli juuri julkaistu. Median ja yleisön vaste levylle oli suorastaan suitsuttavan positiivista, ja albumin tiimoilta ehdimme keikkailemaan Keski- ja Etelä-Eurooppaa myöden. Noususuhdanne loppui kuin seinään meidän lämmiteltyämme lauteita Royal Republicille loppuunmyydyllä Tavastialla helmikuussa 2020, ja kun rajoitukset vain jatkuivat, biisejä alkoi syntyä”, bändi muistelee levyn ensimmäisiä syntyhetkiä.
Suuri materiaalimäärä poiki jatkojalostuksia, mökkireissuja, studioviikonloppuja ja demojen ja biisien raakkausta. Lopulta kasassa oli Motell Scandinavia -albumi, joka julkaistaan digitaalisen muodon lisäksi myös vinyylinä.
”Äänitimme kaikki bändisoittimet SF Soundilla. Livenä, yhdessä soittaen, kuten tapoihin kuuluu. Eli se, mitä levyllä kuuluu, on aina kokonainen otto kyseisestä kappaleesta. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kitarasooloineen päivineen. Myös lead-laulut on äänitetty Lehmossa. Jälkituotantovaiheessa saapuivat jouset, puhaltimet, perkussiot, koskettimet ja kuorot kuvioon”, yhtye kuvailee.
Tuoreen pitkäsoiton kärkibiisiksi nostetaan levyn nimibiisi, Motell Scandinavia, johon liittyy kysymys: mikä yhdistää Tim Curryä sukkanauhaliiveissä, Eaglesia ja keskiaikaista käsitettä ”Diabolus in musica”? Vastaus on kappale nimeltä Motell Scandinavia.
”Biisi kertoo tarinan dekadentista majoitusliikkeestä jossain jumalan selän takana, paikassa jonne ei löydetä, vaan jonne eksytään. Alkuperäinen ajatus lähti laukalle Tommin katsellessa ties kuinka monetta kertaa Rocky Horror Picture Show -musikaalia – erikoisjengin paheenpesästä piti tehdä laulu. Eagles tuli yhtälöön kappaleen edetessä sanoitusvaiheeseen ja Hotel Californian tarinan innoittaessa runoniekkaa. Entä se saatanan intervalli? Musiikin teoriaa tai kirkkohistoriaa tuntevat kyllä tietävät, mistä puhutaan; kielletty kiinnostaa kansaa”, bändi sanailee.
Motell Scandinavia -levyä juhlistetaan Helsingin On The Rocksissa helmikuussa. Sen jälkeen rokkailu jatkuu Espanjassa, ja nähdäänpä vielä Vantaallakin keikka maaliskuun puolella. Lisää keikkoja julkistetaan vielä kevään mittaan.

8.2. On The Rocks, Helsinki (albuminjulkaisukeikka)
14.2. Velvet Club, Malaga (ES)
15.2. La Guardida del Angel, Jerez de la Frontera, Cadiz (ES)
16.2. Louie Louie, Estepona (ES)
17.2. HellDorado, Vitoria Gasteiz (ES, Basque Country!)
18.2. Funhouse, Madrid (ES)
2.3. Hellaklubi VII, Skenesali, Vantaa
The Empire Strikes on:
Tommi Tuoriniemi – laulu, kitara
Topi Tarkki – kitara
Otto Haapanen – rummut
Paavo Kuukasjärvi – basso
Ari Suhonen – koskettimet
Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Riku Juutilainen
Tiedote 19.1.2024
Mikkeliläinen melodeath-rykmentti Deathropy julkaisi menettämisen aiheuttamasta tuskasta kertovan singlensä ”Hero No More”. Yhtye kertoo kappaleen edustavan bändin ominta linjaa – melodista death metalia täynnä raskasta riffittelyä sekä tarttuvia melodisia koukkuja. Kappale on myös muodostunut ahkerasti keikkailevan yhtyeen fanien livesuosikiksi.
Hero No More on viimeinen maistiainen helmikuun 2. päivä julkaistavalta täyspitkältä Deathropy-albumilta. Levyn äänittäjänä on toiminut musa-alan monitoimimies sekä multi-instrumentalisti Mikko Herranen, jonka Noise Floor -studiolla albumi tehtiin.
Deathropy-albumin kappalelistaus:
1. Serenity
2. Pay To live
3. Enslaved
4. Regret
5. Hero No More
6. Trapped Inside
7. No Solace
8. Uppercut
Syksyllä vuonna2022 perustetun yhtyeen kaikilla jäsenillä on pitkä historia musiikin saralla, ja se näkyy Deathropyn keikoilla sekä tuotannossa. Jo ensimmäisestä esiintymisestä lähtien bändi on ollut loistavassa vireessä ja saanut yleisön sydämet puolelleen. Tämä on poikinut uusia päivämääriä alati paisuvaan keikkakalenteriin, josta löytyy jo myös ensi kesän festareita.
Tulevat keikat:
03.02.2024 Wilhelm, Mikkeli (levyjulkkarikeikka)
10.02.2024 Sataman Valot, Ristiina w/ Dyecrest
16.02.2024 LaBarre, Joensuu w/Dyecrest
29.02.2024 Bar Loose, Helsinki w/ Levian, Plastic Cobra
29.03.2024 Bar Base, Helsinki w/ Dyecrest
26.07.2024 Saimaa Sounds goes Metal, Mikkeli w/Stratovarius, Finntroll, Turmion Kätilöt
03.08.2024 Otawala-festivaali, Otava
Deathropy on:
Harri Häkkinen – laulu
Tuomas Torikka – kitara
Ville Turunen – kitara
Tuomas Kämppi – basso
Joni Romo – rummut
INSTAGRAM | FACEBOOK | BANDCAMP | YOUTUBE | SPOTIFY
Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Havuja / Tommi Kirvesniemi
Tiedote 19.1.2024
Hämeenlinnalainen melodisen deathcoren airut What Awaits Us on julkaissut kolmen vuoden tauon jälkeen uuden videoksikin kuvatun singlen The Harbinger. Raivokas ja futuristinen kappale toimii yhtyeelle uuden aikakauden alkuna esitellen musiikkinsa raskaampaa puolta unohtamatta kuitenkaan tuttua melankolista melodisuutta.
Kappaleen sanoituksissa pohditaan monenlaisia ajatuksia herättäviä kysymyksiä ihmiskunnan tulevaisuudesta, joita yhtye avaa tarkemmin seuraavasti:
”The Harbinger kertoo suorasukaisesti henkilöistä tai asioista, jotka saavat alkunsa uudesta toiminnasta, menetelmistä tai nykypäivän infrastruktuurin avainkohdasta eli teknologiasta. Yhteiskunta on juuri nyt suuressa muutoksessa ja haluamme muistuttaa, kuinka tärkeää on säilyttää kaikessa mukana myös inhimillinen tekijä mihin tahansa suuntaan sitten kehitämmekään tekoälykästä maailmaa.”

Bändi keikalla Helsingin Tiivistämöllä tänään perjantaina tammikuun 19. päivä yhdessä Irrational Causen, Anyalan sekä Aberrationsin kanssa.
KOKOONPANO
Aleksi Kiianlehto – laulu
Olli Korpela – kitara & taustalaulu
Miika Pouttu – kitara
Eetu Mellin – rummut
Jouni Aaltonen – basso (live)
DISKOGRAFIA
Awake (Sliptrick 2014)
Anomaly-EP (2018)
Ascend (Remake) -single (2021)
Remedy-single (2021)
Borderline-single (2021)
The Harbinger-single (2024)
Linkit:
Lähde: Metal Asylum Promotions
Tiedote 19.1.2024
Grillijono K.O. levittää turborockin viittaa aiempaa leveämmälle uudella singlellään ”Sun olis pitänyt kääntyy pois”. Kappale esittelee uudenlaisen puolen yhtyeestä ja se sijoittuu tulevan albumin radioystävällisimpään laitaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole slovari, vaan biisi rokkaa tyylillisesti Social Distortionin, Lasten Hautausmaan ja Ghostin hengessä. ”Sun olis pitänyt kääntyy pois” on kolmas singlelohkaisu 1. maaliskuuta julkaistavalta ”kekkosalbumilta” ”Härmägeddon”, joka on yhtyeen toinen pitkäsoitto.
Grillijono K.O.:n laulajakitaristi Lobo-Tommi kertoo kappaleen sanoituksen olevan aiempaa vakavampi:
”Tekstin tarina on aika lailla kuulijan korvassa ja monitulkintainen. Hyvä niin, sillä tavallaan siinä käsitelläänkin kahta eri asiaa. Ei tästä nyt mitään majakkaa tammikuun pimeyteen saa, mutta toivoa ei ole kuitenkaan täysin menetetty. Kevättä kohti mennään.”
”Meillä ei ole mitään tiukkaa muottia tai kaavaa millä näitä biisejä leivotaan, eikä muutenkaan haluta sulloa bändin musiikillista antia mihinkään tiettyyn lokeroon. Kuten eräs kaveri totesi: Helvetin kova kappale, jos tykkää ton tyyppisestä!”
Tulevan pitkäsoiton on tuottanut ja masteroinut muun muassa Amorphiksen ja Waltarin
Albumilta on aiemmin julkaistu singlet Golgatan kuningas ja Härmägeddon, ja luvassa on vielä yksi albumin raskaampaan päähän kuuluva maistiainen ennen kokopitkää. Albumin julkaisusta vastaa Rockhopper Music.
Kuuntele Sun olis pitänyt kääntyy pois
Spotifyssa
Apple Musicissa
Tidalissa
Deezerissa
Amazon Musicissa

Yhtye:
Lobo-Tommi – ääni, kitara
Stevie Vai Räyghän – kitara, paappahuuto
Lars Von Queer – basso, laulu
Satasen Matti – rummut, symbaalit
Linkit:
Spotify
Instagram
Facebook
YouTube

Lähde: Rickhopper Music
