[three_fourth]Megadethin vuonna 1992 julkaisema Countdown To Exctinction oli suuri menestys fanien sekä myös kriitikoiden keskuudessa. Levy oli askel kohti kevyempää sekä kaupallisempaa suuntaa. Levyä onkin kutsuttu Megadethin ”mustaksi” albumiksi, eikä syyttä, koska yhtymäkohtia kilpailijansa mustaan levyyn on, vaikka molemmat kevyemmästä otteesta huolimatta ovat hyviä metalli albumeita. Edellinen albumi Rust in Peace oli täydellinen teknisen thrash metallin merkkiteos ja musiikiltaan parasta mihin Megadeth on urallaan pystynyt. Kokoonpano pysyi samana ja tällä levyllä sävellyskynä oli myös muiden jäsenien kuin Mustainen kädessä. Tuloksena kappalemateriaaliltaan monipuolinen mutta musiikillisesti yksinkertaisempi kuin Rust in Peace.
90-luvulla omassa nuoruudessa parin vuoden levyjen välinen aika tuntui pitkältä ja niin se oli tässäkin tapauksessa. Rust In Peacen jälkeen odotin kovasti Megadethin uutta julkaisua ja kyllä se kovassa soitossa olikin. Kyllä siihenkin aikaan puhuttiin kasvojen menetyksestä sekä sielun myymisestä kavereiden kesken, jos näitä kevyempiä levyjä piti aikaisempia parempina. Muistan hyvin kuinka Megadeth alkoi soimaan myös koulukavereiden Sony Walkmaneissa, vaikka he olivat heavy musiikkia aikaisemmin vieroksuneet.
Levy alkaa erittäin hyvällä ja tarttuvalla ”Skin O’ My Teethilla”, jossa on heti aistittavissa kevyempi ja kaupallisempi ote, joka kumminkin kulminoituu levyn toiseen kappaleeseen ”Symphony of Destructioniin”. Megadethin suurin hitti ”Symphony of Destruction” on parin soinnun riffijunttauksella ihan hyvä kappale, jonka yksinkertainen sovitus ja tarttuva kertosäe olivat hyvä esimerkki levittämään heavy metallin ilosanomaa. Biisi sai aikanaan paljon radiosoittoa ja MTV:llä musiikkivideo pyöri siihen tahtiin, että fanikunta kasvoi entisestään. Levyn alku on vahvaa osaamista ja kolmas biisi” Architecture of Aggression” edustaa levyn parhaimmistoa. Biisin riffit puraisevat kovaa vaikka keskitemmolla liikutaankin. Kertosäe on levyn parhaimpia ja biisin sooloissa on jotain haikua Rust In Peacen vyörytyssooloille. Seuraava biisi ” Foreclosure of a Dream” on hitaamman puoleinen tunnelmallinen sävellys, jonka kevyet temmon vaihtelut ja soolot pitävät kappaleen kasassa sortumatta siirappiosastolle. ”Sweating Bullets” on ensimmäinen selvästi heikompi esitys, jossa Mustainen vuoropuhelut ovat rasittavia ja musiikillisesti kappaleen anti jää vaisuksi.
Levyn keskivaiheilla ei juuri yllätyksiä koeta ja biisit etenevät levyn alun viitoittavalla tiellä. Vaikka yksittäisiä välähdyksiä saadaankin levyn loppupuolta voi pitää vähän tylsänä ja varmana ratkaisuna. Sitä ei käy kieltäminen, että bändillä ei olisi kunnianhimoa tällä levyllä. Soolot ja yleisestikin soitto on taitavaa ja tarkkaa, mutta yhdistettynä keskinkertaisiin sävellyksiin tuntuu, että kaikkea ei saada irti. Ja biisit kuten”Captive Honour” sekä ”Psychotron” ovat omaan makuun liian tasapaksuja yli neljän minuutin kestoillaan. Onneksi viimeinen kappale ”Ashes In Your Mouth” monimutkaisineen sovituksineen on levylle hieno päätös. Kappeleessa on sitä tuttua megadethmaista kitaroiden ilotulitusta, jossa Friedmann sekä Mustainen pääsevät näyttämään taitojansa. Biisi loppuu tyylikkäästi Nick Menzan rumpusooloon.
Levyn sanoitukset käsittelevät tuttuja aiheita kuten sodankäyntiä, politiikkaa sekä yleisiä ihmisten ongelmia. Soundillisesti levy on todella hyvä ja hiottu. Virheitä ei tuotannollisesti löydy ja kaikki soittimet ovat hyvin balanssissa keskenään. Voisi sanoa, että soundimaailma on ehkä liiankin siloteltu, joka korostaa levyn kevyempää ja kaupallisempaa otetta. Mustainen nariseva ääni on edellisestä levystä rauhoittunut ja kyllähän hän hyvin ääntään käyttää, vaikka itse olisin toivonut muutamaa vähän aggressiivisempaa kappaletta levylle. Kitaratyöskentely on Megadethille tunnusomaisen hyvää. Vaikka levy on yksinkertaisempi kuin aikaisemmat, niin kyllä siellä monimutkaisia kuvioita on ja soolotkin ovat loppuun asti mietittyjä, vaikka ei tavoitetakaan Rust In Peacen kaltaisia soolomyrskyjä. Mielestäni levy on vähän yliarvostettu ja kyllähän sen jotenkin ymmärtää. 90-luvulla nuoruutta eläneille nämä levyt olivat elämää tärkeämpi asioita, joihin liittyy paljon muistoja ja tunnetiloja. Pienestä kritiikistä huolimatta Megadethin Countdown To Exctinction ansaitsee paikkansa suurien julkaisujen joukossa.
8 ½ / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Skin o’ My Teeth 3:15
2. Symphony of Destruction 4:06
3. Architecture of Aggression 3:39
4. Foreclosure of a Dream 4:22
5. Sweating Bullets 5:27
6. This Was My Life 3:43
7. Countdown to Extinction 4:19
8. High Speed Dirt 4:21
9. Psychotron 4:41
10. Captive Honour 4:14
11. Ashes in Your Mouth 6:14[/one_fourth_last]
