Death – Individual Thought Patterns (1993)

[three_fourth]Loistavan Humanin (1991) jälkeen odotin Deathin seuraavaa levyä todella kovasti. Vaikka Individual Thought Patterns julkaistiin noin kaksi vuotta myöhemmin, niin aika levyjen välillä tuntui todella pitkältä. Siihen aikaan elettiin Metalliliiton ja alan lehtien uutisten valossa ja uudesta levystä ei ollut juuri muuta tietoa kuin, että se oli tulossa. Kun julkaisupäivä koitti niin bussilla Helsinkiin hakemaan cd kotiin. Siinä sitten musiikin kuuntelun lomassa makailtiin lattialla, tutkittiin kansivihkoja ja luettiin sanoituksia. Tuttua kaikille 80-90 – luvulla nuoruutta eläneille hevareille. CD:n kansi oli vähän pettymys, mutta jollain tapaa hyvin persoonallinen.

Kokoonpanoon tuli muutoksia kun toiseksi kitaristiksi tuli King Diamondissa vaikuttanut loistava Andy LaRocque. Bassossa jatkoi edellisellä levyllä loistanut tekninen soittaja Steve Digiorgio. Rumpalikin vaihtui ja patterin takana istui tällä kertaa alan legenda Gene Hoglan. Voidaan jälkikäteen sanoa, että tämä oli varmasti Deathin nimekkäin kokoonpano.

Indivial Thought Patterns on Deathin teknisin ja varmasti kunnianhimoisin levy, jossa progressiivinen lähestymistapa sekä yksityiskohdat ottivat entistä suuremman roolin. Osassa biisejä on havaittavissa viitteitä jazz-muusiikista, mutta ei onneksi häiritsevästi. Heti ensimmäinen kappale Overactive Imagination näyttää, että Humanilta löytyvä nopeus on tallella, mutta riffit, rytminvaihdokset sekä soolot ovat kehittyneempiä ja monimutkaisempia. Pelkona on se, että miten paketti pidetään kasassa niin, että musiikissa olisi vielä death metallin ja erityisesti Deathille olennaiset tunnusmerkit. Tämä osittain on levyn vahvuus ja heikkous, vaikka suurimmassa osaa Death pystyykin biisien monimutkaiset sovitukset ja sävellykset käsittelemään. Ongelmaksi muodostuu kymmenen biisin kokonaisuus ja levyn aavistuksen tasapaksu kokonaisjälki. Mutta missään nimessä levy ei ole heikko, mutta ei myöskään Deathin paras julkaisu. Jos nostetaan esille kappaleet ”Trapped in Corner”, ”In Human Form” tai ”Out of Touch” niin voidaan puhua Deathin parhaimmistoon kuuluvista kappaleista ja ei levyltä yhtään huonoa biisiä löydykään, vaikka ”Destiny” on erottuukin joukosta hiukan rasittavalla kertosäkeellä.

Kappaleiden rakenteet ovat varsin monipuolisia ja välillä tuntuu, että sisältöä on suhteellisen lyhyisiin kappaleisiin liikaa (Kappaleiden keskimitta n. 4 minuuttia). Jotenkin olisin kaivannut muutamaa suoraviivaisempaa kappaletta. Mutta onhan levy helvetin hyvä ja soitannollisesti lähes täydellinen. ”Jealousy” on hyvä esimerkki koko bändin osaamisesta ja biisin raskaat osiot saavat kontrastia aivan käsittämättömän hienoista melodiankuluista, sooloista sekä nopeudesta. Levyn kappaleiden kokonaisuudet ovat vahvoja ja bändin työskentely sen verran taidokasta, että epäkohtien etsiminen tuntuu monien mielestä varmasti turhalta.

Deathin historiassa Individual Thought Patterns on albumi, joka teki tietä myöhemmin julkaistuille Symbolicille (1995) sekä Sound of Perseverancelle (1997). Deathin kehitys on aina debyytista viimeiseksi jääneeseen levyyn on ihaltavaa. Vielä kun miettii, että yhtään huonoa tai edes keskinkertaista levyä ei Death julkaissut, niin voidaan todellakin puhua alan vaikuttavimmista yhtyeistä. Individual Thought Patternsin sävellystyö on nerokasta ja soittajat ehdottomasti alan parhaimpia, niin jää albumi minunkin kirjoissani yhdeksi klassikoista vaikka täydellinen se ei ole. Morrisound Studiossa nauhoitettu albumi on tuotannollisesti erittäin laadukas. Soundit ovat selkeät ja basso on hyvin pinnalla. Gene Hoglan paukuttaa sen verran tarkasti rumpuja, että ei ihme häntä pidetään thrash metallin parhaimpina kannuttajina. Andy LaRocquen soittaminen Chuckin rinnalla on erinomaista ja näiden kahden loistavan muusikon kitaraharmoniat jättivät jälkensä historiaan. Steve Digiorgion tekninen bassotyöskentely on viimeinen naula arkkuun.

Metalliluolan Ville Krannila pääsi haastattelemaan muutama vuosi sitten Andy LaRocqueta ja kysyi mm. tästä Death-vierailusta. Andy kertoi mm. että Chuckin kanssa työskentely oli hienoa ja he tulivat keskenään hyvin toimeen. Vaikka death metal musiikki ei ollut hänelle niin tuttua hän päätti tarttua mahtavaan tilaisuuteen ja soittaa levyllä. Yhteydenpito Chuckin kanssa jatkui levyn teon jälkeenkin ja viimeisen kerran hän näki Chuckin vuonna 1998.

9+ / 10

Juha Karvonen
MetalManiacsRDband
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
death
1. Overactive Imagination
2. In Human Form
3. Jealousy
4. Trapped In A Corner
5. Nothing Is Everything
6. Mentally Blind
7. Individual Thought Patterns
8. Destiny
9. Out Of Touch
10. The Philosopher[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here