StoneSoul – Misery EP (2015)

Tekijä

4.3.2015

[three_fourth]Riihimäeltä kotoisin olevan StoneSoulin ensimmäinen julkaisu ”Misery” on varsin maanläheinen ja rehelliseltä kuulostava EP. Perusperiaatteena bändillä on hard rock lievin hevi- ja punkvaikuttein. Hevarien helpotukseksi punk kuuluu lähinnä rivakoissa tempoissa ja biisien juuret ovat syvemmällä positiivisen kuuloisessa rock-ulosannissa.

Kolmen kappaleen kokonaisuus on kompakti ja esittelee yhtyeen ominaisuudet edustavasti. ”Miseryn” kappaleet eivät todellakaan ole surkeudessa rypeviä, vaikka biisien tapahtumat kuvitteelliseen Misery-kaupunkiin sijoittuvatkin. Energiatasoa on mukavasti ja tuotanto tukee menoa sopivan koruttomasti antaen yhtyeen musiikin nousta etualalle ja hengittää vapaasti. Laulaja DC käyttää äänijänteitään hyvin, ja ensimmäiseen julkaisuun suhteutettuna on kerrankin mukava kuulla hyvin äänialaltaan musiikkiin sopivaa ja taitavaa vokalistia. Muutkin soittajat hoitavat hommansa turhia taidonnäytteitä esittämättä, mutta samalla takuuvarmasti suorittaen.

”Miseryn” kappaleet varmasti sopivat hyvin livetilanteeseen ja sitä kautta tämä timantti varmasti vielä rosoisista reunoistaan hioutuu kirkkaampaan loistoon. Täysipitkää kelpaa siis odotella hyvissä tunnelmissa.

4 / 5

Ville Krannila

[/three_fourth]

[one_fourth_last]

1) Suburban Inferno
2) I Bear What Is Mine
3) Sparrows And Lions

[/one_fourth_last]

Infected Priest – Hammering Nails To Fragile Bones EP (2015)

Tekijä

Juha Karvonen

1.3.2015

[three_fourth]Infected Priest heittää ensimmäisellä julkaisullaan tiukan paketin death metallin ja coregrindin sekoitusta, ettei paremmasta väliä. Vuonna 2013 perustettu yhtye vasaroi, moukaroi ja murjoo semmoisella intensiteetillä, jota harvoin tulee vastaan. Musiikillisesti yhtye sekoittelee vanhemman koulukunnan death metallia tyyliin Grave sekä Autopsy. Coregrindin puolelta Carcassin Symphonies of Sicknessin vaikutteet ovat helposti kuultavissa, mikä ainakin allekirjoittanutta miellyttää.

Infected Priestin äänimaailma on raskas ja painava. Säröiset alavireiset kitarat iskevät keskitempoisia riffejä ja välillä painetaan menemään niin että heikompia hirvittää. Basso on hienosti pinnalla ja rumpali takoo viimeisillä voimillaan iskut kalvoille. Musiikillinen paketti on harvinainen hyvissä kantimissa, jota vahvistaa laulaja Wellun voimakas ja matala murina.

Ep:llä ei ole mittaa kuin rapiat 10 minuuttia ja näinkin lyhyt raapaisu jättää arvostelijalle vaikean tehtävän. Minut tämä ryminä sai vakuuttuneeksi, mutta lopullinen yhtyeen iskukunto nähdään tulevissa julkaisuissa. Infected Priestille on langetettu suuret odotukset, jotka tämän ep:n perusteella tullaan kyllä helposti lunastamaan.

4+ / 5

Juha Karvonen
[/three_fourth]

[one_fourth_last]

1. Hails Rising
2. Trinity
3. Sophisticated Manners
4. To Create
5. Scarecrow
6. The Rectory (inst.)
7. The Smell
[/one_fourth_last]

Lykaion – Heavy Lullabies (2015)

Tekijä

Ville Krannila

27.2.2015

[three_fourth]Lykaion – Heavy Lullabies (2015)

Ensi kuuntelu tuottaa joskus melkoisia yllätyksiä, niin hyvässä kuin pahassakin. Joskus vain musiikki ei ole lainkaan sellaista mitä odottaisi, varsinkin jos vilkaisee koteloa ja sen enempää saatesanoja lukematta sujauttaa levyn soittimeen. Lykaionin uusimman ja urallaan toisen tuotoksen kansikuvan perusteella voisi luulla luvassa olevan rankemman tason metallia. Italia puolestaan on kunnostautunut lähinnä power metallin ja progressiivisemman hevin saralla, joten yllätys on kaksinkertainen, kun ”Heavy Lullabies” onkin oikeastaan juuri sitä, mitä nimi jo lupaa: melodista ja pimeää asennemetallia.

Vahvat goottivaikutteet kuuluvat musiikissa, samoin kuin Katatonia ja kotisuomalaiset vastaavat tyylilajin edustajat. Melodisuus on kyllä tälläkin levyllä vahvassa roolissa ja jotain perin italialaista kitaraharmonioissa on. Valitettavasti maa kuuluu myös solisti/kitaristi Alessandro Sforzan ajoittain vahvassa aksentissa, josta harva italialaislaulaja on hevimaailmassa eroon päässyt. Huuto-osuudet tuntuvat niin ikään hieman kireiltä, ja biisit tuntuvat vain keräävän aggressiota päästäkseen loistamaan rauhallisemmissa ja seesteisissä osioissa.

Bändi tuntuu olevan kovassa nosteessa, koska lämmitelty on jo todellisia tekijänimiä Deep Purplesta Kreatoriin ja Behemothiin. Hyvä meininki nelikolla on läpi albumin ja haittana on oikeastaan vain tietynlainen perustason suorittaminen, joka vaatisi sen pienen puristuksen noustakseen genressä harmaan massan yläpuolelle. Kerralla läpi kuunneltaessa ei voi välttyä lievästä puutumisesta. Tämän epäkohdan ja vokaalien pienen viilauksen jälkeen voidaankin puhua aivan eri tason yhtyeestä. Joka tapauksessa Lykaion tuotti täällä päässä jonkinasteisen yllätyksen, ja satunnaisista vioistaan huolimatta levyä pyörittelee pienissä annoksissa aivan mielellään.

8 /10

Ville Krannila

[/three_fourth]

[one_fourth_last]

1. Heavy Lullaby
2. For Love
3. Anthem
4. I Don’t Love YouAnymore
5. Waitin’
6. Smile
7. End of Time
8. Out of my Heart
9. Animals
10. Accept Yourself
11. Till the End

[/one_fourth_last]

Unleashed julkaissut ensimmäisen kappaleen tulevalta albumilta

Tekijä

Ville Krannila

27.2.2015

Unleashed on julkaissut ensimmäisen maistiaisen tulevalta albumiltaan ”Dawn Of The Nine,” joka julkaistaan huhtikuussa. Kappale ”Where Is Your God Now?” tarjoilee perinteistä death metallia Unleashedin vankkumattomaan tyyliin.

Whitesnakelta ”The Purple Album” toukokuussa

Tekijä

Ville Krannila

26.2.2015

whitesnakethepurplealbum — Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja

Whitesnake julkaisee toukokuussa uuden levyn ”The Purple Album.” Julkaisu sisältää 15 Whitesnaken uudelleen versioimaa klassikkoa David Coverdalen Deep Purple-albumeilta vuosilta 1974 ja 1975. Maistiaisena on nyt julkaistu video biisistä ”Stormbringer.” Levy käsitellään luonnollisesti Metalliluolassa heti sen ilmestyttyä.

My Funeral – Violence Academy (2015)

Tekijä

Juha Karvonen

26.2.2015

[three_fourth]Jyväskyläläinen My Funeral on pitkän tien kulkija suomen thrash metal kentässä. Yhtye on edelleen tiukasti kiinni viemäreiden ja maanalaisen elämän kulisseissa, mutta nyt päätä kurkotetaan jo katutasolle yhtyeen kolmannella täyspitkällä. Alkuaikojen death metal vivahteet ovat sulaneet pois ja jäljelle on jäänyt pienellä huumorilla maustettua thrash metelöintiä.

Väkivallan akatemia kouluttaa kuuntelijaa reilun puolentunnin ajan tiukalla ja likaisella otteellaan, jossa myös melodiat pääsevät esille. Musiikillisesti yhtye kulkee turvallisia polkuja ja esikuvat tulevat musiikista selvästi esille. Albumia kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että miltä yhtye kuulostaisi jos asennetta ruuvattaisiin entistä ilkeämmäksi. Pilke silmäkulmassa – tyyliset lauluosuudet eivät jotenkin istu tähän yhtyeeseen. Esimerkiksi ”Speed Of Deathin” kaltaiset synkemmät thrash vedot toimivat erinomaisesti, kun taas vastapuolena perseilyn ja hauskanpidon kustannuksella tehty ”Too Drunk To Thrash”-tyylinen sekoilu vetää yhtyettä takaisin sinne viemärirottien ja muiden jätteiden joukkoon.

Biisimateriaalin ollessa kaksijakoinen myös kokonaisuus kärsii. Parhaiten levyltä esiin nousevat moniulotteinen ”Violence For Violence”, Slayerille kunnioitusta osoittava ”Speed Of Death” sekä groovaava ”Strongest Falls”. Bändi vetää tiukasti yhtyeen ja vuosien kokemus on selvästi kuultavissa.Tuotannollisesti jälki on vahvaa keskitasoa. Kitarat rouhivat mallikkaasti ja bassokin on hyvin esillä tukien kokonaissoundia. Ilkka Sepposen laulu on sitten asia mikä varmasti jakaa mielipiteitä. Oma mielipiteeni on se, että yhtye nostaisi tasoaan laadukkaammalla laulajalla.

My Funeralin uutukainen on perinteitä kunnioittava teos, joka kannattaa vastaantullessa tarkistaa. Vaikka mitään uutta genreen yhtye ei pyrikään tuomaankaan, niin jotain lisäväriä jäin kaipaamaan. Nyt albumi on vaarassa hukkua harmaaseen massaan, vaikka terävimmät sävellykset hipovatkin suomen thrash metallin kärkeä.

7- / 10

Juha Karvonen

[/three_fourth]

[one_fourth_last]

1. Violence Academy
2. Thrash Hammer
3. Violence For Violence
4. Unknown Abyss
5. Thrash On Your Grave
6. Rest In Business
7. Speed Of Death
8. Strongest Falls
9. Too Drunk To Thrash[/one_fourth_last]

Gian – All Life Erased (2015)

Tekijä

Juha Karvonen

25.2.2015

[three_fourth]Modernin metallin kirjo jatkaa kasvuaan ja yrittäjiä tuntuu olevan tänä päivänä enemmän kuin tarpeeksi. Harmillisesti monet yhtyeet toistavat liikaa itseään ja jäävät kamppailemaan olemassaolostaan lievän ylitarjonnan keskellä. Äänekoskelainen Gian on varmasti monille uusi nimi ja näyttääkin ensimmäisellä albumillaan miten homman kuuluu toimia.

Gian on perustettu alkujaan vuonna 2005. Miehistö on luonnollisesti kokenut vaihtuvuutta ennen sulautumista nykyiseen muotoonsa. Bändin viimeinen rekry oli kitaristi Tuomo Laulainen, jonka nimi saattaa olla tuttu tarkkasilmäisille lukijoille Behind Dead Eyes:sta, jonka ep oli Metalliluolankin arvioinnissa. Bändin pääpiru on kitaristi Lassi Pollari, joka vastaa myös sävellystyöstä. Vastuullisena laulajana toimii vahvaääninen Jampe Honkonen, basistina Henri Rahm ja rumpuja hakkaa Konsta Vehkala.

Bändin musiikista voi löytää viitteitä eri musiikkigenreihin. Karjunnat, hc-tyyliset huudot sekä puhtaat laulut eivät ole vierasta yhtyeelle ja kun päälle isketään raskaita ja runttaavia riffejä, niin biisit potkivat pääsääntöisesti erittäin kovaa. Lauluosuuksia on jaettu niin, että Honkonen laulaa pääosuudet ja karjuntoihin sekä murinoihin osallistuvat kitaristi Pollari sekä basisti Rahm. Tämä kompleksi on kieltämättä varsin toimiva.

Yhtyeen ehdoton valttikortti on kumminkin iskevät riffit, joita on upoteltu pitkin levyä. Koko bändin asenteesta uhkuu intoa ja kunnianhimoa päästellä menemään aivan yläkierroksilla. Hengitystaukoja ei tarjoilla vaan koko albumin 39 minuuttia vedetään armotta täysillä. Vaikka yhtye suhteellisen taitavasti biisejä kuljetteleekin ja tempon vaihtelut, näppäilyriffit sekä melodiaosuudet tuovat tarttumapintaa, niin jotain jään vielä kaipaamaan. Monesti levyä kuunnellessa fiilikset olivat katossa ensimmäisten 4-5 biisin aikana ja loppulevy meni sitten täysin ohi. Yksi asia mistä on pakko myös kritisoida on se, että miksi levyn kannesta jätetään bändin nimi pois. Imagon ja yhtyeen nimen mieleenpainamisen kannalta olisi tärkeää, että se yhtyeen nimi siellä myös näkyy.

Albumilta nostan esille levyn avaamaan ”Trauman”, jossa päästellään löysät pois ja esitellään albumi pienoiskoossa. ”Bloodstorm” on varmasti levyn hitti, jonka uskoisin yltävän jopa radiosoittoon. Biisissä käydään lävitse yhtyeen koko vokaalirepertuaari aina puhtaista lauluista hc-tyyliseen karjuntaan. Loppupuolelta esiin nousee groovava ”A Perfect Shot”, joka nimensä mukaisesti ampuu täydellisen metalliannoksen kuulijan naamavärkkiin. Useassa kappaleessa osiosta toiseen siirryttäessä laulaja Honkonen murjoo Tom G. Warriorin – tyylisiä karjahduksia, jotka kieltämättä toimivat todella hyvin.

Gianin debyytti All Life Erased on monella tapaa hyvä albumi. Soundit ovat raskaat ja käsin kosketeltavan teräksiset. Biisimateriaalinkin ollessa tasaista ilman suurempia heikkouksia, niin nostan Gianin suomen kamaralla ykköshaastajaksi genrensä kärkinimien takalistoja potkimaan. Gianin vahvuus on olla takertumatta liikaa yhteen asiaan, vaan pataan heitellään aineksia vähintäänkin riittävästi välittämättä siitä, että soppa ei kaikille maistuisikaan. Väitän kumminkin, että tämä soppa maistuu ja jos ei maistu, niin sitten syötetään väkisin.

8- / 10

Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]

1. Trauma
2. Bloodstorm
3. All Life Erased
4. ZombieChrist
5. Self-Immolation Party
6. Burn
7. A Perfect Shot
8. Pain and Pleasure
9. Aggression Unleashed
10. No Absolution
11. Capital Punishment[/one_fourth_last]