Belgialainen death metal –ryhmä Aborted julkaisi nimikappaleen tulevalta syyskuussa ilmestyvältä “TerrorVision” –levyltä. Albumi julkaistaan 21.9.2018 Century Median kautta.
Lyriikkavideo katsottavissa alta:
Laulaja Sven kommentoi:
This song is the title track of the record first off and has Seth Siro Anton from Septic Flesh as guest vocalist. Basically we chose it as a single because it has the dark, dirty vicious atmosphere the album has, it’s fast but also has hooks and a heavy part. Lyrically, it captures the whole concept of the album, which is let’s say looking at the media these days as if it were an ancient ’evil’ entity in an 80’s horror film that is manipulating the world as puppets.
The album and song talk about a lot of things that have been happening in the last couple of years where the public opinion is clearly being molded and manipulated, there have been studies in communication showing that 55% of communication is non-verbal impact, 38% is verbal communication and the actual message is only important for about 7% of it. I know retarded figures that don’t mean much by themselves if not telling us that people don’t give a fuck about what you’re selling, as long as you package it right and the media/politicians know this all too well. The rise of ISIS has a lot to thank to the media as well, bigotry, racism all tools used by media to remove the eye on the actual problems for the human race as a whole and our planet.
It’s not so death metal in itself, but it’s all packaged in our depraved little aborted sauce of dark humor and gross thesaurus bullshit language while containing a pretty strong message! Enjoy!
1. Lasciate Ogne Speranza (0:57)
2. TerrorVision (4:33)
3. Farewell To The Flesh (4:41)
4. Vespertine Decay (6:00)
5. Squalor Opera (4:01)
6. Visceral Despondency (3:32)
7. Deep Red (3:20)
8. Exquisite Covinous Drama (5:01)
9. Altro Inferno (4:49)
10. A Whore D’oeuvre Macabre (3:01)
11. The Final Absolution (5:07)
Lähde: Century Media
Wolfheart julkaisee neljännen studiolevynsä “Constellation Of The Black Light” Napalm-levymerkin kautta 28.9.2018. Nikos Stavridakisin kansitaide ja kappalelista katsottavissa alta. Ennakkotilausta saa jätettyä linkistä. Ensimmäinen single ilmestyy tulevana perjantaina 10.8.2018.
Keulamies Tuomas Saukkonen kommentoi lopputulosta:
Determination and perseverance were the key points in the making this album while conquering obstacle after obstacle during the process of recordings while coldness and beauty of winter were the themes where the music was born. This is definitely a triumph in Wolfheart career and one of the biggest battles won in my personal career. I could not be more satisfied with the result, and with new label and management behind us, we are headstrong to stay in the bath of victories.
1. Everlasting Fall
2. Breakwater
3. The Saw
4. Forge With Fire
5. Defender
6. Warfare
7. Valkyrie
Kuva: Mika Sirén
Lähde: Napalm Records
Kuudettatoista kertaa järjestettävä Qstock osui jälleen kerran sopivaan ajankohtaan ainakin säiden puolesta, sillä 35000-päinen festarikansa sai nauttia kahden päivän aikana loistavasta säästä, upeista puitteista, toimivasta festarialueesta, sekä mitä ilmeisimmin varsin kiinnostavasta esiintyjäkattauksesta, sillä festari myytiin jälleen kerran loppuun jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua.
Viime vuonna festarin pääesiintyjinä olivat selkeää rock-linjaa edustaneet Alice Cooper ja Marilyn Manson, mutta tänä vuonna festari päätti liittyä, tänä kesänä useamman ison tapahtuman suosimaan pop/rap/R&B-linjaan ja jättää rockbändit totuttua pienempään rooliin. Toki festareilta löytyi myös rock- ja metallibändejä, mutta toivottavasti ensi kesänä näiden osuus on tätä vuotta suurempi.
Perjantaina saavuin alueelle hieman ennen klo 15 päälavan korkannutta Stam1naa ja heti alkuun oli todettava, että ajankohtaan nähden yllättävän runsaslukuinen yleisö löysi mainion festarifiiliksen Stam1nan tahdissa. Lemin koplan jälkeen suuntasin vilkaisemaan klo 16 Sirkusteltassa esiintyneen CMX:n vetoa. Vuosien myötä varsin potraan kuntoon itsensä ”treenanneen” Yrjänän joukkioineen pirteän esiintymisen jälkeen vilkaisin parin biisin verran Oulu-lavalla esiintyneen The Psycho Seasonin keikkaa. Oululaisyhtye veteli perusvarmasti, mutta sen suurempaa tunnelmaa ei yhtye pystynyt allekirjoittaneessa nostattamaan. Lyhyesti ”ihan kiva”.
Hieman ennen kello 18:ta suuntasin kohti festarin kakkoslavana toiminutta Kaleva-lavaa ja siellä riehuvaa kovasti hehkutettua Beast in Blackia. Monet pitivät, mutta tähän toimittajaan ei tämä hyvin paljon peilin edessä jumpatun oloinen hevi uponnut. Bändissä ei mielestäni ole mitään vikaa, mutta kun ei tipu, niin ei sitten tipu. Mutta kuten aiemmin mainitsin, suuri yleisö piti, joten ehkäpä vika oli vaan toimittajan korvien välissä. Mene ja tiedä. Beast in Blackin jälkeen kohdalleni osui tunnin tauko, jolloin yhdelläkään festarin kuudesta lavasta ei ollut esiintymässä mitään itseäni kiinnostavaa bändiä, joten suuntasin tässä välissä tutustumaan Qstockin ruoka- ja juomatarjoiluun. Paikalliset panimot olivat hienosti esille ja ruokavaihtoehtoja löytyi riittävästi.
Kello 20 vuorossa oli Kaleva-lavalle se omalta osaltani Qstockin kiinnostavin artisti, eli länsinaapurimme Hardcore Superstar. Heti alusta saakka oli selvää, että nyt mennään eikä meinata, sillä sen verran tiukassa iskussa Jocke Berg joukkioineen oli. Mainio keikka sisälti monta loistavaa biisiä, mutta kohokohdikksi nousivat tutut hittibiisit ”Last call for alcohol” ja ”We dont´t celebrate sundays”. (IJ)
Kokemukseni Qstockista on aikaisemmin perustunut pelkästään festariraportteihin, sekä kavereiden huimiin hehkutuksiin oman kylän festareista. Eli Qstock-neitsyys menetettiin viimeinkin, monen vuoden odottelun jälkeen.
Ensimmäisenä vetona pääsin todistamaan paikallista ja kaljanhuuruista folkmetallia soittavaa Verikalpaa. Bändi toimittikin Oulu-lavalta hyväntuulisen ja menevän alun omaan festari-iltaan. Tuskaisen kuumasti ja suoraan bändiä paistava aurinko, ei menoa hiljentänyt millään tasolla ja yleisökin jaksoi heilua koko keikan. Pittikin saatin pyörimään nostattaen pienoisen pölypilven lavan edustalle. Loistavan vedon lisäksi mieleeni jäi 17 -vuotias haltioitunut nuorukainen, joka keikan päätyttyä sai vielä muutaman matkamuiston keikasta. Mahtava nähdä, että myös nuorisosta löytyy tulevaisuuden metallikeikoille uusia faneja!
Verikalpan jälkeen päätin nesteyttää itseäni ja Lily Allenin keikkaa sivusilmällä seuratessani päätin suunnata kohti sirkustelttaa ja päädyinkin lavan sivustalle S-Toolin keikkaa seuraamaan. Bändin energiaa ei pysty kuin ihailemaan. Vankka kokemus paistaa bändistä ja tyhjille lavoille “superyhtyeen” tuskin tarvitsee soitella. Keikalla raskaat riffit rouhivat varmalla otteella ja hien määrää tuskin oli enää ämpäreissä mitattavaksi. Ville Laihialan tunnistettava ääni kiersi varmasti jokaisen paikalla olleen korvakäytävissä, tehden sinne pitkäksi aikaa oman kotinsa. Loppuillassa ei metallimiehelle enää juurikaan ollut tarjottavaa musiikin osalta, mutta festivaalialueen tutkiminen ja kiertely kuuluu myös asiaan.
Lauantain osalta ensimmäisen itseäni kiinnostavan livesuorituksen tarjoili yksi Suomen tunnetuimmista rock-artisteista, eli Michael Monroe.
Itselle kyseinen duracell-pupu on jäänyt aikaisemmin näkemättä, muuten kuin internetin välityksellä. Energisistä lavaesiintymisistä kuulu rokkikukko ei pettänyt tälläkään kertaa. Vaikka lämpötilat ylitti mustiin pukeutuneen toimittajan sietokyvyn, jaksoi Monroe hyppiä lavalla kiitettävästi koko setin ajan. Välillä punaisen saksofoninsa varressa heilunut nokkamies yritti saada yleisöä mukaansa energiseen tuoksinaansa, mutta mahtoi suurimmalle osalle yleisöstä olla kuumuus liikaa isoimmille liikkeille. Toki yleisö oli mukana intensiivisesti, mutta kymmenen astetta vähemmän lämpötilassa olisi varmasti muuttanut yleisönkin elehdintää. Settilista oli selkeästi yleisön mieleen, eikä luultavasti valittamisen aihetta löytynyt bändin faneille.
Viime vuonna paluun tehnyt rokkijyrä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus oli seuraavana mielenkiinnon kohteena. Kaljupäiden klaani (ja yksi pitkätukka) oli allekirjoittaneelle tarjonnut viimeksi melankolista korvakarkkia jo liian kauan aikaa sitten. Vaikka aikaa olikin kulunut edellisestä keikasta, palasi muistot mieleen edelleen Nils Ursinin maihareista ja suomirokin legendaarisista vedoista, kuten ”elegia”, ”surupuku” ja ”lumessakahlaajat”. Ehdottoman kovassa vedossa ollut orkesteri tarjosi Kaleva-lavan edustalle kokoontuneelle yleisölle raskaita riffejään, vanhoja hittejä, sekä uusia poseerauksia. Vahvat suositukset myös tuleville keikoille!
Nopeahkon ja täyttävän ruokailun jälkeen pyörin kohti Oulu-lavaa, jossa oman kylän poikien Mors Subita pisteli piiskaa pyörimään asenteella, josta monen isommankin bändin pitäisi ottaa mallia. Vaikka musiikki on aggressiivista, on nostettava hattua bändin puhtaalle ilolle joka huokuu lavaesiintymisestä. Viimekertaiseen livevetoon jonka olen nähnyt, bändi huokui entistä enemmän itsevarmuutta ja taitoa. Mika Lammassaaren käsissä kitara saa ihan oman merkityksensä, ja pelkästään vain positiivisessa mielessä. Lauantaillekin saatiin pölyä nostatettua yleisön pyörittäessä pittiä laulaja Eemeli Bodden heittäessä bensaa liekkeihin omine huutoineen. Mors Subita pysynee jatkossakin bändien joukossa, jota lähdetään katsomaan aina tilanteen salliessa.
Lauantain yksi pääesiintyjä Bad Religion toi punk-rintamalle tuulahduksen rapakon takaa. Ikääntyneet herrasmiehet keräsivätkin päälavan edustalle erittäin monipäisen yleisön ja Bad Religion paitoja näkyi todella kulahtaneista juuri ostettuihin. Kun setti alkaa väkevästi kappaleella ”American Jesus”, ei yhteislaululta voine välttyä. Muutama kappale, esim. ”Do What You Want”, ”Fuck You, Suffer”, ”No Control”, ”21st Century (Digital Boy)” ja ”Generator” sai toimittajan muistoihin, kuinka monesti nämäkin kappaleet on soinut omissa soittimissa eri tilanteissa. Varmoin ottein etenevät lyhyehköt biisit saivat reilun tunnin kestäneen keikan kulumaan kuin siivillä. Keikan loppupuolella nähtiin oululaisille jääkiekon ystäville mukava yllätys, kun Kärppäpelaajia nousi lavalle “poika” mukanaan. Viimeisenä kappaleena Kärppäjoukkueen ollessa lavalla soi yhtyeen ehkä tunnetuin kappale ”Punk Rock Song”.
Kaleva-lavalla aloitti Amorphis lähes samoihin aikoihin, kuin Bad Religion lopetteli. Joten reippain askelin astelin kohti kyseistä keikkaa. Bändi tuskin esittelyjä kaipaa ja uusimmat levyt ”Under The Red Cloud” ja ”Queen Of Time” ovat keränneet todella hyviä levyarvioita. Bändi on todellakin kovassa nosteessa ja sen huomasi myös lavapresenssistä. Tomi Joutsenen murinat yhdistettynä puhtaisiin osuuksiin, ei voi kuin ihmetellä lahjakkuuden määrää. Itseäni lämmitti ehdottomasti eniten kappale ”The Castaway”, mutta esimerkiksi setin avauskappale ”The Bee” ja myöhemmin kuullut ”Sacrifice”, ”Bad Blood” ja ”House Of Sleep” tuskin jätti ketään kylmäksi.
Qstock-neitsyys lähti – Tuttujen ja tuntemattomien kanssa tuli juteltua ja bändejä nähtyä. Festivaalialueesta, työntekijöiden toiminnasta, eikä mistään muustakaan jäänyt mitään hampaankoloon pureskeltavaksi. Kaikki toimi kuten pitikin ja ystävällisyys hehkui työntekijöistä. Näihin sanoihin on varmasti suuren osan kävijöistä helppo samaistua, KIITOS QSTOCK 2018!! (JS)
Toimittajat: Ilkka Järvenpää & Jarno Saarinen
Kuvat: Jouko Posio, Keikkakuvia.net.
Heinäkuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna vietettiin yhteensä noin kymmenen tuhannen juhlijan voimin Keski-Suomen suvessa yksi koko kesän 2018 parhaiten katetuista rock- ja metallifestareista, John Smith Rock Festival.
20.-21. heinäkuuta nyt kolmatta kertaa vietetyn festarin kattaus perustuu järjestäjänsä, salaperäisen herra John Smithin musiikkimaulle. Maku on ollut kohdillaan koko festarin olemassaolon ajan, mutta varsinkin tänä vuonna line-up räjäytti ainakin allekirjoittaneen pankin. Hallatar, Dark Tranquillity, Eluveitie, Paradise Lost ja liuta muita niin kotoperäisiä kuin kauempaakin tuotuja laatuartisteja.
Ei ihmekään että John Smith Rock Festival 2018 myytiin loppuun.
Ensi vuonna tätä tiivistä ja tunnelmallista festaria juhlitaan kokonaiset kolme päivää 18.-20.7.2019. Tapahtumassa myyntiin laitetut muutama sata ensi vuoden Yber Blind Bird lippua myytiin pian loppuun.
John Smithissä tunnelma on erityinen ja hassusti intiimin oloinen. Festari on pienen puoleinen, juhlijoita otetaan alueelle ehkä puolisenkymmentä tuhatta ja alueella pääsee nopsasti pyörähtämään lavalta toiselle esiintyjien mukaan. Periaatteessa piknikvilttinsä oikein asemoiva seurue voisi seurailla kaikessa rauhassa VIP-teltan ohjelmaa lukuun ottamatta koko festarin tarjonnan nurtsilla istuen ja valitsemaansa baaritiskin tuotetta siemaillen. Festariporukassa näkyy niin muilta metallifestareilta tuttuja naamoja kuin ilmiselvästi paikallisesta tapahtumasta ilon irti ottavia musankuluttajiakin.
Heinäkuinen perjantai valkeni aurinkoisena, mutta lupaili perinteistä kesäsäätä sateineen tulevaksi. Päivän ohjelma lupaili aikuisrokkia, henkilökohtaisia lemppareita, sekä erityisesti kuvausmielessä mielenkiintoisia uusia livetuttavuuksia.
Brother Firetribe soitti festarin toisena esiintyjänä. Bändi on muutamilla todistamillani keikoilla ollut aina hyväntuulinen ja mukaansatempaava kokemus, eikä John Smithin veto poikennut opitusta linjasta. Setissä soi tuttuja korvamatoja “For Better Or For Worsesta” “I’m On Fireen” ja edelliseltä levyltä mainosmusiikiksikin päätyneeseen “Taste Of A Championiin”. Pekka Heinon hilpeä flirtti yleisön kanssa ja tarttuva aikuisrokki saavat festarimielen tasaiseen nousuun.
Kuluneen vuoden aikana ahkerasti keikkaillut Beast In Black on tullut vastaan tänä vuonna jokaisen käymäni festarin line-upissa, mutta jokaisella kerralla Yannis Papadopouloksen uskomaton ääni jaksaa ihmetyttää ja koko bändin hulluttelu viehättää. Erityismaininta menee ilkamoivasta porukasta kuitenkin rumpali Atte Palokankaalle, jonka pitkätukkaista karhua muistuttava hahmo jaksaa riehua kalustonsa takana läpi keikan maanisesti hymyillen.
Nummirockissa nämä pedot mustissaan soittivat paljon perustajansa Anton Kabasen entisen bändin Battle Beastin kappaleita. Onneksi sittemmin ja myös John Smithin Soundi-lavalla pitäydyttiin omassa materiaalissa, joka toimii mainiosti monenlaiselle festari- ja keikkayleisölle energisyytensa ja tarttuvuutensa vuoksi.
VIP-teltan perjantain vieraina nähtiin varsinainen tähtikaarti Marco Hietalan ja JP Leppäluodon liityttyä Antony Parviainen Trion seuraan. Keikka sujui letkeiksi sovitettujen covereiden ja laulajaveteraanien ikään ja kokemukseen liittyvien vitsien tahtiin.
Dark Tranquillity oli jo ennakkoon toinen festareiden henkilökohtaisista pääesiintyjistäni. Tälläkään kertaa ei Göteborg-metallin veteraanit pettäneet, vaikka toinen live-kitaristeista, Christopher Amott puuttui riveistä logististen pulmien vuoksi. Keikan Dark Tranquillityn esiintymisille epätyypillisen epätasapainoiset soundit johtuivat todennäköisesti juurikin tästä.
Bändin sydäntälämmittävään positiiviseen energiaan sadekuuroilla tai yhden jäsenen puuttumisella ei kuitenkaan ollut vaikutusta, ja Dark Tranquillity vei tyypilliseen tapaansa pisteet kotiin ja sydämeni mennessään.
Settilista ei tarjonnut yllätyksiä. 2016 julkaistulta Atomalta kuultiin nimibiisin lisäksi muun muassa “Encircled” ja sadekuuron mukanaan tuonut “Clearing Skies”. Niin ikään “Monochromatic Stains” ja “ThereIn” soivat, samoin kuin viimeiseksi tarjoiltu “Misery’s Crown”. Melodeathin veteraaneja olisi voinut kuunnella toisenkin mokoman samalta istumalta, mutta varsinaisesti mitään tiettyä biisiä en jäänyt kaipaamaan.
Dark Tranquillityn jälkeen Kaaos-lavalle nousi toinen ruotsintuonti, muun muassa entisistä Amaranthen ja In Flamesin jäsenistä koostuva Cyhra. Nimenä ja vähän maineeltaankin bändi oli jo tuttu, vaikka musiikki olikin tähän livekokemukseen saakka jäänyt kuulematta.
Cyhrahan soittaa helpostilähestyttävää Radio Rock -musaa, ruotsalaisella musiikillisella itsevarmuudella höystettynä. Yleisö viihtyi, ja miksipä ei. Bändin lavakokemus ja karisma näkyi ja kuului, ja musiikki on, kuten aikaisemmin mainitsin, raskaamman musiikin festareille sopivaa ja helposti sopivaa.
Laulaja Jake E piti yleisön näppärästi kämmenellään, ja kitaristit Jesper Strömblad ja Euge Valovirta ilkamoivat juuri sopivan viihdyttävästi läpi keikan. Yhtyeen basisti Peter Iwers ei ollut mukana, vaan tällä kertaa bassot tulivat nauhalta. Soundit oli saatu yllättävän mukavasti soimaan huolimatta basistin puuttumisesta.
Amorphiksen viikkoa aikaisemmin näkemäni Ilosaaren keikka oli hieman vaisu, mutta hymyjä, hilpeää keikistelyä ja yhteistä hulluttelua kuitenkin lavalle mahtui. Tällä kertaa kuitenkaan paahtavaa hellettä ei voinut Amorphiksen lavatunnelman vaisuudesta syyttää. Hymyjä ja hassuttelua näkyi vähän, eikä Esa Holopaisen jamittelushowssa ollut aikaisemmilta kerroilta tuttua iloista energiaa.
Tomi Joutsenen laulut olivat edukseen varsinkin tuoreen Queen Of Time -albumin biisien vaihtelevissa laulurevittelyissä, mutta esiintymisen riemua ei Joutsenkaan tällä kertaa varsinaisesti säkenöinyt.
Illan pääesiintyjänä nähtiin italialainen Lacuna Coil, jonka visuaalista showta olin odottanut mielenkiinnolla. Musiikillisesti Lacuna Coil jätti tällä kertaa jos ei suorastaan kylmäksi, niin ainakin haaleaksi huolimatta upea Cristina Scabbian lyömättömästä lavakarismasta ja loistavasta äänestä.
Lauantaille kasaantui leijonanosa festarin kiinnostavimmista yhtyeistä. Päivään mahtui taistelu- ja folkmetallia, metallidiscoa, goottimetallia, niin tuttua kuin harvinaisempaakin räimeenpaukutusta, ja tietysti Hallatar.
Päiväni käynnistyi mukavan folkhenkisesti reippaalla Ensiferum-rykäisyllä juoksupitteineen, mutta varsinaisen vaikutuksen teki sveitsiläispoppoo Eluveitie. Useampia miehistönvahdoksia runsaassa pääluvussaan kohdanut Eluveitie pisti taannoin käytännössä rivinsä uusiksi, enkä ollut aivan varma, mitä keikalta odottaa, muuta kuin lavan täydeltä sekä perinnesoittimia, että perinteisiä raskaan musiikin instrumentteja.
Eluveitie on kuitenkin paketoinut uudet jäsenensä riveihinsä varsin mukavasti. Anna Murphyn sulosointuja kaivanneet lohduttautuivat epäilemättä keijukaismaisen Fabienne Ernin sydämet sulattavan esiintymisen ja enkelinäänen myötä. Ennakkoon odotetut hitit “The Call Of The Moutains” sekä “Inis Mona” soivat settilistassa ja tapahtuman jälkeen tuotantoa on pyörähtänyt myös soittimessa useampaan kertaan.
Eluveitien huikeista vuoristotunnelmista siirtyminen Turmion Kätilöiden disco infernoon ja siitä Paradise Lostin kuivalla huumorilla spiikattuun goottimetalliin aiheutti melkoista tunnelman vaihtelua. Asianmukainen live-flow ei ennättänyt hiipiä takaisin mieleen enää Eluveitien jälkeen edes harvinaisemman vieraan Verenpisaran sävelien myötä.
Vip-teltassa esiintynyt muun muassa Amorphiksen Tomi Koivusaaresta ja Santeri Kalliosta koostuva yhtye sai vahvistuksekseen Kreatorista tutun Sami Yli-Sirniön. Verenpisaraa oli kuuntelemassa mukavasti ihmisiä, mutta teltan tilan väljyydestä päättelin useampien käyttäneen isojen lavojen tauon jonottamalla ruokakojuille ja baaritiskeille.
Apocalyptica teki vaikutuksen Tuskassa 2017 Metallica-tribuutillaan. Pimenevään kesäiltaan mainiosti istuvat Metallica-klassikot sopivat hienosti nurmirinteessä istuskellessa taustamusiikiksi, mutta edellisen sellonelikon live-kokemuksen kaltaista innostusta tällä kertaa ei syntynyt. Tunnelma näytti tiiviimmältä lavan läheisyydessä, mutta edes Apocalyptivan taikapiiri ei yltänyt kesäyön hämärään.
Hallattaren intro alkoi soida Apocalyptican jälkeen räjäytettyjen ilotulitusten aikana. Ikään kuin uhmakkaasti dark ambient -tunnelmointi vaati yleisöään luokseen. Tämäkin Hallattaren esiintyminen vaati huomioni niin tarkkaan, etten kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka moni muu kutsuun vastasi.
Musiikillisesti keikka kulki allekirjoittaneelle jo tutuksi tullutta rataa. No Stars Upon The Bridge on levynä niin tarkalle ja kauniille jännitteelle rakennettu, että kappaleiden järjestyksen muuttaminen häiritsisi tasapainoa, kuten Tuskan keikalla “Severed Eyesin” puuttuessa tuli huomattua.
Mustaksi ympärillä häipyvä painostava kesäyö, lavalla usvaisessa valossa kylpevät bändin jäsenet ja ympärillä vellova raivoisan kaunis ja repivä musiikki muodostivat kuplan, johon olisi ollut kiusaus jäädä ikuisiksi ajoiksi. Juuri sillä hetkellä jokainen läsnä oleva tuntui olevan aivan yksin, mutta kuitenkin yhdessä, kelluen ajasta irrallisena, mutta tiiviisti kiinni ohikiitävässä hetkessä.
Viimeisten sointujen haihtuessa pois suurin osa väestä alkoi havahtua ja siirtyä jatkamaan iltaansa todellisuuden parissa, mutta minä ja seurueeni pidimme hetken kiinni tuosta tunteentäyteisestä kuplasta. Kuin ennakkoon sovittuna hiljaisuus kesti alueelta pois ja lähes puolet matkasta metsän läpi autolle.
Stratovarius ja jatkoklubilla pikkutunneilla soittava Wolfheart jäi näkemättä. Hallatar oli minulle tämän festivaalin pääbändi, eikä sen jälkeen mikään maallinen esitys olisi enää maistunut. Tähän oli sovelias päättää kesän 2018 rokein festivaali.
Ensi kesää odotellessa.
Teksti & kuvat: Raisa Krogerus
Kotimainen black metal –veteraani Archgoat on julkaissut uuden kappaleen ja lyriikkavideon “The Obsidian Flame (From My Depths)”. Biisi on nostettu yhtyeen syyskuussa ilmestyvältä ”The Luciferian Crown” –levyltä.
14.9.2018 ilmestyvän albumin saa ennakkotilaukseen linkistä.
1. Intrantation
2. Jesus Christ Father Of Lies
3. Jezebels Black Mass Orgy
4. Messiah of Pigs
5. Darkness Has Returned
6. Sorcery And Doom
7. Star Of Darkness and Abyss
8. The Obsidian Flame (From My Depths)
9. The Luciferian Crown (Venom Of God)
10. I Am Lucifer’s Temple
Kansitaide: Chris Moyen / ThornCross 1990
Layout: Kontamination Design
Archgoat kuva: Pete Alander/Bandmill
Lähde: Debemur Morti Productions
Saksassa järjestettävä Wacken Open Air – festival tarjoaa jälleen livestreamia. Tänään nähtävissä on mm. Amorphiksen, Nightwishin, Doron sekä Children Of Bodomin konsertit. Metalliluolasta Wackenissa paikalla ovat Ville Krannila, Markus Salmela ja Hannu Juutilainen. Raporttia tulossa myöhemmin.
Tästä katsomaan livestreamia Wackenista!
