OZ – Transition State (2017)

Suomalaisen heavy metallin ensimmäiseen aaltoon kuului muutama varteenotettava nimi, joista nakkilalainen OZ oli yksi lupaavimmista. Muihin 1980-luvun alkupuolella ensilevytyksensä tehneisiin menestyneisiin heavybändeihin voidaan laskea mm. Zero Nine ja Sarcofagus.

Vaikka OZ levytti aktiiviurallaan vuosina 1982-1991 viisi LP:tä ja yhden EP:n, ei suosio lähtenyt toivottuun nousuun ja yhtye lopetti toimintansa kaikessa hiljaisuudessa viimeiseksi jääneen studioalbumi ”Roll The Dicen” jälkeen. Paljon ehti vettä virrata Vantaanjoessa, ennen kuin OZ kokoontui jälleen treenikämpille ja alkoi työstää uutta musiikkia.

Parikymmentä vuotta oli ehtinyt kulua edellisestä täyspitkästä, kunnes OZ löi vuonna 2011 tiskiin uuden albumin ”Burning Leather”, joka koostui uudelleen soitetuista bändin omista helmistä ja kokonaan uusista biiseistä uusitulla kokoonpanolla. Jäljellä oli tässä vaiheessa kolme 1980-luvun menestysvuosien jäsentä sekä uusi kitaristipari, mutta muutoksen tuulet olivat jälleen edessä vaikeiden aikojen saattelemana.

Bändi ei halunnut lopettaa lupaavan uuden startin jälkeen, vaikka jäseniä putosi kelkasta mystisten vaikeuksien seurauksena. Uuden “Transition State” -albumin promotiedotteessa mainittiin seuraavat kylmiä väreitä aiheuttavat sanat:

When OZ´s North American club tour ended in May 2013 and we were flying back to Sweden, we were facing the worst reality shock in our lives. Our family members were fighting against cancer and they were losing their fights.

Rumpali Mark Ruffneck huomasi yhtäkkiä olevansa bändin ainoa (alkuperäis)jäsen ja sisuuntui entisestään etsimään uusia soittoniekkoja OZiin. Uutta, nuorta verta saatiinkin mukaan Porista ja yhtye heräsi jälleen henkiin ollen jälleen uuden maailmanvalloituksen kynnyksellä tuoreen levyn kera.

Täytyy heti kättelyssä tunnustaa, etten osannut odottaa albumilta mitään. Toivoin vain parasta ja painoin play nappulaa. Olin lentää perseelleni, kun levy käynnistyi ”Bone Crusher” – nimisellä rivakalla metallirykäisyllä, josta kävi heti selväksi, että homma toimii nyt toden teolla. Uusi vokalisti Vince Kojvula on juuri se tekijä, jonka OZ riveihinsä alkuperäisjäsen Ape De Martinin lähdön jälkeen tarvitsi. Korkealta ja kovaa tulkitseva metallipää sopii bändiin kuin nenä päähän ja samaa voi sanoa kitaristiparista Johnny Cross sekä Juzzy Kangas. Vikkeläsormiset kaverit näyttävät heti kärkeen mitä on nopea, melodinen kitarasoolo ja metallinen riffi joiden alla basisti Peppi Peltolan ja Mark Ruffneckin on hyvä työskennellä.

”Restless” jatkaa samoilla linjoilla tuoden soppaan ripauksen power metallia, eikä voi kuin ihmetellä miten hyvältä yhtye kuulostaa kaikkine yksityiskohtineen. Tässä vaiheessa tunnelma vaihtuu kuin taikaiskusta kun ”Heart Of A Beastin” kitarariffi alkaa soida. Komea melodia saa tuekseen Kojvulan säemelodian, joka palkitaan albumin tähän mennessä parhaalla ja tarttuvimmalla kertosäkeellä. Sama rata jatkuu ”Drag You To Hellin” myötä. Biisissä on loistava melodinen kitarasoolo, jota basso tukee hienosti ja muutenkin kappaleen rakenteeseen on selvästi panostettu. Ollaanhan tässä vetämässä kaveria helvettiin koko porukan voimin.

”Whore Of Babylon” on bonusraita, joka on oudosti sijoitettu albumin keskivaiheille ja soundi muuttuu äkkiä todella raskaaseen suuntaan. Tuntuu kuin kuuntelisi Tarotin raskaimpia raitoja, tai Ronnie James Dion aikaista Rainbowta 1970-luvulta. Synkkä, raskas ja painostava on tunnelma, mutta niin vain sekin saadaan toimimaan OZmaisella ammattitaidolla. ”The Witch” nostaa kierroksia hieman, mutta kärsii edellisen biisin raskaudesta, eikä muutenkaan kuulu albumin melodisimpiin raitoihin. Peltola heittää soolobreikissä aikamoiset bassokuviot ja kappale syttyy siitä uuteen liekkiin.

”In A Shadow Of A Shotgun” ei oikein lähde liitoon, vaikka biisissä poikien taustalaulutaitoja väläytelläänkin ja mausteena käytetään jopa akustista kitaraa. Hiukan samaan muottiin valahtaa myös ”Never Close Your Eyes”. Rouhea bassointro muhkeine soundeineen ei riitä kappaleen tukirungoksi, varsinkin kun kertosäe tuntuu ihmeen keveältä albumin ässäbiisien rinnalla. ”The Mountainin” introssa kuulijaa lähestytään akustisin keinoin, kunnes kappale päästetään irti ja melodiseen laukkaan, mutta hieman väsähtäneeltä raita ikävä kyllä muuten kuulostaa.

”Demonized” hyökkää jälleen silmille raivokkaammin perinteisin ja voimametallin keinoin toimien paremmin myös melodioidensa ansiosta, sillä niin kitarakuvioihin kuin laululinjoihin on annettu paukkuja rumputulen ohella. Ennen paria bonusraitaa albumin varsinainen päätöskappale ”We´ll Never Die” pudottaa tempoa reilusti ja käy päälle metallisin asein. Jytisevät rummut antavat kertosäkeeseen pöhinää ja Vincen korkeat vokaalit viiltävät nätisti. Levyn olisi hyvin voinut lopettaa tähän raitaan, mutta OZ hemmottelee kuulijaa vielä kahdella kappaleella, joista kumpikin sopii kyllä kokonaisuuteen, mutta tuovat ”Transition Statelle” lisää mittaa. Mielessä käykin olisiko albumi ollut parempi lyhyemmässä mittakaavassa ja hiukan eri biisijärjestyksellä? Huonoja bonukset eivät missään nimessä ole ja saahan kuulija ainakin rahoilleen enemmän vastinetta, mikäli cd-versioon päätyy. Vinyylijulkaisussa näitä bonusraitoja ei ole.

Ei voi kuin nostaa hattua OZin porukalle hienosta comeback-levystä ja toivottaa bändille kaikkea hyvää jatkoa ajatellen. Vaikeuksien kautta voittoon!

8/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1.Bone Crusher
2.Restless
3.Heart Of A Beast
4.Drag You To Hell
5.Whore Of Babylon (Bonus Track)
6.The Witch
7.In A Shadow Of A Shotgun
8.Never Close Your Eyes
9.The Mountain
10.Demonized
11.We’ll Never Die
12.Sister Red (Bonus Track)
13.Midnight Screams (Bonus Track)

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here