Paluun tehnyt OZ: ”Takana on pitkä ja kivinen tie”.

Nakkilassa vuonna 1977 perustettu OZ on kulkenut pitkän ja kivisen tien, jossa miehistönvaihdoksilta ja pakolliselta tauoltakaan ei ole vältytty.

Yhtye on kuitenkin uudistuneen kokoonpanon myötä jälleen voimissaan ja julkaisi äskettäin ensimmäisen täyspitkän studiolevynsä 26 vuoteen. ”Transition State” osoittaa paitsi bändi löytäneen uuden vaihteen tuoreen vokalistin Vincen myötä, myös säilyttäneen perinteisen metallin vankan otteensa. Perustajajäsen rumpali Mark Ruffneck kertoi Metalliluolalle bändin uran nousuista ja laskuista sekä uudelleen syntyneen energian lähteestä. Myös hauskoille keikkamuistoille 1990-luvun alun Virosta jätettiin tilaa.

Onnittelut uuden ”Transition State” – levyn julkaisusta! Kun lähditte tekemään biisejä ja kuuntelet lopputulosta nyt, pääsittekö siihen mitä tavoittelitte?

Kun lähdimme tekemään tätä levyä, lähtökohdat olivat toiset. Molemmat kitaristit Johnny ja Juzzy ryhtyivät työstämään demobiisejä ja ajan myötä niitä oli niin paljon, että lähdimme äänitystöihin studioon. Alkuperäinen idea oli, että alkuperäinen OZ:n laulaja Ape De Martini olisi laulanut nämä biisit, mutta toisin kävi. Matka oli pitkä ja kivinen tie, mutta aikanaan saimme kaikki äänitykset valmiiksi ja lopussa myös OZ:n uusi laulaja (Vince) teki tehtävänsä, eli äänitystyö saatiin lopullisesti päätökseen. Lars Chriss (miksaus) ja Mike Lind (masterointi) laittoivat soundit kohdalleen ja valmista tuli. Olen lopputulokseen tyytyväinen, mutta millaista albumia sitten ajattelin alussa…alkukuva oli aika vapaamuotoinen, mutta loppua kohden tilanne koko ajan kiristyi ja pääsimme sinne minne halusimme.

”Burning Leather” ilmestyi 2011 ja ”Roll The Dice” jo 1991, milloin päätös kokonaan uudesta studiolevystä syntyi ja veivätkö sävellys- ja levytystyö tässä kohdin kauemmin aikaa? Miten sessiot kulkivat noin yleisesti?

Kun aikanaan saimme tilanteen taas haltuun jenkki kiertueen jälkeen, ja kun kaikki hautajaiset oli vietetty ja paperisodat sodittu, pidimme ensimmäiset bänditreenit keväällä 2014. Jo silloin keskustelimme, edellisestä levystä ”Burning Leather” on jo niin paljon aikaa, että nyt on pakko tehdä jotain uutta materiaalia. Alussa suunnittelimme neljän biisin EP:n julkaisua, mutta matkan varrella tuli koko ajan uusia pulmia matkaan ja tilanteita jouduttiin improvisoimaan useassa kohtaa. Äänityssessiot menivät usein mukavasti, mutta myös ongelmia ilmeni matkalla, joten ei tästä levyn tekemisestä voi sanoa, että se olisi mennyt täysin putkeen. Kovien ponnistelujen kautta pystyimme saavuttamaan tämän onnellisen tilanteen, että ”Transition State” on valmis ja julkaistu. Eli ihmeitä saa aikaiseksi kovalla työllä.

”Transition Staten” soundit ovat todella vahvat, mutta samalla perinteiset. Kuinka tärkeää studiossa on kiinnittää huomiota siihen, että homma pysyy ns. orgaanisena vai tuleeko nykyään helposti mietittyä liikaa tuotannollisia asioita?

Tätä levyä tehdessä keskityimme studiossa kohtalaisiin soundeihin, ja siihen että kaikki äänitykset olivat paikallaan ja paljon aikaa meni kokeillessa erilaisia juttuja. Eli periaatteessa teimme sävellys- ja sovitusjuttuja äänityshommien yhteydessä ja tässä tapauksessa se oli paras ja hauskin ratkaisu. Toiset biisit olivat valmiimpia ja niiden kanssa ei tarvinnut pähkiä, mutta toiset ottivat enemmän aikaa, ennen kuin saatiin kokonaisuus sellaiseksi että oltiin tyytyväisiä. Miten siellä studiossa pitäisi olla? Jokainen tekee sen omalla tavallaan ja kuitenkin vain lopputuloksella on merkitystä, miten siihen loppujen lopuksi päästy on sivuseikka.

Selkein muutos vanhaan on luonnollisesti vaihtunut vokalisti, vaatiko Vincen mukaan tulo jollain tavalla erilaista lähestymiskulmaa OZin soittotyyliin vai jatkuivatko sovitukset tältä osin samoilla radoilla?

Vincen kohdalla lähestymiskulma oli talon kulma, missä studio oli, heh. Kuten edellä mainitsin, biisit oli alussa tehty sillä ajatuksella, että Ape olisi ne laulanut, mutta kun ei niin ei. Vince oli kuunnellut kappaleita kotonaan ja tuli ensimmäisenä päivänä kokeilemaan miltä homma kuulostaa. No hyvältähän se kuulosti ja sitten vain jatkettiin äänittelyä ja jonkun päivän päästä hän oli laulanut leadit purkkiin. Siitä sitten jatkettiin taustalauluilla ja muilla stemmoilla eteenpäin. Eli tilanne oli aika jännittävä, kun en ollut kuullut Vincen laulua muuta kuin ”Streets Of Fire” -elokuvan ”Nowhere Fastin” kautta, jonka pojat olivat äänittäneet jollekin kaverille synttärilahjaksi, joten kyllä tilanne oli enemmän tai vähemmän tupla tai kuitti. No loppujen lopuksi homma meni hienosti ja itse henkilökohtaisesti tiedän, että tämä vaihtoehto oli OZ-bändille paras.

Onko OZilla tarkoitus lähteä levyn tiimoilta rundille Suomessa tai ulkomailla?

No jos sitä rundiksi haluaa kutsua. Eli out and play. Luulen että aluksi tulemme esiintymään erilaisilla festareilla kesän 2018 aikana Suomen ulkopuolella ja toivottavasti myös Suomessa. Ja sitten aika näyttää mitä teemme, ehkä USA ja Kanada kutsuvat.

Mikä on oma legendaarisin keikkamuistosi OZ:in pitkän uran varrelta?

Kaikkea on tapahtunut, mutta historiasta on yksi erityisen hauska tilanne, kun olimme juuri itsenäistyneessä Virossa keikalla 1991 ja kävimme katsomassa keikkapaikkaa. Sen jälkeen lähdimme takaisin Tallinnaan ja virolainen autokuski kysy: haluatteko päästä televisioon? Vastasimme: mikäs ettei, vähän leikillämme, mutta kappas, ajoimme TV-talolle, sieltä löytyi sopiva aika poliittisen keskustelun ja Äiti Tallinna -missikilpailun välistä. Siinä odotellessa meille haettiin pizzat (Pizza Leningrad), missä täytteenä oli suolakurkkuja ja punajuuria, kokemus sekin.

Ennen suoraa lähetystä kysäisin, jos TV-haastattelun voisi saada nauhalle? Joo kyllä se käy, onko sinulla nauha? Kaivelin taskujani ja huomasin, että ei sattunut VHS-nauhaa mukaan ja kysyin jos heillä olisi TV- talolla nauha? Sain vastauksen, ikävä kyllä heillä ei ollut nauhoja laisinkaan, ne olivat loppu. Tallaista oli maailman meno juuri itsenäistyneessä Virossa ja illan keikka meni suurin piirtein samoissa merkeissä santakuopassa, missä oli päivällä ollut motocrosskilpailut. Illalla jatkettiin festivaalien merkeissä, missä pääesiintyjänä oli OZ. Ilmassa oli koko illan suuren urheilujuhlan tuntua ja kun oli meidän aika mennä lavalle, niin yleisö ja järjestysmiehet olivat kaikki samassa juhlassa mukana. Ja taas oltiin kokemusta rikkaampia.

Miten vaikea päätös oli jatkaa bändiä kaikkien vastoinkäymisten jälkeen vai kasvattiko se taistelutahtoa vain entisestään?

Tilanne oli ajautunut siihen omalta kohdaltani, kun aloimme äänityshommiin uusien biisien kanssa, että en voinut painaa jarrua. Matkalla oli useita kohtia, missä joutui hengittelemään syvään ja joskus pitkäänkin, mutta jotenkin niistä kohdista taas päästiin eteenpäin. Oli tämän albumin äänitys ja valmiiksi saaminen sellainen rumba, että toivon mielessäni sen olleen viimeinen kerta kun homma on näin vaivalloista ja työlästä.

Onko bändillä nyt ”päämaja” Suomessa ja asuvatko bändin jäsenet kaikki täällä?

Itse majailen edelleen Tukholmassa, minne muutin 1983 ja muut bändin pojat asuvat Porissa. Kyllä päämaja liikkuu minun mukana minne sitten menenkin, mutta treenit ja videoiden tuotanto ovat nykyisin Porissa ja tämä virtuaalipuoli toimii sieltä missä olen.

Uusi OZin kokoonpano kuulostaa todella energiseltä ja elinvoimaiselta! Pidätkö vanhoihin bändikavereihin yhteyttä ja mitä heille nykyään kuuluu?

Kyllä. Olen samaa mieltä, taas ollaan saatu pulssia nousuun ja se on vain hyväksi. En pidä yhteyttä heihin jotka ovat bändistä lähteneet, koska minusta he ovat silloin selvästi ilmaisseet näkemyksensä asiaan. Ja mitä heille kuuluu ei ole kiinnostukseni kohde! Keskityn aina ihmissuhteissa niihin, joilta saan vastakaikua takaisin ja se yleensä on vahvin bändissä olevien henkilöiden kanssa. Eli keskityn heihin joiden kanssa teen töitä. Ja voinhan heittää tähän vastakysymyksen; Oletko tekemisissä entisten vaimojen kanssa kun olet juuri mennyt uusiin naimisiin? Heh.

Vaikuttavatko nykybändit jäsenet missään muissa kokoonpanoissa vai onko OZ kaikille se pääbändi, johon nyt satsataan kympillä?

Kyllä heillä on omat projektinsa OZ:n lisäksi ja nykyään se on monesti niin, että kaverit soittavat monissa bändeissä samanaikaisesti. En näe toisissa yhtyeissä soittamista mitenkään virheenä, päinvastoin siinä on etunsa, kun saa virikkeitä muualtakin kuin samasta pienestä piiristä. Omalta kohdallani päätin jo kauan aikaa sitten, että en tule soittamaan elämäni aikana missään muussa bändissä kuin tässä jonka perustin 40 vuotta sitten ensimmäisen basistin, Tanin kanssa. Hänellä oli hautajaiset samana päivänä kuin Lemmyllä.

Näin tulee käymään. Kaikki musiikkiin liittyvät projektit jotka olen vielä ajatellut toteuttaa mahtuvat tämän bändin sisälle, joten jatkan tässä siihen viimeiseen päivään asti. Viimeisen päivänkin tiedän jo, mutta on sinne vielä matkaa. Kyllä kaikilla on nyt sarvet pystyssä, eli kovilla mennään! Muitakin projekteja kyllä ehditään tekemään ja jos nyt sellainen tilanne tulisi että se vaatii valintoja, niin tehdään niitä valintoja ja päätöksiä sitten kun niiden aika tulee.

Kun vertaat nykypäivän musiikin tekemistä siihen, kun yhtye aloitti 40 vuotta sitten, paljon on varmasti muuttunut? Paljon puhutaan livemusiikin ja fyysisten levyjen katoamisesta, uskotko että perinteisellä hard rockilla ja heavy metallilla vielä riittää virtaa tulevaisuudessakin?

Onhan tilanne muuttunut siitä, kun aikoinaan aloitettiin. Se oli aika karua hommaa silloin aikoinaan jos verrataan tilanteeseen mikä on nykyään, mutta se oli silloin sellaista mitä oli. Fyysiset levyt ovat kadonneet lähes kokonaan ja rahaa niillä ei tee enää muut kuin superbändit ja ne tekevät muutenkin rahaa säkki kaupalla, mutta aina on ollut niin. Länsimaissa on musiikki- ja muutkin viihde-alat aina olleet rajuja. Voittaja ottaa kaiken ja muut ei saa mitään. Tlanne on ehkä tässä asiassa vielä kärjistynyt entisestään. Mutta se on niin kuin on ja sille ei voi mitään, joten parasta on yrittää häärätä siellä niillä säännöillä mitkä siellä toimii, jos niitä sääntöjä edes on.

Kaikenlaisen musiikin olemassaolosta tulevaisuudessa ja missä muodossa sitä kuunnellaan ja katsellaan päättävät sen kuuntelijat eli ne kuluttajat. Eli se tilanne jatkuu yhtä kovana kuin nytkin, ei siihen mitään muutosta voi tulla. Jos perinteistä hard rockia ja heavy metallia tullaan tekemään tulevaisuudessa, riippuu se vain ja ainoastaan siitä jos niitä kuulijoita on. Ilman kuulijoita ja katselijoita on kaikenlaisen musiikin ja taiteen tekeminen kyseenalaista. Ilman faneja se luultavasti loppuu aikanaan, sillä kuitenkin sen musiikin esittäminen toisille ihmisille on yksi pääasioita miksi ihmiset taidetta tekevät.

Terveiset Metalliluolan lukijoille?

Hyvät vuoden vaihteet vain kaikille. Jatkakaa metallimusiikin kuuntelua ja tutustukaa nyt myös tähän meidän viimeisimpään ”Transition State”- albumiin, jos sieltä vaikka löytyisi jotakin kiinnostavaa. Käykää katsomassa www.ozofficial.com kotisivua, sieltä saatte tietää mitä me häärätään. Eli, Rock On, Party On! Ja ehkä jossakin joskus tavataan.

Metalliluolan arvion ”Transition State” –albumista saa lukuun linkistä.

Haastattelu: Tomi Nousiainen-Gunnar & Ville Krannila

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here