“Ozzmosis“? Millainen tämä heinäkuussa 2025 kuolleen Ozzy Osbournen seitsemäs ja 30 vuotta täyttävä soololevy oli? Otetaan selvää. “Ozzmosis” oli aikoinaan Ozzyn comeback-levy, sillä mies oli ehtinyt julistaa pari vuotta aiemmin eläköityvänsä keikkailusta kiertämällä No More Tours -nimen saaneella rundilla.

Tuottajaksi oli alunperin palkattu Michael Wagener (Dokken, Skid Row, Extreme), joka oli ollut ollut miksaamassa Osbournen edellistä levyä “No More Tears” (1991). Ozzy ehti äänittää Wagenerin kanssa nipun biisejä alkuvuodesta 1994 edellisellä kiertuekokoonpanollaan (Zakk Wylde, kitara; Randy Castillo, rummut ja Mike Inez, basso), mutta levy-yhtiö ei pitänyt Wagenerin tyylistä ja halusi vaihtaa tuottajaksi Michael Bienhornin (Red Hot Chili Peppers, Soundgarden).

Wagener-vaiheen jälkeen Osbourne päätyi ensin kirjoittamaan biisejä Steve Vain kanssa, mutta erinäistä syistä tästä yhteistyöstä ei tullut pysyvää (tosin albumille päätyi yksi yhteistyön hedelmä, “My Little Man“). Loppujen lopuksi Ozzy viimeisteli levyn kokoonpanolla, jossa kitarassa oli Wylde, bassossa vanha Black Sabbath -taistelutoveri Geezer Butler, joka teki debyyttinsä Ozzyn studioalbumilla ja rummuissa Deen Castronovo (Bad English, Hardline, Journey).

“Ozzmosis” -sessiot jakautuivat loppuvuoteen 1994 sekä alkuvuoteen 1995. Osbourne kutsui myöhemmin prosessia tuskalliseksi ja Bienhornin tuotantotyyliä lauluja äänittäessä lähes simputukseksi, joten vähemmän yllättäen toista pitkäsoittoa ei kaksikolle syntynyt.

LP käynnistyy levyn ensimmäisellä sinkkujulkaisulla “Perry Mason” ja heti on selvää, että Ozzy on päivittänyt soundiaan 1990-luvulle. Siinä missä “No More Tears” kuulosti 1980-luvun albumilta, on “Ozzmosis” kristallin kirkas sekä massiivinen. Tämä korostuu erityisesti rumpusoundeissa ja Wylden järkälemäisessä kitarasoundissa. “Perry Mason” itsessään on pätevä pelinavaaja, komean riffinsä, tarttuvan kertosäkeensä ja huikean kitarasoolonsa ansiosta.

Biisilistaa katsoessa silmiin osuu heti yksi seikka: siinä missä aiemmat levyt oli sävelletty pitkälti Ozzyn, bändin ja läheisten yhteistyökumppanien kesken, on tässä mukana nippu ulkopuolisia kirjoittajia. Näistä kappaleista ensimmäinen on kolmantena sinkkuna ilmestynyt ja Ozzy-mittapuulla popahtava “I Just Want You“. Kappale on Ozzyn ja Jim Vallancen käsialaa. Vallance tunnetaan parhaiten Bryan Adamsin kasarivuosien biisintekokumppanina, jonka kädenjälki kuuluu lähes kaikissa 1980-luvun Adams-hiteissä.

“I Just Want You” on kappaleena onnistunut esitys, josta löytyy jälleen komea soolo Wyldeltä, mutta toisaalta sovitus on harmittavan tutun ja turvallisen kuuloinen keskitempoinen pop-rokkari.

“Ghost Behind My Eyes” jatkaa edeltäjänsä perävanassa. Ammattitaitoinen taidonnäyte, mutta toisaalta harmittavan keskinkertainen teos. “Thunder Underground” tuo takaisin eturiviin massiiviset kitarariffit, mutta itse sävellys ei valitettavasti nouse esimerkiksi “Perry Masonin” tasolle, vaikka Wylden kitarariffi on vakuuttava järkäle.

Slovari “See You On The Other Side” oli levyn toinen singlepoiminta ja monelle todella rakas, erityisesti sanoituksensa vuoksi. Kappale ei nouse Ozzyn klassikkoballadien kuten “Goodbye To Romance” ja “Mama I’m Coming Home” tasolle, mutta on yksi tämän kokonaisuuden parhaista vedoista.

“Tomorrow” käynnistyy slovarina, kasvaen siitä massiiviseksi jyräksi. Tämä on yksi omista suosikeistani, ei vähiten Ozzyn komean laulusuorituksen sekä Wylden loistavan kitarasoolon ansiosta.

Loppusuoran aloittaa “Denial“, joka on keskitempoinen sovitus. Sen pelastaa onnistunut C-osa ja Wylden tuttuun tapaan vakuuttava kitarasoolo. Tämän jälkeen seuraa albumin heikoin osuus. Ozzyn pojalle Jackille omistettu ja Vain kanssa sävelletty “My Little Man” on rakennettu pitkälti Vai-henkisen sitar-soundin päälle, mutta ei nouse lentoon millään tavalla.

“My Jekyll Doesn’t Hide” on “Perry Masonin” ja “Thunder Undergroundin” tapaan raskaan kitarariffin varaan rakennettu kone, joka ei valitettavasti biisinä ole kahden edellisen tasoinen. Wylden riffi on kieltämättä komea, mutta valitettavasti kertosäe on mitäänsanomaton.

Viimeiseksi raidaksi on säästetty balladi “Old LA Tonight“, joka on yksinkertaisesti power balladi, josta puuttuu voima ja koukku. Nämä ovat loppujen lopuksi ne kriteerit, joilla onnistunut hituri mitataan.

“Ozzmosis” on vedenjakaja Osbournen uralla. Laulajan kuusi ensimmäistä soololevyä ovat vähintään hyviä tai loistavia kokonaisuuksia, joille “Ozzmosis” ei yksinkertaisesti vedä vertoja. Tämä ei tarkoita, että kyseessä olisi huono albumi, se on ainoastaan harmillisen keskinkertainen ja tätä tulosta muutama onnistunut esitys ei muuta.

Kutsuin levyä vedenjakajaksi sen vuoksi, että albumi pesee vioistaan huolimatta jokaisen Ozzyn tämän jälkeen julkaiseman täyspitkän. Olisiko “Ozzmosis” ollut parempi Wagenerin tuottamana? Tähän emme koskaan saa vastausta, mutta levylle päätyi kuitenkin neljä kappaletta noista sessioista uudelleen äänitettynä, eli “Perry Mason”, “See You On The Other Side”, “Old LA Tonight” sekä “Tomorrow”. Toisaalta näiden nauhoitusten jälkeen tapahtuneen lyhyen Osbourne-Vai-yhteistyön jäljiltä on Vain mukaan myös kokonainen julkaisematon Ozzy-albumi kaapin pohjalla odottamassa. Millainen se levy sitten olisi ollut? Kysymys, johon tuskin saadaan koskaan vastausta.

Kaupallisesti “Ozzmosis” menestyi komeasti, sillä alternativen, punkin ja grungen valtakaudella myytiin USA:ssa tuplaplatinaa nousten albumilistalla sijalle neljä. Levy saavutti myös tällä Suomessa yhdeksännen sijan.

7+/10

Ilkka Järvenpää

1. Perry Mason
2. I Just Want You
3. Ghost Behind My Eyes
4. Thunder Underground
5. See You On The Other Side
6. Tomorrow
7. Denial
8. My Little Man
9. My Jekyll Doesn’t Hide
10. Old LA Tonight