Jo vuosikymmeniä armottomalla thrash metallillaan hevikansaa kurittanut Slayer julkaisi viimeiseksi jääneen studiolevynsä 10 vuotta sitten. Pitkään valmistelussa ollut ”Repentless” oli bändin ensimmäinen albumi ilman vuonna 2013 menehtynyttä kitaristi Jeff Hannemania ja myös rumpali Dave Lombardo oli aiemmin poistunut riveistä katkerien lausuntojen saattelemana. Pidin aina nimenomaan Hannemania Slayerin musiikillisena sieluna, vaikka Kerry King kirjoitti leijonanosan yhtyeen materiaalista.

Yhtye oli siis haasteiden edessä, myös muilla tavoilla kuin miehistömuutoksien osalta. Tämä siitä huolimatta, että tätä levyä edeltänyt ”World Painted Blood” oli kohtalaisen vahva näyttö parin Slayer-asteikolla vaisumman pitkäsoiton jälkeen. Täysiveriseksi jäseneksi nostettu Exodusin johtohahmo Gary Holt tuurasi Hannemania jo tämän sairastelun ajan ja kyseessä on todella kovan luokan kitaristi, joten mahdollisuus oli miehelle annettava. Rumpuihin puolestaan palasi ties kuinka monennen kerran Paul Bostaph, joka tunnustetaan kovan tason kannuttajaksi. Holtin ja Bostaphin läsnäolo ei Slayeria liikuttanut muuhun suuntaan ja bändi kulkee musiikin osalta “Repentlessillä” tuttuja latuja. Levyn on tuottanut Panteran kanssa menestystä tahkonnut Terry Date, ja soundipuolella on onnistuttu likimain täydellisesti.

Date ei ole yrittänyt kääntää Slayerin merirosvolaivaa uusille vesille, mutta nostaa bändin omana itsenään erittäin vahvalle tasolle. Soitinten erottelukyky on erinomainen, Tom Arayan huuto kulkee hyvin linjassa muun yhtyeen soiton kanssa ja kitarariffeissä on niskat murtavaa aggressiota. Niin kuin pitää kun Slayer on kyseessä. Tuotannon osalta väitän ”Repentlessin” olevan paras Slayer-albumi 20 vuoteen. Holtin ja Kingin soolot ovat levyllä minimissä ja ne tuntuvat jäävän useassa kappaleessa sivurooliin. Tämä ei levyn kokonaisuudessa haittaa, sillä biisit tuntuvat toimivan sovituksiltaan täydellisesti ilman turhia kitarasankarikuvioita.

Fanien helpotukseksi Slayer kuulostaa ”Repentless”-albumilla Slayerilta, ja nimenomaan siltä tutun vaaralliselta ja murhaavan tehokkaalta Slayerilta. Paholaiselle kiitos, kaukana ollaan ”God Hates Us All” –levyn satunnaisista puuduttavista metalcorehetkistä. Asia käy selväksi heti alkuun. Intro ”Delusions Of Saviour” on todella hieno esinäytös onnistuen yleisesti introille harvinaiseen tunnelman nostatukseen, josta siirrytään sulavasti Slayerin arvomaailmaa kuvaavaan murskaavaan nimibiisiin. Avaus on yksi bändin tehokkaimmista miesmuistiin. Myös toinen varsinainen kappale ”Take Control” jyrää vastustamattomasti ennen kuin meno hiukan tasaantuu parin seuraavan biisin myötä.

Onneksi levyllä ei kaahata jatkuvasti poljin lattiassa vaan tilaa jätetään paljon myös hitaammalle uhkailulle, mikä on aina ollut itselleni Slayerin mieluisin puoli ja usein juuri Jeff Hannemanin tavaramerkki. Lopullisella albumilla ainoastaan edellisen levyn sessioista ylijääneen kappaleen ”Piano Wire” musiikki on kreditoitu Hannemanille, Kerry Kingin vastatessa muuten kaikesta sävellystyöstä.

Kingin itsensä mukaan etukäteen julkaistu ”When The Stillness Comes” on hänen tribuuttinsa Hannemanin kauhupainotteiselle sävellys- ja sanoitustyylille, ja kieltämättä Jeffin henki on saatu biisiin hyvin vangittua. Toki mukana on myös Kingille tyypillistä keskitason materiaalia, eikä ”Piano Wiren” julkaisua tässä yhteydessä voi oikein muuten perustella kuin kunnianosoituksena menehtyneelle kitaristille. B-luokan kappale selkeästi kyseessä. Joka tapauksessa vakaalla ammattitaidolla Slayer sanomansa toimittaa perille ja ei niin vakuuttavissa biiseissä on mainio energialataus.

Levyn loppupuolelta nousee esiin vielä viimeiseksi ennakoksi kuultu ”You Against You.” Raita sisältää yksinkertaisen tarttuvan heavy metal -riffin, jollaisia en ajoittain hyvin epätasaista materiaalia tarjonneelta Kerry Kingiltä enää odottanut kuulevani. Kappale nousee yhdeksi albumin kohokohdaksi.

Mikäli haluaa pienessä määrin investoida julkaisuun, komea rajoitettu boksipainos sisältää varsinaisen levyn lisäksi BluRayn ja DVD:n bändin Wackenin keikalta kesältä 2014 sekä saman konsertin myös audiona. Bonuksena tulee kuvavinyyli, studiodokumenttia, juliste ja postikortteja. Levyn kansi peilaa Kingin rakastamaa uskonnonvastaisuusteemaa ja se tuo myös vahvasti mieleen vanhan Slayerin ”Hell Awaitsin” hengessä.

Usean vuoden levon jälkeen satunnaisia konsertteja jälleen lähinnä festareilla esittävä Slayer nojaa ”Repentlessilla” siihen minkä se parhaiten osaa ja yhtyeen fanien ei julkaisuun tarvinnut kokonaisuutena pettyä, vaikka se ei aivan bändin parhaiden teosten joukkoon nouse. Murha ja väkivalta eivät ole koskaan maistuneet niin makealta Arayan karjuessa: ”Violence pulsing in my veins, death forever reigns!”

8+/10

Ville Krannila

1.Delusions Of Saviour
2.Repentless
3.Take Control
4.Vices
5.Cast The First Stone
6.When The Stillness Comes
7.Chasing Death
8.Implode
9.Piano Wire
10.Atrocity Vendor
11.You Against You
12.Pride In Prejudice