Acceptista kuolemattomaan maineeseen noussut sirkkelikurkku Udo Dirkschneider on tahkonnut 1980-luvun loppupuolelta alkaen lukuisia levyjä U.D.O.-yhtyeensä kanssa. Soolouran alkupään tuotanto on tasaisen varmaa ja vakuuttavaa heavy metallia, mutta 2000-luvun mittaan julkaisujen taso on romahtanut yhtä tasaisen varmasti kohti yllätyksetöntä ja ideaköyhää tahkoamista, joka ei ole antanut aihetta riemunkiljahduksiin. Itse olen jättänyt viime vuosien tuotokset hyllyyn miettimättä kahdesti.
Kun U.D.O. julkaisi vuonna 2013 14. studioalbuminsa ”Steelhammerin” eivät odotukset olleet kovin korkealla. Luottokitaristi ja Acceptista tuttu Stefan Kaufmann oli jäänyt kyydistä. Luettuani erään hyvin positiivisen arvion, päädyin poimimaan levyn mukaani.
Täytyy alkuun todeta, ettei ko. arvio kovin väärässä ollut. ”Steelhammer” käynnistyy vakuuttavan jykevästi riffittelevällä nimibiisillä, josta voi heti päätellä, että pääosin Udon ja basisti Fitty Wienholdin kynästä on tällä kertaa irronnut oivaa materiaalia. Nimikappaletta seuraa erehdyttävästi Acceptia muistuttava ”Cry Of A Nation”, joka jatkaa höyryvasaran lailla junttaavaa rytmikästä ja melodistakin riffittelyä ollen levyn ehdotonta parhaimistoa.
”Metal Machine” seuraa nimeä myöten perinteistä U.D.O.-linjaa, tosin hiukan yllätyksettömästi peruselementtien ollessa kohdillaan. Hispaaniaksi laulettu nelosbiisi ”Basta Ya” kiihdyttää tempoa ja keventää otetta tuoden lisää energiaa ja vaihtelua alkupään materiaaliin. Vaihtelu ei jää tähän sillä seuraavaksi yllätetään kevyellä piano-balladi ”Heavy Rainilla”. Vanha ruisräähkä Udo osoittaa, että hänestä löytyy edelleen myös tunnelmallinen ja rauhallinen puoli. Udo ei ole yleensä mikään balladimestari, mutta ”Heavy Rain” saa suupielet ylös päin, ei huvituksesta, vaan siksi, että kieli osataan pitää tarvittaessa syvällä poskessa.
”Devil’s Bite” ja ”Death Ride” palauttavat suunnan tunnelmanvaihdosten jälkeen entiselleen edustaen levyn keskivertomateriaalia ja suoraviivaisempaa tykitystä ilman suurempia yllätyksiä, mielikuvituksettomasti. Puolimatkan krouvin ”King Of Mean” starttaa pirteämmissä merkeissä, jälleen Acceptmaiseen tyyliin. Muuten hyvin potentiaalisen biisin akilleen kantapää on irrallisen oloinen kertosäkeistö, johon olisi voinut panostaa enemmän. ”Timekeeperin” raskaat riffit jyräävät heikompiensa ylitse voimalla ilman armoa. Filtterin läpi vedetyt vokaaliosiot tosin olisi voinut vetää puhtaasti, sillä harvemmin filtterit ovat kovin onnistuneita ideoita.
”Never Cross My Way” palauttaa tunnelmallisuuden ja melodisuuden tiukemman osion vastapainoksi antaen hengähdystauon sopivaan paikkaan kevyemmän materiaalin ystäville. Udon herkempi ja kevyempi puoli pääsee biisissä jälleen hyvin oikeuksiinsa. ”Never Cross My Way” on ehdottomasti levyn parhaita kappaleita. ”Take My Medicine” puolestaan jysäyttää riffikoneen uudelleen käyntiin aiemmin opitun suoraviivaiseen tyyliin soolon jälkeisen bridgen rikkoessa tätä jatkumoa, muttei aivan onnistuneesti.
Bonusbiisiksi merkitty ”Shadows Come Alive” ei poikkea yleisestä päälinjasta, vaan junttaavat riffit ja kitaramelodiat hallitsevat äänimaisemaa tasapainoisesti. Erityisesti melodinen kertosäkeistö toimii biisissä hyvin. ”Stay True” pysyy puolestaan uskollisena kursailemattomalle heavy metallille ollen hyvin perinteistä veturin lailla eteenpäin puskevaa U.D.O.:a.
”When Love Becomes A Lie” hellittää tiukemman osion jälkeen levylle ominaisesti. Biisinä se ei jaksa oikein iskeä ollen ideaköyhä ja fillerin tuntuinen. Kappale on selvästi levyn heikointa antia. Päätösbiisi ”Book Of Faith” on tummasävyinen, synkkä ja hidas juntta, joka lähtee paremmin käyntiin 1,5 minuutin jälkeen, Runsaan viiden minuutin mittaiseksi biisiksi se jää puuduttavaksi ja albumi olisi ollut parempi lopettaa menevämpään materiaaliin tai mahtipontisempaan eepokseen. Ehkä tässä on sitä yritetty päätellen biisin kahden viimeisen minuutin instrumentaaliosiosta, muttei se aivan onnistu.
”Steelhammer” on kokonaisuudessaan onnistunut, tasapainoinen ja laadukas albumi, jolla ei ole varsinaisesti ole selkeitä notkahduksia. Mitään ihmeellisyyksiä ei levy tarjoa, vaan sitä mitä pitääkin eli vanhan liiton heavy metallia osaavasti ja tyylikkäästi toteutettuna ilman ylimääräisiä sekä asiaankuulumattomia kikkailuja. Vaihtelua on myös tarjolla riittävästi taklaamaan junnaavuus ja itsensä toistaminen. Vanhalla sakemannilla on edelleen homma tiukasti narisevassa nahkahanskassa, eikä pahoja huteja ole teräsvasaralla peukaloon lyöty.
Udo on hyvässä vedossa ja energinen. Bändikaverit hoitavat soitttopuolen mallikkaasti. Laadukkaat ja iskevät riffit, toimivat melodiat ja soolot jyräävät läpi koko albumin. Lieneekö tässä osuutensa sillä, että toisena kitaristina hääri suomalainen Kasperi Heikkinen. Näin voi aina finskinä kevyen puolueellisesti ajatella.
Soundipuoli on myös onnistuttu saamaan riittävän muhkeaksi ja selkeäksi, eikä levyä ole ylituotettu ja kiillotettu liiallisuuksiin asti sieluttomaksi kuten joillakin U.D.O.:n aiemmista julkaisuista. Jos usko U.D.O.:n tekemisiin oli mennyt aikaisempien räpellysten myötä, ”Steelhammer” palauttaa sen uskon korkojen kera.
”Steelhammeria” kuuntelee mielellään ja siitä jää jo ensikuuntelun jälkeen fiilis, että levyä tulee pyöritettyä masiinassa useammin. Uran ehtoopuoli on väistämättä käsillä, joten siihen saumaan tämä kiekko oli erinomainen isku ja näyttö, ettei U.D.O. ole menneiden vuosikymmenten bändi, vaan edelleen varteenotettava heavy metal- kone.
Pakko tätä on myös verrata Acceptin viimeisimpiin levytyksiin. Ei ”Steelhammer” niistä hirveän kauaksi jää sisältäen selviä Accept-viittauksia, vaikka Acceptissa on aina ollut sellaisia ulottuvuuksia, joihin U.D.O. ei pysty. Siitä huolimatta täytyy antaa moottorisahaoravalle hyvät pisteet suorituksesta.
8½ /10
Tomi Väänänen
1.Steelhammer
2.A Cry Of A Nation
3.Metal Machine
4.Basta Ya
5.Heavy Rain
6.Devils Bite
7.Death Ride
8.King Of Mean
9.Timekeeper
10.Never Cross My Way
11.Take My Medicine
12.Stay True
13.When Love Becomes A Lie
14.Book Of Faith
Tulisieluinen ja mustaverinen Savon Nosferatu, joka imee elinvoimansa raskaasta musiikista, hard rockista black metalliin. Musiikin ohella ajankäyttöä ohjaavat työ, perhe, lasten harrastukset, kuntosali, kalastus, jääkiekkohuliganismi sekä leffat ja tv-sarjat.
 Metalliluolan arvio, Tomi Väänänen.){kind=link}