Kauan odotetun kahden keikan pääesiintyjävierailun maaliskuun Suomen talveen tehnyt Testament kuuluu thrash metallin lähes neljä vuosikymmentä kattavan historian arvostetuimpiin yhtyeisiin.
Kalifornian veteraanit voisikin huoletta sijoittaa niin sanotun Big Fourin joukkoon esimerkiksi erään bermudashortsiyhtyeen sijasta. Toki uraan on joitain sykkiä hetkiä 1990-luvulla mahtunut, mutta maltillista levytystahtia ylläpitänyt ”Brotherhood Of The Snake” (2016) mukaan lukien koko yhtyeen tuotanto on harvinaisen korkeatasoista eikä pahoja linjasta lipsumisia muiden thrashin kärkiyhtyeiden tavoin ole historiaan mahtunut.
Useiden festariesiintymisten jatkoksi nyt saatiin 18 vuoteen ensimmäiset Testamentin sisätiloissa tapahtuneet pääesiintyjäkeikat The Finnish Campaign -otsikon alla. Luvassa oli lisäksi mielenkiintoinen paketti Puolan death metal veteraani Vaderin sekä Kanadan Annihilatorin toimesta. Jälkimmäinen yhtye aloitteli uraansa Testamentin kanssa samoihin aikoihin 1980-luvulla. Viimeksi yhtä laadukas kokonaisuus nähtiin Helsingin The Circuksessa reilu vuosi sitten kun Kreator, Sepultura, Soilwork ja Aborted nousivat lauteille.
Perinteisesti ensimmäiseksi sisään saavuttaessa tarkistettiin oheistarjonta myyntipöytien luota. Tällä kertaa valikoimaan ei tarvinnut pettyä, sillä kaikkien kolmen yhtyeen osalta tavaraa riitti levyistä paitoihin, pipoihin sekä signeerattuihin rumpukapuloihin. Lisäksi erityisesti Testamentin ja Annihilatorin osalta laatu/hintasuhde tuntui olevan tuotteissa kohdallaan.
Death metallin puolalainen vaikuttaja Vader avasi illan vielä kohtalaisen väljälle salille ja on julkaissut levyjä viimeisen neljännesvuosisadan aikana tasaiseen tahtiin oman linjansa suurelta osin säilyttäen. Viimeisin albumi ”The Empire” ei tuo muutosta kaavaan, alkupään brutaalimman otteen on korvannut jonkinlainen työmiesluokan suoraviivainen ajoittain thrashiin kallellaan oleva paahto. Bändi muistuttaa muutenkin kuin kappalerakenteiltaan vahvasti kuolometallin Motörheadia.
Keulamies Peter Wiwczarek vaikutti hyväntuuliselta ja kertoi nauttivansa soittamisesta kylmässä pohjolassa. Eturivi oli myös yllättävän hienosti mukana huomioiden bändin hiukan erilainen profiili verrattuna seuraaviin esiintyjiin. Laulajan Lemmyn jalanjälkiä seuraava tulkinta ja yhtyeen perinteiset riffit eivät aina levyillä lähde parhaaseen mahdolliseen lentoon, joten livenä sovituksiin oli ladattu enemmän odotuksia.
Valitettavasti Vaderin setin soundit olivat surkeat ja kuultavissa olivat ainoastaan hienosti soittaneen James Stewartin rummut. Peterin vokaalit oli hukattu jonnekin miksauspöydän alle ja kitaravalli kuulosti märän rätin pyyhkimiseltä Circuksen kattoon. Yhtye kiertää ”The Ultimate Incantation”–debyyttilevynsä viime vuonna toteutuneen 25-vuotisjuhlan kunniaksi ja albumilta kuultiinkin neljä kappaletta. Valitettavasti korvia särkeneen äänivallin takaa tulkattuna kyseessä olisi näidenkin osalta voinut olla kenen tahansa lukuisista 1990-luvun alussa demoja ulos lätkineen genren yrittäjän sävellys. Toivottavasti yhtyeen tuleville omille keikoille soundipuoli saadaan parempaan kuntoon.
Jeff Watersin vuosikymmeniä luotsaama Annihilator on sekin tuntunut löytäneen uuden vaihteen viimeisimmillä levyillään, vaikka miehistössä on vaihdoksia takana enemmän kuin Game Of Thrones -sarjassa kuolleita sankareita. Waters on uusimmalla varsin verevällä ”For The Demented” -albumilla sekä tätä edeltäneellä ”Suicide Societylla” jälleen ottanut laulajan hommat itselleen. Vaikka Coburn Pharrin ja Dave Paddenin intensiivisyyteen ei ylletykään, Jeff teki varmaa työtä myös tällä osastolla.
Yhtye ympärillä vaikutti viime kerrasta menneen kokonaan uusiksi ja nuori miehistö nautti täysillä soittamisesta. Tämä välittyi jokaisesta eleestä ja ilmeestä. Selvästi vanhojen thrash-klassikoiden esittäminen tapahtuu heidän puoleltaan myös fanipohjalta. Näin thrashin perintö toisaalta elää uudessa sukupolvessa vahvana edelleen.
Myös 50 täyttänyt keulamies Waters liikkui lavalla varsin energisesti ja rullasi taidokkaita kitarasooloja vaivatta. Kaikkein progressiivisin materiaali oli jätetty kotiin ja parin uuden vedon lisäksi ilmoille saatiin mainio ”King Of The Kill” sekä aina yleisön mukaansa saava ”Set The World On Fire”. Annihilatorin setissä huonointa oli sen lyhyys, tuntui kuin bändi olisi vasta päässyt vauhtiin kun Waters ilmoitti seuraavaksi soivan vuoden 1989 ikimuistoinen ”Alice In Hellin” ja tätä seuranneen ”Phantasmagorian” myötä ilta oli heidän osaltaan paketissa.
The Circus oli tässä vaiheessa jo täyttynyt mukavasti ja Annihilator sai hyvän meiningin aikaiseksi. Suhteessa Vaderin saamaan yllättävän innokkaaseen vastaanottoon eturivin innokkaita lukuunottamatta olisin odottanut hiukan hurjempaa liikettä. Iltaa pitkin kävi selväksi, että paikalla oli myös joitan eksklusiivisesti yhtä yhtyettä seuraamaan tulleita faneja, joille ”Alice In Hell” riitti merkiksi suunnistaa narikkajonoon.
Pääesiintyjän valmistautuessa astumaan lavalle sali oli mukavasti täyttynyt, vaikka lippuja selvästi oli jäänyt vielä tarjollekin. Esiintymisareena käytiin siunaamassa suitsukkeilla ja savukoneen tehtyä muutamat introt, alkoi tunnelma olla sähköinen.
Testament lunasti kaikki odotukset jälleen kerran. Päällikkö Chuck Billy omaa yhä karisman, josta huomattavasti suuremmatkin yhtyeet voivat vain haaveilla. Myös musiikillisesti Testament on hioutunut vuodesta 2014 samana pysyneen kokoonpanon osalta vakuuttavaan muotoon. Alex Skolnick ja Eric Peterson osaavat yhteispelin loistavasti ja molemmat pääsivät näyttämään taitojaan soolo-osastolla.
Entiset Death-miehet Steve DiGiorgio ja Gene Hoglan kuuluvat hekin genren arvostetuimpiin ja kaksikon ansiosta Testamentin peruskivi on jykevässä iskussa. Soundin osalta nyt miksaaja oli tilanteen tasalla ja kokonaisuus sekä soitinten erottuvuus toimi erittäin hyvin. Kaiken lisäksi Billyn ääni päästettiin ansaitusti etualalle. Vokalisti kuulosti erinomaiselle läpi shown, toisin kuin monella muulla ikätoverillaan 55-vuotiaana, Chuckilla ei ole ääniosastolla minkäänlaisia haasteita havaittavissa.
Setin osalta Testamentin debyyttiä lainaten bändin Legacy asettaa sen sijaan omat haasteensa. Tässä valossa oli vaikea ymmärtää jokaiselle jäsenelle annettuja soolospotteja, vaikka ne eivät pitkiä olleetkaan. Näiden sijasta olisi voinut soittaa 1-2 extrakappaletta. Tämä huomioiden Hoglanin ja Skolnickin taituruutta ei voi kiistää. Myös DiGiorgion Cliff Burtonin kaikuja omannut soolo antoi kohtalaisen hyvät säväykset.
Testament on viimeisten 10 vuoden aikana julkaissut kolme hyvälaatuista levyä, joilta eteenpäin katsova bändi huomioiden tehtiin ymmärrettävästi useampi poiminta. Setin keskivaiheen soolojen ja uuden materiaalin sekä keskinkertaisemman ”Eyes Of Wrathin” aikana setissä koettiin lievä suvantovaihe. Tämän aikana yhtyeen laadukkaan esiintymisen sekä Billyn voimanäytteen ansiosta ei kuitenkaan pudottu suoranaiseen kuoppaan. Lopun klassikot nostivat tunnelman jälleen kohti kattoa. Osalle yleisöä tiistai-ilta tosin oli kääntynyt jo klo 23.30 aikaan selvästi laskuvaihteen puolelle, ja lavalle osoittivat enää jalkapohjat.
Mitä olisi Testament keikka ilman ”Souls Of Blackia”, ”Practice What Your Preachia” tai ”The New Orderia?” Olisi se tottakai jotain ja erityisesti ”Souls Of Blackilta” ja tätä seuranneelta ”The Ritualilta” mielellään kuulisi muitakin valintoja ”Electric Crownin” tai vuoden 1990 levyn nimikappaleen lisäksi. Mutta kokonaisuutena nämä ovat pieniä seikkoja, konsertti piti katsojan herkeämättä otteessaan aiemmin mainittua keskivaihetta lukuunottamatta.
Ennen ”Practice What You Preachia” Billy kertoi tarinan vuoden 1989 kappaleen MTV:llä ahkerasti pyörityksessä olleen videon kuvauksista, sekä sitä seuranneesta jatkoista, joiden aikana bändi vetäisi kännit ja meni katsomaan uutta nousevaa yhtyettä nimeltä Pantera. Chuckin äänessä kuului ironia ja toisaalta arvostus yleisöä kohtaan. Nuorista 25-vuotiaista muusikoista koostunut yhtye selvisi 1990-luvun lamavuosista, seuraavan vuosikymmenen kokoonpanomuutoksista sekä 2000-luvun digitaalisen aikakauden hyökkäyksestä. Levyt myyvät edelleen ja uskollinen fanikunta jatkaa yhtyeen seuraamista keikoille. Kuluneet vuosikymmenet eivät näkyneet esiintymisessä ja bändikemia vaikuttaa toimivan myös mainiosti. Testament on 1980-luvun perintöä jatkavista thrash-titaaneista yhä parhaiten voimissaan.
”The time has come
To rule the world at any cost!”
Raportti ja kuvat: Ville Krannila ©Metalliluola
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
