Firewind- Firewind (2020)

Kitaristiwelho Konstantinos Karamitroudisin, tai näin kavereitten kesken Gus G.:n luotsaama Firewind on julkaissut omaa nimeään kantavan, sarjassaan yhdeksännen täyspitkän. Edellisestä kiekosta ”Immortals” on kulunut jo reipas kolmisen vuotta. Power metallin kärkikastiin kuuluvan yhtyeen edellinen albumi oli siinä määrin mestariteos, että tälle uutukaiselle rima on asetettu korkealle. Merkille pantavaa on myös näiden kahden tuoreimman albumin vertailussa, että ”Immortals”- levyllä vokaalit hoitanut Henning Basse on saanut tehdä tilaa saksalaiselle mm. Avantasian riveistä tutulle Herbie Langhansille. Mitään suurempaa draamaa kulisseissa ei ole tietääkseni käynyt. Bassen arkipäivät kuluvat moneen suuntaan, joten laulajan puolelta täyspäiväinen keskittyminen yhtyeen toimintaan on ollut vähintään haastavaa.

”Firewind”-albumi potkaistaan käyntiin ”Welcome To The Empire”– kappaleella. Yhtyeellä ei ole ollut tapana aloittaa levyjään instrumentaalilla, eikä tämä kiekko poikkea rutiineista. Pienehkö sooloilu aloittaa biisin. Kitaran vinguttamisen jälkeen basso ja rummut polkevat tahtia thrash-tyylisesti. Herbie vokaaleissa kuulostaa hieman edeltäjäänsä raskaammalta ulosanteineen. Kaukaisesti mieleeni tulee Gene Simmons kappaleessa ”God Of Thunder”. Kertosäkeessä perinteiset Firewind-melodiat ottavat vallan ja laulajan  äänimaailma on täysin verrattavissa Henning Basseen. Avauskappaleessa huomaa selkeästi lopussa, kuinka siitä jatketaan mihin jäätiin. Biisin loppu nimittäin pakottaa kuuntelemaan muistin virkistykseksi edellisen albumin, ”Immortalsin” levyn viimeisen vedon ”Rise From The Ashes”, jonka viimeiset nuotit ovat lähes identtiset ”Welcome To The Empire”- kappaleen loppupuoliskon kanssa.

Oikein maistuvan ja mukaansa tempaavan avauksen jälkeen meininki palautetaan perinteisemmän Firewindin tyyliseksi. Näistä kolmas raita ”Rising Fire” on jo ehditty julkaista musiikkivideona maaliskuussa kuluvaa vuotta. Vappuna paketoidessani arviota, kilahtaa koneelleni ilmoitus uudesta Firewind-sinkusta. Myös ”Welcome To The Empire” -biisistä lohkaistiin tuolloin video.

Albumin ensimmäinen puolisko kuulostaa hieman varpaisillaan tehdyltä, tarkoittaen sitä, ettei yllätyksiä kuulla, mutta samalla riman alituksilta vältytään. Levyn alku rakentaa kokonaiskuvaan perinteisen Firewindin. Hieman mukavuusalueelta poistutaan viidennessä kappaleessa ”Orbitual Sunrise”, jonka lähtölaukaus kuulostaa Acceptin ”Restless And Wild”:in ja Iron Maidenin ”Flight Of Icarus”-kappaleiden sekoitukselta ratsastavin riffeineen. Se ei ole väärin, eihän. Ilmaston lämpenemiseen ja saastuttamiseen perehtyvä raita herättelee ihmisen avaamaan silmänsä mallikkaan melodian ja soolon avulla, lisäten mukaan Herbien virheettömän tulkinnan.

Seuraava biisi antaa mahdollisuuden keskittyä Herbien vokaaleihin paremmin. ”Longing To Know You” tarjoilee sen perinteisen balladin, jossa vokaalit kantavat kappaleen alusta loppuun jättäen musiikin toissijaiseksi. Herbien äänestä löytyy pieni raspinen soundi, joka on albumin alkupuoliskolla jäänyt rytmien ja melodioiden taustajoukkoihin. Pirteisiin yllätyksiin kuuluu levyn loppupuoliskon kappale ”Overdrive”. Raita johdattaa kuuntelijan suoraan aikaan ennen Nirvanaa. Musiikillisesti kappale plagioi mitä vain 1980-luvun hard rock -yhtyettä rytmin ja melodian osalta, vokaalit lisättynä mieleen nousevat lähinnä Dion hittikappaleet. Coverointia tapahtuu myös kappaleen puolessavälissä, jolloin rytmiksi osuu Judas Priestin ”Painkiller”. Tällainen yhtälö ei voi mennä metsään. Meininki ei aivan kanna kalkkiviivoille asti, vaan kertosäe alkaa ärsyttää loppumetreillä.

Albumilta löytyy paikoin melodioita, jotka kuulostavat siltä kuin olisivat tulleet jonkun muun artistin kynästä jo huomattavasti aikaisemmin. Tämä ei todellakaan ole huono asia, koska tutulta kuulostavat sävelet kestävät vain tovin ja jättävät kuuntelijan pohtimaan juuri kuulemaansa.

”Firewind”-levyn yleiskuvan piirtyminen mieleen vaatii useamman pyöräytyksen, varsinaista tuomiota ei kahden kuuntelun perusteella pysty tekemään. Saattaa myös olla niin, että jokaisella kuuntelukerralla odottaa kappaletta, joka pyyhkäisee jalat alta, mutta turhaan. Levyllä ei koeta heikkoja hetkiä, vaan perinteistä ja väkevää Firewindia. Tässä se suurin kompastuskivi sitten sijaitsee. Vaikka Gus G. hallitsee tämän tyylin loistavasti, on levyistä kasvamassa hyvin ennalta arvattavia. Albumin kesto on myös se yhtyeen mittakaavalla standardiksi asettunut rapiat 47 minuuttia.

Kokonaisuuden parhain raita esitetään jo heti ensimmäisenä. ”Wecome To The Empire”- kappale on kuin viini, paranee kuuntelukertojen myötä. Varsinaista heikointa suoritusta ei voi albumin tasavahvasta sisällöstä erotella. Vielä palatakseni yhtyeen laulajamuutoksiin; jos Henning Bassella on aikataulujen kanssa kiirettä, niin kuinka on kun Herbie Langhans perusti juuri julkaisun alla oman yhtyeen Sonic Haven. Kestääkö miehen tarina Firewindin keulilla ”Firewind”- albumia pidemmälle, vai saammeko seuraavallakin albumilla havaita ainoan muutoksen edelliseen olevan mies mikrofonin takana?

7½/10

Jussi Krannila

1. Welcome To The Empire
2. Devour
3. Rising Fire
4. Break Away
5. Orbitual Sunrise
6. Longing To Know You
7. Perfect Stranger
8. Overdrive
9. All My Life
10. Space Cowboy
11. Kill The Pain

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän