Metallimusiikin historiasta löytyy monta legendaksi laskettavaa hahmoa. Yksi suurimmista on Ronald James Padavona (10.7.1942-16.5.2010), joka paremmin tunnetaan Ronnie James Diona.
Dion CV on melkoinen, sillä miehen uralta ei löydy vain yksi, vaan peräti kolme klassikkokokoonpanoa: Rainbow, Black Sabbath/Heaven And Hell sekä miehen nimeä kantanut Dio, jonka viimeiseksi studiolevyksi jäi 20 vuotta täyttävä ”Master Of The Moon”.
Nokkamies Ronnie Jamesin tuottama Dion kymmenes studiolevy käynnistyy pirteästi ”One More For The Roadin” myötä. Biisi on levyn selkeästi nopein sovitus. Jonkinlaista yhtymäkohtaa voi vetää ”Holy Diver”-albumin avaavaan ”Stand Up And Shoutiin”, jonka energisyyttä selkeästi tavoitellaan. Aivan samaan ei pystytä, mutta kelpo avausbiisin yhtye pystyi yhä tarvittaessa repimään hihastaan.
Levyn nimikappale pistää piirun verran paremmaksi ja tässä on kuultavissa Dio-aikakauden Black Sabbath -sävyjä. Meno pysyy ”The End Of The Worldin” myötä tasokkaana, Craig Goldyn kitarariffien ollessa teräviä ja rumpali Simon Wrightin sekä basisti Jeff Pilsonin grooven pirullisen hyviä. Tämän päälle Dion on helppo osoittaa, että mies oli yhä huikea vokalisti.
”Shivers” on onnistunut raita, Ronnien lyriikoiden keskittyessä kertomaan puistatuksia aiheuttavista asioista. Puistattavin kohtaaminen on toisen ihmisen kanssa. ”The Man Who Would Be King” tuo jälleen tunnelmaltaan mieleen Dio-aikakauden Sabbathin, eli riffit ovat raskaita ja tempo pysyy maltillisena. Vähemmän yllättäen Ronnien vokaalisuoritus on jälleen huikea. ”The Eyes” on selkeästi ”Shiversin” sisarbiisi, sillä sen verran tunnelma on molemmissa samanhenkinen.
Tähän asti ”Master Of The Moon” on ollut yllättävän laadukas levy. Ensimmäinen notkahdus on ”Living The Lie”, joka luisuu rutiininomaiseksi Dio-biisiksi. Kaikki toki toimii, mutta tämän tyyppisiä sävellyksiä Ronnien uralta on kuultu tätä ennen monta, osa heikompia ja osa parempia.
”I Am” on keskitempoinen hevijunttaus, joka elää onnistuneen kertosäkeensä sekä Dion mahtavan laulusuorituksen varassa, ollen muuten keskinkertainen repäisy. Keskinkertainen on myös termi, joka sopii levyn päättävälle ”Death By Love”-”In Dreams”-kaksikolle. Biiseissä ei ole mitään vikaa, mutta näistä jää täytebiisin fiilis tämän kuulijan korviin.
”Master Of The Moonia” työstettäessä Ronnie James Dio kumppaneineen tuskin tiesi, että albumi jäisi bändin viimeiseksi. Levy ei missään nimessä ole paras Dio-albumi, mutta ei myös huonoin. Kokonaisuudesta yli puolet on yllättävän pirteää materiaalia ja kun ei kiekolle yhtään puhdasta hutia osunut, voi sanoa, että kyseessä ovat onnistuneet jäähyväiset Dio-faneille.
Toki Ronnie James Dio julkaisi uutta musiikkia vielä Heaven And Hellin (lue: Black Sabbath) kanssa vuonna 2009, mutta se on sitten kokonaan toisen arvion arvoinen albumi.
7+/10
Ilkka Järvenpää
1.One More For The Road
2.Master Of The Moon
3.The End Of The World
4.Shivers
5.The Man Who Would Be King
6.The Eyes
7.Living The Lie
8.I Am
9.Death By Love
10.In Dreams
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}