Alternative-bändi Blame Me! julkaisi uuden singlen ja videon ”Fears Don’t Matter”

Promokuva: Laureline Tilkin
MAINOS:




Tiedote 21.1.2022

Viime vuonna debyyttilevynsä The Invisible You julkaissut kotimainen Blame Me! ampaisi musiikkikartoille vauhdilla nousten Spotify-listojen lisäksi radiosoittoon peräti neljällä singlellä. Uutta levyään jo valmisteleva alternativenelikko starttaa vuoden raskaalla mutta positiivisempaa viestiä välittävällä singlellä Fears Don’t Matter, jonka Radio Rock ja Yle X3M pääsivät soittamaan erinomaisella vastaanotolla jo eilen.

”Aina ei voi olla hyvä päivä, ja silloin kumppanin ja rakkauden merkitys korostuu. Kumppaniaan ei voi velvoittaa olemaan aina läsnä, mutta todellinen välittäminen puskee olemaan toisen tukena silloin, kun toisella on vaikeaa”, kappaleen sanat kirjoittanut laulaja Bini Silvennoinen selventää biisin sanomaa.

Tuplabasareilla ja maalailevalla taustalla varusteltu Fears Don’t Matter on yhdistelmä bändin kitaristi-säveltäjä Jesse Marttilan luovuutta ja hulluutta tuottaja Rami Nykäsen avustuksella.

”Kappaleen raaka-aineiksi otettiin tanakka riffi, rokkimainen mutta sointupohjainen kertosäe sekä ambienttimaisemat. Niitä sitten aikamme kokkailimme tuottajamme Ramin kanssa ja yllätyimme itsekin siitä, miten hienosti nämä eri osiot stemmasivat keskenään”, Jesse kuvailee ja jatkaa:

”Blame Me!:tä kirjoittaessani haluan jatkuvasti kokeilla uudenlaisia kikkoja ja yhdistellä musiikillisia perversioita. On aina riemuvoitto löytää loputtomasta valintojen maailmasta juuri ne yhteensopivat elementit, jotka tekevät täyden ja luovan kokonaisuuden.”

Fears Don’t Matter on ensimmäinen rakkauslaulu, jonka Blame Me! on kirjoittanut. Singlestä kuvattiin talvisessa Helsingissä musiikkivideo, jossa synkkä kaupunki yhdistyy synkkiin ajatuksiin – ja toisaalta läheisen ihmisen kannustavaan voimaan.


”Rakkaus ei ole aina ruusuilla tanssimista vaan läheisyyttä, läsnäoloa ja vaikeuksien voittamista yhdessä, ja tästä myös lyriikat kertovat”, Bini kertoo. ”On olemassa monenlaista rakkautta ja tämä on yksi näkökulma, jonka tarinaa haluamme kertoa”, videon ohjannut Juho Jokimies toteaa.

Blame Me! on:

Bini Silvennoinen – laulu
Jesse Marttila – kitara
Juho Jokimies – basso
Vallu Kousa – rummut

FACEBOOK | INSTAGRAM | WEBSITE


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Promokuva: Laureline Tilkin

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.