[three_fourth]Heti alkuiskuista ja -sävelistä kuulee, että nyt ei kierretä tahkoa ensimmäistä kertaa ja nähtynä on muutakin kuin naapurin katiskat. Osaamista ja taitoa on vaikka muille jaettavaksi ja selvästikin ammattiukot ovat asian äärellä. Judas Avenger on kasattu Manowar-tribuutti Dark Avengerin ja Judas Priest -tribuutti Judas Risingin pelimannien tarpeesta tehdä omaa musiikkia ja vaikka omia biisejä väännetäänkin, kovasti ne esikuvat sieltä läpi paistavat. Riippuu kuuntelijasta, onko se etu vai haitta.
Aloitusbiisi ”Judas Avengeria” kuunnellessa ei voi olla ihan varma, onko kyseessä Manowar vai EP:n kansikuvaan merkitty orkesteri. Laulaja Pekka Montinilla on Eric Adamsin maneerit niin hyvin hallussaan, että jos sokkona kuuntelisi, erheen vaara olisi suuri. Seuraavan biisin ”Hell Nationin” alku on suuresti kallellaan Tanskan suuren pojan King Diamondin ”Abigail”-kauden tuotantoon. Kappale kuitenkin edetessään saa melkoisen määrän ”Painkiller”-ajan Priestin sävyjä ollen itselleni pienlevyn keihäänkärki.
Kolmospala ”Empire Of Dustin” säkeistölauluun on kaivettu James Hetfieldmäistä tulkintaa kertosäkeen mukaillessa Rob Halfordimaista kirkumista. Mukava melodinen keskitempoinen kappale levyn puolimatkan krouvissa. Nelosralli ”Dying Wish” on julkaisun pakollinen ”melkein balladi”. Tähän biisiin laulaja onnistuu kaivamaan itsestään Geoff Taten sekä Axl Rosen. Muutenkin kappale on jollain tapaa Queensryche-oloinen keskivaiheen keveine progeväliosineen ja DeGarmomaisine kitaramelodioineen. ”Night Of The Banshee” alkaa mielenkiintoisella kitaramelodialla ja erottuu muista kappaleista lähinnä triolikompillaan. Levyn päättävä ”Divine Darkness” lähtee suorastaan blackmetalmaisella otteella, mutta jatkossa löytää kuitenkin perinteisemmän metallin urat. Jotenkin biisin mättöosista tulee itselleni mieleen Eternal Tears Of Sorrow.
Judas Avenger on mielenkiintoinen yhtye ja itselläni oli vaikeuksia päättää, miten tähän pitäisi suhtautua. Päätin jättää ennakkoluulot ja rokkipoliisin hommat muille ja nauttia hyvin tehdystä musiikista. Kappaleissa ei ole mitään omaperäistä vaan tulee tunne, että kopiointiin on lähdetty ihan tarkoituksellisesti. Oli miten oli, tämä ei poista faktaa, että julkaisu on pullollaan laadukasta raskasta rokkia. Paljon paneuduin lauluun ja laulajaan, mutta se oli osa-alue, joka väkisinkin eniten otti korvaan. On tietenkin mahdoton sanoa, onko alan tunnettujen vokalistien jäljittely tarkoitushakuista vai tiedostamatonta, mutta kuullun perusteella varmaa on se, että laulaja Montin on ammattimies isolla Aalla. Jatkossa toivoisin kuitenkin lisää omaa ääntä ja tulkintaa peliin.
Yhtye hoitaa hommansa taidolla ja kappaleet ovat tyyliteltyjä ja kompakteiksi sovitettuja. Kun orkesteri aikanaan suunnittelee ensimmäistä varsinaista pitkäsoittoaan, kannattaisi esikuvien kuuntelu jättää hiukan vähemmälle ja panostaa enemmän omaan tulkintaan. Tällaisenaankin Judas Avenger ainakin itselleni toimi pienlevyn muodossa ja suosittelen muitakin perinteisen metallin ystäviä katsastamaan Porin suuntaan. Onhan sieltä aiemmin pari Suomi-rockin legendaakin tullut, mutta metallin saralla ei artisteja ole ollut jonoksi asti. Tässä yksi tarkistamisen arvoinen uusi tulokas.
4/5
Teemu Kuosmanen
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Judas Avenger
2.Hell Nation
3.Empire Of Dust
4.Dying Wish
5.Night Of The Banshee
6.Divine Darkness[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arviossa.){kind=link}