Scott Gorham tunnetaan Thin Lizzyn kitaristina uransa hamaan tappiin asti, mutta mies on tehnyt vuosien varrella myös muuta kuin räväkkää riffirockia. Lizzyn jälkeen musiikkisuuntaukset tulivat ja menivät, mutta 1990-luvun taitteessa hair metal oli vielä kovassa nosteessa ja tähän junaan Scott ikävä kyllä nousi mukaan.
21 Guns Salute tarkoittaa tykinjylyä, kunnianosoitusta jonka AC/DC teki tunnetuksi albumillaan ”For Those About To Rock (We Salute You)” ja kun bändi on nimetty 21 Gunsiksi luulisi sisällön olevan silkkaa tykitystä alusta loppuun. Ikävä kyllä asia on täysin päinvastoin. Kyseessä on hair metal-albumi, jolla kaikki on harmitonta ja mukavaa. Thin Lizzy-sävyistä saati irlantilaistunnelmista ei siis ole tietoakaan.
Albumin 12 raidasta rockaavin ja tarttuvin ”Knee Deep” sijoitetaan heti kärkeen, eikä tässä kohdin vielä mennä pahasti metsään. Itse asiassa pidin kappaleesta kovasti ja luulin kuuntelevani kunnon hard rock -albumia, jolla kitarat ovat vahvasti läsnä, mutta toisena soinut ”These Eyes” paljasti totuuden. Kitara, jotka hallitsivat ensimmäistä raitaa saivat väistyä pilipalikoskettimien ja vokaalisuorituksen tieltä jonnekin taustalle. Soittimessa tuntui olevan Toton albumi.
Sama kosketinmatto jatkoi jylläämistään myös seuraavana tuleva ”Walkingin” introssa, mutta onneksi Scott oli kaivettu pintaan säemelodiassa ja kitara sai runtata edes hetkisen. Toivo heräsi hetkiseksi, mutta pahempaa oli luvassa. ”Marching In Time” ja ”The Rain”-kappaleiden kosketinkuviot sopisivat paremmin jollekin Alphavillen albumille.
Seuraavana tuleva ”Little Sister” onneksi rockaa! Scott on päästetty irti tässä kohdin ja kitara saa laulaa ripeän temmon saattelemana. ”Pays Off Big” murisee myös rockimmin, mutta ikävä kyllä harmittoman sekä munattoman tuotannon alla. Tästä kärsii myös koko albumi, sillä muutamat rockimmat palat olisivat kaivanneet tuotantoon selvästi enemmän särmää.
Loppupäätä kohden raskaammat sävyt käyvät vähiin ja hempeily nostaa päätään. Tarjolla on pehmeää AOR:ää, joka pettää pahasti kuulijan, eikä toivo herää enää loppulevyn aikana. Gorhamia ei päästetä irti kunnolla kuin muutamassa kitarasoolossa, muuten mies jemmataan suuren soundin alle ajan hengen mukaisesti. Myös muilta osin soundimaailma on häiritsevä. Laulu on totaalisen pinnassa ja diskantit kihisevät korviin. Tämä oli hair metallin tila vuonna 1992 hetkeä ennen kuin Nirvana ja kumppanit lakaisivat tämän tyylisuuntauksen maanrakoon.
Ei ole ihme, etten ollut kuullut bändistä ennen päätoimittajan lähettämää levyä. Tätä ei vain Suomeen laivattu mittavissa määrin ja Thin Lizzy oli ollut kuopassa jo kymmenisen vuotta ”Saluten” ilmestyessä. Onneksi Scott Gorham tajusi vahvuutensa ja lähti takaisin Lizzyn viitoittamalle tielle. Sekä Lizzyn livekeikoilla, että myöhemmin Black Star Ridersin levyillä jälki oli loistavaa.
6/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.Knee Deep
2.These Eyes
3.Walking
4.Marching In Time
5.The Rain
6.Little Sister
7.Pays Off Big
8.Just A Wish
9.Battered And Bruised
10.Jungleland
11.Tell Me
12.No Way Out
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar.){kind=link}