Shrapnel Stormin ”Mother War” Metalliluolan ennakkokuuntelussa

sharpnelstorm

Vuodesta 2007 lähtien asemasotaa käynyt tamperelainen death metal -ryhmä Shrapnel Storm lähtee rynnäkköön toukokuun 29. päivä julkaistavalla ”Mother War” -debyytillään. Sotilaspoliisina yhtyettä on valvonut esikoistuotoksellaan Aadolf Virtanen (Diablo) ja lyhyitä mutta tarkkoja sarjoja ”Radars Down” -kappaleella ampuu itse Zachary Hietala (Tarot). Tulitukea julkaisulle antaa puolestaan saksalainen Witches Brew -levy-yhtiö.

Metalliluola tarjoilee nyt ennakkokuuntelussa Shrapnel Stormin debyytin tulevaan perjantaihin saakka. Voit kuunnella albumin alta:

Yhtyeen rumpali Mikko Orava kuvailee tulevaa albumia seuraavasti:

”Debyytin voi tehdä vain kerran, joten lähdimme työstämään levyä sillä mentaliteetilla, että keskinkertaisuus ei ole missään kohtaa vaihtoehto. Emme myöskään halunneet julkaista mitään demokokoelmaa, vaan kaivoimme uudet sävellyskynät penaalista ja ryhdyimme hommiin. Synnytys kesti lähes vuoden ja sisälsi välillä tuskaisiakin hetkiä. Lopputuloksena on rujosti potkiva esikoinen, jonka isyyden voimme kaikki ylpeinä tunnustaa”.

Shrapnel Storm – ”Mother War” biisi-biisiltä

Teksti: Aki Laaksola, kitara

  1. Casus Belli

Sodan julistus. Ei enempää eikä vähempää.

  1. Carpet Bombing

Aloitti elämänsä rivakkana Six Feet Under -tyylisenä biisinä ja päätyi kuitenkin pommeineen vinoon, sillä mukaan tarttui kourallinen Ruotsi-deathia.

  1. Detracked

Levyä edeltävältä demolta tuttu veisu. Pantiin matalampaa virettä kitaroihin, siivoiltiin pikkuisen ruosteita pois ja priimaa tuli!

  1. Combat High

Meidän mittapuulla todella nopea ja lyhyt rykäisy taisteluhurmoksesta, vaikka B-osassa laiskaan stoneriin viittaillaankin.

  1. Calling of the Void

Perus keskitemporunttaus ja samalla yksi levyn vanhimmista biiseistä. Monta kertaa ollut mielessä äänittää jo aikaisemmin, mutta päädyttiin näköjään kypsyttelemään debyyttiin asti.

  1. Warfiend

Mietittiin jotain tunnelman rikkojaa lätylle ja tämä se on. Uudelleenversioitu kaunis duetto, joka saa livenä päät heilumaan.

  1. Mother War

Levyn nimikkobiisi, joka on ylistys sodan jumalattarille. Pinnan alla piilee syvempiä ajatuksia sodan ja sotimisen luonteesta.

  1. To Each Battle

Monia koukkuja sisältävä sludge-henkinen rutistus ajatuksella siitä kuinka mennään polvia myöten paskassa taistelusta toiseen, kun ei mitään muutakaan osata.

  1. Radars Down

Yksi levyn nopeimmista paloista joka on ollut pöytälaatikossa jo vuosia. Kynttilänä kakussa Tarotin Zachary Hietalan komea soolo.

  1. Rising Storm

Tuli kynästä ulos viime metreillä. Kertoo ajasta, kun osapuolille on selvää ettei asioista enää puhumalla selvitä ja tiedetään että sota on tulossa. Mahdollisesti kahakoitukin jo lähistöllä, mutta ei vielä ole saapunut paikalle. Kaikkialla vallitse kylmä hiljaisuus, kun ihmiset odottavat ensimmäistä sireenin huutoa.

http://www.shrapnel-storm.com/
https://www.facebook.com/shrapnelstormband

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here