Amaranthe – Maximalism (2016)

”Maximalism” on ruotsalais-tanskalaisen Amaranthen neljäs studioalbumi. Aiemmin ilmestyneet levyt ovat menestyneet Suomessa jopa bändin toista kotimaata Ruotsia paremmin, joten odotukset tätä julkaisua kohtaan ovat olleet suomalaisten fanien keskuudessa suuret. Jo heti ensimmäinen single (”That Song”) kertoi kuitenkin, että luvassa tulee olemaan jotain aivan uutta ja erikoista, mikä toki on ollut Amaranthen linjaus muutenkin. Kovin moni yhtye ei pysty sovittamaan poppia, metallia ja rokkia kolmen täysin erityyppisen laulajan voimin yhteen yhtä hyvin kuin Amaranthe.

Tällä kertaa uudistukset menevät kuitenkin pahasti pieleen. ”Maximalism” sisältää toki muutaman hyvän biisin, mutta valta-osa kappaleista pistää bändiä vuodesta 2013 asti seuranneen fanin pyörittelemään päätään hämmennyksessä ja pohtimaan, mitä ihmettä tässä on haettu? R&B-tyyppiset elementit ja naisvokalisti Elize Rydin uudistunut laulutyyli ovat allekirjoittaneen mielestä vieneet yhtyeen täysin väärään suuntaan.

Levyn sisällön voi materiaalin osalta jakaa kolmeen osaan. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat lähellä tuttua hyvää Amaranthea olevat biisit.

”Maximize”: Selkeästi levyn paras veto. Todella hyvä soundi, tuttua Amaranthea ja kaikki laulajat tasapainossa. Kappaleen kertosäe jää päähän soimaan positiivisella tavalla.

”Fury”: Todella mahtipontinen, vauhdikas, aggressiivinen ja lupaava alku. Henrik Englund Wilhelmsson hoitaa oman tonttinsa kympin arvoisesti, mutta valitettavasti tähänkin muuten hyvään kappaleeseen on ollut pakko tuoda Rydin uudistunut ja vielä aiempaa popimpi laulutyyli sotkemaan soppaa. Tästä huolimatta ”Fury” on levyn hienointa antia ja kestää vertailun muiden levyjen parhaimmistoa kohtaan.

”Break Down And Cry”: Hyvä, hidastempoinen biisi ilman suurempaa kikkailua. Kaikki kolme vokalistia saavat omat vuoronsa loistaa, vaikka Jake E onkin pääroolissa.

”Fireball”: Vanhaa hyvää Amaranthea. Kappale paranee, mitä useammin sen kuuntelee.

Sitten seuraa ok-osasto, eli biisit jotka pystyy kuuntelemaan läpi ilman sen kummempaa ihmettelyä, mutta eivät myöskään nouse esiin mitenkään positiivisessa mielessä. Näitä ovat ”21”, ”Faster” sekä ”Endlessly,” joka on hiukan Celine Dion-tyyppinen balladi. Elize Rydillä on upea lauluääni, sitä tuskin kukaan voi kiistää, mutta biisinä tämä jää kauas aiempien levyjen vastaavankaltaisista tunnelmakipaleista (esim. ”Amaranthine” ja ”Burn With Me”). Huomionarvoista on sekin, että Ryd laulaa biisin alusta loppuun yksin. Jake E ja Henrik E istuvat tämän biisin vaihtoaitiossa.

amaranthe-2016

Lopulta tarjolla ovat täydelliset hutikudit:

”Boomerang”: Elize Rydin vokaalit varsinkin kertosäe-kohdassa ovat todella erikoiset, distorted-toiminto ei sovi korvaan lainkaan. Biisi on ärsyttävä.

”That Song”: Ymmärrän, että tässä on haettu jotain uutta, mutta nyt mennään niin pahasti metsään, kuin vaan voi mennä. Kappale on tylsä ja junnaava, sen sisältö on yhtä mitätön kuin nimikin. Ryd yrittää kuulostaa Rihannalta, ja valitettavasti onnistuu siinä aika hyvin, koska kyseessä pitäisi kuitenkin olla jos nyt ei metalli- niin ainakin rock-biisi.

”On The Rocks”: Kitarasoundi, rummut ja Wilhelmssonin laulu ovat kunnossa. Rydin vokaalit ovat jälleen sovituksen heikko kohta. Laulu ei kuulosta hyvältä ja vaikutus biisin arvosanaan on huomattava, joten miinukselle mennään.

”Limitless”: Elizen laulutaitojen promo yhdessä ”Endlesslyn” kanssa. Tarkoituksena oli varmasti luoda tunnelmallinen rock-kappale, mikä hiukan paremmalla levyllä voisi olla hyvä tasapainottava veto, mutta nyt tämä vajoaa uponneen laivan mukana syvyyksiin.

”Supersonic”: Tästä on vaikea kirjoittaa oikein mitään, se on vain kuunneltava läpi monttu auki ja sen jälkeen joko tykkää kympillä tai sitten ihmettelee, mihin sitä tuli käytettyä reilu kolme minuuttia omasta elämästään. Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan.

Rohkeutta Amaranthen jäseniltä ei todellakaan puutu. Uusia asioita tuodaan mukaan ilman pelkoa huonosta vastaanotosta ja varmasti jokaiselle lyttäämälleni biisille löytyy kasapäin tykkääjiä. Itse olen kuunnellut esimerkiksi ”That Songin” nyt lukuisia kertoja, enkä löydä siitä edelleenkään mitään positiivista sanottavaa. Tämä albumi oli minulle suuri pettymys, mutta elän toivossa, että bändi pystyy edelleen tekemään ”Maximizen” ja ”Furyn” kaltaisia kappaleita koko levyn mitalla. Lisäksi on todettava, että livenä Amaranthe on edelleen vahva, kunhan yleisö vain uskaltaa heittäytyä mukaan, eikä odota pelkkää örinämetallia. King Diamondin lämppäriksi ei kannata enää lähteä.

5½/10

Marko Leppinen


amaranthe

1. Maximize
2. Boomerang
3. That Song
4. 21
5. On The Rocks
6. Limitless
7. Fury
8. Faster
9. Break Down And Cry
10. Supersonic
11. Fireball
12. Endlessly

Kommentit

kommentit