Samurait iskevät taas – Whispered kiertää keväällä uudestaan Suomea!
Juuri 20 keikkaa käsittäneen kiertueensa päättänyt Whispered ei lepää laakereillaan. Samurai metal -yhtye soittaa keväällä vielä ainakin neljä valikoitua klubikeikkaa Suomessa tammikuisen JKL Metal Festival -esiintymisen lisäksi.
Toukokuussa julkaistu kolmosalbumi ”Metsutan – Songs of the Void” nousi julkaisun myötä komeasti Suomen virallisen albumilistan sijalle #9 ja Whispered onkin syksyn kiertänyt ahkerasti Suomea ja Englantia jakaen samurai metal -tyylisuunnan ilosanomaa. Keväällä yhtye lyö isompaa vaihdetta silmään ja yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Valjakka kertookin kevään keikoista seuraavaa:
Tänä vuonna oli keikoilla todella hyvät meiningit ja siitä iso kumarrus kaikille paikalle olleille sotureille! Ensi vuonna keikoilla on taas luvassa materiaalia, mitä ei aikaisemmin ole livenä vedetty ja jengillä on myös mahdollisuus päästä kuulemaan koko ”Metsutan – Songs of the Void” -levy livenä hiotuin livesovituksin! Nähdään pitissä!
Metsutour – Shows of the Void, osa 2:
07.4.2017 Bar15, Seinäjoki
08.4.2017 Hevimesta, Oulu
14.4.2017 Virgin Oil co., Helsinki
15.4.2017 Olympia-kortteli, Tampere
www.whisperedband.com
www.bar15.fi
www.hevimesta.com
www.virginoil.fi
www.olympiakortteli.fi
www.nem.fi
Kuva: Raisa Krogerus ©Metalliluola
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.