Averlanche on julkaissut uuden singlen “Little Lotus” tulevalta “Arctic Atlas” -albumilta perjantaina 27.1.2023 kaikissa suoratoistopalveluissa näyttävän ”Hollywood” -tyylisen musiikkivideon kanssa. Uutuusalbumilta on aikaisemmin julkaistu kappaleet “In The Theater of Fire” ja “Killing Floor” videoineen.
“Little Lotus” kertoo turmelevasta kauneudesta ja yhdistää jäätävän pohjoistuulen tunnelmalliseen säkeistöön, jota kitaristi Otto Haalahden kaunis näppäily kuljettaa. Kappaleen luomisprosessi ja musiikkivideon kuvaukset olivat kokemuksia, jotka bändin nopean kehityksen kannalta tulivat juuri oikeaan aikaan.
”Little Lotus syntyi säkeistön kitaramelodiasta, jonka sävelsin alunperin koskettimilla, ja joka sovitettiin lopulta kitaralle. Biisi löysi lopullisen muotonsa hyvin nopeasti, ja siitä tuli heti treeneissä kaikkien suosikki musavideobiisiksi. Lotusta on hauska soittaa ja odotankin, että pääsemme vetämään tätä livenä Rocksiin!” –Antti Kopra, kosketinsoittimet
1. Little Lotus
Bändi on viihtynyt muun tuotannon lisäksi studiossa noin vuoden, ja tulevaa levyä on rakennettu huolellisesti jokaista yksityiskohtaa myöten. Keväällä 2023 tuleva albumi “Arctic Atlas” lasketaan markkinoille fyysisenä sekä digitaalisena kopiona kaikkien saataville.
”Albumin tekeminen on loppusuoralla, ja helmikuun alussa pitäisi saada kaikki äänitykset viimein purkkiin. Odotan innolla, miltä albumi tulee kokonaisuudessa soundaamaan. Siellä on paljon yllätyselementtejä ja jopa spesiaalivierailijoita mukana.” -Antti Kopra, kosketinsoittimet
”Työskentely Averlanchen kanssa on ollut mielenkiintoinen aikamatka. Levyä on valmisteltu noin vuosi demosessioista sovitus- ja tuotantopisteeseen asti. Antti Kopra toi biisit pöydälle ja Little Lotus nousi ensimmäisten joukossa hieman poikkeuksellisena kappaleena työstettäväksi. Päämelodia on ärsyttävän hyvä. Mielestäni kappale kuuluu tulevan albumin kärkipäähän.” – Joonas Rinne, tuottaja
Averlanche on helsinkiläinen melodista metallia esittävä yhtye. Heidän musiikkinsa yhdistää tarttuvia melodioita kauniiseen naislauluun. Averlanchen tyyli ja soundi on saanut vaikutteita ’90–2000 luvun alun suomalaisesta heavy metal -musiikista.
Laulu: Rebecca Spörl
Koskettimet: Antti Kopra
Kitara: Otto Haalahti
Rummut: Henri Tenhunen
Violently Human kertoo: “Monsterilla on hyvin ajankohtainen teema, joka kertoo siitä, kun muutut joksikin, jota vastaan taistelit. Musiikillisesti se tuo esiin Violently Humanin parhaat puolet: groovavat ja räjähtävät riffit yhdistettynä massiivisiin tarttuviin kertosäkeistöihin. Monster on single uudelta EP:ltä ”Victims of The Game”, joka julkaistaan 24.2.2023.”
1. Monster Kansitaide: Juha Savimäki
Violently Human on: Jalmari Lindberg – laulu
Markus Raito – laulu
Matti Hyyrynen – kitara
Lauri Leinonen – kitara
Juha Savimäki – basso
Samuli Auno – rummut
Udo Dirkschneiderin lähdettyä Acceptista vuonna 1986 musiikillisten erimielisyyksien vuoksi oli yhtye suurten haasteiden edessä. Udo oli ollut yhtyeen keulakuva alusta saakka ja nyt tälle paikalle oli löydettävä uusi mies.
Vuonna 1989 julkaistulla ”Eat The Heat” -albumilla lauloi David Reece, pesunkestävä jenkki, joka hoiti homman hyvin. Levyn kiertueelle pestattiin vielä toinen amerikkalainen Jim Stacey toimittamaan kiertuekitaristin virkaa ja hän pääsi myös ”Eat The Heatin” kansikuvaan, vaikka ei itse albumilla soittanut. Kitaristi Wolf Hoffmann hoiti kyseisellä LP:llä kaikki kitarat itse.
Tämä liitto ei ollut luotu kestämään. Rumpali Stefan Kaufmannin telottua selkänsä kiertueella otettiin tilalle tuuraaja Ken Mary, jotta keikkavelvollisuudet saatiin suoritettua. Reece ja basisti Peter Baltes ajautuivat naisasioiden vuoksi käsiryysyyn ja tässä vaiheessa kaikille oli selvää, että aika oli tullut laittaa koko bändi jäihin.
Markkinoille saatiin vuonna 1990 vielä livetupla ”Staying A Life” joka oli äänitetty vuoden 1985 Japanin kiertueelta. Kyseessä oli loistava tallenne yhtyeen iskuvoimasta ajalta, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Fanit uskoivat Udon paluuseen ja toivoivat hartaasti, että herrat saisivat erimielisyydet sovittua ja comebackin toteutettua. Udo oli tällä välin polkaissut käyntiin menestyksekkään soolouran ja vuoteen 1991 mennessä julkaissut jo neljä soololevyä.
Vuonna 1992 alkoi tapahtua ja lopulta fanien toiveisiin vastattiin. Udo oli palannut Acceptiin. Uutta albumia tehtiin iloisin mielin ja Hoffmann on muistellut äänitysten sujuneen hienon yhteishengen vallitessa. Vaikka Udo oli palannut, päätettiin toisen kitaristin paikka jättää täyttämättä. Näin ollen ”Objection Overruledilla” soittaa nelimiehinen yhtye, joka oli nälkäinen näyttämään, että kyllä täältä vielä pesee!
Heti nimikappaleen jyrähtäessä käyntiin käy selväksi, että Accept on palannut ja lujaa! Biisin tempo lähentelee ”Fast As A Shark” -klassikon lukemia ja mieleen tulee, että tämä voisi hyvin olla peräisin Udon viimeisimmältä soololta ”Timebomb”, joka sisälsi useita nopeita ja metallisia sovituksia. Melkoista runttausta nimibiisi on eikä anna kuulijalle armoa, saati aikaa ajatella mitä bändille oli ”Eat The Heatin” sliipattujen sävellysten jälkeen tapahtunut. Accept oli selvästi toipunut ja soiton ilon voi aistia. Vaikkei ”Objection Overruled” yllä levyn kärkikahinoihin, on se sopiva nyrkki silmään ja potkaisu nivusille.
”I Don´t Wanna Be Like You” on sitten aivan toista maata. Nyt mieleen tulevat ”Russian Rouletten” maisemat ja ne perinteiset ratkaisut, joita aiemmilla Accept-kiekoilla oli totuttu kuulemaan. Kova kitarariffi, keskitempoinen kappalerakenne sekä sokerina pohjalla hieno kertosäe, jossa kuullaan legendaarisen mullikuoron paluu. Acceptin tavaramerkki, jossa ukot hoilaavat kuorossa. Tämä on vanhoille faneille sitä korvakarkkia, jota oli ollut kova ikävä. Ei myös yllätä, että tämä kappale oli toinen albumilta julkaistu single.
”Protectors Of Terror” pöllyttää tannerta lisää. Jälleen edetään kovan kitarariffin turvin, mutta sekaan on ujutettu myös uusia mausteita. Hämärältä tuntuva väliosa ei sekaan istu ja kertosäe on enemmän hokemaa kuin melodista tulkintaa. Hitusen tylsä biisi, muttei silti mikään huti. Kappale vaatii totuttelua ja toistoa, jotta siihen tottuu, sen verran erilaiselta se kuulostaa.
”Slaves To Metal” kertoo jo nimensä puolesta, että balladia on turha odottaa, vaikka yksi sellainen albumille kirjoitettiin. Jälleen edetään samoissa tunnelmissa ja luotetaan vanhaan reseptiin. Harmi vain, että kertosäe jää jälleen tylsäksi ja biisi tuntuu polkevan paikoillaan koko kestonsa ajan. Edes kitarasoolo ei tarjoa mitään melodisia herkkuja, joten tämän raidan kohtalo on pudota levyn heikompaan kolmannekseen.
”All Or Nothing” palauttaa uskon kappalemateriaaliin ja bändin uuteen tulemiseen. Singlenä ilmestynyt raita toimii hienosti alusta loppuun. Jo heti kättelyssä kaivaa Wolf Hoffmann melodisen kitarateeman, jota jatketaan rauhallisella säemelodialla, kunnes koittaa biisin parhain osa – todella kova kertosäe sekä melodinen kitarasoolo. Pitkästä aikaa levyä kuunnellessani juuri tämä kappale sai heristämään korvia ja toteamaan, että LP:llä on todella kovia esityksiä. Vaikka ratkaisuiltaan sävellys on hieman kaupallinen, tulee mieleen, että uusia kuulijoita kalastellessa näitä asioita on ajateltava. Grunge-aikakaudella oli saatava radiotaajuuksille edes yksi poiminta kertomaan, että bändi on palannut entisen vokalistinsa kera kuvioihin.
”Bulletproof” on jälleen hieman erilainen raita, joka alkaa akustisella introlla ja Udon puheosuudella, kunnes räjähtää täyteen liitoon. Jälleen on käyty menneisyydessä ja biisi voisi olla hyvin peräisin aiemmista sessioista (tiedä vaikka olisi). Kertosäe on jälleen yksinkertainen ja säkeet hyvin ilmavia jättäen Udon vokaaleille tilaa. Sovitus ei ole mikään täysosuma ja rullaa ohi jättäen jälkimauttoman tunnelman. Ei huono, mutta ei mikään merkkiteos.
”Amamos La Vida” on vihdoin se albumin balladi, josta jo oli aiemmin puhe. Näitä ei Accept ollut vuosiin harrastanut tulkitsijinaan sepelimyllyn käyntiäänen omaava Udo. Peter Baltes esitti uran alkuvaiheessa bändin balladeja, mutta nyt päätettiin kokeilla Udon herkkyyttä.
Kauniilla kitaraintrolla käynnistyvä kappale kertoo kuulijalle heti kättelyssä, että nyt mennään rauhallisille vesille. Udo esittää kaunista melodiaa herkästi ja sepelimylly pidetään sammuksissa. ”Balls To The Wall” -albumilla oli aikoinaan rauhallinen tunnelmointi nimeltään ”Winterdreams” ja se tulee väkisin mieleen, kun tätä kuuntelee. Tähän väliin albumia rauhallinen balladi on myös enemmän kuin paikallaan, sillä se katkaisee metallisten biisien jatkumon ja antaa kuulijoiden korville aikaa valmistautua tuleviin koitoksiin.
”Sick, Dirty And Mean” heittää fanin sitten jälleen syvään päähän. Kyseessä on levyn raskain raita, joka lähtee käyntiin kuin verkkaisesti käyntiin hörähtävä veekasi muuttuakseen hetkeä myöhemmin rivakaksi tamppaukseseksi, joka vielä starttaa Udon räyhäkkäällä “Aaaargh!” huudolla. Jos ei tämän esityksen kohdalla ala jalka tampata, silloin kuulija on joko kuollut tai sammunut. Kappale on yksi albumin parhaista ja sisältää vielä yhden odottamattoman osan: lähes speed metal -kaahauksen heti kitarasoolon jälkeen. Kyllä siinä niska pöllyää, kun nyt heiluu tennarin lisäksi myös pää. Ja tämän soidessa kannattaa viimeistään kääntää volumet hurjalle, ei tätä voi hiljaa kuunnella!
”Donation” on kitarariffiltään AC/DC:n mieleentuova perusrock, joka on yllättävän toimiva ratkaisu rivakan ”Sick, Dirty And Meanin” jälkeen. Jostain syystä biisi jätettiin pois alkuperäiseltä vinyylijulkaisulta, mutta lisättiin onneksi vuonna 2020 julkaistulle uusintapainokselle. Kappale ei nimittäin ole huono, mutta erilainen se Acceptin mittapuulla on.
”Just By My Own” on Acceptin uran ensimmäinen levytetty instrumentaali, joka toimii maistiaisena tulevilta albumeilta löytyville vastaaville. Hoffmann on kova kitaristi ja säveltäjä, mutta tarvitaanko näitä, kysyn vain? Tästä jää väkisin suuhun välisoiton maku, vaikka melodia on kiistatta kaunis. Toisaalta tekisi mieli skipata tämä, mutta aina se on tullut kuunneltua, kun se virrasta eteen tulee. Varmasti kitaristeille ja Hoffmannin faneille mieluisaa tavaraa, mutta tavallinen metallipää ei kenties osaa biisiä niin arvostaa.
”This One´s For You” saa luvan toimia albumin päätöksenä ja nyt on lyöty tempoa kehiin kunnolla. Kaufmann saa paiskoa kannujaan olan takaa. Vaikkei biisi mitään uutta taivaan alle tarjoile, on se tällä albumilla kuin kotonaan. Accept on metalliyhtye ja tämä on metallia, jos mikä! Oiva biisi lopettaa tämä comeback -albumi ja pähkäillä laittaisiko sen soimaan heti alusta uudelleen.
”Objection Overruled” jättää ristiriitaiset tunnelmat. Toisallta levy on hyvä. Udo tulkitsee jälleen mahtavasti ja bändi on liekeissä, mutta kappalemateriaali jättää toivomisen varaa. Tässä saattaa olla mukanaan ajan mukanaan tuomaa “kulumaa”, sillä muistan, että levyä odotettiin kuin kuuta nousevaa ja kun se viimein ilmestyi, sitä myös kuunneltiin koko ajan ja kaikki kuulosti täydelliseltä. Nyt 30 vuotta myöhemmin se kuulostaa tasapaksulta, vaikka sisältää kieltämättä uusia kokeiluja.
Accept onnistui ensimmäisessä comebackissaan muuttuneessa musiikkimaailmassa silti hyvin ja jatkoa Udon kanssa seurasi vielä kahden albumin verran.
7½/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.Objection Overrruled
2.I Don’t Wanna Be Like You
3.Protectors Of Terror
4.Slaves To Metal
5.All Or Nothing
6.Bulletproof
7.Amamos La Vida
8.Sick, Dirty And Mean
9.Donation
10.Just By My Own
11.This One’s For You
Kotimainen speed/heavy metal -bändi Ranger täräytti viime vuoden lopulla ulos kolmannen täyspitkänsä. Edellinen “Speed & Violence” ilmestyi 2016, eli uutta albumia on jo ehditty odotella. Tällä kertaa tarjolla on materiaalia tuplaten, sillä levyn kahdeksan biisiä on purkitettu niin suomeksi kuin englanniksi.
Rangerin vanhan liiton suuntaan kumartava kohkaus toimii molempina versioina ja työn jälki on tasaista. Niin hyvässä kuin pahassa. Pahoja hutilaukauksia sekaan ei ole eksynyt, mutta toisaalta todellisia huippuhetkiä ei ole. Alkuun levyä kuuntelee, mutta pidemmän päälle jää kaipaamaan sellaisia raitoja, jotka antaisivat viimeisen säväyksen ja nostaisivat kokonaisuuden kunnolla lentoon.
Rangerin tuorein taidonnäyte jää pieneksi pettymykseksi, sillä odotukset olivat kuuden vuoden julkaisutauon jäljiltä jopa liian korkealla. Huonoa levyä tästä ei saa millään ja hyviä hetkiä löytyy, mutta väkisin jää tunne, että Ranger kykenisi parempaan. Toivottavasti seuraavalla kerralla osumatarkkuus on kunnossa.
7½/10
Miika Manninen
1. Ylös Raunioista
2. Vallankumous
3. Madot
4. Palvelija
5. Putka
6. Kaupunkisissi
7. Supervalta
8. Kansannousu
9. Risen From The Ruins
10. Revolution
11. Worms
12. Servant
13. Pigs
14. Guerrilla
15. Abuse Of Power
16. Insurgency
Suomalainen progressiivisen metallin yhtye Time Primer julkaisee “Artefact”-debyyttialbuminsa 23.2.2023 kaikilla suurimmilla suoratoisto palvelimilla. Albumia edelsi kolme singlelohkaisua vuonna 2022, ja levyn julkaisun yhteydessä julkaistaan vielä yksi single ja musiikkivideo kappaleesta “What If”.
“Olemme todella ylpeitä albumista jota olemme työstäneet yli kolme vuotta, ensimmäisistä demoista lähtien. Palaset loksahtivat kohdalleen ja lopputuloksena syntyi albumi, jossa bändin yhteinen ja uniikki saundi on entisestään vahvistunut.
Albumin tarinallinen punainen lanka on sekä yksinkertainen että monimutkainen. Käymme läpi inhimillisten tunteiden kirjon, tutkimme ihmiskunnan menneisyyden harha-askeleita ja pohdimme elämän sudenkuoppia ja ihmeitä. Jokainen kappale on vain hetki elämässä, mutta myös mahdollisesti jotain paljon syvempää. Albumi kertoo varmasti erilaisia tarinoita eri kuulijoille.”
Kansitaide: Miika Puurunen
Time Primer on ainutlaatuinen omarahoitteinen metalliyhtye, joka tähtää isoille areenoille. Yhtyeen musiikissa kuullaan nyansseja ja groovea, joista päästään harvoin nauttimaan metalli musiikin kentällä.
Artefact -albumin on säveltänyt ja sovittanut yhtyeen jäsenet, äänittänyt ja miksannut Janne Korpela (Time Primer) ja masteroinut Jens Bogren (Fascination Street Studios).
Aiemmat julkaisut (The Manipulators [Single, 2020], All Is Lost [Single, 2020], Obstinate [EP, 2019]) herättivät kiinnostusta median ja kuulijoiden keskuudessa.
Vahvaa ja tummaa rockia soittava ruotsalaisyhtye Self Deception saapuu keväällä Helsinkiin.
Pian kaksikymmentävuotias bändi rysäyttää perjantaina 14. huhtikuuta Helsingin On the Rocksissa. Samalla keikalla nähdään myös tanskalainen, tiukka ja taitava metallisti Cold Night for Alligators sekä kotimainen Shereign, jonka Ghost Diaries -albumi on uunituore.
Self Deception sai alkunsa Tukholmassa vuonna 2004. Keväällä 2023 Helsingissä lavalle astuu äärimmilleen viritetty rockkone, jonka soundissa Amerikkaa ja Eurooppaa hyvässä suhteessa.
Kun orkesterit yleensä muuttuvat lempeämmiksi ikääntyessään, Self Deception on valinnut toisen tien. Länsinaapurin nälkäinen kopla iskee modernisti ja hakee mausteita soundiinsa perinteisestä hard rockista ja grungen riitasoinnuista. Peli on vasta alkanut, tietää Self Deception ja julkaisee viidennen pitkäsoittonsa 24. helmikuuta 2023.
pe 14.4.2023 Helsinki, On the Rocks
SELF DECEPTION (SWE)
COLD NIGHT FOR ALLIGATORS (DEN)
SHEREIGN
Liput alk. 18 e (Tiketti) / 20 e (ovelta mikäli jää myyntiin)
K-18
Ennakkoliput tulevat myyntiin maanantai 23.1.2023 klo 9.
Jo useamman vuoden ajan ympäri Suomen QUEENin musiikin ilosanomaa levittänyt “The Miracle – A Night With Queen” -musiikkishow jatkaa suuren suosion saanutta “A Kind of Magic” -kiertuettaan konserttisaleissa myös keväällä 2023.
Keikoilla kuullaan musiikkia koko Queen-yhtyeen uran ajalta, mutta tällä kiertueella keskitytään erityisesti vuonna 1986 ilmestyneeseen “A Kind Of Magic” -albumiin, jolta muistetaan mm. hitit “One Vision”, “A Kind Of Magic”, ”Friends Will Be Friends” ja “Who Wants To Live Forever”.
Mukana ovat tietenkin muutkin tunnetut Queen-hitit!
KONSERTIT:
17.03.2023 – Vaasa, Ritz
18.03.2023 – Ylivieska, Akustiikka
24.03.2023 – Seinäjoki, Seinäjokisali
25.03.2023 – Huittinen, Risto Ryti-sali
31.03.2023 – Imatra, Kulttuuritalo Virta
01.04.2023 – Porvoo, Grand
Kokonaisvaltaisiksi audiovisuaalisiksi elämyksiksi rakennetut show’t kuljettavat katsojan läpi Queen-yhtyeen ja Freddie Mercuryn historian. The Miracle -yhtye koostuu kokeneista, yli kymmenen vuotta Queen-tribuuteissa soittaneista muusikoista, jotka ovat tällä kokoonpanolla tehneet useamman konserttisalikiertueen ympäri Suomea ja täyttäneet muun muassa Helsingin Casinon toistuvasti. Yhtyeen keulilla Freddienä loistaa uusi laulajamme Viljami Holopainen, joka on tullut alun perin tunnetuksi Arion-yhtyeen ja Uuden Musiikin kilpailun kautta.
– “A Kind Of Magic” albumi julkaistiin vuonna 1986. Sen materiaali oli sävelletty osittain fantasiaseikkailuelokuva “Highlanderia” varten. Levyn ilmestymisen jälkeen Queen lähti kuuluisalle Magic Tour -kiertueelleen, jolta muistissa ovat vaikkapa legendaariset esiintymiset Lontoon Wembleyllä. Kiertue oli Queenin historian suurin ja sen viimeinen keikka Knebworth Parkissa jäi aikanaan Freddie Mercuryn viimeiseksi esiintymiseksi Queenin riveissä. The Miracle – A Night With Queen on musiikkishow, joka pitää sisällään Queenin merkittävimmät kappaleet yhdistettynä Freddie Mercuryn elämäntarinasta tuttuihin elementteihin.
Koe stadionkonsertin massiivisuus, herkemmät balladit, isot hitit, tunteisiin vetoavat hetket sekä musiikin ilosanoma. Kaikki tämä QUEEN-yhtyeen kappaleiden kautta kerrottuna!
Kansainväliset mitat täyttävä, täysin suomalaisin voimin tehty Queen-show on esiintynyt nyt useamman vuoden ajan maamme konserttisaleissa, kymmeniä kertoja loppuunmyydyllä Helsingin Casinolla, ympäri Suomen show and dinner -konseptin alla ja klubikeikoilla esimerkiksi QUEEN-yhtyeen jatkoilla.
Yhtye:
Viljami Holopainen – laulu (Freddie Mercury)
Leo Kaukomies – kitara
Tuomas Heikkinen – kitara
Mikko Patama – koskettimet, laulu
Heikki Venhola – basso
Eero Kaukomies – rummut, laulu
Mari Multanen – laulu, koskettimet
A Kind of Magic -kiertue on omistettu rakkaan ystävämme ja työtoverimme Kimmo Blomin (1970–2022) muistolle.
Metallica julkaisi uuden lyriikkavideon “Screaming Suicide” -kappaleesta, joka on yhtyeen 14.4.2023 julkaistavalta albumilta “72 Seasons”.
“‘Screaming Suicide’ addresses the taboo word of suicide. The intention is to communicate about the darkness we feel inside. It’s ridiculous to think we should deny that we have these thoughts. At one point or another, I believe most people have thought about it. To face it is to speak the unspoken. If it’s a human experience, we should be able to talk about it. You are not alone.”
Suolahdesta lähtöisin oleva ja perinteiseen heavy metalliin luottava Serpent Gates julkaisi debyyttialbuminsa helmikuun loppupuolella. Muutaman lupaavan singlen pohjustamana ilmestynyt "The Veil Of Darkness" ei...
”Donation” on kitarariffiltään AC/DC:n mieleentuova perusrock, joka on yllättävän toimiva ratkaisu rivakan ”Sick, Dirty And Meanin” jälkeen. Jostain syystä biisi jätettiin pois alkuperäiseltä vinyylijulkaisulta, mutta lisättiin onneksi vuonna 2020 julkaistulle uusintapainokselle. Kappale ei nimittäin ole huono, mutta erilainen se Acceptin mittapuulla on.
