Rush -kitaristi Alex Lifeson täyttää 70 vuotta. Yhtye julkaisi vedenjakana urallaan toimineen “Test For Echo” albumin 27 vuotta sitten.
Levy merkitsi kanadalaisyhtyeelle yhden aikakauden päätöstä. Se oli viimeinen studioalbumi, joka ilmestyi ennen rumpali Neil Peartin tyttären ja vaimon traagista menehtymistä. Pitkään oli mahdollista, että se myös jäisi kaikkien aikojen viimeiseksi Rush-levyksi.
Tuohon albumiin saakka yhtye julkaisi levyjä tasaisesti joka toinen vuosi, mutta “Test For Echon” jälkeen bändin uran viimeisten 20 vuoden aikana uutta materiaalia sisältäneitä studioteoksia ilmestyi ainoastaan kolme. Moni on unohtanut tämän vuoden 1996 albumin, joka on progressiivisen heavyn legendan yksi aliarvostetuimpia.
1990-luvun puolivälissä musiikkimaailma oli muuttunut merkittävästi ja grunge oli vallannut kaiken tilan. Orgaaninen ja pelkistetty soundi oli päivän sana ja Rushin 1980-luvulla tavaramerkeiksi muotoutuneet kosketinsoittimiin pohjautuneet sovitukset nähtiin auttamattoman vanhentuneina. Jo yli 40-vuotiaat soittajat olivat muinaisjäänteitä, jotka niputettiin 1970-luvun artistien pohjattomaan progekuiluun.
Herrat Geddy Lee, Alex Lifeson ja Neil Peart eivät kuitenkaan koskaan pahemmin välittäneet näistä trendeistä alkaen silti kuin huomaamatta vuoden 1993 loistavalla “Counterparts“-albumilla liikuttaa musiikkiaan jälleen pelkistetympään suuntaan. Koskettimet saivat väistyä etualalta ja Lifesonin kitara otti jälleen hallitsevamman roolin.
“Test For Echo” oli mainio näyte kriitikoille, joiden mielestä Rushilla ei ollut vuoden 1996 maailmassa mitään tähdellistä musiikillista sanottavaa. Vaikka se tehtiin yhtyeen tutun tuottajan Peter Collinsin valvovan silmän alla, heti nimibiisin alkutahdeista kuullaan bändin olevan nyt tosissaan haastamassa sekä itseään, että ympäröivää musiikillista maailmaa.
Albumi oli yhtäaikaisesti monipuolinen, raaka ja yllättävän raskas kokonaisuus. Levyltä löytyy bändille tuttuja eeppisiä kappaleita kuten mainstream rock-listoilla ykköspaikan vallannut “Test For Echo” ja keveämpiä rock-vetoja “Half The Worldin” tapaan sekä myös ansaitusti singlenä julkaistu “Driven.” Viimeksi mainittu on yksi Rushin kaikkien aikojen parhaita levytyksiä, jossa yhtyeen vastustamaton melodisuus yhdistuu koukuttavaan rytmiin ja tempon vaihdoksiin. Lifesonin riffittelyssä on jopa doomahtavia sävyjä. Leen basso-osuudet kasvoivat myöhemmin konserteissa täysimittaiseksi sooloksi. Levyltä lohkaistiin yhteensä neljä singleä, jotka “Drivenia” lukuunottamatta olivat selvästi helposti lähestyttävimmät otokset kappalelistasta.
Peart kävi ennen sessioita rumputunneilla saadakseen soittoonsa aidompaa ja suorempaa tunnetta. Mies esiintyy levyllä hillitysti, koko ajan tilannetta rytmisesti halliten. Rumpalin sanoitukset olivat puolestaan jälleen monimerkityksellisiä, ja keskittyivät usein yksilön voimattomuuteen, ongelmiin ja edessä oleviin väistämättömiin ratkaisuihin.
“Virtuality” kappaleessa tuolloin suuren läpimurtonsa tehnyttä Internetiä krisoiva Peart toteaa “I can see the footprints in the virtual sand” ja hetkeä myöhemmin biisissä “Resist”: “I can learn to co-exist with anything but pain.” Arvioissa jopa grungemaisesti alkavalla “Dog Yearsilla” kerrottiin Rushin hyökkäävän stereoista raivokkaasti ja biisissä Rush-levyllä vallankumoukselliset “son of a bitch”-toteamukset kertovat omaa kieltään aikakaudessa vaikuttamisesta. Tämä sävellys kuulostaa loppujen lopuksi vain Rushin yhdeltä monista puolista, joten yhtye ei ollut myynyt sieluaan grungen alttarille.
“Test For Echolla” kuullaan koskettimia, mutta ne ovat selvästi enemmän tausta- ja tukiroolissa hyökäten esiin vain tietyissä tehokkaissa kohdissa kuten “Time And Motionin” mainiossa sovituksessa. Albumi on vahva kokonaisuus, joka jaksaa kiehtoa edelleen.
Levyn mielenkiintoinen kansi esittää kanadalaisten inuiittien tekemää vanhaa rakennelmaa, jonka wikipedian mukaan kerrotaan kuvaavan muinaista ruoan säilytys- tai hautapaikkaa. Kivillä kiipeävät ihmiset antavat käsityksen suurista mittasuhteista.
“Test For Echo”-kiertue oli yhtyeen uran ensimmäinen ilman lämmittelybändiä ja se kantoi nimeä “An Evening With Rush“. Kiertueella Rush esitti “2112”– klassikkonsa ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan alusta loppuun ja rundi kuului yhtyeen menestyksekkäimpiin. Se merkitsi loputtuaan kesällä 1997 viiden vuoden taukoa kiertämiseen Peartin henkilökohtaisen elämän onnettomuuksien vuoksi. Muistoksi vuonna 1998 julkaistiin bändin neljäs livealbumi “Different Stages,” joka livedokumenttina kannattaa ehdottomasti katsastaa.
“Test For Echon” kappaleita ei enää kuultu Rushin konserteissa vuoden 2004 jälkeisillä kiertueilla ja yhtye päätti uransa “R40 2015” -jäähyväisrundiin. Neil Peart menehtyi viisi vuotta myöhemmin laittaen lopullisesti pisteen bändin kunniakkaalle taipaleelle.
27 vuotta julkaisunsa jälkeen monien muiden aikakauden yhtyeiden kadottua kartalta, Rush kuulostaa joka tapauksessa levyllä yhä olevansa sekä mukana ajassaan, että vahvasti sitä edellä. Bändi osasi myös nauraa itselleen todeten levyn nimikappaleessa:
“Clutching at the straws of respectability”
Teksti: Ville Krannila
Katso alta levyn single- ja kansikuvat sekä videot:
Klamydia
Jonne Aaron
Yleisö
Kuvat: Peter Saari ©Metalliluola
Hard rock -osasto
