Saksalaisen heavy metallin pioneeriyhtye Rage on ilmoittanut hajoavansa nykymuodossaan yli 30 vuotta kestäneen uran jälkeen. Jo aiemmin on uutisoitu klassisen Rage-kokoonpanon Peavy Wagner, Manni Schmidt ja Chris Efthimiadis uudesta tulemisesta Refuge-nimen alla. Ohjelmistossa on keikkoja ensi kesän festareilla. Saa nähdä miten ja missä muodossa Ragen perintö tulee jatkossa elämään.
Bullet For My Valentine – The Poison (2005)
[three_fourth]Walesilaisyhtye Bullet For My Valentine perustettiin vuonna 1998. Kuten niin monet muutkin bändit, BFMV aloitti soittamalla covereita, lähinnä Metallicaa ja Nirvanaa. Bändi tunnettiin alun perin nimellä Jeff Killed John, joka julkaisi muutaman EP:n ennen nimenvaihdosta Bullet For My Valentineksi. Samalla musiikkigenre vaihtui nu metallista heavy metalliin, sisältäen melodista kitarasoittoa sekä isoja kertosäkeitä. Bändin kokoonpano on pysynyt samana koko uuden nimen ajan, sillä basisti Jason James hyppäsi mukaan korvaten alkuperäisen jäsenen Nick Crandlen juuri ennen Jeff Killed John-nimen kuoppaamista. Tyylilaji on elänyt hieman albumien välillä ja varsinkin tämä ensimmäinen levy on luokiteltu myös metalcoreksi. Itse en henkilökohtaisesti jaksa kiinnostua näistä heavy metallin laatikoista, pääasia on mielestäni se, että musiikki kuulostaa hyvältä.
Bändin virallinen debyyttialbumi ”The Poison” julkaistiin Iso-Britanniassa vuonna 2005 ja USA:ssa 2006 ja se on menestynyt hyvin hieman ristiriitaisesta vastaanotostaan huolimatta. Levyn 13 kappaleesta 11 oli täysin uusia ja kaksi jo aiemmin bändin vanhan nimen alla julkaistuja. Albumi alkaa kappaleella ”Intro”, joka on näin suomalaisnäkökulmasta mielenkiintoinen, sillä biisi tehtiin yhteistyössä Apocalyptican kanssa. Biisi on nimensä mukainen alustus seuraavalle biisille ”Her Voice Resides”, joka räjähtää naamalle todella aggressiivisella ja mieleenpainuvalla tavalla. Lead-kitaristi Michael ”Padge” Paget ja basisti ”Jay” James vastaavat bändissä pääasiallisesti örinälaulusta, mutta varsinkin ensimmäisellä levyllä puhtaista lauluosuuksista vastaava Matthew Tuck (myös rytmikitara) osallistuu myös örinäosuuksiin ja hän aloittaakin tämän kakkosbiisin hyvin voimakkaasti.
Levyn kolmas biisi on yksi kahdesta jo aiemmin julkaistuista näytteistä, mutta se ei yhtään heikennä sen voimakkuutta. ”4 Words (To Choke Upon)” on yksi levyn parhaimmista kappaleista. Se vuorottelee puhdasta sekä örinälaulua ja sisältää hyvin taitavaa kitaransoittoa. Biisillä on myös vahva viesti ihmisille, jotka sanoivat bändille sen alkutaipaleella, ettei heistä tule mitään. Neljä sanaa, joista siinä lauletaan, ovat ”look at me now”. Kyseinen kappale valittiin myös kahteen videopelijulkaisuun taustamusiikiksi. Levyn nelosbiisi ”Tears Don’t Fall” on bändin ehkä tunnetuin kappale ja edustaa levyn kevyempää puolta säilyttäen kuitenkin metallibiisin kriteerit eli mistään balladista ei ole kyse. Metalcore lienee tässä tapauksessa lähin termi kuvailla biisiä, vaikka itse en tosiaan välitä näistä laatikoista. Myös tässä kappaleessta kuullaan koko ”The Poison”- levylle hyvin tyypillisiä mahtavia kitarariffejä ja taitavaa melodisen ja örinälaulun yhdistelyä.
Koko albumi on todella onnistunut ja täynnä hyviä biisejä, mutta henkilökohtaisesti ne parhaat kohdat sijoittuvat levyn alkupäähän. Yhtään huonoa tai epäonnistunutta kappaletta allekirjoittanut ei tältä levyltä löydä, samaa asiaa ei tosin voida sanoa bändin seuraavilta albumeilta, jotka saivat minut hämmästelemään ja epäilemään, oliko bändi sittenkin yhden levyn ihme. Matt Tuck sairastui vuonna 2007 kurkunpään tulehdukseen minkä seurauksena hänelle tehtiin nielurisojen poisto ja bändi joutui perumaan useita keikkoja, mm. Metallican lämppärinä toimimiseen heidän Sick of the Studio-kiertueellaan. Tästä johtuen Tuck vähensi huomattavasti omia örinä-osuuksiaan tulevilla albumeilla sekä live-keikoilla ja ehkä ”The Poisonia” seuranneiden levyjen vaisuus johtui osittain juuri tästä.
9 / 10
Marko Leppinen
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Intro
2.Her Voice Resides
3.4 Words (To Choke Upon)
4.Tears Don’t Fall
5.Suffocating Under Words Of Sorrow (What Can I Do)
6.Hit The Floor
7.All These Things I Hate (Revolve Around Me)
8.Room 409
9.The Poison
10.10 Years Today
11.Cries In Vain
12.Spit You Out
13.The End[/one_fourth_last]
Caelestia – Beneath Abyss (2015)
[three_fourth]Kreikka, tämä auringon ja hienon historian omaava Etelä-Euroopan maa ei tule ensimmäisenä mieleen kun puhutaan heavy metallista. Viinien ja rypäleiden nauttiminen divaanissa ei ole enää muodissa, vaan kreikkalaisten jumalien jälkeläiset ovat viime vuosien aikana vetäytyneet treenikämpille ja tuloksia on jo nähtävissä. Jos death metalin puolelta Dead Congregation on lyömässä itseään läpi, niin samaa temppua kokeilee progressiivisia sekä sinfonisia elementtejä musiikissa omaava melodinen metalliyhtye Caelestia.
Yhtyeen ensimmäinen albumi on vuodelta 2013, tosin Me and Myself – nimellä julkaistuna. Debyytin jälkeen myös miehistöä päiviteltiin ja yhtyeen nimikin muutettiin nykyiseksi. Musiikillisia vertauskuvia voi hakea esimerkiksi Epicasta. Vivahteita Nightwishin alkuajoista on myös löydettävissä. Jotenkin levyä kuunnellessa tuntuu, että yhtye etsii vielä omaan suuntaansa, kun se olisi pitänyt jo tässä vaiheessa olla löydetty. Välillä mennään vauhdilla kuin Rooman kilpa-ajoissa, kun toisinaan hitaammat ja vähän popmaisetkin sovitukset puskevat esiin.
Dimi V.:n laulu on pääpiirteissään hyvän kuuloista, mutta äänestä puuttuu vielä se viimeinen silaus, joka voisi olla se ratkaiseva tekijä millä erotuttaisiin lukuisista kilpailijoista. Dimi V.:n ohella lauluhommia hoitaa myös yhtyeen basisti Nik P. jonka matalampi ääniskaala tuo hyvää kontrastia naislauluun. Tuotannollisesti albumi on varsin hyvää tekoa. Kitarat rouhivat raskaasti päällimmäisenä, eikä rumpusoundissakaan ole valittamista. Olisin toivonut naislaulaja Dimi V.:n ääntä paremmin hyödynnettäväksi ja etenkin korkeiden lauluosuuksien korostamista.
Levyltä nostan esille mainion nimibiisin ”Beneath Abyss:in”, jonka hienot ooppera- ja sinfoniasovitukset tukevat raskasta ja vauhdikasta riffiosastoa. Kreikkalaista tunnelmaakin tarjotaan kappaleessa ”Mi Ultima Vida”, joka on hyvä esimerkki yhtyeen iskukyvystä. Caelestia on saanut albumilleen varsin nimekkäitä vieraita. Soilworkin Bjorn ”Speed” Strid vahvistaa lauluosastoa menevässä biisissä ”Blessing of Tragedy”. Sodomin rumpali Markus Freiwald taas kannuttaa henkensä edessä ”Secret Ritessä”, jonka runttausriffit nostavat biisin levyn tiukimpiin vetoihin.
Beneath Abyss on kokonaisuutena positiivinen esitys. Vaikka genren klassikoksi tästä ei ole, niin albumin parissa kyllä viihtyy. Vaihtelevuutta löytyy ehkä liiaksikin, mutta tylsäksi albumia ei voi ainakaan haukkua. Jos jatkossa yhtye keskittyy ydinosaamiseensa ja nipistää virheet minimiin, niin tästä voi kehkeytyä varsin kova tekijä omassa lajissaan. Nyt kohtaloksi jää painiminen keskisarjassa.
7+ / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Malleus Maleficarum ”The Secret Cult’’
2. Gate of Shadows
3. The Grand Sublimation (instrumental)
4. Blessing of tragedy (feat Björn “Speed” Strid – SOILWORK)
5. Beneath abyss (feat Andrew Geo – ALTERSELF)
6. Mi ultima vida
7. Secret Rite (feat Markus Freiwald – SODOM)
8. Silent Despair (instrumental)
9. Lake of decay
10.The Rise Of The Hidden Nature[/one_fourth_last]
Vinide – Odes For Thoughts (2014)
[three_fourth]Merkillisen levynkannen ohitettuaan kuhmolaisen Viniden uusin pitkäsoitto ”Odes For Thoughts” paljastuu moniulotteiseksi sekoitukseksi eri metallityylejä. Heti alkuun kuuntelija herätellään varsin poikkeuksellisella ja kasvavalla nimibiisillä, joka toimii mainiona introna levylle. Mukana on pianoa, selloa, kuoroa ja jylhiä orkesterisovituksia tunnelman säilyessä jatkuvasti jollain tavalla surumielisenä. Varsinaisen avauskappaleen ”Fragile” alkaessa yhtymäkohdat Nightwishin suuntaan ovat havaittavissa, mutta mukana on myös sinfonisen voimametallin sävyjä esimerkiksi italialaisen Rhapsody Of Firen jalanjälkiä seuraten.
Biiseissä nopeat ja hitaat osiot vaihtelevat rivakkaan tahtiin. Välillä tunnelmoidaan folkin ja klassisen musiikin syövereissä ehkä sen sinfonisen sekä ajoittain jopa progressiivisen power metallin kuvatessa ulosantia parhaiten. Laulaja Elmeri Kinnusen tulkinta tuo ajoittain mieleen Sonata Arctican Tony Kakon, mikä sinänsä voimametalliosuuksiin hyvin sopiikin. Musiikin pauhu ja polveilu edellyttävät voimakasta ja moni-ilmeistä vokalisointia, joka tuntuu jäävän tässä yhteydessä jossain määrin puuttumaan.
Soundi on varsin jykevä, rummut ja orkesterit ovat hyvin pinnalla yhdessä laulun kanssa. Kinnusen ja Mikko Kähkösen soittamiin kitaroihin olisi kuitenkin toivonut hiukan enemmän voimaa, sillä ne uhkaavat ajoitellen jopa hautautua orkesteripauhun ja rytmiryhmän alle. Kokonaisuutena keitos on maustettu mukavasti ja kitarasooloissa myös tämän puolen melodista osaamista kuullaan.
Haasteena yhtyeellä on hyvin monisyisten kappalerakenteiden ja sinfonisten elementtien yhdistelmäjuna, jonka vaarana on jatkuvasti ampua ulos väärältä vaihteelta ja suistua raiteilta. Raiteilla pysytään vielä toistaiseksi, mutta ehkä hiukan tasaisempaa kulkemista odotellaan ensi kerraksi. Monessa mielessä mielenkiintoinen ja ei niin turvallinen julkaisu ”Odes For Thoughts” joka tapauksessa on.
7 ½ /10
Ville Krannila
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1.Ode For Thought
2.Fragile
3.Reasons
4.Face To The Wall
5.Dolor Metus Salus
6.Dreamstore
7.Fear Of Wisdom
8.Marvelers
9.Reunion
10.Farewell Father
[/one_fourth_last]
Black Chord – Misery Doctrine (2015)
[three_fourth]Pimeyden poluilla liikkuva turkulainen moderni metalliyhtye Black Chord on julkaissut toisen ep:nsä. Edellinen ep oli vuodelta 2013, joka sai varsin hyvää palautetta suomalaisissa medioissa. Yhtye ei ole pessyt kasvojaan mustanpuhuvasta verestä, vaan jatkaa musiikillista kulkuaan kohti kadotusta. Black Chord yhdistelee musiikkiinsa eri genrejä, tehden sen kuitenkin suhteellisen kivuttomasti. Päällimmäisenä rytisevät modernin death metallin kirskuvat kitarat sekä melodiat, deathcoren runttaukset ja pienenä ripauksina black metallin monimuotoisuus ja salamyhkäisyys.
Black Chord ei ole mikään helppo pala purtavaksi ja levyn sisälle pääseminen vaatii paljon kuuntelua. Muutamat ensimmäiset kuuntelut menivät suoraan harakoille ja oikeastaan mitään erikoista levystä ei jäänyt käteen. Bändi soittaa varsin hyvin, laulaja rääkyy/örisee mallikkaasti ja kun soundeissakaan ei ole ep:n vaatimuksille valittamista, niin yhtyen lähtökohdat ovat hyvällä mallilla. Useiden kuuntelukertojen jälkeen levy alkoi avata tummaa sielunmaailmaansa.
EP:n parasta antia tarjoilee avausbiisi ”Only Skin and Bones” joka ravistelee kuuntelijaa hereille tunnelmallisella alulla. Tämän jälkeen portit aukeavat ja rymistellään niin, että päässä helisee. Tyylikkäät kitaraleadit kuljettavat biisiä kohti loppua. Toinen esille nostettavista kappaleista on ”Windowless House” jossa mukana on puhtaita lauluja sekä hitaampia kohtia tuomassa silkinhienoa tunnelmaa muuten raskaaseen vyörytykseen.
Soundit ovat omaan makuun hyvät. Kitarat rouhivat raskaasti ja erityismaininnan saa pinnalla oleva basso, joka jyrisee mallikkaasti tukien rumpusoundia. Misery Doctrine väläyttelee bändin osaamista, mutta osittain hautautuu oman betonimassansa alle. Biisirakenteet voisivat olla vieläkin selkeämpiä, jotta kuuntelijat saadaan kunnolla kiinni musiikkiin. Toisaalta taas kappaleiden syvyydessä on hyvätkin puolensa, jotka erottavat Black Chordin lukuisista kilpailijoista. Kokonaisuutena Misery Doctrine on hyvä ep, joka kuljettaa yhtyettä kohti suurempia massoja ja tulevaa täyspitkää, joka tulee olemaan se viimeinen näytönpaikka.
2,5 / 5
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
01. Only Skin and Bone
02. Burn the Hive
03. Windowless House
04. Crafted in Darkness
05. Misery Doctrine[/one_fourth_last]
Morbid Angel – Domination (1995)
[three_fourth]Morbid Angelin neljäs albumi Domination julkaistiin yhtyeen kannalta vaikeaan aikaan. Death metallin suosio oli kääntynyt jyrkkään laskusuuntaan. Äärimetallipuolella black metal oli voimissaan ja nu-metal yhtyeet raivasivat elintilaa death metallin kustannuksella. Morbid Angelin sopimus Giant Recordsin kanssa oli umpeutumassa ja MTV:n Headbanger`s Ball oli lopetettu ennen kuin Domination ilmestyi. 90-luvulla nuoruutta eläneet muistavat Headbanger`s Ballin ja se olikin Metalliliiton ohella yksi suurimmista markkinointikanavista mistä uudet levyt bongattiin. Domination myi kumminkin vaikeuksista huolimatta valtameren takana kunnioittavat 70 000 ja maailmanlaajuisesti yli 200 000 kopiota, mitä voidaan pitää ajankohtaan nähden erinomaisena saavutuksena.
Domination edustaa juuri niitä elementtejä mistä Morbid Angel on tunnettu. Kierot, tekniset ja kimurantit riffit ovat tallella. Nyt tulitukea kitaroihin antoi mainio Eric Rutan (Hate Eternal), joka osallistui myös sävellystyöhön. Rummuissa Pete Sandoval on tunnetusti ilmiömäinen ja hänen tavaramerkiksi muodostuneet konekiväärimäiset tublabasarit sekä myrskyisät blast beatit saavat levyllä tarpeeksi tilaa. David Vincent sen sijaan on levyllä vaisumpi kuin edellisillä albumeilla. Vaikka hänen äänensä on matala ja voimakas, niin lauluosuuksista jää jotain puuttumaan.
Domination jäikin Vincentin viimeiseksi albumiksi ja hän on todennutkin jälkeenpäin, että suurin palo death metalliin oli hiipumassa ja ensimmäiset eroaikeet tulivat albumin julkaisun aikoihin. Vincent totesi myös, ettei yleisöstä saanut samaa energiaa irti kuin aikaisemmin. Aluksi hän epäili soundeja, mutta erään soundcheckin aikana hän käveli miksauspöydän luokse ja totesi, että soundeista se ei kyllä johtunut. Ne puskivat päälle kuin sata saatanaa hiilitangot kädessä ja olivat varmasti tiukimmat mitä siihen aikaan oli. Lukuisat death metal bändit olivat tukkineet markkinat ja kasa alkoi sortua mistä isoimmat nimet saivat kärsiä eniten. David Vincent hoiti kumminkin velvollisuudet ja ilmoitti eroaikeistaan Euroopan kiertueen päätyttyä vuonna 1996.
Jos Morbid Angelin kolme ensimmäistä albumia olivat kaikki paikkansa ansainneita klassikoita, niin Domination ei aivan sinne yllä. Vaikka Domination ei missään nimessä ole huono albumi (itseasiassa monen MA-fanin lempialbumi), niin biisimateriaali rakoilee loistavan ja keskinkertaisen välillä selkeämmin kuin aikaisemmilla levyillä. Dominationin alku on kuitenkin poikkeuksellisen vahva. Levyn avaava ”Dominate” pistää kuuntelijat järjestykseen aggressiivisella ja raskaalla otteellaan. Vaikka ”Where The Slime Live” mateleekin limaisen hitaasti, niin biisi on yksi levyn parhaimpia. Biisin loppupuolella tulevat soolot ovat ilmiömäisiä. ”Eyes to See, Ears To Hear” jatkaa vahvaa linjaa. Vincentin puhtaat laulut tuovat mieleen edellislevyn mainion ”God Of Emptinessin”. Biisi on koukeroisine riffeineen ja melodioineen levyn kärkikastia.
Jos ”Nothing But Fear ” ja ”This Means War” ovat kappaleina keskinkertaisia, niin ”Dawn Of The Angry” nousee Morbid Angelin uran parhaimpien biisien joukkoon. Biisin sävellys on varmasti tehty transsin kaltaisessa olotilassa, jossa itse paholainen on kirjoittanut nuotteja yhtyeen välityksellä. Levyn loppupuolelta maininnan ansaitsee doomahtavan raskas ”Ceasar`s Palace”, joka muistuttaa hyvin paljon ”Blessed Are The Sick”- kappaleen kieroa tunnelmaa. Vaikka biisin kahden minuutin intro on tylsähkö, niin viimeistään `Hail Ceasar` huudot uppoavat kuulijan tajuntaan kuin kuolinisku haavoittuneen gladiaattorin sydämeen.
Albumin soundimaailma on tummanpuhuvan raskas ja erotteleva. Vaikka albumissa ei suoranaista vikaa olekaan, niin levy kärsii ajoittaisesta kasvottomuudesta eikä tunnelmaltaan yllä edellisten albumien tasolle. Levyn kansikuva jo on luotaan työntävä tylsän värimaailmansa johdosta. Lp-versiossa on erilainen kansi, mutta ei sitäkään voi pitää onnistuneena. Domination on tasaisen vahva albumi, joka päättää Morbid Angelin kultaisen aikakauden.
8+ / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Dominate 2:40
2. Where the Slime Live 5:26
3. Eyes to See, Ears to Hear 3:52
4. Melting 1:20
5. Nothing but Fear 4:32
6. Dawn of the Angry 4:39
7. This Means War 3:11
8. Caesar’s Palace 6:20
9. Dreaming 2:17
10. Inquisition (Burn With Me) 4:33
11. Hatework 5:48
[/one_fourth_last]
Sad Company – Crush Under Concrete EP (2014)
[three_fourth]Sad Company – Crush Under Concrete (2014)
Seinäjoelta kotoisin oleva Sad Company on julkaissut ensimmäisen neljä kappaletta käsittävän EP:nsä. Tätä edeltäneeseen demoon verrattuna muutosta on tapahtunut selkeästi. Musiikillista otetta voisi nyt kuvailla raskaamman hard rockin termistöllä, vaikka muitakin elementtejä löytyy. Kitaravallit ovat yllättävän raskaita ja otteessa on hieman jopa grungen sävyjä, vaikka pääpaino onkin perinteisessä tavarassa vain ajoittaisesti moderneilla vaikutteilla maustettuna.
Avauskappale ”Pathetic Fool” esittelee bändin ominaiset puolet selkeästi. Kaiken kaikkiaan meininki tuntuu jotenkin raskassoutuiselta ja EP:n nimen mukaisesti ollaan jatkuvasti hautautumassa betonin alle. Vokaalit toimivat vahvana johtajana menolle, mutta ehkä hiukan monipuolisempi ja ilmavampi tulkinta voisi antaa bändille enemmän ulottuvuutta. Lisäksi tuotannollisesti soundi on kuivemmasta päästä.
Bändillä on yritystä ja hyviä ideoita, joiden tueksi Sad Company voisi kokeilla vaikka akustista balladia tasapainottamaan tietynlaista harmautta sovituksissa. Myös yhtyeen nimeä voisi olla aiheellista miettiä hetken ja toisenkin, sillä se tuo väkisin ja epäedullisesti mielleyhtymiä erääseen englantilaiseen veteraanibändiin, vaikka musiikillisesti liikutaankin erilaisissa tunnelmissa. Kehitystä on siis kuitenkin materiaalin osalta tapahtunut, joten katsotaan mihin tie seuraavaksi yhtyeellä vie.
2½ / 5
Ville Krannila[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Pathetic Fool
2.The Art Of Manipulation
3.Martyr
4.Panic
[/one_fourth_last]
Viimeisimmät:
Marraskuussa Suomeen saapuva Solence julkaisi ”Wish You The Worst” -singlensä videon...
Tiedote 15.8.2025
Uuden Angels Calling -albuminsa lähestyvään julkaisuun valmistautuva Solence julkaisi tulevalta levyltään tänään uuden singlen Wish You The Worst. Angels Calling julkaistaan lokakuun 3....
