Volbeat julkaisi uuden Rocky – aiheisen musiikkivideon kappaleestaan ”Seal The Deal”. Kappale löytyy yhtyeen viimeisimmältä ”Seal The Deal & Let`s Boogie” – albumilta.
Kitaristi Rob Caggiano kommentoi seuraavaa:
”We already had the album title before we wrote this song, and as is the case with all these songs, they came together musically before we had any lyrics. But this song, to me, very much has the spirit of MOTÖRHEAD in it.”
Vuosi sitten debyyttilevynsä ”Order Of The Shadows” julkaissut tamperelainen heavy metal -yhtye Crimson Day tarjoaa jälleen uutta materiaalia kuultavaksi. Elokuussa ilmestynyt ”Beasts of Prey” -single saa seuraajan ”My Last Rites” -kappaleesta, josta on niin ikään kuvattu myös video. Molemmat biisit antavat esimakua tulevasta kakkoslevystä, jonka parissa yhtye parhaillaan puurtaa.
Kappaleen säveltäjä ja kitaristi Ari kertoo biisin synnystä:
”My Last Ritesin” riffit syntyivät aivan sattumalta, kun rumpali Tuomaksen kanssa jammailtiin jotain vähän erilaista mitä debyytin biisit olivat. Jamiriffit muotoutuivat aggressiiviseksi ja aika raskaaksi old school -rässistä lainailevaksi ralliksi. Muutaman tunnin pyörittelyn ja rumpusoftan kanssa runkkailun jälkeen biisi olikin sävellykseltään valmis.
Sanoitukset kertovat päihdeongelmaisesta ihmisrauniosta, joka on toistuvasti hävinnyt taistelunsa elämästään addiktiolleen. Lopulta kappaleen päähenkilö turvautuu ns. 9mm Buranaan viimeisenä ratkaisunaan. Vaikka asia onkin paljon käsitelty varsinkin metallimusiikissa, on aihe silti edelleen valitettavan totta tämän päivän yhteiskunnassa.
Laulaja Lassi täydentää kappaleen taustoja:
Biisin piti alun perin olla ainoa sinkku, mitä tänä vuonna julkaisemme. Päätimme kuitenkin julkaista aiemmin jo ”Beasts of Preyn” ja jättää tämän rallin loppuvuodelle. Mielestäni ajankohta tällaiselle synkähkölle ja raskaalle biisille on näin syksyllä parempi, kun muutenkin masentaa ja vituttaa. Luotamme siihen, että kuulijat ja videon katsojat tykkäävät myös tällaisesta raskaammasta Crimson Day -materiaalista. Kappaleen intron ja outron kanssa kävi sinänsä hauskasti, että tartuin melodiaan biisin soolossa. Pyörittelin sitä kotona pianolla ja alkuperäinen tarkoitus oli vetää se myös pianolla biisin alkuun. Studiossa tapailin melodiaa kanttori Kulomaalle akustisella kepillä ja jossain vaiheessa kaikki kokivat valaistuksen. Intro päätyikin akustisella kitaralla soitettuna nauhalle sellaisena kuin sen nyt kuulemme.
Videosta sen verran, että tällä kertaa meillä oli käytössä ihan osaava kuvaaja sekä kalustoa ja tämä näkyy myös lopputuloksessa. Videon idea syntyi ohjaaja Jyrin, Arin ja meikäläisen brainstorm-sessiosta muutamaa viikkoa ennen kuvauksia. Rantalan Heli tuli messiin näyttelemään vaimoa ja jumalauta että oli hauskaa! Liekkikohdissa meinasi tulla hätä käteen, kun liekit olivatkin odotettua kuumempia, mutta selvisimme ilman pahempia palovammoja ja saatiin siistiä kuvaa kuten videolta näkyy. Suuret kiitokset siis ohjaajallemme Jyri Hiltuselle ja ”vaimolle” Heli Rantalalle.
”My Last Rites” -video katsottavissa alta:
Crimson Day keikalla Tampereella TipTopissa 5.11. ja Seinäjoella Varttibaarissa 20.1.17
KOKOONPANO
Lassi – laulu
Ari – kitara
Jesse L. – kitara
Jesse K. – basso
Tuomas – rummut
DISKOGRAFIA
S/T EP (2013)
Order of the Shadows (Iron Shield Records 2015)
Beasts of Prey single (2016)
My Last Rites single (2016)
https://www.facebook.com/crimson.day.band?fref=ts
http://www.crimsonday.com/
Suomessa viime viikolla vieraillut tanskalaisyhtye Volbeat on lanseeramassa omaa nimikkorommia. Dominikaanisessa tasavallassa valmistettua solera-rommia on kypsytetty tammitynnyreissä 23 vuotta. Maun luvataan olevan täyteläinen ja pehmeä – vivahteita mm. vaniljasta, hunajasta sekä karamellista. Toimitukset alkavat eurooppaan marraskuun 21.pvä. Ennakkotilauksia pääsee tekemään Marselis Vinen – sivuilta.
Alta voit lukea yhtyeen virallisen tiedotteen asiasta:
Volbeat Rum is an elegant and full-bodied batch, with a long, rich and delicious finish. The solera rum is blended by master distillers from the Dominican Republic, using rums aged up to 23 years. The taste is full-bodied, soft and sweet with notes of caramel, vanilla, honey, cinnamon, wood and spices. With every sip, there are subtle nuances to the palate, with a memorable powerful, long finish.
Singer Michael Poulsen shares: ”For quite some time I have had an interest in finding the right match to bring a spirit to market. The integrity of our band has always been important to me, and this is the first time we have opened the door to release a product that is not tied to musical activities. Lars, and Marselis Wines, are great partners, and with their expertise, we look towards a successful launch that will warm the palates of our fans as we enter the winter months. The Volbeat Rum is a beverage we are proud to be introducing, and we hope the fans love it as much as we do”.
”Maximalism” on ruotsalais-tanskalaisen Amaranthen neljäs studioalbumi. Aiemmin ilmestyneet levyt ovat menestyneet Suomessa jopa bändin toista kotimaata Ruotsia paremmin, joten odotukset tätä julkaisua kohtaan ovat olleet suomalaisten fanien keskuudessa suuret. Jo heti ensimmäinen single (”That Song”) kertoi kuitenkin, että luvassa tulee olemaan jotain aivan uutta ja erikoista, mikä toki on ollut Amaranthen linjaus muutenkin. Kovin moni yhtye ei pysty sovittamaan poppia, metallia ja rokkia kolmen täysin erityyppisen laulajan voimin yhteen yhtä hyvin kuin Amaranthe.
Tällä kertaa uudistukset menevät kuitenkin pahasti pieleen. ”Maximalism” sisältää toki muutaman hyvän biisin, mutta valta-osa kappaleista pistää bändiä vuodesta 2013 asti seuranneen fanin pyörittelemään päätään hämmennyksessä ja pohtimaan, mitä ihmettä tässä on haettu? R&B-tyyppiset elementit ja naisvokalisti Elize Rydin uudistunut laulutyyli ovat allekirjoittaneen mielestä vieneet yhtyeen täysin väärään suuntaan.
Levyn sisällön voi materiaalin osalta jakaa kolmeen osaan. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat lähellä tuttua hyvää Amaranthea olevat biisit.
”Maximize”: Selkeästi levyn paras veto. Todella hyvä soundi, tuttua Amaranthea ja kaikki laulajat tasapainossa. Kappaleen kertosäe jää päähän soimaan positiivisella tavalla.
”Fury”: Todella mahtipontinen, vauhdikas, aggressiivinen ja lupaava alku. Henrik Englund Wilhelmsson hoitaa oman tonttinsa kympin arvoisesti, mutta valitettavasti tähänkin muuten hyvään kappaleeseen on ollut pakko tuoda Rydin uudistunut ja vielä aiempaa popimpi laulutyyli sotkemaan soppaa. Tästä huolimatta ”Fury” on levyn hienointa antia ja kestää vertailun muiden levyjen parhaimmistoa kohtaan.
”Break Down And Cry”: Hyvä, hidastempoinen biisi ilman suurempaa kikkailua. Kaikki kolme vokalistia saavat omat vuoronsa loistaa, vaikka Jake E onkin pääroolissa.
”Fireball”: Vanhaa hyvää Amaranthea. Kappale paranee, mitä useammin sen kuuntelee.
Sitten seuraa ok-osasto, eli biisit jotka pystyy kuuntelemaan läpi ilman sen kummempaa ihmettelyä, mutta eivät myöskään nouse esiin mitenkään positiivisessa mielessä. Näitä ovat ”21”, ”Faster” sekä ”Endlessly,” joka on hiukan Celine Dion-tyyppinen balladi. Elize Rydillä on upea lauluääni, sitä tuskin kukaan voi kiistää, mutta biisinä tämä jää kauas aiempien levyjen vastaavankaltaisista tunnelmakipaleista (esim. ”Amaranthine” ja ”Burn With Me”). Huomionarvoista on sekin, että Ryd laulaa biisin alusta loppuun yksin. Jake E ja Henrik E istuvat tämän biisin vaihtoaitiossa.
Lopulta tarjolla ovat täydelliset hutikudit:
”Boomerang”: Elize Rydin vokaalit varsinkin kertosäe-kohdassa ovat todella erikoiset, distorted-toiminto ei sovi korvaan lainkaan. Biisi on ärsyttävä.
”That Song”: Ymmärrän, että tässä on haettu jotain uutta, mutta nyt mennään niin pahasti metsään, kuin vaan voi mennä. Kappale on tylsä ja junnaava, sen sisältö on yhtä mitätön kuin nimikin. Ryd yrittää kuulostaa Rihannalta, ja valitettavasti onnistuu siinä aika hyvin, koska kyseessä pitäisi kuitenkin olla jos nyt ei metalli- niin ainakin rock-biisi.
”On The Rocks”: Kitarasoundi, rummut ja Wilhelmssonin laulu ovat kunnossa. Rydin vokaalit ovat jälleen sovituksen heikko kohta. Laulu ei kuulosta hyvältä ja vaikutus biisin arvosanaan on huomattava, joten miinukselle mennään.
”Limitless”: Elizen laulutaitojen promo yhdessä ”Endlesslyn” kanssa. Tarkoituksena oli varmasti luoda tunnelmallinen rock-kappale, mikä hiukan paremmalla levyllä voisi olla hyvä tasapainottava veto, mutta nyt tämä vajoaa uponneen laivan mukana syvyyksiin.
”Supersonic”: Tästä on vaikea kirjoittaa oikein mitään, se on vain kuunneltava läpi monttu auki ja sen jälkeen joko tykkää kympillä tai sitten ihmettelee, mihin sitä tuli käytettyä reilu kolme minuuttia omasta elämästään. Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan.
Rohkeutta Amaranthen jäseniltä ei todellakaan puutu. Uusia asioita tuodaan mukaan ilman pelkoa huonosta vastaanotosta ja varmasti jokaiselle lyttäämälleni biisille löytyy kasapäin tykkääjiä. Itse olen kuunnellut esimerkiksi ”That Songin” nyt lukuisia kertoja, enkä löydä siitä edelleenkään mitään positiivista sanottavaa. Tämä albumi oli minulle suuri pettymys, mutta elän toivossa, että bändi pystyy edelleen tekemään ”Maximizen” ja ”Furyn” kaltaisia kappaleita koko levyn mitalla. Lisäksi on todettava, että livenä Amaranthe on edelleen vahva, kunhan yleisö vain uskaltaa heittäytyä mukaan, eikä odota pelkkää örinämetallia. King Diamondin lämppäriksi ei kannata enää lähteä.
Marko Leppinen
1. Maximize
2. Boomerang
3. That Song
4. 21
5. On The Rocks
6. Limitless
7. Fury
8. Faster
9. Break Down And Cry
10. Supersonic
11. Fireball
12. Endlessly
Metalliluolan toimitukseen nuorta voimaa. Lahtelainen Aleksi Hurme tulee paneutumaan Metalliluolassa etenkin kotimaisten metalliyhtyeiden levy- sekä demoarvioihin. Ensikosketukset metallimusiikkiin tapahtuivat isän opastuksella. Silloin levylautasella soi mm. Metallica, Sentenced sekä Slayer. Myöhemmässä vaiheessa musiikkimaku laajeni aina death- ja black metalliin asti. Vaikka äärigenret ovat tulleet tutuksi, niin vastapuolella tutkimusmatkoja tehtiin myös kevyempiin musiikkilajeihin. Yksi suuri ihailun kohde on shock-rock legenda Alice Cooper. Levysoittimesta löytyy siis tänä päivänä hyvinkin laaja kirjo eri artisteja Burzumista King Diamondiin tai jopa Juice Leskiseen.
Musiikkiharrastuksen lisäksi aikaa vievät elokuvat ja sarjat. Netflix ja erityisesti kauhuelokuvat kuuluvat nuoren herran arkeen. Elämän perusasioista tärkeitä ovat tietenkin myös tyttöystävä sekä opiskelu.
Metalliluola on yksi Suomen nopeimmin kasvavia metallimedioita. Noin kahden vuoden toimintamme aikana kävijämäärämme ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Sivustomme tavoittaa päivittäin tuhansia raskaamman musiikin faneja. Tavoitteenamme on tarjota lukijoille asiantuntevaa ja uusinta tietoa raskaammasta musiikista uutisten, arvioiden, raporttien sekä haastatteluiden kautta.
Suomessa äskettäin Powerwolfin kanssa esiintyneeltä Civil Warilta on ilmestynyt uusi musiikkivideo ”Tombstone”. Biisi löytyy yhtyeen perjantaina 4.11. julkaistavalta ”The Last Full Measure” albumilta. Metalliluolan Powerwolf/Civil War-keikka-arvion Nosturista saa lukuun tästä.
Katso ”Tombstone” alta:
Road To Victory
Deliverance
Savannah
Tombstone
America
A Tale That Never Should Be Told
Gangs Of New York
Gladiator
People Of The Abyss
The Last Full Measure
Strike Hard Strike Sure
Aftermath
Kuva: Markus Salmela © Metalliluola
Maanantaina Metallica julkaisi tulevalta ”Hardwired… To Self-Destruct” – albumiltaan kolmannen kappaleen nimeltä ”Atlas, Rise!”. Yhtye esitti kappaleen eilen (1.11.2016) ensimmäistä kertaa livenä Kolumbian Bogotassa. Ammattikalustolla kuvatun videon voit katsoa alta:
Ensi kesänä Tuska-festivaaleilla esiintyvä Black Metal -veteraani Mayhem julkaisee odotetun livealbumin ja DVD:n “De Mysteriis Dom Sathanas Alive” joulukuussa. Levy nauhoitettiin Norrköpingissä, Ruotsissa 18.12.2015 ja kyseessä oli tuolloin vuoden 1994 klassikkoalbumin ”De Mysteriis Dom Sathanas” ensiesitys kokonaisuudessaan. Paketti tulee kauppoihin 15.12.2016 ja on ennakkotilattavissa suoraan yhtyeeltä linkistä. Saataville tulee myös kahden LP:n vinyylijulkaisu. Ensimmäiset 200 kappaletta ovat yhtyeen signeeraamia.
Kappalelista:
Funeral Fog
Freezing Moon
Cursed In Eternity
Pagan Fears
Life Eternal
From The Dark Past
Buried By Time And Dust
De Mysteriis Dom Sathanas
Katso alta: “From The Dark Past”- video tulevalta DVD:ltä:
Lähde: Metal Injection
Kuva: Raisa Krogerus © Metalliluola
[three_fourth]Sami Lopakan (ex-Sentenced) ja tuottajaguru Hiili Hiilesmaan yhteisistä ideoinneista toteutettu, venäjänkielellä doomia veivaava KYPCK on hiljalleen saavuttamassa kymmenen vuoden iän. Bändi on jo debyyttinsä ajoilta tuonut vahvan vaikutuksen koko olemuksellaan, tai ainakin jos pitää kolkosta, melankolisesta ja raskaasta musiikista pääosin karunpuoleisella neuvostovaikutteisella kuvastolla höystettynä. Kyseinen lokero onkin sellainen, jossa bändi toimii lähinnä itsensä haastajana, mikä kyllä itsessään jo tekee uusista julkaisuista lähtökohtaisesti mielenkiintoisia. Yhtyeen musiikkikin on kolissut allekirjoittaneelle kovaa, kakkosalbumin hetkittäisistä heilahteluistakin huolimatta, joten odotukset Kypckin tuoreimpaan neljänteen julkaisuun olivat melko korkealla. Hetkeksi nämä odotukset tuntuivat kuitenkin törmääävän betoniseen seinään.
Ensikosketukset levyyn olivat kivikkoisia. Ennakkoon julkaistut lyhyet biisipätkät eivät tuntuneet oikein antavan mitään, ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ensimmäinen levyn pyöräytyskin tuntui menevän ohi ilman kunnollista kosketusta kappaleisiin. Aloitusveto ”Я свободен (I am Free)” ei millään meinannut jäädä päähän, vaikka kuuntelukertoja kerääntyi hyvään tahtiin. Useita kertoja levyn läpi käyneenä kuitenkin jotain tapahtui, ja edellä mainittu raita ilmestyi kuin taikaiskusta päänsisäisen jukeboksin listalle. Tällä hetkellä se tuntuu levyn vahvimmalta. Samanlaista ”valaistumista” tapahtui tasaisesti myös muidenkin raitojen kohdalla.
”Zero” ei tosiaankaan tunnu päästävän kuuntelijaansa helpolla. Jotenkin tuntuu että tällä levyllä on siirrytty useampaankin otteeseen kuulijan vaikuttamiseen enemmän esim. sointukiertojen ja äänimaailman luoman tunnelman kautta, kuten ahdistavan profetiallinen ”2017” osoittaa. Viime levyn (”Имена на стене (Imena Na Stene)”) suoraan iskeviin biiseihin verrattuna kontrasti tuntuu välillä suurelta, omalta osaltani siihen vaikuttaa sekin, että pidän kyseistä lättyä edelleen bändin vahvimpana kokonaisuutena. Soundin perusainekset jatkavat silti hyvin paljon siitä, mihin edellisellä levyllä jäätiin. Kokeilut sekä äänimaailmassa, että ilmaisussa ovat kuitenkin huomattavasti lisääntyneet, ja miltei jokaisesta kappaleesta löytyy jos jonkinlaista jippoa.
”Мне отмщение (Vengeance Is Mine)” ja ”Прогулга но Неве (Stroll by the Banks of Neva)” tuntuvat alkuun helpoimmin sisäistettäviltä sävellyksiltä, ja ne tuovatkin melkoisen energiapiikin levyn alkukolmannekselle. Varsinkin jälkimmäisen rehellisen suoraviivainen testosteroniriffittely on jotain, mitä ei hirveän usein pääse KYPCK:ilta kuulemaan. Mukana on myös biisejä kuten ”На небе вижу я лицо (I See a Face in the Sky)”, joka on osoitus yhtyeestä parhaimmillaan. Kappale iskee suoraan alakuloisuuden kultasuoneen, edustaen levyllä ehkä sitä tutuimman kuuloista KYPCK:ia, joskin loppuosan naislaulu on muistuttamassa uudesta. Pitkästä aikaa tuli myös samalla törmättyä raitaan, joka pitää joillain kuuntelukerroilla tylysti skipata, koska mielentilan sukelluksesta tulee niin syvä. Biisin lopun odotuskin on piinaavan pitkä, kuten se tarinan päähenkilön kohtalon teloituskomppanian edessä omaavalle varmasti onkin. Oma vähäinen venäjän pohja auttaa kappaleen epätoivon fyysisessä tuntemisessa ilman lyriikoiden kokoaikaista vahtaamista tiettyjen avainlausahdusten, kuten ”viimeinen päivä” ja ”tämä on loppu”, kautta, mutta jälleen kerran tulee mietittyä kuinkahan paljon enemmän kielen osaaminen toisi vielä lisää syvyyttä bändin tarjoamiin kuuntelukokemuksiin. Sanoissa kun piilee voimaa. Käännökset kansivihosta löytyvät tavalliseen tapaan ja kappaleiden aiheet jäävät hyvin mieleen, mutta kieltä hallitsemattomalle sanojen merkitykset katoavat auttamattoman äkkiä muistista.
”Zero” on kokonaisuutena melkein prikulleen tunnin mittainen, mikä tekee siitä yhtyeen tähän asti pisimmän julkaisun. Pääosin levyn jälkimmäinenkin puolisko tarjoaa mielenkiintoa materiaalin hiljalleen avautuessa, pari viimeistä kipaletta eivät kuitenkaan jaksa enää täysin kantaa levyn painoa harteillaan. Bändi tuntuu myös ehkä hieman keskisormet pystyssä hakeneen pari prosovoivampaa nimeä kappaleille, kuten ”Русофоб (Russophobe)” ja ”Белая смертъ (White Death).” KYPCK on siinä mielessä mielenkiintoisessa asemassa, että bändiä on nimitelty ilmansuunnasta riippuen sekä kommunisteiksi, että natseiksi. Pakko myöntää että tällä kertaa itsellenikin tuli levyn päätöskappaleen nimestä aluksi aivan jotain muuta mieleen kuin päätös päättää elämä hankeen. Bändi on toisaalta hyvin auliisti avannut biisien taustoja julkisuudessa, joten sanomat kappaleiden taustalla osoittautuvat helpolla tutkimustyöllä aivan toisenlaisiksi nimien mahdollisesti tuomista ennakkokäsityksistä.
Kaiken kaikkiaan ”Zero” osaa olla välillä hyvin v-mäinen tapaus. Sitä on runsaasta puheen tuottamisesta huolimatta edellisiin kavereihin verrattuna lähes mahdotonta ymmärtää. Sen mukanaan tuomat kotitekoiset keitokset eivät tuo joka huikalla suurta turvallisuuden tunnetta. Vaikka kylmät hankien valtaamat kolhoosit, ruostuneet sillankaiteet ja etanolilla täytetyt samovaarit tulivat jo viime kerroilla tutuiksi, onnistuvat ne tässä seurassa vaikuttavan uudestaan vierailta ja ihmisepäystävällisiltä. Hirttoköysi lähtee jälleen varalta matkaan, etteivät elämän realiteetit pääse vahingossa unohtumaan.
Sisältä kovin tutunoloisen veijarin päättäväinen tarpominen ja asenne tekevät lopulta vaikutuksen. Samoin makuaisti tottuu käsittelemään uudenlaiset seokset, ja vatsanpohjassa kumpuavan lämmön myötä myös yhteinen kieli alkaa pikkuhiljaa löytyä. Määränpää tuntuu olevan yhä määrittelemättömän etäisyyden päässä sijaitseva mysteeri, ja opas tähän mennessä se vaikeimmin avautuva persoona, tästä huolimatta matkalle lähtö ei enää kaduta. Pieni varautuminen tulevaan säilyy, mikä tekee arvosanan päättämisestä myös astetta hankalampaa. ”Zero” tuntuu jatkuvasti palkitsevan kuuntelijaa mitä enemmän sitä soittimessa pyörittää. Albumi nousee lopulta syvien kinosten syvyyksistä ylpeästi yhtyeen muun katalogin rinnalle, vaikkei korkeimmalle asetettua rimaa ylitäkään.
Jari Ala-Kahrakuusi
Lue Metalliluolan KYPCK-haastattelu uuden levyn tiimoilta linkistä.
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1. Ya svoboden (I Am Free)
2. 2017
3. Mne otmshchenie (Vengeance Is Mine)
4. Progulka po Neve (Stroll by the Banks of Neva)
5. Na nebe vizhu ya litso (I See a Face in the Sky)
6. Moya zhizn (My Life)
7. Poslednii tur (The Last Tour)
8. Rusofob (Russophobe)
9. Baikal
10. Belaya smert (White Death)[/one_fourth_last]
Maanantaina Suomessa konsertoineen kitarasankari Uli Jon Rothin aiemmin tänä vuonna Japanissa ilmestynyt livepaketti ”Tokyo Tapes Revisited – Live In Japan” julkaistaan nyt myös Euroopassa UDR Musicin kautta joulukuussa. Pääkonsertti taltioitiin Tokiossa helmikuussa 2015. ”Tokyo Tapes Revisited” ilmestyy neljässä eri formaatissa (BluRay/2CD, DVD/2CD, digital download sekä 800 kappaleen rajoitettu boksi). Boksiversiossa on Bluray/2CD-version lisäksi ”Scorpions Revisited” 4LP, neljä bonus-audiolevyä Japanin konserteista sekä bonus BluRay, jolla mukana Rothin itse kuvaamaa harvinaista videomateriaalia Scorpionsin Japanin kiertueelta vuodelta 1978. Mukana tulee myös 80-sivuinen kovakantinen kirja, kitara-avaimenperä sekä Rothin allekirjoittama aitoustodistus. Koko komeus on ennakkotilattavissa linkistä.
Lue tiedote julkaisusta:
One of rock ‘n’ roll’s most venerated guitar Gods, Uli Jon Roth, will be releasing a very special live performance from the Nakano Sun Plaza Hall in Tokyo, Japan on December 16th 2016 through UDR Music, titled Tokyo Tapes Revisited – Live In Japan. The performance is a celebration of Roth’s classic work with The Scorpions, and was recorded on February 20th 2015 at the same venue as the band’s classic 1978 live album Tokyo Tapes. Roth was a founding member of The Scorpions in 1973 before leaving to pursue a solo career in 1978 with his own Electric Sun. As the recognized creative heartbeat of The Scorpions, Roth achieved worldwide fame for his unique guitar and song-writing talents, in turn causing him to influence a plethora of modern guitar giants such as Kirk Hammett of Metallica, Billy Corgan of The Smashing Pumpkins and Steve Vai.
Alla kansitaide sekä kappalelista:
[one_third]BluRay:
1 – All Night Long (Live) 4:49
2 – Longing for Fire (Live) 3:23
3 – Crying Days (Live) 5:42
4 – The Sails of Charon (Live) 10:07
5 – Sun in My Hand (Live) 5:10
6 – Virgin Killer (Live) 4:40
7 – Kojo No Tsuki (Live) 5:21
8 – We’ll Burn the Sky (Live) 8:53
9 – In Trance (Live) 7:50
10 – Rainbow Dream Prelude (Live) 8:37
11 – Fly to the Rainbow (Live) 10:55
12 – Top of the Bill (Live) 4:37
13 – I’ve Got to Be Free (Live) 11:44
14 – Polar Nights (Live) 10:08
15 – Dark Lady (Live) 15:10
16 – Pictured Life (Live) 3:05
17 – Catch Your Train (Live) 4:40
18 – All Along the Watchtower (Live) 7:56
19 – Little Wing (Live) 8:24[/one_third] [one_third]CD1:
1 – All Night Long (Live) 4:49
2 – Longing for Fire (Live) 3:23
3 – Crying Days (Live) 5:42
4 – The Sails of Charon (Live) 10:07
5 – Sun in My Hand (Live) 5:10
6 – Virgin Killer (Live) 4:40
7 – Kojo No Tsuki (Live) 5:21
8 – We’ll Burn the Sky (Live) 8:53
9 – In Trance (Live) 7:50
10 – Rainbow Dream Prelude (Live) 8:37
11 – Fly to the Rainbow (Live) 10:55[/one_third] [one_third_last]CD2:
1 – Top of the Bill (Live) 4:37
2 – I’ve Got to Be Free (Live) 11:44
3 – Polar Nights (Live) 10:08
4 – Dark Lady (Live) 15:10
5 – Pictured Life (Live) 3:05
6 – Catch Your Train (Live) 4:40
7 – All Along the Watchtower (Live) 7:56
8 – Little Wing (Live) 8:24[/one_third_last]
Katso alta Rothin esitys klassikosta ”The Sails Of Charon” Tavastialta 31.10.2016:
