Yhdeksättä kertaa järjestetty John Smith Rock Festival Peurunkajärven luonnonkauniissa rantamaisemissa oli jälleen kerran jättimenestys.
Tapahtuma tarjosi kolmen päivän ajan ainutlaatuisen yhdistelmän maailmanluokan metallia, leppoisaa tunnelmaa, ensiluokkaisia palveluita ja yhteisöllisyyttä, jollaista ei muualta Suomesta löydä.
Erityisen merkittävän leiman tämänvuotiselle festivaalille antoivat kolme kansainvälisesti nimekästä pääesiintyjää: Anneke van Giersbergenin tähdittämä The Gathering, Simone Simonsin kipparoima Epica sekä soolourallaan ja Nightwishista tunnettu Floor Jansen. Kaikki kolme nousivat päälavalle festivaalin parhaalla soittoajalla klo 21.50, yksi kunkin festivaalipäivän päätteeksi. Kolmikon lisäksi viikonloppu tarjosi vaikuttavan kattauksen niin kotimaisia kuin kansainvälisiä nimiä.
John Smith Rock Festival esittelee itseään ja historiaansa sanoin, jotka tiivistävät tapahtuman ainutlaatuisen sielun:
”Syksyisenä herran vuonna 2015 Herra Smithin mielen ja tynnyrisaunan lauteet täytti maltainen ajatus uuden rockfestivaalin synnyttämisestä Suomen musiikkitaivaan festivaalitähdistöön. Tähdistö tosin maalina hypoteettinen ja hivenen harhainen, mutta tosissaan utopiassaan ja tekemisessään, myös aatoksen lihaksi muututtua hän yhä oli. Tuli aamu, tuli kesä. Sanoista tekoihin; erheiden ja epäonnistumisten tuoman opin siivittämän kevään jälkeen oli kesä 2016 koittava ja koko kansa festivaaleille pantava. Ei toki – onneksemme – aivan kaikki, mutta juuri riittävän suuri kansanosa, jotta toiminta kyettiin havaitsemaan osittain haparoivienkin ensiaskelten jäljistä kaikin puolin hyväksytyksi ja kannattavaksi. Nimekseen tuo tapahtuma oli saava John Smith Rock Festival, oppi-isänsä ja paikallisen merenkulkijan mukaan.
Tapahtuman polttopisteeksi valikoitui Laukaan Peurunka ja sen luonnonkaunis rantamaisema. Amfiteatterimainen nurmikatsomo yhdistettynä auringonlaskuun ja taustalla uiskentelevaan sorsaparveen loi fyysiset puitteet rentouttavalle piknikille, hyvien ihmisten sekä maltillisen ja korrektin viihtymisen parissa. Vuodet vierivät ja tapahtuma haki lisää ystäviä ja lisämuotoja. Koordinaatteja tarkisteltiin ja kurssia suuntailtiin, horisontin kuitenkin kajastaessa selkeänä ja yhteisenä niin tekijöiden kuin kutsuvieraittensakin näkö- ja tuntoelimissä. Kehuttiin ja kritisoitiin, luotiin ja kaduttiin. Näin kului vuosi, toinenkin. Matkaan tarttui suuri joukko fanaattisia ystäviä, ensikokeilunsa tehneitä pettyneitä, sekä konsepti, joka pääpiirteiltään löysi uomansa, pysytellen isoilta linjoiltaan muuttumattomana näihin päiviin saakka.
JSRF-vuosiin on mahtunut kadehdittava nippu suuruuksia sekä vielä isompi ryhmä vielä tuntemattomia ja ontuvin mittarein ”pienempiä” bändejä. Onneksemme useat noista viimemainituista ovat laajentaneet suuren väen tajuntaa nousten askeleen lähemmäs ansaitsemaansa suosiota. Eräs John Smith Rock Festivalin sementoiduista dogmista on bändien valintaseula, jonka silmän läpäisevät ainoastaan tarkoin harkitut, oman mielipiteen myötäiset valinnat. Lukuisat bändi-comebackit ja Suomen neitsytvierailut ovat toimineet kiinnostavana mausteena loputtoman houkuttelevassa bändikeitoksessa.
John Smith Rock Festivalin tärkeimpinä kärkihankkeina on ollut, on ja on aina oleva, kaksi asiaa; ihmisten luoma tunnelma sekä palvelu ja sen laatu! Kaikki osa-alueet kattavan palvelun laadun merkittävimpänä takeena on ollut väkimäärä, joka on rajoituksin haluttu pitää maltillisena tapahtuma-alueeseen ja palveluiden määrään rinnastettuna. Tuo ja monet muut osatekijät ovat luoneet tunnelman, joka ei kokijaansa lämpimäksi jätä, sekä aikaansaaneet John Smithin tekosista ”laadun tae” -sertifikaattiin oikeuttavan bakkanaalin, joka odottaa uusia ja vanhoja pettyjiä jälleen kerran!”
Ennen kuin ensimmäistä sointua päästettiin ilmoille, festivaali julisti sosiaalisessa mediassa ikonisen festivaalirauhan julistuksensa:
FESTIVAALIRAUHAN JULISTUS
Jos ja kun rock´n´roll -jumalat suovat, on tänään alkava historian yhdeksäs John Smith Rock Festival. Festivaali, joka on sydämellä suunniteltu, rakkaudella rakennettu. Festivaali, jonka tarkoituksena on tuoda edes ripaus iloa, valoa ja hyvää mieltä jokaiseen läsnä olevaan sieluun.
Pyydämme teitä muistamaan festivaalihuumassa Hyvän Elämän periaatteet.
▪Huomioikaa lähimmäisenne, huomioikaa muut, huomioikaa ennen kaikkea itsenne.
▪Ottakaa ja pitäkää kiinni oikeudestanne elää ja hengittää, tahtoessanne nauraa tai tanssia.
▪Unohtakaa kiire ja melske, unohtakaa huominen ja maanantai.
▪Ymmärtäkää myös toisianne ja kunnioittakaa heitä ja heidän valintojaan, olivat ne sitten ulkoisia tai sisäsyntyisiä.
▪Antakaa kanssavaeltajien viettää aikaansa rauhassa, vailla pelkoa tai turhanpäiväistä huolta.
▪Älkää perseilkö!
Emme siis juuri muuta tahdo kuin sen, että pidätte viikonlopun ajan hyvää elämää. Siinäpä se – Hyvä Elämä. Totetutukoon tahtomme, eikös niin?
Näillä sanoilla julistamme kolme päivää kestävän festivaalirauhan alkaneeksi.
Ja sitä noudatettiin! Saapuminen Peurunkaan sujui vaivattomasti, kun ystävälliset järjestyksenvalvojat opastivat vieraat pysäköintiin, josta oli vain lyhyt kävelymatka alueelle. Festivaalialuetta pyritään vuosi vuodelta uudistamaan ja selkeyttämään, ja tässä oli onnistuttu jälleen erittäin hyvin. Näyttävät somistukset valoineen, koristeineen ja yksityiskohtineen tekivät ympäristöstä todellista silmänruokaa.
Torstai 16.7.2026
Festarin kaksi ensimmäistä päivää vietettiin loistavassa, aurinkoisessa kesäsäässä. Torstain avausbändinä toimi energisesti Awake Again, mutta monet suuntasivat katseensa heti alueen perälle. Siellä käynnistyi vuonna 1989 perustetun hollantilaislegenda The Gatheringin nimmarisessio, jossa bändi jakoi kiireettömästi nimikirjoituksia levyjen kansiin sekä kortteihin jutustellen faniensa kanssa täynnä intoa ja loistavalla tuulella.
Aina kaikki ei suju käsikirjoituksen mukaan. Profane Omenin keikka peruuntui reilusti ennen festaria sairaustapauksen vuoksi, ja tyhjiön saapui paikkaamaan saatanallisen tuhoisa Kneel Before The Death, joka otti tilanteen haltuun armottomalla asenteella.
Myös Decapitated joutui perumaan esiintymisensä lentojen peruuntumisen vuoksi, mutta korvaajaksi pikahälytyksellä saatu Before The Dawn yllätti erittäin positiivisesti. Raskaamman osaston lisäksi akustista kitaraa ja herkempää tulkintaa tarjoillut yhtye oli pidetty paikkaaja tiukalla aikataululla.
Päivän odotetuimpia kotimaisia vieraita oli viime vuonna huiman paluun tehnyt Charon, joka valtasi päälava John Stagen. Bändi saapui lavalle mystisen intronauhan saattelemana ja avausraita ”Bitter Joy” löi keikalle loistavat alkutahdit vastustamattoman riffin ja helvetin kuumien pyrojen saattamana. Lauri Tuohimaan ja Jasse Hastin kitarat soivat hienosti, ja laulaja JP Leppäluodon lavakarisma oli omaa luokkaansa.
Kesän festarikeikoille mukaan nostettu ”The Dying Daylights” -albumin sävellys ”Guilt On Skin” oli komeaa kuultavaa ja oli hienoa, ettei settilista ollut identtinen viime vuoden paluukeikkojen kanssa. Ennen “Desire You” -kappaletta Leppäluoto heitti spiikin: “Charon ja John Smith Rock Festival – what are the odds?”
”Death Can Dance” -vedon aikana lavalla nähtiin lisää kuumia pyroja ja korkeita savupatsaita. Leppäluoto kiitteli yleisöä vuolaasti. Hittikimara jatkui ”Ride On Tears” -biisillä, jossa Tuohimaan taustalaulut erottuivat edukseen valtaisan huutomyrskyn saattelemana. ”Colder”-klassikko sai yleisön villiintymään vielä enemmän.
Makean melankolisen ”If”-kappaleen jälkeen kuultiin nopea ”In Trust Of No One”, jonka aikana Leppäluoto nojasi fiilistellen Tuohimaahan. ”Craving”-biisissä Leppäluoto antoi yleisön laulaa Hastin ja Tuohimaan soittaessa nätisti yhteen.
Yleisönlaulatusta ja runsaita pyro- ja savutehosteita tarjoilleen ”As We Die” -vedon jälkeen kuultiin uusi, Hastin arkistojen kätköistä kaivettu ja faneille omistettu paluukappale ”Fall Of Angels”, joka sai todella lämpimän vastaanoton. Hyvän setin päättivät takuuvarmat huippubiisit ”Come Tonight” sekä ”Little Angel”, joista jälkimmäinen keräsi kenties illan raikuvimmat suosionosoitukset.
Charonin jälkeen Smith Stagella tarjoiltiin ruotsalaisen hard rockin raskaampaa antia Sparzanzan voimin, minkä jälkeen Charonin miehistö siirtyi jakamaan nimmareita.
Sitten koitti jotain sellaista, joka pysäytti koko festivaalin. Kolmesta suuresta keulakuvanaisesta ensimmäisenä John Stagelle astui Anneke van Giersbergen ja The Gathering. Jos koko viikonlopulta pitäisi valita vain yksi ylitse muiden nouseva esitys, se oli juuri tämä.
Viimeksi Suomessa Vantaan Ankkarockissa vuonna 2007 esiintyneen The Gatheringin tunnin ja vartin kestänyt setti oli suoraan sanottuna aivan helvetin hyvä, ja se vei kuulijansa kuin hypnoosiin, transsiin sekä toiseen ulottuvuuteen. The Gathering otti yleisön täysin mukaansa ja esitys oli raskas, rakastettava ja kertakaikkisen ihana.
Keikka käynnistyi lyhyellä ”Mandylion”-introlla, josta siirryttiin nopeasti ”Eléanoriin”. Hans Ruttenin bassorummun iskut tuntuivat rintalastassa asti. Perään kajahtivat ”Fear The Sea” sekä René Ruttenin upeilla kitaroilla maustettu ”In Motion #1”. Tämä avauskolmikko oli erityisesti ”Mandylion”-albumin (1995) faneille silkkaa unelmaa. Soundit ja keli olivat täydellisesti kohdallaan.
”Nighttime Birds” -levyn (1997) pariin siirryttiin ”On Most Surfaces (Inuït)” -kappaleen myötä. Viimeistään tässä van Giersbergenin ääni nousi huimiin korkeuksiin, ja hän säteili lavalla kuin aurinko talvisen teeman vastapainoksi.
Hyvällä tavalla järkyttävän raskas ”Probably Built In The Fifties” (“How To Measure A Planet?”, 1998) tärisytti tannerta ja sai aikaan tuhansien nyrkkien meren Peurungan nurmella, mitä seurasi tunnelmallinen ”Analog Park” (”if_then_else”, 2000). Paluu ”Mandylionin” pariin toi kuultavaksi kauniin ”Leaves”-klassikon, sekä lähes instrumentaalisen, noin kymmenminuuttisen teoksen ”Sand And Mercury”, joka räjäytti lopullisesti tajunnan.
Ennen kuin siitä ehti toipua, legendaarinen ”Strange Machines” nosti rimaa entisestään. Tuntui kuin äänenvoimakkuutta olisi ruuvattu pykälä lisää tähän bändin tunnetuimpaan eepokseen. Herkempi ”if_then_elselta” poimittu ”Saturnine” päätti festarin parhaan keikan, jonka lopussa monien silmäkulmat kostuivat. Yleisö jäi laulamaan kappaletta yhteisöllisesti ja keikan jälkeen tuli vahva tunne siitä, että nyt koettiin jotain hienoa, merkittävää sekä suurta.
Vaikka The Gathering oli ”Mandylion”-albumin 30-vuotisjuhlakiertueella, ei pitkäsoittoa kuultu valitettavasti kokonaan ja syystä tai toisesta ”In Motion #2” jäi settilistan ulkopuolelle. Keikka oli siitä huolimatta äärimmäisen tunteikas vuoristorata, jonka aikana saattoi unohtaa kaiken muun. Lavalla oli ”Mandylion”-pitkäsoiton aikainen kokoonpano sillä erotuksella, että koskettimissa Frank Boeijenia tuurasi Remco van Zandvoort.
The Gathering esiintyy nykyisellä juhlakiertueella viimeistä kertaa Amsterdamissa tammikuussa 2027 ja yhtyeen tulevaisuus on tämän jälkeen hämärän peitossa.
Torstai-illan pimetessä Mokoman rymistely sopi täydellisesti pimeään yöhön. Bändin osalta mieleen jäi erityisesti Levyraadissa kuultu ja hyvät pisteet saanut ”Haluamanilainen”. Marko Annala kumppaneineen oli tutun vahvassa vedossa. Virallisilla After Ski -jatkoilla esiintyi Stereo Terror, mutta toimitus päätti säästää paukkuja tuleville päiville.
Perjantai 17.7.2026
Perjantai käynnistyi tyylikkäästi Peurungan hotellin brunssilla, jossa kuultiin yllätysveto. Ennakkotiedoista poiketen Brother Firetribesta tutun Pekka Heinon parina lauloi ja soitti Ilari Hämäläinen. Duo veti noin tunnin mittaisen setin ajattomia rock-klassikoita laidasta laitaan.
Kuultavaksi saatiin muun muassa Bon Jovin “Runaway” ja “Livin’ On A Prayer”, Queenin “I Want It All”, Bryan Adamsin “Summer Of ’69”, Guns N’ Rosesin “Sweet Child O’ Mine”, Brother Firetriben “Heart Full Of Fire” sekä Procol Harumia aina vuodelta 1968.
Festarialueella pelin avasi St. Aurora samalla kun ruotsalainen Nestor jakoi nimmareita. Päivä jatkui monipuolisena Marianas Restin synkistelystä aina arvaamattomaan Herra Ylppöön ja 1980-luvun rockille kumartaneeseen Nestoriin. Nimmaripisteellä kävi kuhina, kun Sirenia ja pitkän jonon kerännyt Epica tapasivat fanejaan. Kaunis Kuolematon veti Smith Stagelle runsaasti yleisöä pysäyttävällä tulkinnallaan.
Päälavalla vuorossa oli vuonna 1986 perustettu metallilegenda Carcass, jota monet olivat odottaneet pitkään. Jeff Walker ja Bill Steer kumppaneineen olivat rautaisessa iskussa. John Stagen edustalla nähtiin viikonlopun riehakkaimpia pittejä, ja meininki oli niin villiä, että välillä muutama juoma lenteli korkealla ilmassa. Screenien videot tukivat esitystä oppikirjamaisesti, eikä aikaa tuhlattu turhiin välispiikkeihin, vaan monipuolisia soolo-osuuksia sisältänyt musiikki puhui puolestaan.
Eräs viikonlopun mielenkiintoisimmista tapauksista oli Sirenia, joka saapui 25-vuotisella urallaan ensimmäistä kertaa Suomeen keikalle. Vuonna 2001 perustetun sinfonisen metallin yhtyeen alkuperäiskokoonpanosta on jäljellä enää kitaristi Morten Veland (ex-Tristania, Mortemia), jonka rinnalla vaikuttavat laulaja Emmanuelle Zoldan ja kitaristi Nils Courbaron (rummuissa livenä Tadeusz Rieckmann).
Sirenia on aliarvostettu yhtye, jonka katalogista löytyy huippubiisejä kuten ”My Mind’s Eye”, ”The Other Side” ja ”The Path To Decay”. Keikka jätti ristiriitaiset tunnelmat, sillä bändillä ei ollut mukanaan livebasistia eikä kosketinsoittajaa, ja taustanauhojen runsas käyttö sekä soundiongelmat tekivät kokonaisuudesta sekavan.
Zoldanin laulu oli vakuuttavaa ja Velandin örinät toivat raskaampia sävyjä, mutta Sirenia toimisi varmasti paljon paremmin intiimillä klubikeikalla kuin suurella festarilavalla.
Perjantain ehdoton valtias oli Simone Simons ja hänen vetämänsä Epica. Yhtye nähtiin Suomessa alkuvuodesta Helsingin jäähallin Black Boxissa ja nyt jatko oli vähintään yhtä vakuuttava.
Show alkoi uuden ”Aspiral”-albumin suoraviivaisella raidalla ”Cross The Divide”. Heti alkuun koettiin epäonnen hetki, kun Simonsin mikrofoni ei toiminut, mutta ammattilainen haki välittömästi uuden mikrofonin ja jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Perään kajahti debyyttilevy ”The Phantom Agonyn” (2003) ikiklassikko ”Sensorium”, joka oli hieno nosto takaisin settiin. Raskaan ”Apparition”-biisin jälkeen Simons spiikkasi lämpimät kiitokset festivaalille. Settilistan ilahduttavin yllätys oli ”The Quantum Enigma” (2014) -albumilta poimittu upea ”The Second Stone”. Takuuvarmat energiapommit ”Unleashed” ja ”Never Enough” räjäyttivät pankin, joita seurasi uusi ”Arcana”.
”Cry For The Moon” -kappaleen aikana yleisö pääsi osaksi show’ta reaaliajassa screenien kautta, ja kosketinsoittaja Coen Janssen rynni soittimensa kanssa eturivin aitaan kiinni fanien riemuksi. ”Fight To Survive” sai eturivin hyppimään, kitaristi Isaac Delahaye veti huikean soolon takakorokkeella ja rumpali Ariën van Weesenbeek tykitti tuplabasareilla.
Simons esitti tunteikkaasti oman suosikkinsa ”Unchain Utopian”, jota seurasivat mahtipontinen ”Beyond The Matrix” sekä kymmenminuuttinen teos ”Consign To Oblivion”. Ennen päätösbiisiään Epica vaati festarin isointa wall of deathia ja kitaristi Mark Jansenin ohjeistamana Peurungan maa todella tärisi festarikansan iskiessä yhteen. Näyttävine pyroineen ja screeneineen kaikkineen Epican keikka oli jälleen vaikuttava, vakuuttava ja unohtumaton elämys.
Perjantain vaihtuessa yön puolelle 1980-luvulla perustettu Tiamat tarjoili tummasävyistä doomahtavaa metalliaan. Erityisesti klassisen ”Wildhoney”-albumin (1994) kappaleet ”Whatever That Hurts”, ”The Ar”, ”Visionaire” sekä ”Gaia” pysäyttivät kuulijansa.
Noin vartti ennen keikan loppua miksauspöydästä ruuvattiin reilusti lisää äänenvoimakkuutta, ja ”Gaia” kuulosti maagiselta tärähdettyään ilmoille lähestulkoon täydellä teholla. Loistava kappale.
Perjantain päälavan päätöksestä vastasi Beast In Black, joka käytti tilaisuuden hyväkseen esitelläkseen uuden kitaristinsa Markus Venehsalon. Laulaja Yannis Papadopoulos esitteli miehen, ja Venehsalo näytti tekniset taitonsa tarjoilemalla häikäisevän soolon. Kitaristi soitti bändin perustaja ja sielu Anton Kabasen kanssa nätisti yhteen.
Bändin kellontarkka show yhdistelee esimerkiksi Iron Maidenin, Judas Priestin sekä Manowarin parhaita puolia. Pienien ilotulitteiden ja paukkujen vauhdittaman ”Power Of The Beast” -avauksen jälkeen kuultu ”Blade Runner” ja pyrotehosteiden täyttämä ”Hardcore” saivat yleisön liekkeihin, vaikka pyrot hieman vaimensivat PA-soundia korkealle noustessaan.
Hitit kuten ”Born Again”, kipinäsuihkujen koristama ”From Hell With Love”, ”Sweet True Lies” ja bändin nimikkobiisi ”Beast In Black” seurasivat toisiaan. ”Die By The Blade” jysähti runsaiden pommien, rakettien sekä pyrojen kera. ”Enter The Behelit” -biisissä bassotaiteilija Máté Molnár heitti rumpali Atte Palokankaalta tippuneen rumpukapulan yleisöön.
Nyrkit olivat ilmassa ”Blood Of A Lion” ja ”Cry Out For A Hero” -vedoissa ja keikan huipensivat ”One Night In Tokyo”, pyroilla kyllästetty ”Blind And Frozen” sekä mukavan raskas ”No Surrender”. Jatkoilla The Top Guns viihdytti juhlakansaa, mutta toimitus suuntasi unille.
Lauantai 18.7.2026
Lauantai käynnistyi jälleen Peurungan hotellin brunssilla, jossa esiintyi Noora Louhimo Acoustic Duo parinaan kitaristi Henry Kuronen. Vastikään Tähdet tähdet -kilpailun voittanut Louhimo osoitti olevansa laulajana täysin omassa luokassaan.
Lavalla oli kyltti ”esiintymislavalla oleskelu kielletty”, josta Noora kertoi hauskan tarinan jouduttuaan aiemmin laivalla ongelmiin samanlaisen kyltin vuoksi. Yli tunnin setissä kuultiin huikea kavalkaadi, Janis Joplinin tunnetuksi tekemä ”Piece Of My Heart”, Bonnie Tylerin/Tina Turnerin ”The Best”, muun muassa HIMin versioima ”Wicked Game”, Louhimon soolotuotantoa sekä yllätysnumerona huimiin korkeuksiin noussut Paula Koivuniemen ikivihreä ”Aikuinen nainen”.
Loppua kohden kuultiin vielä Lady Gagan “Bad Romance”, AC/DC:n “Whole Lotta Rosie” ja “You Shook Me All Night Long” sekä Iron Maidenin “Wasted Years”. Noora lauloi, soitti huuliharppua ja sai yleisön seisomaan ja tamppaamaan mukana. Keikka oli täydellinen avaus päätöspäivään!
Festarialueella lauantain ensimmäinen bändi For My Pain… tarjoili goottimetallia. Kitaristi Lauri Tuohimaalla oli festareilla ”double duty”, sillä hän esiintyi viikonloppuna sekä Charonin että For My Painin… riveissä. Lavan reunoilla erittäin hyvinä taustalaulajina lauloivat Riina Rinkinen sekä laulaja Juha Kylmäsen veli Jarmo Kylmänen.
Alkusetin (”Hungry For Desire”, ”Rapture Of Lust”, ”WitchBitch Elite”, ”Child Of The Fallen”) aikana meininki oli kohdallaan, kunnes kesken keikan taivas repesi ja vettä alkoi sataa aivan saatanallisesti. Vettä tuli niin lujaa myös lavalle, että keikka keskeytettiin noin vartiksi yleisön paetessa katosten alle.
Vartin sadesession jälkeen keikkaa jatkettiin mm. kappaleilla ”Tether”, ”Autumn Harmony” ja Yö-cover ”Joutsenlaulu”. Valitettavasti sään vuoksi setistä jouduttiin leikkaamaan noin vartti pois, mutta sellaista ulkoilmafestareilla joskus on.
Haastavien sääolosuhteiden vuoksi Steve ’n’ Seagulls jäi väliin. Myöhemmin Seven Spires tarjoili yhden festarin mielenkiintoisimmista keikoista. Muun muassa Avantasian riveissä useana vuonna laulanut Seven Spiresin keulakuva Adrienne Cowan on vokalistina erikoinen ja poikkeuksellinen lahjakkuus, eikä kenelläkään muulla ole vastaavaa lauluääntä.
Keikalla mentiin todella korkealta ja kovaa, vaikka rankkasade verotti yleisömäärää. Ihanteellisissa olosuhteissa showsta olisi saatu paljon enemmän irti.
H.E.A.T.in rokatessa laadukkaasti moni suuntasi Floor Jansenin nimmarisessioon. Tunnelma nimmarijonossa oli odottava ja kuuma, kunnes pettymys koitti. Manageri saapui ilmoittamaan Jansenin olleen sairastumisen vuoksi estynyt saapumaan paikalle. Bändin muu kokoonpano jakoi siitä huolimatta nimmareita. Lauantaina nimmaripisteellä vierailivat myös Coroner, H.E.A.T. sekä Masterplan.
Roland Grapow’n johtama Masterplan tarjoili makeaa power metallia. Grapow’n kitarasoundi oli mahtavaa kuultavaa ja basson varressa nähtiin kotimaista verta, kun aiemmin Stratovariuksessa soittanut Jari Kainulainen otti lavan haltuun. Menevä ja hyvän kuuloinen power metal toimi mainiosti, vaikka sade ei juuri hellittänyt.
Sveitsiläinen vuonna 1983 perustettu teknisen thrash metallin veteraani Coroner puolestaan veti mutkat suoriksi ja tarjoili tunnin täyslaidallisen ehtaa raskasta tavaraa. Esiintyminen oli odotettu ja kyseessä oli bändin vasta toinen Suomen keikka vuoden 2012 Oulun Jalometallin jälkeen. Mors Principium Estin melodinen death metal lämmitti yleisön ennen Floor Jansenin esiintymistä päälavalla.
Päälavalla yleisö lisääntyi, kun viikonlopun kolmas suuri keulakuva Jansen astui lauteille. Floorin 60-minuuttinen setti oli tiivis, laadukas ja monipuolinen läpileikkaus hänen urastaan.
Pelin avasi julkaisematon kappale ”Reversed Polarity”, joka toimii avausraitana tulevalla toisella sooloalbumillaan ”Hytress” (julkaisu 15.1.2027). Nightwish-tuotantoa edusti väkevä ”Noise”, jota seurasi ReVamp-ajan kenties paras esitys ”Wolf And Dog”.
Ensimmäiseltä ”Paragon”-sooloalbumilta (2023) kuultiin faneille merkityksellinen ”Invincible”. Tulevan ”Hytress”-albumin ensimmäinen single ”Run” osoittautui myös livenä todella kovaksi biisiksi loistavine kertosäkeineen ja taustascreenillä laukkaavine hevosineen. Nightwishin tuoreinta antia edusti ”Yesterwynde”-levyn ”Spider Silk” Jansenin intensiivisen moshauksen kera.
After Forever -ajoilta kuultiin ”Face Your Demons”, ja Jansenin Nightwish-suosikkeihin lukeutuva ”7 Days To The Wolves” sai jäätävän hienon tulkinnan. Takuuvarmat ”Amaranth” ja ”Nemo” pitivät tunnelman katossa. Mukana oli myös Jansenin ja Jørn Viggo Lofstadin Northward-projektin kevyempi rokkipala ”While Love Died”, ja tiiviin setin päätti “Paragonin” voimakas ”Fire”.
Vaikka esiintyminen oli virheetöntä ja vuorovaikutus yleisön kanssa käsinkosketeltavaa, annetusta 75 minuutin soittoajasta jätettiin harmittavasti noin 15 minuuttia käyttämättä, ja konsertti tuntui loppuneen kesken, aivan liian aikaisin. Omat soolokeikat Suomessa olisi kova juttu, jossa kuultaisiin varmasti pidempi settilista ja samalla liuta uusia tulevan ”Hytress”-sooloalbumin kappaleita.
Jansenin jälkeen Eclipse tarjoili hyvän mielen ruotsirokkia sateen hieman hellittäessä. Keikka yllätti positiivisesti, biisit olivat laadukkaita ja lavalla sekä yleisössä vallitsi hyvä meininki. Eclipsen keikan päätteeksi päälavan takaa laukaistiin näyttävä ilotulitusnäytös, joka valaisi yötaivaan.
Viikonlopun viimeisenä sinettinä toimi Amorphis. Laulaja Tomi Joutsen vitsaili bändillä olevan hallussaan maailmanennätys soitettujen JSRF-keikkojen määrässä, kehui festaria vuolaasti ja totesi “täällä on ihmisen hyvä olla“. Sateesta huolimatta yleisö pysyi tiiviisti lavan edustalla, mitä Joutsen kiitteli spiikissään, mainiten samalla käynnissä olleen jalkapallon MM-kisojen pronssiottelun.
Tuoreimmalta ”Borderland”-albumilta settiin poimitut uutuudet “Bones”, “Light And Shadow”, “Fog To Fog”, “The Lantern” ja “Dancing Shadow” kuulostivat raikkailta klassikoiden kuten “Silver Bride”, “Wrong Direction”, “The Moon”, “Sampo”, “Black Winter Day” ja “House Of Sleep” rinnalla.
Erityiseksi helmeksi muodostui ”Tales From The Thousand Lakes” -albumin (1994) ”Thousand Lakes” -intro ja asiallinen veto ”The Castaway”. Huikean viikonlopun paketoi encorena kajahtanut ”The Bee”. Viimeisille After Ski -jatkoille Nightstopin tahtiin ei toimituksella enää riittänyt paukkuja, vaan oli aika painua unille kiitollisena kokemasta.
Musiikin ohella John Smith Rock Festival erottuu edukseen tarjoamalla palveluita, joita harvoin näkee yhtä paljon saman kokoluokan tapahtumissa.
Satojen neliöiden VIP-teltta sijaitsi keskeisellä paikalla tarjoten kymmeniä pöytiä ja satoja istumapaikkoja. Alueella oli oma baari pöytiintarjoiluineen, laajempi juomavalikoima, naposteltavaa, omat WC-tilat, maksuton narikka sekä oma sisääntulokaista ilman jonotusta. VIP-ruokailu tarjoiltiin Peurungan ravintolassa.
Festivaalikansaa palvelivat karavaanialue Planet Karavan (sähkölliset ja sähköttömät karavaanipaikat) sekä teltta-alue Camp Sarcophagus. Spa & Resort Peurungan kylpylän käyttöoikeus festarin ajan majoitusrannekkeen omaaville eli karavaani- tai teltta-alueella majoittuville oli parasta luksusta. Hyvät erikoissuihkut, erilaiset saunat, uima-altaat, vesihieronnat ja liukumäet takasivat sen, että akut ladattiin täyteen joka aamu ennen festarialueelle siirtymistä. Hotellilta löytyi lisäksi brunssit, terassi, lähes ympäri vuorokauden avoinna olevat kuppilat ja viralliset AfterSki-jatkot.
Juomapuolesta vastasi uudistettu Nektarpolis, joka kätki sisäänsä käsityöläisoluisiin erikoistuneen entisen Beer Gardenin (Masis Brewery, Hiisi Panimo, RPS Brewery, Kolima Distillery, Sinebrychoff), Cocktail Bar Mixtuuran, spesiaalijuomapisteet sekä viini- ja viskipisteet.
Ruokatarjonta Holy Diner -alueella oli monipuolista, minkä lisäksi nälkäisiä palvelivat Bar Bé Que -makkarabaari sekä leirinnän kulmalla hodareita myynyt kioski. Uimaranta kantoi osuvaa nimeä ”Son of a beach”, jonka läheisyydestä löytyi Sweating Mullets -telttasauna.
Purga-tori-basaarialueelta löytyi koruja, asusteita, tatuointi- ja lävistyspalveluita sekä JSRF- ja bändituotteita. Alueelta löytyi myös kohtaamispaikka John Smith’s Lonely Hearts Club sekä sänkyjä täynnä ollut Välikuolema-alue puhelimenlatauspisteineen ja oman Beelze Pubin kera.
John Smith Rock Festival kuuluu visuaalisuudessaan, ilmapiirissään ja mukavuudessaan Suomen festarikentän ehdottomaan kärkeen, ja tarjosi tälle kesälle heittämällä parhaan ja monipuolisimman bändikattauksen. Järjestelyt olivat huippuluokkaa ja yleisön yhteishenki käsinkosketeltavaa. Tämä on tapahtuma, joka jokaisen metallimusiikin ystävän pitäisi kokea vähintään kerran elämässään.
John Smithin järjestämät tapahtumat jatkuvat loppuvuodesta John Smith Rock Frozen -tapahtuman merkeissä Jyväskylän Paviljongissa 27.–28.11.2026, jossa lavan ottavat haltuun Europe, Beast In Black, Battle Beast, Dark Tranquillity, Bloodred Hourglass sekä Shiraz Lane.
Historian kymmenes kesäfestivaali John Smith Rock Festival 2027 koittaa puolestaan Laukaan Peurungassa 22.–24.7.2027. Liput tapahtumiin ovat myynnissä nyt.
Kiitos John Smith – nähdään taas!
Raportti: Riku Juutilainen
Kuvat: Hannu Juutilainen © Metalliluola
