[three_fourth]Vuonna 2001 kosketinsoittaja Matti Pulkkisen sooloprojektina aloittanut Ultimatium on saapunut kolmanteen studioalbumiinsa. Levyä on valmisteltu seitsemän pitkää vuotta ja bändi on lähes 15-vuotisen uransa aikana käynyt läpi useita miehistönvaihdoksia. Suomussalmelaisella sisulla on homma saatu lopultakin valmiiksi, ja yhtyeen itsensä tuottama levy on nyt julkaistu italialaisen Underground Symphony-levymerkin kautta.
Miekat tanassa yllättävän keskitempoista power metallia tarjotaan 44 minuuttia ja genren teemat ovat bändillä hyvin hallussa. Välillä voitto kutsuu, uudet horisontit siintävät ja lopuksi tutkitaan universumin totuuksia. Pulkkisen säveltämä materiaali purjehtii perustasolla tuttuja vesiä ja koskettimet ovat ehkä odotetustikin vahvassa roolissa. Itseäni miellytti kuitenkin kovasti tempojen pitäminen monipuolisena pelkän nopeuden sijasta, mikä antaa musiikille kaivattua tilaa hengittää. Myös sovitusten ajoittainen progressiivisuus ja kitaroiden keskitasoa raskaampi ote tuovat kaivattua lisäväriä meininkiin.
Aikanaan Dreamtalessakin vaikuttanut ja nykyisin myös Perpetual Ragesta tuttu laulaja Tomi Viiltola tuo mieleen DC Cooperin ja jotain Royal Huntmaista on musiikissakin, mikä on aina plussaa. Viiltola kuulostaa olevansa enemmän kotonaan tämän tyyppisen materiaalin kanssa kuin Perpetual Ragen perinteisemmän heavyn tulkitsijana. Pulkkinen ja pitkään mukana ollut kitaristi Harri Niskanen ovat luonnollisesti enemmän esillä, ja heidän soittonsa on ammattitaitoista ja hyvin kappaleisiin sisään tuotettua. Mitään turhaa tiluttelua ei kummaltakaan kuulla. Sessiojäseninä mukaan liittyneet Juha Haipus ja Matti Auerkallio on sittemmin vakinaistettu bändin virallisiksi jäseniksi ja he hoitavat rytmiosaston taatulla varmuudella.
Kappalemateriaali ei yllä klassikkotasolle, mutta ei ole missään nimessä kehnoakaan. Korkeintaan sen viimeisen extraniitin löytäminen ja todella tarttuvien melodioiden esiin kaivaminen on haasteena ja estää levyn nousemisen aivan ykkösluokkaan. Vahvimmat hetket löytyvät levyn alusta ”C’est La Vien” tarttuvuuskertoimen ollessa melkoinen ja myöhemmin myös ”Never Tell” vakuuttaa moni-ilmeisellä sovituksellaan. Näiden elementtien pohjalle kannattaa tulevaisuudessakin rakentaa.
Ultimatiumille toivomme onnea ja menestystä valitsemallaan tiellä, joka ei ole ole historian tuntien helpoin mahdollinen. Valoa on kuitenkin näkyvissä kuten levyn kannessa olevan kirjan sisälehdiltä voi havaita.
8+ / 10
Ville Krannila
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Vis Vires Infinitus
2.C’est La Vie
3.I Remember
4.Departure
5.Victory Calls
6.Who Stole My Winter?
7.New Horizon
8.Never Tell
9.Curtain Of Darkness
10.Shine On
11.The Landing
12.Truth Of The Universe[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
