Rovaniemeltä lähtöisin oleva post metal -yhtye Serotonin Syndrome julkaisi tänään marraskuun 21.pvä debyyttialbuminsa nimeltään ”Sarajas”. Otimme yhteyttä yhtyeen kitaristi Timo Lurkkiniemeen haastattelun merkeissä.
Mitäs teille kuuluu näin vuoden pimeimpään aikaan?
Morjens vaan. Näin pimiällä meille kuuluu kollektiivisti samaa, kun valosallakin. Pimiällä ottalohkoa kiristää se pimeys ja valosalla se, ettei ole pimiää. Sääolosuhteet on täysin toissijaisia asioita kuulumisten kannalta, kun mieli laahustelee synkkyydessä jatkuvasti muutenkin. Se on kuitenki lopunperin hyvä asia, kun sieltä ammentaa tuntemuksia ja inspiraatiota musiikkiin.
Kertoisitteko yhtyeenne historiasta?
Tämä on paha kysymys huonomuistiselle. Joskus 2013 me näitä soittohommia aloteltiin ja alusta lähtien oli tarkotus soitella musiikkia missä se tunnelma ja tuntemukset on pääosassa, eikä niinkään mikään tietty genre tai hevin alalaji. Kokoonpano on pysynyt kutakuinki samana alusta lähtien varmaankin siksi, että vaikka hevi on vakava asia ja ihmisillä tässä yhtyeessä on paljonki eriäviä mielipiteitä asiosta, henkilökohtasuudet ja musiikki on pysyny eri asioina. Lyhyesti me ollaan niin musiikillisesti kuin muutenki porukka erillaisista taustoista ja bändeistä tullutta porukkaa, jotka soittaa hyvää musiikkia ja toivos siitä muittenki tykkäävän.
Miten kuvailisitte musiikkityyliänne ja mitkä bändit ovat eniten vaikuttaneet musiikkiinne?
Tyylillisesti me varmaan ollaan lähimpänä Post-Metal genreä. Edellisessä kysymyksessä sitä jo aavistuksen aukasinkin, mutta yhdistellään paljon erillaisia tyylejä biisienki sisällä. Se mikä alussa kuulostaa rockilta voi lopussa lähennellä hautajaismusiikin maneereja. Vaikuttajina on toki kaikki musiikki mitä tulee kuunneltua, mutta suurimpina ja eniten vaikuttaineina varmaanki lähinaapurin Post-Rock bändi Cult Of Luna, rapakon takaa Type O Negative, progressiivinen hevi yleensä. Semmonen puhutteleva musiikki yleensä Topi Sorsakoskesta Burzumiin.
Mistä yhtyeenne nimi juontaa juurensa?
No sehän juontaa itsensä sieltä mielenterveysongelmien kokonausvaltaisesta monisäikeisyydestä, joka faktuaalisesti tarkottaa lähinnä meiän tapauksessa sitä, kun mikään ei tunnu miltään ja shokeeraavinta elämässä on se kun dramatiikkaa pitää repiä katujen huonosta hiekotuksesta tai muusta tyhjänpäiväsestä paskasta.
Teiltä on juuri ilmestymässä debyyttialbumi. Menikö studio- ja jälkiprosessit suunnitelmien mukaan ja oletteko tyytyväisiä lopputulokseen?
Aivan.. Debyyttialbumi. Se tuntuu jotenki hillittömän etäiseltä vieläkin, koska alusta lähtien musiikillisesti kokonaisuus on tyydyttäny koko porukkaa eikä sillä puolella ole koettu minkäänlaisia vaikeuksia, jos pientä puutumista johtuen eri vaiheissa kertyneisiin kuuntelukertoihin ei lasketa. Prosessihan on varmaan aika normaali siinä mielessä, että kaikki kesti kauemmin ku kukaan ootti, mutta oikeastaan sisimmässään tiesi. Me ei olla varmaankaan ainut, ensimmäinen eikä varmasti viiminen bändi, joka jonkinverran kyllästyy rattaitten hitaaseen pyörimiseen jo tällä just reenikseltä vähän keikkailun makuun päästyllä tasolla. Se tästä ainaki opittiin, ettei koskaan voi suunnitella aikatauluja tai muita käytännön asioita mitkä ei suoranaisesti liity soittamiseen liikaa. Lopputulos on kuitenkin hyvin lähellä ellei juuri se mitä tässä yritettiin.
Minkälaisia aiheita käytte biiseissänne lävitse ja koetteko sanoitukset kuinka tärkeänä osana musiikkianne?
Vaikkakin yleensä tämmösessä hiastemposessa musiikissa sanotukset on usein aikalailla sivuosassa, niin meiän tapauksessa niihin tulee purettua ne masennukset, kun ei aamulla tunnu elämä edellisen iltapäivän harmautta kummosemmalta. Siellä painiskellaan näitten perusongelmien kans mitä ihmisillä on psyykeensä kans johtuen sitten, joko siitä, että koko maailma on päin persettä tai se syystä tai toisesta tuntuu täysin samantekevältä vetääkö siihen turhuuteen päänsä täyteen erinäisiä substansseja vaiko sitten seilaa vaan mukana. Sivutaan siellä ajoittain ajankohtaisia asioita maailman poliitikasta salaliittoteorioihinkin, mutta pääasiassa ne käsittelee näitä ihmismielen hirveyksiä ja sitä kuinka niitä on turha edes yrittää hallita. Kyllähän sanotuksilla on paljonkin merkitystä tässä meiän jutussa, mutta ei se missään nimessä pääasia ole. Semmonen musiikin luoman tunnelman kuorruttaminen siihen sopivalla tekstillä on asia mitä jokainen itseään kunnioittava musikantti tavottelee, niin myös me.
Minkälainen sävellysprosessi teillä on? Miten ja missä syntyvät parhaimmat ideat?
Allekirjottanut tekee sävellyksiä kotona käytännössä melko valmiiksi asti ennen, kun ne sitte esitellään reenisolosuhteissa/internetin välityksellä muille jonka jälkeen monesti alkuperäistä aihiota ei tunnista samaksi kappaleeksi. Ei siinä ideoitten syntymisessä mitään sen kummempaa romantiikkaa ole, saatikka erityistä tilannetta missä niitä syntyis. Parhaat ideat tulee sillon kun syystä tai toisesta tuntuu, että nyt vois soitella kitaraa. Monesti sytöksi riittää jonkun ihmisen vittumaisen turha facebook päivitys tai saatanan kova riffi joltaki muulta yhtyeeltä jota sitte haluaa apinoida omiin tuotoksiin. Tässä ollaan tavallaan yhtä aikaa pelastamassa maailmaa kierrättämällä ja siinä sivussa ajaudutaan tekemään vähä omaaki musiikkia.
Kuinka paljon olette päässet heittämään live-keikkaa ja mikä on tähän mennessä bändin ikimuistoisin esiintyminen?
Tähän mennessä ollaan soiteltu ihmisille kiihtyvällä tahdilla. Oisko nuita live-esiintymisiä reipas kymmenkunta tähän mennessä pääasiassa akselilla Rovaniemi-Oulu, mutta mahtuu sinne sekaan pisto Helsinkiin ja Nummijärvelle tämän vuoden puolella. Ens vuoden puolella näitä isompien kylien keikkoja on heti alkuunsa enemmän, kun aikasemmin yhteensä. Ikimuistosin keikka on varmaankin tuo Nummirockin veto kaatosateessa hirviässä darrassa maailman epämielyttävimmässä asennossa nukkuneena junan alle jäämistä vastaavissa tuntemuksissa fyysisesti. Kyllä se varmasti näistä tapahtumista vetää pisimmän korren pitkän aikaa ottaen huomioon sen vuoristoratamaisen fiilisten vaihtelun mikä tuli soittamisen mukavuudesta ja oheistoiminnan rasittavuudesta.
Vuosi 2015 on ollut metallimusiikin kannalta menestyksekäs. Mitkä albumit ovat olleet mielestänne vuoden kohokohtia?
Näitä on varmasti niin paljon, jos luetellaan kaikki. Muutamia mainitakseni BTBAM, Rosetta, TesseracT, Shining ja Paradise Lost vakuutti tuotoksillaan. Näitä on paljon, mutta siinä muutamia.
Mitkä ovat pienempien bändien keinot nousta suurempaan suosioon, koska pelkkä laadukas musiikki siihen ei enää tunnu riittävän?
Kyllähän se menestyminen on hyvin pitkälle sama, ku lottoa tekis. Ainut millä mahollisuuksiansa voi parantaa on lottoamalla paljon ja usein. Siitähän se taitaa olla kiinni suurimmaksi osaksi musiikissa, että sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai tekee jotakin kautta vaikutuksen tsäkällä paikka olleeseen ihmiseen joka tuntee toisen ihmisen joka sitten ehkä kykenee jeesaileen. Onneksi sentään tällä raskaamman musiikin alueella ihmiset käy keikoilla muutenki ku stadion kokoluokan tapahtumissa, joten sanoisin, että kyllä se ahkera keikkaileminen on edelleen se avain kaikkeen.
Kiitos haastattelusta. Mitä halutatte sanoa lopuksi Metalliluolan lukijoille?
Jos perjantaina tuntuu hyvältä niin ei hätää, ylihuomisen jälkeen on jo maanantai.
Toimittaja: Juha Karvonen
Kuvat: Serotonin Syndrome, Jussi Panula
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
