RiESAlta kaamosajan kunniaksi musiikkivideo ”Päättömät”

Kuva: Tomi Salminen

Tiedote 18.12.2020

Seinäjokelainen, tiukkaa punkmetallia toimittava RiESA ei yritä kaunistella asioita, vaan kertoo ne ilahduttavan suorasanaisesti. Nyt tilanne on kaikessa karuudessaan tämä: koronavuosi vei keikat, mitään ei kaamoksen keskellä ole kiikarissa kun paikat menivät säppiin, mutta kai sitä nyt jotain voisi tehdä. Kolmikko päätti tehdä musiikkivideon.

”Päätimme julkaista vielä kolmannen musiikkivideon syyskuussa ilmestyneeltä Olipa kerran Sikakylä -konseptialbumilta. Edellinen video Circus Colosseum oli räväkkyydessään sitä luokkaa, että sen kanssa ei haluttu kilpailla, eli piti siis lähteä eri suuntaan. Luottomies Esa Jussilan ehdotus rosoisesta analoginauhalle kuvattavasta MusicTV/MoonTV-henkisestä rymistelystä laittoi rattaat pyörimään. Videobiisiksi valittu Päättömät ehdittiin todeta myös kovaksi livepalaksi kahden keikan mittaiseksi typistyneellä ’kiertueella'”, RiESAsta kerrotaan kuluneen vuoden tapahtumia kerraten. Katso tymäkkä ja aidon oldschool-henkinen video täältä!

RiESA on:

Molli – laulu ja basso
Olli – kitara
Kolli – rummut

FACEBOOK | INSTAGRAM


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Tomi Salminen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here