RiESA – Paholaisen musiikkia EP (2019)

RiESA - Paholaisen musiikkia
RiESA - Paholaisen musiikkia
Mainos:
Saarihelvetti

Pohjanmaan syövereissä kauhua, metallia ja punkia yhdistelevä trio RiESA keittelee viiden kappaleen “Paholaisen musiikkia” -EP:llään sellaista räyhäsoppaa, jota harvoin lautaselleen saa. 

Kolmikko Peetu Olli (kitara), Matias Molli (basso ja laulu) ja Kuja-Kolli (rummut) ovat yhtyeensä kanssa jo debyyttinsä julkaisseet vuonna 2018 “Ämpäreitä ja sirkushuveja” nimisenä. Tuolloin bändi vielä haki tyyliään, mutta on löytämässä oikeaa identiteettiään vuotta myöhemmin.

“Paholaisen musiikkia” on yhdistelmä metallia, punkia, hard corea ja jopa bluesia. Anteeksi ei pyydellä eikä jarrua paljolti painella. Sekametelisoppa käy paikoin hämmentämään jopa liiaksikin asti. Kaiken möykän keskeltä kuitenkin löytyy punainen lanka, jossa RiESA näyttää osaamistaan ja jopa pientä edelläkävijän suuntaa. Esikuvat on kuunneltu ja sisäistetty, mutta yhtye ammentaa niistä perin hyvin omaa soundiaan. 

Ville Angervuoren suunnittelema levynkansi on nasevasti suunniteltu elokuvan soundtrack-tyyliseksi. Kyseessä voisi olla vaikka pohjanmaalaisesta manaussessiosta kertovan kauhuelokuvan kansi.

Asennetta, rietasta räyhäämistä, verta ja suolia kihiseviä biisejä – sitä on Paholaisen musiikki vuonna 2019. 

3-/5

 

  1. Miksei Intro Soi?
  2. Keihoviisu
  3. Pahasta
  4. Hullut Hurtat
  5. Narri
  6. Hae Manalta Blues

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän