Vuoteen 1981 tultaessa oli Rainbowlla jälleen uusi vokalisti ja kuten bändin johtohahmolla, legendaarisella kitaristilla Ritchie Blackmorella oli ollut tapana, ei yhdelläkään studioalbumilla soita sama kokoonpano vaan aina meni äijiä vaihtoon, kun äänitykset käynnistyivät. Edellisellä ”Down To Earth” -albumilla laulanut Graham Bonnet oli mukana vielä sävellysprosessin alkumetreillä ja materiaalia kirjoitettiin hänen äänialojaan silmällä pitäen. Mies itse ei ollut vakuuttunut kappalemateriaalista ja lähti lätkimään kesken kaiken. Tämä siirto avasi uuden luvun Rainbown historiassa, sillä Blackmore hyppäsi käytännössä uusille vesille alkaen metsästää laulajaa, joka sopisi suuren maailman radioaalloille sekä hittihakuisempaan materiaaliin. Fandango-yhtyeessä vaikuttanut jenkki Joe Lynn Turner oli juuri oikea kaveri tähän tarkoitukseen ja hommat studiossa saatiin hänen saavuttuaan toden teolla käyntiin.
”Down To Earthilla” alkanut tyylinmuutos sai Blackmoren metsästämään menestystä radioaalloilla jopa siinä määrin, että kitaristi pyysi biisejä muilta biisintekijöiltä. Brittiläinen Russ Ballard oli oikea mies kynäilemään hittejä kenelle vaan ja antoi Rainbown käyttöön ”Since You Been Gone” -biisin joka avasi ”Down To Earthin”. Sen uljas kertosäe upposi kuulijoihin siinä määrin, että Ballardin kykyjä päätettiin käyttää toistamiseen.
”Difficult To Curen” Ballardin kirjoittama käyntikortti ja ensimmäinen singlejulkaisu, tammikuussa 1981 julkaistu ”I Surrender” oli takuuvarma hitti, joka ponkaisi Rainbown suosion uusiin lukemiin. Blackmore mahtoi olla tyytyväinen saamastaan huomiosta ja suosiosta, mutta fanit eivät mukisematta uutta laulajaa ja suunnanmuutosta nielleet. Poissa olivat progeilevat, uljaat jopa kahdeksanminuuttiset sävellykset, joita alkuperäinen vokalisti Ronnie James Dio sai tulkittavakseen. Tilalle tulivat AOR-määritelmän täyttävät kaupalliset tekeleet, joita uudella albumilla oli vaikka muille jakaa.
Seuraava singlejulkaisu ”Can´t Happen Here” on sentään Blackmoren ja basisti Roger Gloverin säveltämä biisi, joka toimii pitkälti samoin eväin kuin ”I Surrender”. Kyseessä oli tarttuvan kertosäkeen turvin maailmoja valloittanut tekele, joka jatkoi bändin voittokulkua entisestään eikä jättänyt epäilyksen sijaa nykyisestä tyylisuunnasta.
Tähän samaan hittihakuisempaan karsinaan voisi upottaa vielä pari albumin raitaa, nimittäin Brian Moranin kynäilemän ”Magicin” ja ”Freedom Fighterin”, joka on omaa tuotantoa. Molemmat ovat kesyä poppista, joissa Turner pääsee sekä hempeilemään, että vetämään korkealta ja kovaa. Raidat ovat kestäneet aikaa yllättävän hyvin, sillä niitä ei Radio Novan aalloilla ole kyllästymiseen saakka kuultu toisin kuin ”I Surrenderia”.
Nämä esitellyt kappaleet ovat siis sitä uutta, radioaalloille sopivaa matskua, mutta myös muutama vanhemman Rainbown mieleen tuova esitys levylle mahtuu. ”Spotlight Kid” on loistava sävellys, joka tuo kovasti vanhat kultaiset ajat mieleen. Biisi on kuin tehty Dion laulamaksi ja se etenee kuin höyryveturi tuplabassareiden sekä nopean tempon ansiosta. Sovitus päästää myös Blackmoren ja kosketinsoittaja Don Aireyn valokeilaan huikean soolo-osion myötä. Vuoropuhelu kitaran ja kosketinsoittimien kanssa on hienoa kuultavaa.
Tämän tasoisia biisejä olisi toivonut levylle lisää, sillä kaksi muuta kappaletta, jotka tähän vanhan liiton Rainbow karsinaan voisi laittaa, ”No Release” sekä ”Midtown Tunnel Vision” eivät yllä tasoltaan lähelle tätä sävellystä. ”No Release” sentään sisältää kelvollisen intron ja kitarariffin. Jostain syystä tähän sopisi vokalistin tontille Bonnet vahvoine äänineen paremmin. ”Midtown Tunnel Vision” saa harteilleen albumin heikoimman raidan viitan siitä syystä, että blues ja heavytunnelmissa pelaava raita on levyllä kuin kala kuivalla maalla. Täysin väärässä paikassa.
Koska Blackmore halusi uudistaa bändinsä soundia unohtamatta erästä oleellista asiaa, nimittäin kauniita kitaramelodioita, otettiin albumille mukaan myös kaksi instrumentaalisävellystä, joissa Ritchie antaa kitaransa laulaa kauniisti. A-puolen päättävä ”Vielleicht Das Nachste Mal (Maybe Next Time)” on superkauniin kitaramelodian omaava rauhallinen sävellys, jonka kuullessaan lipuu kauas radioaaltojen ulottumattomiin uppoutuen melodian vietäväksi. Tyylipuhdas ratkaisu ottaa se mukaan pitkäsoitolle kuten myös B-puolen päättävä nimikappale ”Difficult To Cure (Beethoven´s Ninth)”, joka on Ludwig Van Beethovenin yhdeksännen sinfonian teema bändiversioksi sovitettuna. Jälleen menee niin nappiin kuin olla voi ja tässä kappaleessa jos millä käy ilmi kuinka kovia soittajia bändissä on. Blackmore antaa soittaa minkä näpeistään voi muun yhtyeen seuratessa johtajaansa kaikin mahdollisin keinoin. Biisi on hieno päätös tälle hieman epätasaiselle albumille ja tälläisiä taidonnäytteitä olisi suonut mukaan lisää.
Kun albumia kuuntelee vuonna 2021, 40 vuotta sen ilmestymisen jälkeen, voi vain todeta, että siirto radioystävällisempään linjaan oli sen ajan mukainen elinehto. Heavy metal ei käynyt kaupaksi ja suosiota oli pidettävä yllä ja jopa kasvatettava uusia kuulijoita kalastamalla. ”Difficult To Cure” ei hätyyttele yhtyeen tuotannon kärkisijoja, mutta kyllä sillä hetkensä on.
Joe Lynn Turnerin pestaaminen uudeksi laulajaksi oli onnistunut siirto ja Blackmore pääsi kaupallisten raitojen lomassa väläyttelemään taitojaan erityisesti konserttitilanteissa edelleen. Ritchie mietti varmasti seuraavaa siirtoa suunnitellessaan, että ”I surrender”, mutta sisuuntuneena kiukkupussina sen jälkeen ”Paskat! Long Live Rock´n´Roll!”
7½/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.I Surrender
2.Spotlight Kid
3.No Release
4.Magic
5.Vielleicht Das Nachste Mal (Maybe Next Time)
6.Can’t Happen Here
7.Freedom Fighter
8.Midtown Tunnel Vision
9.Difficult To Cure (Beethoven’s Ninth)
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar.){kind=link}