Tasan 40 vuotta on kulunut siitä, kun Rainbown seitsemäs studioalbumi ”Bent Out Of Shape” näki päivänvalon. Tämän levyn syntymä ei ollut aikoinaan lainkaan varmaa, sillä Rainbow oli jo kertaalleen laitettu telakalle edeltäneen ”Straight Between The Eyesin” kiertuevelvotteiden jälkeen.
Syynä oli tietenkin Deep Purplen Mark II -kokoonpanon suunnitteilla ollut comeback, jota oli puuhattu kaikessa hiljaisuudessa jo 1980-luvun alusta asti. Virallinen syy siihen, ettei Purplen paluu ollut vielä mahdollista oli sopimusvelvoitteet. Purplen viisihenkinen miehistö oli hajaantunut kuka mihinkin kokoonpanoon ja heillä oli velvoitteita täytettävänään ennenkuin vapaus Purplen käynnistämiselle oli mahdollista.
Saattaa olla, että jopa Rainbow oli jarruna paluulle sillä noihin aikoihin, levytyssopimukset olivat pitkiä ja tietty määrä albumeita oli julkaistava ennenkuin oli vapaa ”vaihtamaan leiriä” eli kirjottamaan joko uuden sopimuksen tai etsimään uuden levy-yhtiön. Tai hajottamaan koko bändin. On täysin mahdollista, että tuollainen orjasopimus oli aikoinaan myös Rainbown osalta Polydor-firman kanssa tehty.
”Bent Out Of Shape” oli vokalisti Joe Lynn Turnerin aikaisen Rainbown kolmas albumi ja kuten kaikki heavy metal -historian tunneilla mukana olleet tietävät, on tuo vuosina 1980–1984 bändissä vaikuttanut vokalisti heleä-ääninen kaveri, joka sopi johtohahmo Ritchie Blackmoren tarkoitusperiin paremmin kuin hyvin.
Blackmore nimittäin mieli kovasti Amerikan valloitusta suurella hitillä, joka räjäyttäisi potin ja rahahanat. Rainbown juoksu kohti rapakon takaisten markkinoiden aukeamista oli parantunut muutamien radiohittien ansiosta. Edellisen albumin raita ”Stone Cold” oli jo noussut USA:n Billboard listan Top-40 listalle ja tätä menestystä lähdettiin jahtaamaan uudelleen dollarin kuvat verestävissä silmissä. Uusi LP äänitettiin Tanskassa Sweet Silence -studioilla, jossa myös vuoden 1981 ”Difficult To Cure” purkitettiin.
Kuten jokaisella aiemmalla Rainbown pitkäsoitolla, myös ”Bent Out Of Shapella” soitti kokoonpanoltaan uudistunut yhtye. Juuri ennen albumin äänityksiä rumpali Bobby Rondinelli sai mennä ja tilalle otettiin Chuck Burgi. Lopputuloksessa muutos ei kuulu. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla millainen tatsi näillä kolmella viimeisellä Turnerin aikaisella albumilla olisi ollut, mikäli kannujen takana olisi paukuttanut Cozy Powell, joka möyrysi pannuja Rainbowssa kultaisella 1970-luvulla.
”Bent Out Of Shape” ei lukeudu bändin suosituimpien julkaisujen joukkoon, mitä fanien mielipiteisiin on luottaminen. Milloin se on liian löysä, liian kaupallinen tai biiseiltään huono. Pahin virhe on verrata sitä Ronnie James Dion aikaisen kokoonpanon kolmeen studioalbumiin, jotka ovat kuin eri bändin tekemiä niin tyyliltään kuin voimaltaan.
Rainbow vuosimallia 1983 ei säveltänyt eikä levyttänyt enää pitkiä ja polveilevia heavy eepoksia vaan täsmäiskuihin verrattavissa olevia hard rock tai jopa AOR-henkisiä biisejä. Tämä oli ymmärrettävää, sillä ajat olivat muuttuneet paljon bändin alkuajoista. Nyt radioaalloilla velloi syntikkavetoinen pop ja pehmeät sävyt. Jos vielä mieli valloittaa Amerikan, oli ainoa tie menestykseen soluttautuminen juuri tuohon muottiin. Lisäksi tarvittiin tarttuvia kertosäkeitä sekä melodiakoukkuja, jotka jäivät kuulijan mieleen kertalaakista. Eikä hyvästä vokalistista haittaa olisi.
Blackmore ja Turner kirjoittivat yhdessä nipun biisejä saaden apua myös kosketinsoittaja David Rosenthalilta sekä basisti Roger Gloverilta. Karkeasti arvioiden albumilta löytyi kolmeen eri kategoriaan jaettavaa materiaalia. Blackmore oli halunnut pelata sikäli varman päälle, että bändin melodisen nykysuunnan piti olla vahvasti läsnä, mutta myös radiohitti täytyi löytyä. Ja koska herra oli kovan luokan kitaristi, niin piti se nyt kaksi instrumentaalia levyllä olla egoa pönkittämässä.
Hard rock -osasto
”Bent Out Of Shapelta” löytyy viisi tyylipuhdasta hard rock -raitaa, jotka luovat levyn rungon, jonka päälle on ripoteltu muita mausteita kuin täytteitä pizzapohjan päälle. Heti starttaava ”Stranded” on erinomainen esitys, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan korvia hivelevää kuultavaa, vaikka mielleyhtymiä muihin samalla oksalla istujiin tulee väistämättä mieleen. Oliko Blackmore kuunnellut Foreigneria ja Survivoria tai nähnyt heidän listasijoituksiaan? Mitään suoraa plagiointia tästä on turha hakea, mutta nuo nimet tulevat mieleen.
”Fool For The Night” on kelpo kertosäkeen omaava kappale, joka jää helposti korvien väliin jumittamaan ja tässä myös Rosenthalin koskettimet tulevat esiin. ”Fire Dance” on myös terhakas tapaus jo temponsa puolesta, mutta se sisältää paljon enemmän tapahtumia mitä tulee kappalerakenteeseen tai sooloihin. Tällä raidalla kuullaan mahtava soolo-osio niin Rosenthalin kuin Blackmoren toimesta. Jos kappale kuulostaa tutulta, ei hätää. Blackmore vaan lainasi omasta laaristaan Deep Purplen ”The Battle Rages On” -biisiin kymmenen vuotta myöhemmin.
Lisää melodista hard rockia löytyy heti B-puolen kärjestä kun ”Desperate Heart” lähtee soimaan. Jälleen tulee mielleyhtymiä kaupallisten rock veisujen suuntaan ja sellaiseksi tämä raita liene suunnattu, vaikkei sitä singlenä julkaistu. Jälleen biisissä on komea kitarasoolo ja kertosäe jää kummittelemaan päähän.
Albumin päättävä ”Make Your Move” on outolintu tällä LP:llä, sillä se on nopea, siinä ei ole timanttista kertosäettä eikä edes mieleenpainuvaa säemelodiaa. Biisi on myös ”liian rouhea” albumin sliipattuun soundimaailmaan ja muihin biiseihin verrattuna. Blackmoren soolo menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ymmärrän kyllä niitä, jotka olisivat halunneet lisää tälläista aggressiivisempaa materiaalia. Tavallaan sellaista olisi toivonut itse, mutta ei näin väljähtäneellä toteutuksella. Biisin sijoitus albumin loppuun on myös kummallinen liike, sillä materiaalin joukosta olisi löytynyt yksi loistava otos päättämään tämä melodinen albumi.
Operaatio radioaallot
Albumilta lohkotut kaksi singleä edustavat molemmat sitä hittihakuista materiaalia, jolla yritettiin saada jalkaa väliin jenkkien markkinoille. Ne tosin antavat tavallaan väärän kuvan ”Bent Out Of Shapen” linjasta, sillä näin hempeitä laulumelodioita tai kertosäkeitä ei näiden lisäksi löydy.
”Street Of Dreams” julkaistiin täkynä ensimmäiseksi ja biisi on todella siirappinen sekä imelä tekele. Tämä nostaa kyllä ihokarvoja pystyyn, sillä raita on harmiton AOR-tekele, jolla ei paljoa hard rockin kanssa ole tekemistä. Kosketinsoittimien hallitsema teema ja Blackmoren taustalla pysyttelevä kitara tuovat mieleen jotain aivan muuta kuin Rainbown.
Tällä yritettiin siis rökittää ”Stone Coldin” listasijoitus Billboardin listalla, mutta siihen ei päästy. Sijoitus oli kuudeskymmenes, mutta tälle on varteenotettava syy. Biisistä kuvattu video sisälsi hypnotisoivia vaikutuksia, tai sellaista MTV:llä pelättiin, joten videon esitys kiellettiin.
”Can´t Let You Go” on toinen vastaavanlainen teos. Jälleen sukelletaan kammottavan syvälle AOR-suohon rahankiilto silmissä. Blackmore tiesi, että rakkauslaulut ovat hyvä juttu levymyyntiä ajatellen, joten riipaisevat lyriikat tätä singleä varten olivat tarpeen. Menetetyn rakkauden tuskaa tässä surkutellaan ja leidin perään itketään. Melkoisen kammottava teos tämä on, eikä edusta albumin parhaimmistoa.
Instrumentaalit
Jostain käsittämättömästä syystä Blackmore halusi albumille kaksi instrumentaalia ja väkisin tulee mieleen kysymys; loppuivatko ideat ja motivaatio kesken? Kaikki tietävät kuinka taitava mies mustissaan instrumenttinsa varressa on, mutta kaksi sovitusta on kyllä kyseenalainen ratkaisu.
Toki instrumentaaleja Rainbow oli levyttänyt ennen ja esimerkiksi vuoden 1980 ”All Night Long” -singlen B-puolelta löytyvä ”Weiss Heim” on loistava tunnelmapala. Vain reilut kaksi ja puoli minuuttia kestävä ”Anybody There” on näistä kahdesta se turhempi, eikä sisällä mitään maata mullistavaa. Blackmore on vedossa, mutta itse teema ei jää mieleen edes toistojen avulla. Biisi oli kuitenkin Grammy-ehdokas vuoden 1984 instrumentaalikategoriassa, muttei jostain kumman syystä voittanut.
Toinen instrumentaali on yllättävä Howard Blake -cover ”Snowman”, jonka tunnistavat varmasti nykyään kaikki muutamasta asiayhteydestä. Biisi kuuluu jokaisen jouluaaton iltapäivän vakiokalustoon, kun tv:stä tulee Lumiukko -animaatioleffa. Siitä tämä tunnari on tuttu ja on melodinen sekä kaunis teos. Ehkä se metalliväelle tunnetumpi on Nightwishin versio ”Walking In The Air”.
Rainbown olisi ollut parempi päättää albumi tähän kauniiseen tunnelmapalaan eikä räyhäkkääseen ”Make Your Moveen”, josta jää vain paska maku suuhun. Blackmore on myös höystänyt teemaa kauniilla soolo-osiolla, joka tukee biisin rakennetta hienolla tavalla.
”Bent Out Of Shape” on kaksipiippuinen teos. Kun tekee mieli kuunnella melodista hard rockia, menee levy alas vallan mainiosti. Sen heikkous on kuitenkin bändin aiempi katalogi, jolle se ei yksinkertaisesti pärjää. Ennemmin kaivelee soittimeen vanhan klassikon, joissa kunnianhimo ja näyttämisen halu oli kohdallaan.
Tämän albumin kohdalla motivaatio saattoi olla jo kadoksissa ja fokus suunnattu Deep Purplen suuntaan. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä se ihme, että tästä levystä olisi tullut jättipaukku ja Deep Purplen comeback olisi joko siirtynyt tai peruttu kokonaan. Se olisi merkinnyt loistavan paluulevy ”Perfect Strangersin” olemassaolon katoamista tai siirtymistä, mutta myös Rainbown olemassaolon jatkumista. ”Bent Out Of Shapella” on nimittäin kaksi tähteä, jotka halutessaan osaavat olla loistavia. Joe Lynn Turner tekee tällä albumilla sellaisen suorituksen, ettei paremmasta väliä. Hänen äänensä sopi näihin sävelmiin erinomaisesti ja tämän tiesi myös Blackmore. Herra itse on samaten levyllä vallan mainiossa tikissä ja lirauttelee useita komeita sooloja.
Tätä maestrojen kemiaa päästiin testaamaan vielä kerran, kun Turner vuonna 1990 nousi Deep Purplen keulille ja bändi julkaisi Rainbowlta kuulostavan albumin ”Slaves And Masters”. Vaan se on jo aivan eri juttu se.
7½/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.Stranded
2.Can’t Let You Go
3.Fool For The Night
4.Fire Dance
5.Anybody There
6.Desperate Heart
7.Street Of Dreams
8.Drinking With The Devil
9.Snowman
10.Make Your Move
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar.){kind=link}