[three_fourth]Saksalainen power metal-yhtye Rage perustettiin vuonna 1984, tosin aluksi nimellä Avenger. Englannista löytyi kuitenkin jo aiemmin rekisteröity saman niminen yhtye. Germaanit muuttivat nimekseen “Furios Rageksi”, mutta managerin mielestä parempi nimi oli Rage. Tosin tämän niminenkin yhtye oli jo olemassa, mutta sille viitattiin kintaalla.
Rage julkaisi 10 vuoden kuluessa peräti seitsemän studioalbumia ennen kuin pienen hengähdystauon tarjosi “Ten Years in Rage” – juhla-albumi jolla oli vedetty uudelleen vanhoja Avenger-aikaisia biisejä. Oli toki syytä juhlistaa mennyttä kymmentä vuotta kun porukkaa yhtyeessä oli jo tuohon mennessä vaihtunut kuin väkeä Moskovan torilla. Näihin päiviin saakka yrityksessä on säilynyt ainoastaan laulaja, basisti ja keulamies Peavy Wagner. Vuonna 1995 saatiin ulos sitten täysin uutta Ragea. “Black in Mind” oli jo painottunut enemmän thrash-suuntaiseksi. Heti seuraavana vuonna Rage yllätti täysin ja teki maailman ensimmäisiä metallilevyjä kokonaan sinfoniaorkesterin kanssa. “Lingua Mortis”-orkesterin kanssa tehty albumi koostui pääsääntöisesti ”Black in Mind”-levyn kappaleista, mutta biiseistä oli muokattu orkesteripainotteisia ja laulu-osuudet jäivät taka-alalle.
Vuonna 1999 yhtye ajautui kriisiin. Peavy ja kitarassa sekä rummuissa soittaneet veljekset Efthimiadis eivät päässeet yhteisymmärrykseen palkkojen maksun osalta kokoonpanon väistämättä hajotessa. Kuitenkin ennen tätä käännekohtaa pojat tekivät erittäin varteenotettavan levyn ”End Of All Days.” Avausraitana toimii “Under Control,” joka ilmaisee heti mitä on odotettavissa. Soundit ovat hieman alkeelliset ja hetken kuulostaa aivan siltä, kuin nauhoitukset olisivat tehty jossain alhaalla pimeässä kellarissa. Tämä kolahtaa harmittavasti aluksi korvaan, mikäli levy on kuuntelussa heti edeltäjänsä, ”Black In Mindin” perään. Nopeasti korva kuitenkin tottuu ja levyn loppupuolella raa’asta tuotannosta alkaa jopa pitää. Avauskappaleen jälkeen kuultava ”Higher Than The Sky” edustaa yhtyeen niitä biisejä, jotka ovat jääneet elämään ja soivat yhä yhtyeen live-keikoilla venyen yleisön mukana laulamana huomattavasti pidemmäksi. Kolmas raita on allekirjoittaneen lempivetoja, ”Deep In A Blackest Hole” aikoinaan herätti itsessänikin huvittuneita ajatuksia, mutta kun biisi oikeasti lähti kunnolla käyntiin, nämä ajatukset katosivat nopeasti. Tahti pysyy vaativana, koska heti neljäntenä vetona saapuu levyn nimikkobiisi, eli loistava ”End Of All Days,” jossa pää nytkyy vastustamattomasti mukana.
Levy iskee kehiin todella selkeitä kitarariffejä ja soolot on tiputettu minimiin. Niitäkin löytyy, mutta jääkaapilla ei kuuntelun lomassa ehdi käydä. Peavy ei ehkä edusta niitä parhaimpia tämän genren laulajia, mutta biiseissä tempo vaihtelee rauhallisesta nopeampaan sillä tahdilla, että kappaleiden sovitus peittää nämä olemattomat virheet alleen. Kiekon loppupuolelta jalustalle nostettavista biiseistä mukaan pääsee myös “Talking To The Dead,” jonka aluksi rauhallisesti etenevään rytmiin tarrautuu nopeasti mukaan ja yhtäkkiä huomaat laulavasi mukana. Kappale on verrattavissa ”Deep In A Blackest Holeen,” mutta erilaisuuttakin on mukana. Levyltä löytyy kaksi hitaampaa biisiä, “Desperation” sekä “Fading Hours”, joista ensimmäinen ei nyt varsinainen balladi ole, mutta niitähän on yleensä erittäin vaikea Ragen levyiltä löytää.
Jälkimmäinen on puolestaan sijoitettu levyn viimeiseksi raidaksi. ”Fading Hours” tuntuu reilun kuuden minuutin kestossaan jossain määrin jankkaavan. Päätöskappaletta kuitenkin lainaten, uskokaa minua: kokonaisuutena levyn päättyessä sen parissa vietetyt reilut 60 minuuttia eivät olleet turhia. Albumilta löytyy 14 raitaa ja tuo viimeinen hidas on se pisin, eli ei niitä liian pitkäksi venytettyjä raitoja onneksi enempää ole. ”End Of All Days” takoo alusta loppuun laadukkaan tasaisella tahdilla. Tämä levy päätti Ragen eräässä mielessä klassisen ajanjakson, ja teki sen loistavalla tavalla. Nyt kun Peavy jälleen virittelee vanhoja bassoja 1980-luvun soittokavereidensa kanssa Refugessa ja Rage on palannut uudella kokoonpanolla sekä vanhaa soundia hakevalla levyllä, odotamme tulevaisuutta mielenkiinnolla.
9/10
Jussi Krannila
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Under Control
2.Higher Than The Sky
3.Deep In The Blackest Hole
4.End Of All Days
5.Visions
6.Desperation
7.Voice From The Vault
8.Let The Night Begin
9.Fortress
10.Frozen Fire
11.Talking To The Dead
12.Face Behind The Mask
13.Silent Victory
14.Fading Hours[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluola Jussi Krannila arvio.){kind=link}