Queenin studioalbumi numero 12, ”A Kind Of Magic” julkaistiin vuonna 1986. Tässä vaiheessa bändi oli jo vakiinnuttanut asemansa yhtenä maailman suosituimmista kokoonpanoista, joten voi sanoa, että studiosessioihin kokoontui nippu rockmaailman huipulla olevia miljonäärejä.
1970-luvun lopussa yhtye oli hallinnut USA:n markkinoita, mutta suosio Amerikassa oli tässä vaiheessa jo romahtanut. Monien mielestä syynä oli edeltäneen levyn ”The Worksin” jenkkimakuun sopimattomat musiikkivideot, ”I Want To Break Free” etunenässä. Bändillä oli siis jonkinlainen näytön paikka. Paluu USA:n markkinoille ei kuitenkaan onnistunut, sillä levy myi jenkeissä ”vain” kultaa, ollen muualla maailmassa valtava hitti.
Albumin taustakuvio on erikoinen, sillä levy on ”epävirallinen” soundtrack klassiselle kasarileffalle Highlanderille, mutta sieltä löytyy myös toisen aikakauden elokuvan Iron Eaglen tunnusmusiikki ”One Vision” sekä muutama normaali albumiraita. Tämän lisäksi levyn yhdeksällä kappaleella on kaksi eri tuottajaa: luottomies Reinhold Mack sekä David Richards.
Kyseessä on viimeinen Queen-levy, jonka jälkeen seurasi kiertue. Bändi muutti myös ”A Kind Of Magicin” jälkeen tapaa kreditoida tekemänsä kappaleet, sillä seuraavilla levyillä ”The Miracle” (1989) sekä ”Innuendo” (1991) kaikki biisit on merkitty bändin yhdessä tekemiksi.
Ensimmäinen digitaalisesti äänitetty Queen-levy lähtee käyntiin rokkaavasti, sillä mahtipontisen intron jälkeen ”One Visionin” voi huoleti sanoa olevan yksi rankimmista Queen-sovituksista koskaan. Kappale oli suunnattu selkeästi jenkkimarkkinoille, mutta jäi siellä vaatimattomalle listasijalle 61. Muualla maailmassa Queenilla oli käsissä jälleen kerran hitti. Mainion Brian May -riffin varassa kulkeva raita osoitti maailmalle, että Queen pystyi yhä rokkaamaan, jos vaan halusi. ”One Vision” sisälsi bändille tuttuun tapaan useita osia ja tohtori May heittää soolossa pätkän 1980-luvun kitaristien suuresti rakastamaa täppingiä. Kappale loppuu Freddie Mercuryn klassiseen lauseeseen: Gimme, gimme, gimme fried chicken.
”One Visionin” jälkeen bändi jatkoi levyn nimikappaleella, joka löytyy aiemmin mainitusta Highlander-leffasta. John Deaconin rullaavan bassokuvion varassa kulkeva sovitus on taattua Queenia, sisältäen useita yhtyeen tavaramerkkejä. Kyseessä oli myös suuri hitti.
Tätä seurasi pari vähemmän tunnettua biisiä, eli toinen Highlander-esitys ”One Year Of Love”, joka on massiivinen balladi, häviten levyn ykkösballadille selkeästi. Lisää tästä myöhemmin. ”Pain Is So Close To Pleasure” on sitten Queen goes Motown, sillä kappale on suoraa 1960-luvun soulia Mercuryn esittäessä falsetissa koko biisin ja stemmalaulun ollessa täyttä hunajaa. Ainoa irtiotto Motown-maailmaan on Mayn lyhyt ja tyylikäs kitarasoolo.
Vinyyliajan A-puolen lopettaa jälleen hitti, eli ”Friends Will Be Friends”. Tämä Mayn hieman Mott the Hoople -klassikko ”All The Young Dudes” -hengessä kulkevan kitaramelodian varaan rakentuva veto on jälleen kerran massiivinen Queen-anthem, joka sai yleisöt laulamaan kertosäettä kurkut suorina.
Levyn B-puolen starttaa se aiemmin mainittu levyn ykkösballadi, eli ”Who Wants To Live Forever”. Jälleen kerran Highlander-leffassa käytetty biisi on yksi bändin uran parhaista balladeista, jossa Brian May osoittaa kitarasoolossa, että joskus vähemmän on enemmän. Mies laulaa myös osia kappaleesta, Mercuryn hoitaessa suurimman osan vokaaleista. Kappaleen hienot orkestraatiot ovan edesmenneen elokuvasäveltäjä Michael Kamenin ja Mayn käsialaa. Aika lähellä täydellinen esitys.
Yhtye jatkaa Highlander-teemalla, sillä ”Gimme The Prize” starttaa Mayn kitara-ilotulituksella, ollen Queenia hevimmillään. Freddie osoittaa jälleen kerran kykynsä vokalistina, jos niitä koskaan tarvitsi pahemmin todistaa. Mies pystyi hyppäämään herkästä tulkitsijasta rokkikukoksi hämmentävän helposti. Sovitukseen on sämplätty pätkiä Highlanderista, kuten leffan pääpahiksen Kurganin karjaisu: ”I have something to say. Its’s better to burn out, than fade away. There can be only one”. Selvä hatunnosto Neil Youngille. Mainion biisin kruunaa Mayn loistava kitarasoolo.
Palkkion tavoittelusta siirrytään taas toiseen maailmaan, sillä ”Don’t Lose Your Head” on syntikkavetoinen esitys, joka flirttailee kasarikonemusan kanssa. Biisissä on monia tuttuja Queen-elementtejä, mutta nyt on pakko tunnustaa: skippasin tämän pikkupoikana levyä kuunnellessa lähes aina. Nyt jaksoin kuunnella kappaleen ja tällä kuuntelulla selvitään taas kymmenen vuotta eteenpäin. Kyseessä on levyn heikoin lenkki. Kuriositeettinä on mainittava, että kappaleesta löytyy bändille harvinainen vierailija: naislaulaja. Ääneen pääsee myös 1980-luvulla pientä menestystä nauttinut laulaja-lauluntekijä Joan Armstrading.
Levy loppuu tämän jälkeen komeasti: ”Princes Of The Universe” ja paluu jälleen Highlander-maailmaan. Bändi löi taas kerran mahtipontisen rokkivaihteen päälle, tempon ja tunnelman vaihdellessa biisin aikana melkoisesti. Biisi oli hitti ja musiikkivideolta löytyy pieni erikoisuus: May on hylännyt klassisen Red special-kitaransa, tarttuen valkoiseen Flying V-Washburniin. Mainio lopetus levylle.
”A Kind Of Magic” oli allekirjoittaneelle se ensimmäinen Queen-levy, joten sen arvioiminen on hieman vaikeaa. Albumi oli myös aiemmin Dion, AC/DC:n, Iron Maidenin ja Judas Priestin suuntaan kumartaneelle pojalle ensimmäinen ei-heviteos, joten se on siksi tärkeä osa ”musiikkikasvatustani”.
Näin jälkikäteen kuunneltuna on todettava, ettei ”A Kind Of Magic” ole missään nimessä paras Queen-levy, mutta laitan sen huoleti bändin viiden parhaan, mahdollisesti kolmen parhaan joukkoon. Jos pidät Queenista, uskon että pidät myös tästä. Jos inhoat yhtyettä, inhoat sitä myös tämän LP:n kuuntelun jälkeen.
8+/10
Ilkka Järvenpää
1. One Vision
2. A Kind Of Magic
3. One Year Of Love
4. Pain Is So Close To Pleasure
5. Friends Will Be Friends
6. Who Wants To Live Together
7. Gimme The Prize
8. Don’t Lose Your Head
9. Princes Of The Universe
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}