Tänä kesänä kolmatta kertaa järjestetty CoolHead LIVE toi Helsingin Viikin kaupunginosaan elävän musiikin, auringonpaisteen, pienpanimo-oluen sekä korkealaatuisen ruoan juhlaa.
CoolHead Brew -panimon pihalla Gardenian uniikissa ympäristössä sijaitsevan kesäkeitaan ulkolavalla koettiin metallinen ilta, kun kaksi kovaa kotimaista valtasivat lavan. Keikkatarjontaa oli tarjolla yllin kyllin ympäri Suomea, mutta tapahtuma oli silti loppuunmyyty.
Avausnumerona nähtiin verrattain uusi kokoonpano Metal De Facto, joka on ehtaa power metallia aidoimmillaan. Tarttuvat kertosäkeet sekä tajunnanräjäyttävät soolot jäävät mieleen ja saavat hyvälle tuulelle.
Basisti Sami Hinkka oli perustamassa Metal De Factoa kitaristi Esa Orjatsalon kanssa vuonna 2017. Antiikin Roomaa sekä historian eri aikakausien eeppisiä tarinoita ja mytologioita ensimmäisellä vuonna 2019 julkaistulla albumillaan ”Imperium Romanum” pohtiva Metal De Facto starttasi keikan Benji Connellyn kosketinsoitinvoittoisella ”Infernolla”.
Sitten viime näkemän vokalistiosastolla oli jälleen tapahtunut suuria muutoksia, kun debyyttialbumilla laulava Mikael Salo jätti yhtyeen ja nyt keulilla nähtiin ensimmäistä kertaa Metal De Facton kanssa liveyleisölle esiintynyt espanjalainen Aitor Arrastia. Kaverin lahjakkuuden huomasi heti ensimetreiltä lähtien, vaikka pientä jännitystä oli ilmassa.
Rooman perustamisesta opettava ”The Conqueror” on oiva taidonnäyte yhtyeen osaamisesta. Tästä siirryttiin mallikkaasti ”Legionnaires’ Oathin” pariin, mikä on osana myös vuoden 2021 EP:tä. Kappale soi raskaasti Arrastian vokaalien vallitessa vahvoina. Uutta vielä julkaisematonta tuotantoa edusti ”Code Of The Samurai” ja odotan kuullun perusteella jälleen erittäin kovaa albumia!
Viininjumala Bacchusta juhlistavaan rituaaliin liittyvä ”Bacchanalia” kuvaa kappaleena mahdollisesti parhaiten Metal De Facton musiikillista ilosanomaa ja on yltiömelodista power metallia. Pirteä biisi on settilistan vakiokamaa ja yhtyeen slogan ”Make Power Metal Great Again” pitää hyvin paikkansa.
Valitettavasti show oli ohi vain viiden kokonaisen esityksen jälkeen ja nälkää jäi kovasti nähdä ja kokea tämä mielenkiintoinen kokoonpano omalla klubikeikalla vuoden 2020 tapaan. Todistin Helsingin On The Rocksissa juuri ennen pandemian alkua bändin historian ensimmäistä keikkaa, joka oli menestys ja nappisuoritus.
Uskon täysin, että Metal De Facto tulee saamaan lähivuosina paljon enemmän näkyvyyttä ja tunnettavuutta, kuin mitä yhtyeellä on tällä hetkellä. Bändissä vallitsee hyvä ilmapiiri ja porukka on taidokkaita ja kekseliäitä soittajia täynnä. Suunta on vain ylöspäin.
Metal De Facto on:
Aitor Arrastia (Delion) – laulu
Esa Orjatsalo (Bloody Hell, ex-Dreamtale) – kitara
Mikko Salovaara (Leverage, Kiuas) – kitara
Sami Hinkka (Ensiferum) – basso
Benji Connelly (Everfrost) – koskettimet
Atte Marttinen (ex-Kivimetsän Druidi) – rummut
Kotimaisen voimametallin supernimi Beast In Black sai kunnian toimia tapahtuman pääesiintyjänä, ja genren valtiaat ovat jatkaneet voittokulkuaan ”Dark Connection” -albumin pitkän kiertueen merkeissä.
Törkeän tarttuvat sekä häpeilemättömät synthwave- sekä kasaripop-vaikutteet soivat taustalla ja kokonaisuus kuulostaa kerta toisensa jälkeen hämmästyttävän tasapainoiselta ja yksinkertaisesti hyvältä. Ei ihme, että keikkapaikat ovat ulkomaita myöten loppuunmyytyjä.
Beast In Black on ottanut vaikutteita lukuisista legendaarisista raskaamman ja ei-niin-raskaan musiikin yhtyeistä ja bändin yhteinen suorittaminen lavalla on äärimmäisen ihailtavaa. Koko bändin lavakarisma sekä show’n tarkkuus on vertaansa vailla, ja aika moni yhtye saisi ottaa esiintymisestä sekä yleisön huomioimisesta mallia. Erityisesti kitaristi Kasperi Heikkisen eleily ja ilmeily on mieleenpainuvaa.
Varjopuolena kaavamaisuus saattaa kostautua jossain vaiheessa ja henkilökohtaisesti kaipaisin live-esiintymiseen vielä enemmän vaihtuvuutta ja uusia elementtejä. Varmaa on kuitenkin se, että ne ketkä näkevät bändiä ensimmäisiä kertoja tositoimissa, tulevat sitä katsomaan myös jatkossa.
Kitaristi Anton Kabasen luotsaaman yhtyeen kolmas täyspitkä albumi ”Dark Connection” johdattaa kuulijansa kasariestetiikan maustamaan peli- ja fantasiamaailmaan. Beast In Blackin aiemmat albumit ”Berserker” (2017) ja ”From Hell With Love” (2019) ovat myyneet Suomessa jalometallia yltäen aina platinatasolle saakka.
Kabanen kommentoi ”Dark Connection” -albumia:
”Enter cyberpunk. Flying cars, sprawling metropolis, valleys of neon lights, emotionless killers, gynoids, femmes fatales, shadowy characters, lethal lust, forbidden passion, love larger than life, space travel… All this and much more is what Dark Connection holds within. Such cyberpunk animes as Armitage III, Cyber City Oedo 808, AD Police, Battle Angel Alita and Bubblegum Crisis have essentially served as sources of inspiration, as well as the immortal classic film by Ridley Scott; Blade Runner. And as always, a Beast In Black album wouldn’t be a Beast In Black album without a heavy impact of Berserk, the manga and anime creation of Kentaro Miura. Sadly, the beloved author passed away while we were still making this album. Thus, Dark Connection is dedicated to Kentaro Miura.”
Yksikään julkaistuista albumikokonaisuudesta ei hallinnut settilistaa, vaan kolmelta pitkäsoitolta poimittiin settiin viisi kappaletta kultakin. Beast In Blackin biisit ovat lyhyitä ja petyin siihen, ettei yhtye soittanut omalla keikallaan oikeasti pitkää settiä, vaan nyt oli tyytyminen vain 15 kappaleeseen.
”Blade Runner” oli heti kärkeen odotettu rymistely. Uuden albumin ”Hardcore” sekä ”One Night In Tokyo” jakavat runsaasti mielipiteitä ja totta puhuen olin itsekin tyrmistynyt kuultuani kappaleen ensimmäisen kerran. Ensimmäinen tunnetila oli pettymys, mutta sittemmin biisi on lähtenyt pikkuhiljaa avautumaan.
Albumin parhaimmistoon kuuluva ”Moonlight Rendezvous” soi tyylikkäästi pitkän intron kera säihkyvien pikkupyrojen luodessa tunnelmaa lavan edustalla.
”To The Last Drop Of Blood” oli setin harvinaisinta antia, mutta jäin kaipaamaan erityisesti ”Dark New Worldia”, jota ei syystä tai toisesta ole vielä Suomessa keikalla esitetty. Pyroista puheen ollen, korkeampia lieskoja ja suihkuja ei jäänyt puuttumaan ja Pyroman hoiti hommansa jälleen kunnioitettavalla tavalla.
On hieman kummallista, että settilistalle valikoituu tuon tuosta ”True Believerin” kaltaisia hutiosumia, kun diskografiassa olisi tarjolla esimerkiksi silkkaa metallia uhkuva ”Zodd The Immortal”. Varsinaiselle balladille ei jätetty tilaa ja hyvä niin ulkoilmakeikalla.
Debyttialbumin ”Blood Of A Lion” oli todella mukava nosto settilistaan tauon jälkeen ja kakkosalbumin ”No Surrenderissa” lykättiin seuraava vaihde silmään. Käsittääkseni jokainen Beast In Blackin esiintyminen on päättynyt ”End Of The Worldiin”, kuten myös tällä kerralla. Rumpali Atte Palokangas pääsi biisin alkajaisiksi ääneen pyytäen yleisöä taputtamaan rytmissä.
Keikan hauskin ja suorastaan koomisin osuus koettiin biisin keskivaiheilla, kun lahjakas kreikkalainen laulaja Yannis Papadopoulos päätti imitoida länsinaapurimme Sabatonin keulamies Joakim Brodénia sekä laulutyylillään että lavaesiintymisellään hakkaamalla nyrkkiään voimakkaasti reittä vasten. Kyseessä oli ehdottomasti paras Sabaton-imitaatio, jonka olen kuullut!
Yllättäen lauma ruotsalaisia oli löytänyt tiensä Viikkiin, ja ojensivat komean kankaan yhtyeelle loppukuvaa varten. Toivottavasti edellä mainittu Sabaton-imitaatio upposi heihin. Beast In Black vuosimallia 2023 on kenties kovemmassa keikkakunnossa kuin koskaan aiemmin ja bändi jatkaa karavaaniaan seuraavaksi mittavalle Pohjois-Amerikan kiertueelle. Pitäkää lippu korkealla.
Beast In Black on:
Yannis Papadopoulos – laulu
Mate Molnar – basso
Atte Palokangas – rummut
Kasperi Heikkinen – kitara
Anton Kabanen – kitara, taustalaulu
Raportti ja kuvat: Riku Juutilainen ©Metalliluola
Intohimoinen livekeikoilla kävijä ja fyysisen musiikin raskaan sarjan keräilijä. Hifistä hullaantunut ja albumien teknisestä toteutuksesta kiinnostunut seikkailija, jonka sydän sykkii eniten Nightwishille, mutta tarkassa seurannassa on hard rockin ja perinteisen hevin monipuolinen maailma 70-luvun Black Sabbathista aina 2000-luvun sinfonisen metallin aaltoon asti kaikkine orkestereineen. Vapaa-ajalla ohjelmaan kuuluu frisbeegolf, jos radoille vain keikoilta ennättää.