Misterer julkaisee ”Under Attack” -kakkoslevynsä 18. joulukuuta

20.11.2020 julkaistavalla "Totalitarian"-singlellä mukana myös MC Raaka Pee

0
55
Kuva: Tapio Wilska

Tiedote 18.11.2020

Helsinkiläinen Misterer julkaisee 18. joulukuuta toisen albuminsa ”Under Attack”, joka tulee taistelemaan vuoden 2020 kunnianhimoisimman kotimaisen metallijulkaisun tittelistä. Levyjulkkareita juhlistetaan erikoispitkällä keikalla Helsingin On The Rocksissa jo kaksi päivää ennen levyn julkaisua, keskiviikkona 16. joulukuuta.

Lokakuun 2. päivänä ilmestynyt ensimmäinen singlelohkaisu We Kill feat. Samy Elbanna (Lost Society) antoi jo pienen myrskyvaroituksen tulevasta, ja ylihuomenna perjantaina kuullaan lisää maistiaisia, kun Totalitarian-single julkaistaan. Mukana biisissä Mikko Herrasen kanssa duetoi Turmion Kätilöiden MC Raaka Pee.

”Totalitarian on bändin toistaiseksi brutaalein biisi, joka kertoo, kuinka valta on voimaa ja voima on valtaa. Se on myös ensimmäinen Misterer-julkaisu, jolla kuullaan vierailevaa laulajaa, kun Turmion Kätilöistä tuttu MC Raaka Pee duetoi Mikko Herrasen kanssa.”

Musiikin moniottelija Mikko Herrasen vuonna 2017 perustama Misterer julkaisi Backrage-debyyttisinglensä maaliskuussa 2018, ja kappale päätyi muun muassa Spotifyn Metallia Suomesta – sekä Suomen 50 viraalisinta -soittolistoille. Uuden thrashmetallibändin raivoisa startti sai jatkoa huhtikuussa 2019 julkaistun Ignoramus-esikoisalbumin muodossa. Helmikuussa 2020 julkaistu Fierce Retaliation -EP puolestaan sisälsi kolme uutta kappaletta sekä Nosturissa äänitetyn liveraidan.

Joulukuussa julkaistavan toisen pitkäsoitton äänitykset käynnistyivät syksyllä 2019 Sonic Pump -studiolla Helsingissä sekä SF Sound -studiolla Kontiolahdella.

”Under Attack on 11 kappaleen mestariteos, jossa toisaalta soitetaan niin nopeasti, ettei siinä ole mitään järkeä, mutta toisaalta osataan myös runnoa riffejä raskaammalla otteella. Mistererin suoraviivainen Thrash Metal -poljento on uudella levyllä saanut seurakseen myös progressiivisempia ja melodisempia elementtejä”, bändi luonnehtii.

Albumilla vierailee joukko kovia kotimaisia metallinimiä, kuten esimerkiksi Marko Hietala (Nightwish), Matias Kupiainen (Stratovarius), Petri Lindroos (Ensiferum) sekä Ben Varon (Oceanhoarse) metalliveljeyttä pursuavalla We All Are the Same -kappaleella.

Albumin on tuottanut, miksannut ja masteroinut Herranen Noise Floor -studiollaan Helsingissä.

Tulevat keikat: 
5.12. Vantaa, Rock Bear (+ Survivors Zero)
16.12. Helsinki, On The Rocks (Album Release Show Enlargement)
22.5.2021 Seinäjoki, Rytmikorjaamo (+ Nicole, Khroma, Chronoform ja Supreme Havoc)

Misterer on:
Mikko Herranen – laulut, rummut
Juhani Flinck – kitarat
Timo Hänninen – kitarat
Beavis – bassot

Tillaa Under Attack -albumi stream-kanavallesi jo ennakkoon diginä tai vanhan liiton cd:nä Mistererin virallisesta storesta. 30.11. mennessä tilatut tuotteet toimitetaan julkaisupäiväksi kotiin ilman postimaksua.

www.misterer.rocks
Facebook
Instagram


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Tapio Wilska

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here