Yhdysvalloista kotoisin oleva MindMaze on jäänyt niin Euroopassa, kuin Suomessakin melko tuntemattomaksi bändiksi, vaikka pennsylvanialaiset muuten vakuuttavaa jälkeä ovatkin aikaan saaneet. MM on kiertänyt kotimaassaan mm. Saxonin sekä Armored Saintin kanssa ja ovat siinä sivussa julkaisseet kaksi studioalbumia ja yhden EP:n.
Tuore ”Resolve” on bändin kolmas täyspitkä, joka eroaa kahdesta edeltäjästään (”Mask Of Lies” 2013 ja ”Back From The Edge” 2014) hieman, sillä uusin näyttö on konseptialbumi. Tyylillisesti yhtye veivaa proge-sävytteistä melodista power metalia kerrassaan loistavalla naisvokalistilla. Vaikutteita on haettu laajalti ja biiseistä voi hyvin kuulla esimerkiksi Dream Theaterin, Iron Maidenin, Queensrÿchen ja Fates Warningin vaikutukset. Aiemmat levyt ovat molemmat onnistuneet mallikkaasti ja kolmosalbumia ehdittiin jo hieman odotella yhtyeen kypsytellessä uutta julkaisua kaikessa rauhassa.
”Resolve” starttaa ”Reverie”-nimisellä instrumentaalilla, jonka jälkeen lähdetään liikkeelle bändille ominaisilla keinoilla ja toisena kuultava ”Fight The Future” vie hienosti mukanaan melodisella otteellaan sekä tarttuvuudellaan. Yhtyeen voimahahmot, sisarukset Jeff (kitara) -ja Sarah (laulu) Teets ovat onnistuneet rakentamaan kahden edellisen albumin tapaan komeita melodioita, tarttuvia kertosäkeitä, upeita sooloja sekä ennen kaikkea kokonaisuutena hyvän albumin. Monesti puhutaan ”vaikeasta kolmannesta levystä” ja kuulostaakin siltä, että bändi on tiedostanut tämän, sillä ”Resolve” kuulostaa soundeista lähtien viimeisen päälle hiotulta.
Pääasiassa kaikki sävellykset rakentava Jeff ei ole koskaan vieroksunut pitkienkään biisien kirjoittamista, eikä miehellä ole myöskään ollut mitään ongelmaa tehdä näistä mammuttimaisista kappaleista tarttuvia. Tällä, kuten edellisilläkin albumeilla, on oma yli 10-minuuttinen eepoksensa. Tällä kertaa ”The Path of Perseverance”-nimisellä sävellyksellä on kunnia juosta levyn päätösraitana reilut 11 minuuttia sekä nousta siinä sivussa parhaimmistoon yhdessä ”Fight The Futuren” ja ennakkomaistiaisena julkaistun ”Sign Of Lifen” rinnalla.
”Resolve” on kunnianhimoinen, vajaat 70 minuuttia pitkä järkäle, joka onnistuu pitämään otteessaan lähes koko pituutensa. Levyn loppupuolella jäädään muutamassa biisissä hieman tyhjäkäynnin puolelle ja ”True Reflection” /”Shattered Self” –kaksikko on muita kappaleita heikompi, mutta näilläkin on roolinsa levyn tarinassa. Kyseessä on joka tapauksessa ehdottomasti tutustumisen arvoinen julkaisu ja voimakas näyttö MindMazen tämän hetken kunnosta.
8+/10
Miika Manninen
- Reverie
- Fight the Future
- In This Void
- Drown Me
- Sign of Life
- Abandon
- Sanity´s Collapse
- One More Moment
- Twisted Dream
- True Reflection
- Shattered Self
- Release
- The Path to Perseverance
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.