Ruotsalainen metallia ja pelimusiikkia omintakeisesti yhdistelevä Machinae Supremacy on julkaisemassa uuden albumin ensi vuoden alkupuolella. Bändi on julkistanut lyhyen alta löytyvän teaser-videon, jonka mukaan tuleva levy tottelee nimeä ”Into The Night World.” Yhtye lupaa lisätietoja ensi viikolla. SID-metalli termin musiikilleen lanseeranneen Machinae Supremacyn edellinen pitkäsoitto ”Phantom Shadow” ilmestyi vuonna 2014.
Album Reveal TeaserNew Album Reveal!
Julkaissut Machinae Supremacy 9. marraskuuta 2016
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.