JATALA julkaisi viiltävän ensisinglensä ”The Knife”

Kuva: Aki Ekholm
Mainos:
Saarihelvetti

Tiedote 29.11.2019

Ensimmäisen singlensä ”The Knife” julkaissut JATALA on vuoden 2019 The Voice of Finlandissa toiseksi sijoittuneen laulaja Jasse Jatalan kokoama yhtye, jonka juuret ovat teknisessä metallissa ja vuosituhannen alun vaihtoehtoisessa rockissa. ”The Knife” on adrenaliininhuuruinen yhdistelmä teknistä taitoa, Jassen ainutlaatuista ääntä ja pulssia nostattavia riffejä.

Jassen visio uudesta yhtyeestä alkoi konkretisoitua TVOFin jälkeen, kun pääkaupunkiseudulla vaikuttavasta ystäväpiiristä kokoonpanoon liittyi kokeneita tekijöitä (mm. I Revolt, Hanging Garden ja Seraphiel). Yhteinen sävel löytyi nopeasti, ja vahvantuntuista materiaalia syntyi jo ensimmäisessä tapaamisessa.

Jasse kommentoi tuntemuksiaan:

Olen hehkuttanut tätä porukkaa jo melkoisesti, enkä pysty sanoin kuvailemaan, miten hyvältä tuntuu vihdoin saattaa ensimmäinen julkaisumme maailmalle. Olemme pusertaneet tähän runsaasti osaamistamme, enkä malta odottaa, miten yleisö ottaa musiikkimme vastaan.

JATALAn edesottamuksia on mielenkiinnolla seurannut myös Toni Wirtanen (Apulanta), joka toimi Jassen valmentajana kuluneella TVOF –kaudella:

Jasse Jatalan olen oppinut tuntemaan helkkarin lahjakkaana ja monipuolisena laulajana, jolla on sydän paikallaan. Jassella on harvinaisen vahva näkemys esittämästään musiikista ja kyky saada tämmöinen kyyninen jäärä luottamaan siihen. Pelkkä näkemys ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös rutosti tahdonvoimaa, jolla tuo näkemys puristetaan musiikiksi. Tarvitaan uskoa, paloa ja taitoa – jotain sellaista, mitä ei edes treenaamalla saa. Jollain niitä ominaisuuksia on, jollain ei. Jassella on. ”The Knife”- biisi on härkäsen väkevä pläjäytys, jolla soittaa laulajansa nimeä kantava oikea bändi. Ja komeasti soittaa.

JATALAn musiikissa voi kuulla vaikutteita usealta vuosikymmeneltä, ja bändi haluaa tuoda modernin melodisen metallin keskelle tuulahduksen myös flanellipaitojen ja grungen tuoksua — musiikin, joka on ottanut lähtemättömän paikan yhtyeen jäsenten sydämissä.

Parhaillaan JATALA työstää jatkoa ensimmäiselle julkaisulleen. Yhtye odottaa malttamattomana pääsevänsä näyttämään terävyytensä myös keikoilla kevään 2020 aikana.

Kokoonpano:
Jasse Jatala – laulu
Erik Halonen – kitara
Ville Marttila – kitara
Jussi Hämäläinen – basso

Kuuntele “The Knife” alta:

Kuuntele ”The Knife” Spotifyssa.

http://www.facebook.com/jatalaband/
http://www.instagram.com/jatalaband

Kuva: Aki Ekholm

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän