Iron Maiden – The X-Factor (1995)

MAINOS:




Lähes 30 vuotta sitten korvat olivat tarkkana kun “Man On The Edge” kajahti ensimmäistä kertaa soimaan Metalliliitossa. Kyseessä oli Iron Maidenin paluu pitkän hiljaisuuden jälkeen ja hevimaailma oli välissä käynyt läpi melkoisia muutoksia.

Biisi vaikutti aluksi hyvin tyypilliseltä nopea tempoiselta Maiden-kappaleelta, kunnes uusi vokalisti Blaze Bayley avasi suunsa. Ensireaktio oli hämmentynyt. Kappale nousi kotimaassa yllättäen listaykköseksi ja sitä seurannut täysipitkä albumi ”The X-Factor” oli lähellä tehdä saman tempun. Myöhemmin levy tuli kuunneltua kirjastossa kuulokkeilla ajatuksella läpi ja tuli ostettua myös hyllyyn.

Aluksi albumiin ei meinannut millään saada otetta ja se tuntui luvattoman heikolta, useiden kuuntelukertojen jälkeen arvostusta alkoi löytyä ja kappaleet aukesivat paremmin. Suosikkien joukkoon se ei tästä huolimatta koskaan yltänyt.

Levy on edelleen selvästi Maidenin uran synkin ja jopa raskain, vaikka ei sillä tavalla mikä tuntuisi selkeimmältä. Steve Harris oli levytysten alla käynyt läpi avioeron ja isänsä kuoleman. Nämä lisättynä Bruce Dickinsonin vähemmän sopuisaan lähtöön ja median hylkäykseen, ei voinut olla vaikuttamatta miehen sävellysprosessiin.

Judgement Of Heaven,” ”2AM” ja ”The Unbeliever” eivät jätä paljoa sijaa tulkinnalle. Harris nostaa edelleen ”The X-Factorin” yhdeksi Maidenin kovimmista levytyksistä. Tämä on ymmärrettävää, mutta levyllä oli liikaa huttua yltääkseen todella kovien bändin tuotosten joukkoon.

Albumi on edellisten kiekkojen tapaan laitettu kasaan Harrisin ladossa Nigel Greenin avustuksella. Soundi ei ole optimaalinen, erityisesti Nicko McBrainin rummut kärsivät pahvisesta tuotannosta. Nickon soitto tuntuu myös tempoltaan olevan poukkoilevaa. Levyllä koskettimet ovat vahvemmassa roolissa kuin koskaan aiemmin Maidenin uralla ja tuovat useaan kappaleeseen kaivattua lisävärettä.

Myös Blazen vokaalit lisäävät oman synkän vivahteensa musiikkiin. Bayleyn tumma baritoniääni oli valinta, joka Dickinsonin poistumisen jälkeen yllätti monet. Livenä kieltämättä vanha materiaali tarjosi kovan haasteen, koska ääniala yksinkertaisesti oli niin erilainen.

Materiaalin osalta vahvimmat hetket löytyvät levyn alusta. ”Sign Of The Cross” on edelleen yksi Maidenin parhaista eeppisistä kappaleista, jonka sijoittaminen heti avaukseksi oli vahva mielenilmaisu yhtyeeltä. Se ei halunnut tehdä kompromissia olosuhteiden sitä vaatiessa. Biisi kasvaa hiljaisesta alusta mahtipontiseen kertosäkeeseen ja kipuaa vielä ylemmälle portaalle Blazen todella sykähdyttävän vahvan tulkinnan saattelemana. Dickinson on myös esittänyt biisiä livenä Maidenin kanssa, mutta totuuden nimessä Blaze omistaa tämän kappaleen.

Seuraavaksi kuultavat ”Lord Of The Flies” ja ”Man On The Edge” ovat nyky-Maidenilta täysin puuttuvia lyhyitä melodisia ja suoraviivaisia biisejä, jotka kuulostavat yllättävän vahvoilta nykypäivänä kuunneltuna. Dave Murray ja Janick Gers paiskovat laadukkaita sooloja ja melodioita Harrisin kolinabasson ollessa mukavasti pinnassa.

Blaze ei ole niin hyvin kotonaan näissä raidoissa kuin hitaammissa hiljaisemmissa kohdissa, mutta kaiken kaikkiaan homma toimii tyydyttävästi. Neljäs kappale ”Fortunes Of War” ei sitten enää loputtomassa laahaavuudessaan vakuuta lainkaan samalla tavalla ja kertosäkeen jankkaaminen on esimakua tulevista vaikeuksista.

Vahvan alun jälkeen levy jatkaa sukeltamistaan yhä syvemmälle Maiden-skaalassa harvinaisen masennuksen ja itseinhon sisälle. Hommalle tulee kokonaiskestoa lähes 71 minuuttia, virhe jonka bändi on toistanut tämän jälkeen lähes jokaisella levyllään. Biisimateriaalin taso ei millään riitä kantamaan koko pituutta. Kappalerakenteet alkavat toistaa itseään ja sävellykset kuten ”The Aftermath” sekä ”2AM” ovat puuduttavia sekä rasittavia.

Yksittäisiä hyviä kitaramelodioita lukuun ottamatta levy etenee keskinkertaisissa tunnelmissa lähes kalkkiviivoille saakka. Päätöskappaletta ”The Unbeliever” usein kuulee arvosteltavan, mutta itselleni kyseessä on aina ollut virkistävällä tavalla erilainen Maiden-biisi ja yksi levyn vahvimmista vedoista. Sen kohtalona on rusentua edeltävän kappalemöykyn alle, mutta jättää paremman jälkimaun kuuntelukokemukselle.

Pian ”The X-Factorin” julkaisun jälkeen Iron Maiden veti omalaatuisen keikan Helsingin Kulttuuritalossa, jossa bändi soitti seitsemän kappaletta uudelta levyltä. Vähälukuinen yleisö oli ihmeissään, mutta lama-aikana paikalla oli sen verran kovan linjan Maiden-faneja, että tukea yhtyeelle riitti tästä huolimatta. Blaze oli suurissa vaikeuksissa vanhojen Maiden-klassikoiden kanssa ja tässä valossa on ihme, että Dickinsonin paluu keulille kesti vielä muutaman vuoden.

”The X-Factor” julkaistiin perinteiselle metallille äärimmäisen vaikeaan aikaan, ja Maiden oli niitä harvoja yhtyeitä jotka jatkoivat omalla vankkumattomalla tiellään. Levyn tunnelmassa on jotain mielenkiintoista ja alun huippukappaleet vakuuttavat edelleen. Toisaalta albumi on hyvin epätasainen ja ylipitkä kokonaisuus, jota tiivistämällä siitä olisi saanut selvästi toimivamman. Parempaa olisi yhtyeeltä onneksi vielä seuraavan vuosikymmenen saapuessa luvassa.

7/10

Ville Krannila

1.Sign Of The Cross
2.Lord Of The Flies
3.Man On The Edge
4.Fortunes Of War
5.Look For The Truth
6.The Aftermath
7.Judgement Of Heaven
8.Blood On The World’s Hands
9.The Edge Of Darkness
10.2 AM
11.The Unbeliever

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.