Ruotsalaisten perinteisen metallin kruunua ylpeänä kantavan Hammerfallin neljä ensimmäistä pitrkäsoittoa kuuluvat genren uuden kauden parhaisiin teoksiin. ”Glory To The Brave”, ”Legacy Of Kings”, ”Renegade” sekä ”Crimson Thunder” löivät vuosien 1997–2002 välillä tiskiin toinen toista laadukkaamman sarjan heavy metal -historiaa.
Pakollisena välipalana toimineen livealbumin jälkeen viides kiekko nimettiin Game of Thrones -tribuuttina ”Chapter V: Unbent, Unbowed, Unbroken” ja tätä koitettiin turhaan tavata myyjälle levykaupassa ennen kuin se oikea jäisen Hector-patsaan sisältävä CD löytyi.
Levy oli aikanaan valju kokemus, ja singlenä ilmestynyttä ”Blood Boundia” lukuunottamatta biisit tuntuivat kuluvan suurimmaksi osaksi käyttökelvottomiksi vain muutaman pyörityskerran jälkeen. Kaksi vuosikymmentä on tästä jo kulunut ja ”Blood Bound” on vakiintunut yhdeksi yhtyeen klassikkohiteistä sekä konserttien vakio tunnelmannostattajista. Kiistatta biisissä on edelleen voimaa ja tulta riittävästi nostamaan sen kuuluisan vasaran kohti kattoa, ja kyse on ehdottomasti tämän paketin kohokohdasta.
Muilta osin levyä kuunnellessa on havaittavissa yhtyeen terävyyden selvä notkahdus aiempien neljän levyn timanttisen kovasta suorasta. Tämä ei varsinaisesti ole 20 vuoden perspektiivillä yllätys tai enää edes pettymys, sillä tahti oli todella tiukka ja kohtalo väistämätön. Bändi kynti tästä eteenpäin studiojulkaisuillaan entistä syvemmälle ennen kuin vuoden 2015 ”(r)Evolution” palautti uskoa tekemiseen.
Hammerfall ja voimaballadit on debyyttilevyn nimikappale poikkeuksena ollut väistämättä miinusmerkkisen lopputuloksen tuottava yhtälö. Oscar Dronjakin hyytävä ”Never, Ever” painaa keskiarvon jo arktisen alueen lukemia lähestyvän pakkasen puolelle. Tähän verrattuna kitaristin akustinen instrumentaali ”Imperial” kuulostaa folk-sävyineen niin vahvalta, että Oscar olisi voinut tämän ympärille rakentaa selvästi vahvemman balladikokonaisuuden.
Päätöskappaleessa kaikkien kliseiden jälkeen nähdään yritys saada jotain erilaista aikaiseksi. ”Knights Of The 21st Century” -raitaan on kammettu mukaan Venom-legenda Cronos, joka ärjähtelee kaikki maneerinsa käyttäen introt ja outrot laulaen välissä joitain vokaaliosuuksia. Mies myös duetoi Joacim Cansin kanssa pari lyhyttä kohtaa. Viimeksimainitut hetket kuulostavat yllättävän hyvältä, niitä vain on liian vähän täyttämään koko 12 minuutin kesto.
Inspiraatiota on tässä selkeästi haettu Venomin klassikosta ”At War With Satan”, joka puolestaan aikanaan lainasi osuuksia 1970-luvulta Rushin kokonaisen LP:n puolikkaan täyttäneistä eepoksista. Polku sieltä Hammerfalliin on jo niin pitkä, että ruotsalaisten olisi kannattanut suosiolla pitäytyä omassa, kieltämättä kapeakehikkoisessa jutussaan. Raskaammat synkistelyt ja tunnelmoinnit yhdistyvät sovituksessa lopulta perinteisen tyhjänpäiväiseen power metal -kertosäkeeseen ja kappale hajoaa kasaan.
Helloweenin kanssa ajoittain hyvin epätasaista jälkeä tehnyt Charlie Bauernfeind on nyt onnistunut luomaan selkeän ja orgaanisen äänimaailman, joka on yksi kiekon positiivisista tekijöistä. Samoin olen aina pitänyt Anders Johanssonin jykevästä rumputyylistä, jolle on annettu soundissa hyvin tilaa.
Loppujen lopuksi Hammerfall teki tällä LP:llä hyvin varma päälle pelatun tuloksen, jossa ei päätöskappaletta lukuunottamatta yllätyksiä kuulla. Keskivertofanit voisivat saada tästä irti enemmän, mikäli kyseessä olisi maailma, jossa tätä edeltäviä Hammerfall-levyjä ei olisi koskaan tehty.
7/10
Ville Krannila
1.Secrets
2.Blood Bound
3.Fury Of The Wild
4.Hammer Of Justice
5.Never, Ever
6.Born To Rule
7.The Templar Flame
8.Imperial
9.Take The Black
10.Knights Of The 21st Century
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}