Mainos:
Saarihelvetti

Suomalaisten metallibändien tai artistien historiaa on katettu kirjallisuudessa suhteellisen mukavasti. Kattavampi genrehaarukointi on jäänyt hieman vähemmälle ja ennen Markus Laakson ”Folk Metal Big Five – suomalaiset folk metal -jättiläiset” -kirjaa on julkaistu esimerkiksi Tero Ikäheimosen ”Pirunkehto”, joka naaraa suomalaisen black metalin nurkat merkittävissä määrin.

Folk Metal Big Five – suomalaiset folk metal -jättiläiset – Markus Laakso (Like, 2020)

Folk metalin voidaan sanoa syntyneen folk rockin myötävaikutuksessa ja 1990-luvulla sille luotiin perustoja yhtyeiden kuten Skyclad, Cruachan ja Subway to Sallyn toimesta.

Jatko onkin sitten suomalaista kansanjuhlaa.

2000-luvulta lähtien on tätä heavy metalin alagenreä tai ”kulttuuri-ilmiötä” jatkettu Ensiferumin, Moonsorrowin, Turisaksen, Finntrollin ja Korpiklaanin edesauttamana. Markus Laakson kirjoittamassa kirjassa käydään läpi kaikkien näiden yhtyeiden historia rohkeasti ja estottomasti. Äänessä ovat yhtyeiden avainhenkilöt, jotka raottavat taustojaan, ideologiaansa ja toimintatapaansa bänditoiminnassa sekä tavoitettaan kohti folk metalin tähteyttä.

Mielenkiintoista on, että lähestulkoon kaikki yhtyeet haluavat jättäytyä folk metal -genren ulkopuolelle sen saaman känniviikinkihömpöttely-stigman johdosta. Bändit lokeroituvat mielummin fantasia-, pakana-, etno- tai battle metallin kansioihin vaikkakin tunnistavat ja  tunnustavat merkityksensä ja vaikutuksensa folk metallin genressä.

Kirjan yhtyeet ovat kenelle tahansa metallifanille tuttuja, mutta Markus Laakso on osannut kaivaa haastatteluissaan mielenkiintoisia tarinoita bändien menneisyydestä. Oli kyse sitten perinteisestä kännitoilailuista, intensiivisestä musadiggailusta tai ääri-pedantilla asenteella ja motivaatiolla työskentelystä, joka pahimmillaan saattoi johtaa burn outin liepeille ja tekijänsä hulluuden partaalle.

”Folk Metal Big Five – suomalaiset folk metal -jättiläiset” -opus on pakkohankinta vaikka pitäisitkin vain yhdestä kirjassa esitellystä yhtyeestä – tai et yhdestäkään. Kerronta taustoineen on mielenkiintoista ja tarinat suorastaan legendaarisia. Kirjan lukee miltei kertaistumalta. Bänditarinoiden välissä pitää toki laittaa taustalle asianomaisen yhtyeen musiikkia soimaan.

Toimittajamme Raisa Krogerus kävi haastattelemassa kirjan kirjoittajaa Markus Laaksoa. Kuuntele haastattelu alta:

Tilaa kirja tästä.

*

Teksti: Pete Alander
Haastattelu: Raisa Krogerus
Haastattelun audiotyöskentely: Teppo Luoma
Kirjan kansi: Like

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän