Evil Drive – Demons Within (2021)

MAINOS:




Kotkassa vuonna 2013 perustettu Evil Drive julkaisi odotetun kolmosalbuminsa huhtikuun alussa. Suurella kädellä kokoonpanoaan tuoreelle ”Demons Within” -levylleen muokanneen yhtyeen musiikki menee melodisen death metallin genreen, mutta mukana on vaikutteita aina Slayerista Iron Maideniin.

Evil Driven materiaali osui kirjoittajan korvaan ensi kertaa debyyttialbumi The Land Of The Deadin (2016) aikoihin. Tuolloin ryhmän tekemisessä kuului potentiaali ja tuo lupaavan kuuloinen meno otti lisää tuulta alleen pari vuotta myöhemmin kakkoslevy Ragemakerin myötä.

Uudella levyllä ei ammuksia säästellä ja luulot otetaan heti pois mallikkaasti rouhivan ja kerrasta mieleen jäävän ”Payback”-raidan toimiessa näytöksen ensimmäisenä osana. Tässä kuten myös levyn muissa kappaleissa mennään vahvan junttauksen johdolla, mutta melodiset osat tuovat juuri sopivanlaista ilmavuutta särmikkään paahdon sekaan.

Materiaali on pääasiassa todella tasaista, eikä yhtään heikkoa vetoa löydy katalogista. Ilahduttavasti mukana on myös pari kunnollista naamansulatusesitystä, kuten ”Rising From The Revenge”, ”Lord Of Chaos” tai videobiisiksi päätynyt nimikappale. Nämä biisit ottavat tarttuvine kertosäkeineen ja hienoine melodioineen paikkansa niin tämän albumin kuin bändin koko tuotannon kärkikastista.

”Demons Within” on ehdottomasti odotuksen arvoinen albumi, joka ei petä vaan tarjoaa juuri sitä mitä Evil Drivelta saattoi edellisen levyn jälkeen vaatia. Pyörää ei keksitä uudelleen, mutta toimiviksi havaitut vanhat temput on otettu tehokkaasti haltuun ja kokonaisuudesta on saatu tiiviin tehokas. Rima oli korkealla jo ennen tätä, mutta bändi onnistuu vastaamaan haasteeseen ja tekee kovan levyn. Kannattaa tsekata, mikäli melodödis maistuu!

8½/10

Miika Manninen

1. Payback
2. Breaking The Chains
3. Demons Within
4. Rising From The Revenge
5. We Are One
6. Too Old To Live Too Rare To Die
7. Lord Of Chaos
8. Bringer Of Darkness
9. In The End
10. Ghost Dimension

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.