An Evening With Dream Theater @Helsingin Jäähalli 17.1.2020.

Progressiivisen metallin johtava nimi Dream Theater saapui tammikuun lumettomaan Suomeen kahdelle keikalle.

Dream Theaterille kyseessä oli jo toinen vierailu Pohjolaan viimeisimmän ”Distance Over Time” –albumin myötä.. Ensimmäinen visiitti todentui kesäkuun 2019 Rockfestissä, jossa nähty keikka, vaikka hyvä oli, ei ollut aivan optimaalisin ympäristö tarkistaa tämä yli 30 vuoden uran tehnyt veteraanikokoonpano. Bändin intensiivistä seuraamista vaativa show ja musiikin hohto tulee ehdottomasti parhaiten oikeuksiinsa sisätiloissa ja niin, että tälle sessiolle on varattu kunnolla aikaa.

Kymmenen kappaleen festarikeikka on siis parhaimmillaan vain traileri yhtyeen kyvyistä. Perjantai-iltana Helsingin Jäähallin yläkatsomot oli suljettu, ja muuten paikka oli noin 2/3 täynnä. Lauantain Oulun show saattoi verottaa jonkin verran osallistujia, joita toisaalta Helsingissä tuleva viikonloppu houkutteli paikalle. Yleisö oli keskimääräistä vanhempaa ja selkeästi yhtyeen mukana jo menestyksen alkuajoilta 1990-luvulta kulkeneita. Fanikunta on pysynyt todella uskollisena, ja bändin esiintyessä aito ilo paistoi kasvoilta.

Ensimmäisen tunnin setin aikana kuultiin pääasiassa uutta materiaalia ja toinen osio sisälsi 20 vuotta täyttäneen ”Metropolis II: Scenes From A Memory” –albumin kokonaisuudessaan. Kolmen tunnin konsertti koetteli jalkoja, mutta onneksi 20 minuutin intermissio settien välissä antoi mahdollisuuden levähtää. ”Scenes From A Memory” on aina ollut itselleni Dream Theaterin kovin taidonnäyte ja kiistaton mestariteos, joten odotin esitystä innolla.

Avausosuuden käynnistyessä hetken huoli kohdistui myös aiemmin valokeilassa äänensä suhteen olleeseen James LaBrieen. Vokalistin ääni kuulosti avauskappale ”Untethered Angel” aikana vähintään karkealta sekä rasittuneelta, mutta keikan edetessä useassa välissä nautitut vesikulaukset avasivat ääntä ja tärkeässä kakkossetissä laulajan heleä sointu kulki selvästi paremmin. Illan todelliset tähdet olivat silti muusikot joiden virtuoositeettia ei voinut kuin ihailla.

Koko konsertti oli melkoista taidonnäytettä, mutta erityisesti esiin on poimittava ”The Dance Of Eternity”, jossa basisti John Myungin, kitaristi John Petruccin ja kosketinsoittaja Jordan Rudessin yhteispeli nosti musiikin jollekin korkeammalle tasolle, jota en muista aivan hetkeen metallikonserteissa kokeneeni. Kyyneleet eivät olleet kaukana.

Rumpali Mike Mangini on vuosikymmenen kestäneen pestinsä aikana löytänyt oman paikkansa ja tulitti massiivista rumpusettiään vakuuttavasti. LaBrie poistui lavalta usein pitkien instrumentaaliosioiden aikana, mutta bändi osasi näissä kohdissa aina ottaa yleisön niin, että intensiteetti ei päässyt laskemaan. ”Olemme vierailleet Suomessa usein ja on aina hienoa soittaa täällä”, LaBrie totesi keikan alkuvaiheessa ja kliseinen lause kuulosti aidolta tuntemukselta.

Hienosti taustascreenin tarinaa musiikin ohella eteenpäin vienyt ”Scenes From A Memory” kulminoitui “The Spirit Carries On” ja “Finally Free” –kappaleisiin, joissa fanien yhteislaulu ja teknisen musiikin henki yhdistyivät vahvaan sielukkuuteen. ”The Spirit Carries Onin” aikana hallin valaissut kännykkämeri oli hienoa katsottavaa.

Bändi palasi vielä lavalle soittamaan encoren ”At Wit’s End”, joka ei edeltäneen 80 minuutin albumikokonaisuuden jälkeen tarjonnut erityisen painokasta lopetusta. Pisteet toki siitä, ettei yhtye mennyt siitä mistä aita on matalin ja rullannut itseään ulos ”Pull Me Underin” sävelien tahdissa. Yleisö palkitsi joka tapauksessa progressiivisen heavyn kuninkaan mittavilla suosionosoituksilla. Rushin väistyttyä Neil Peartin kuoleman myötä lopullisesti näyttämöltä Dream Theater on noussut ansaitsemalleen paikalle. Toivottavasti valtakausi kestää.

Teksti: Ville Krannila
Kuvat: Peter Saari ©Metalliluola

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

2 KOMMENTIT

  1. Ainakin Oulun keikka oli ihan paskasti järjestetty. Musiikki liian kovalla. Kännikalat kirmasi missä sattuu juomiensa kera. Pyörätuoli katsojat eivät nähneet mitään. Ihmiset käyttäyty kuin röyhkeät siat. Ette te mitään progehevareita ole !!! Meni 225 euroa ihan hukkaan. Bändi oli loistava mutta minkä se sille voi kun kaikki muu on perseestä.

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän